ARTIKKELI

05.08.2015

Mistä kaikesta auton myyjä on vastuussa ja mitä ostajan tulee tietää?

Teksti ja kuva: Topi Ranta

Autot ovat kulutustavaraa, joihin tulee sekä käytöstä että valmistusvirheistä aiheutuvia vikoja. Näistä syntyy aina harmia ja monesti kuluttajaa mietityttääkin, kenellä vastuu virheestä on. Käytettyjä autoja ostaessa iso ero muodostuu siitä, ostaako auton liikkeeltä vai yksityiseltä henkilöltä.

Kuluttajansuojalaki turvaa kuluttajan oikeudet

Autoliikkeestä ostaessa ostajaa suojaa kuluttajansuojalaki, jolloin auton myyjällä on laaja vastuu selvittää myymänsä auton virheet. Myyjän on kerrottava auton ominaisuuksista ja virheistä kuluttajalle ennen kauppaa, ja ostajan on voitava luottaa, että nämä tiedot pitävät paikkaansa. Lain tarkoittama virhe autossa on myyjän vastuulla, vaikka tämä ei sitä itse tietäisikään.

Jos virheestä ei erikseen kerrota, on kuluttajan voitava luottaa, että auto on sellaisessa kunnossa, mitä myyjän kertoman tiedon lisäksi auton ikä, ajetut kilometrit sekä kauppahinta antavat yhdessä ymmärtää. Ostajalla on myös luonnollisesti oikeus tarkistaa kaupan kohteena oleva tuote.

Takuun ollessa voimassa maahantuoja tai aiempi myyjä on virheestä vastuussa. Uuden auton tapauksessa auton myyjä on pääsääntöisesti valmistajan tai maahantuojan antamasta takuusta vastuussa, ellei ole tästä erikseen ennen kauppaa selkeästi irtisanoutunut. Takuu ei päätä myyjän vastuuta virheestä, mutta takuuajan jälkeen ostajan on kyettävä osoittamaan, että virhe on myyjän vastuulla.

Myyjien ja maahantuojien laaja vastuu ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki autossa ilmenneet ongelmat olisivat myyjän vastuulla olevia virheitä, vaan myös ostajalla on vastuunsa.

Kuluttajan velvollisuudet

Kuten todettu, autot ovat kulutustavaraa, joten kuluttajan on käytettävä ja huollettava autoaan asianmukaisesti. Huollon laiminlyönnistä, epäasiallisesta käytöstä tai tapaturmasta johtuvat virheet ja viat eivät kuulu myyjän virhevastuulle.

Samalla on syytä huomata, että auton käytöstä aiheutuu rasitusta ja kulumista auton osille. Laki ei säädä ajallista takarajaa myyjän virhevastuulle, mutta mitä vanhemmaksi auto tulee, sitä todennäköisemmin viat luetaan tavalliseksi ja odotettavaksi kulumiseksi autossa. Esimerkiksi  autojen tyyppiviat voivat koostua sekä valmistajan virheistä tai siitä, että tietyissä malleissa jotkin osat kuluvat käytössä muita malleja nopeammin.

Ongelmatilanteet ovat selvittämistä varten

Kaikki asiat eivät mene aina juuri niin kuin pitäisi. Virheitä ja vikoja sattuu, ja ne kuuluvat elämään.

Jos autoliikkeestä ostetussa autossa on virhe tai siihen tulee odottamatonta vikaa, kannattaa ottaa heti ensimmäisenä yhteys auton myyneeseen liikkeeseen. Automyyjät auttavat mielellään vian ja vastuiden selvittelyssä, ja jos käy esimerkiksi ilmi, että vika on takuun puitteissa valmistajan vastuulla, osaa liike varmasti neuvoa, miten asiassa toimia.

Jos kuitenkin näyttää siltä, että myyjän ja ostajan välillä on merkittävä erimielisyys virheen vastuusta, neuvoo asiassa kuluttajariitalautakunta. Lautakunta antaa asiassa maksutta suosituksen, ja suositukset ovat olleet erittäin noudatettuja elinkeinonharjoittajien keskuudessa.

Yksityisten välisessä kaupassa ostajan suoja merkittävästi heikompi

Ostettaessa auto yksityiseltä myyjältä ei kauppaan ja sen vastuisiin sovelleta kuluttajansuojalakia, vaan kauppalakia. Tällöin ostajalla on vastuu tarkistaa kaupan kohteena oleva tuote myyjän kehoituksesta, eikä ei-ammattimaisen myyjän vastuu kata virheitä, joita tarkastuksessa ei ole käynyt ilmi. Käytännössä viat, jotka tarkastuksessa olisivat havaittavissa, ovat ostajan vastuulla, jos tämä kaupan päättää tehdä.

Myöskään kuluttajariitalautakunta ei voi antaa suosituksia yksityisten väliseen kauppaan littyvästä riidasta, vaan nämä ratkaistaan käräjäoikeudessa.

Autotie: Ostajan Opas

Kilpailu- ja kuluttajavirasto: Käytetyn auton virhe
Kilpailu- ja kuluttajavirasto: Uuden auton virhe
Finlex.fi: Kuluttajansuojalaki
Finlex.fi: Kauppalaki

Keskustelu

pekka suo
01.06.2017 19.11

Moi.Olen tilannut auton lokakuussa 2016, auto luvattiin huhtikuussa 2017?kauanko pitää vielä odottaa vai voiko kaupan purkaa.Mikä suoja ostajalla on ko.tapauksessa.

Tero
31.07.2019 12.15

Itse mietin näitä asioita kun kaveri oli ostanut auton käytettyjen autojen kaupasta ja heti viikon jälkeen oli ilmennyt vika ja tarve ostaa auton varaosia. Niin kuin neuvot, kannattaa heti vian ilmetessä ottaa yhteys myyjään. Näin neuvoin kaveriakin ennen kuin lähtee korjaamaan.

Ottaa pattiin.
07.02.2020 16.53

Tilanne, joka on ilmeisen yleistä, eli egr:n tulppaaminen, ohjelmallinwn piisto, myös dpf:lle. Tämä kun on tehty niin autohan on tieliikennelain mukaisesti laiton kulkupeli. Mitä jos autoliike myy tällaisen auton kuluttajalle keryomatta siitä? Kenen on vastuu? Nythän katsastus ei pysty asiaa tarkastamaan, mutta jossain vaiheessa saattaa pystyä. Tästä tulee vielä iso pommi suomen autoilevalle kansalle!

?
25.02.2020 15.16

Jos autokauppa myy huutokaupassa auton jossa on sanottu, että talvirenkaiden kulutuspinnat lailliset ja menee katsastamaan autoa ja katsastaja sanoo, että laittomat renkaat on, koska sekanastoitus. Kysymys kuuluukin, että pitääkö autokaupan myydyssä autossa olla lailliset renkaat?

Kirjoituksen avainsanat

hyöty ostajan opas kuluttajansuoja kauppa

Artikkeleiden ja uutisten avainsanat

115 (1) 124 spider (1) 2016 (1) 244 (1) 4WD (2) 520d (1) 60-luku (2) a3 (1) a4 (1) a8 (1) aasia (1) AEB (1) aggregointi (2) ajokortti (1) ajoneuvovero (6) ajovalot (1) Akaa (1) akkuteknologia (3) Alfa Romeo (7) Amazon (1) amg (2) angry birds (1) apple (7) arita (2) armeija (1) Arteon (1) arttu toivonen (1) audi (15) audi a5 (1) audi a5 g-tron (1) autobahn (1) autobrändit (1) AutoCorner (1) autoilun kustannukset (1) autoilun vapaus (1) autokauppa (11) autokeskus (1) autoluotto (1) automaattiset autot (1) automainokset (1) automalli (1) autonjako (1) autonomia (5) autonominen hätäjarrutus (1) autonomous emergency braking (1) auto-onnettomuudet (1) autosalpa (1) autosalpa klubi (1) autotehdas (2) autoteollisuus (4) autotie (9) autovero (5) AWD (1) avoautot (1) bensiini (3) bensiinimoottori (1) Bentley (4) berkeley (1) big data (1) björn wahlroos (1) blogi (1) bmw (13) bmw 7 (1) bmw m3 (1) brexit (1) brändi (4) brändäys (1) budd-e (1) bugatti (1) c3 (1) c4 cactus (2) c4 picasso (1) C63 coupé (1) camaro (1) cardi (1) carrera 4 GTS (1) car-sharing (3) CC (1) celica (1) CES (1) CES Asia (1) chevrolet (3) christine (1) Chrysler (1) citroen (3) citroën (1) civic (3) civic r (2) clarity (1) Continental GT (1) corolla (3) corvette (1) cross country (1) Crossover (4) Cupra (1) cx-5 (1) dacia (1) dacia duster (1) daewoo (1) data (5) datsun (1) defender (2) delorean (2) design (1) diesel (5) dieselgate (1) dieselmoottori (1) digitalisaatio (1) dmc-12 (2) Do Not Disturb While Driving (1) driftaus (1) duster (1) e350 (1) ecorun (2) e-expert (1) eko (9) eleanor (1) elokuvat (6) elon musk (5) ennätys (1) ensiauto (6) escort (1) espoo (1) etelä-korea (1) e-tron (1) EU (2) EuroNCAP (1) evankeliumi (1) FCA (1) Ferrari (3) fiat (4) fiat-chrysler (5) fiesta (2) fiesta active (1) Focus (1) Focus RS (3) ford (17) ford fiesta st (1) ford focus (1) ford mustang (1) Ford Mustang GT (1) Ford Puma (1) ford ranger (1) Formula E (1) fpace (1) fractal (1) G300 (1) general motors (1) Geneven automessut (2) GenX Nano (1) Giulia (6) giulietta (1) golf (2) Goodyear (1) google (6) grand cherokee (1) Great Wall (1) gt s (2) Harley-Davidson (1) hilux (1) hinnat (1) historia (2) Honda (9) HR-V (1) h-tron (1) huracan (1) huumori (1) hybridi (3) hyperauto (1) hyundai (3) hyöty (38) hälytysajoneuvot (1) hätäjarrutus (1) i8 (2) icar (1) in english (1) infiniti (1) informaatio (5) i-ROAD (1) i-TRIL (1) ix35 (1) J.D. Power Vehicle Dependability Survey (1) jaguar (7) jakamistalous (1) japani (1) jeep (3) john cooper works convertible (1) joukkoliikenne (5) joulu (1) juhannus (1) juna (2) jussi sippola (1) kaasuautoilu (1) Kadjar (1) kamux (1) katsastus (1) katumaasturi (2) kauppa (1) kaupunkiauto (1) kaupunkiautoilu (1) kaupunkiliikenne (1) kaupunkimaasturi (1) keräilysarja (5) kesä (1) kesäauto (1) kesärenkaat (2) kia (6) kia sorento (1) kiina (3) kisa (2) koeajo (25) kolumni (16) konsepti (2) konseptiautot (3) kuga (1) kuljettajaton auto (3) kuluminen (1) kuluttajansuoja (1) kulutus (3) kuuloaisti (1) Kwid (1) käyttövoima (3) laakkonen (1) lada (2) lait (3) Lamborghini (3) land rover (3) laurel (1) leasing (1) lexus (4) lf-fc (2) lifestyle (1) liikenne (11) liikennekaari (2) liikenneruuhkat (1) liikennesuunnittelu (7) liikenneturvallisuus (1) liikennevalot (1) lincoln (1) lisävarusteet (1) Los Angeles (1) los angeles auto show (2) lotus (1) luksus (1) luotettavuus (1) länsimetro (3) m3 (1) maastoauto (1) mainonta (1) markkinatalous (1) markkinointi (1) maserati (1) maybach (1) mazda (6) melu (1) menneisyys (1) mercedes (2) mercedes-amg (2) mercedes-amg C63 (1) mercedes-amg gt s (1) mercedes-benz (17) mercedes-benz x (1) mielenilmaus (2) mielipide (1) mini (3) mirai (1) mission e (1) mobiili (3) Model 3 (2) moottori (2) moottoripyörät (2) moottoriteknologia (1) moottoritie (3) moottoriöljy (1) mopoauto (1) Moskova (1) motogp (1) muotoilu (1) musiikki (1) mustang (3) myyjäpalaute (2) mökkiauto (1) Nano (1) navigator (1) neliveto (2) Nissa Signal Shield (1) nissan (8) nissan leaf (2) nissan micra (2) nx (1) octavia (1) onnettomuustietoinstituutti (1) onnibus.com (1) opel (1) ostajan opas (23) pakettiauto (1) palvelu (3) Pebble Beach (1) Perävaunu (1) peugeot (10) peugeot 508 (1) peugeot e-expert (1) picanto (1) pickup (1) pick-up (1) piloted driving (1) pistokehybridi (6) plymouth (1) plymouth fury (1) podcast (28) pokemon go (1) polttoaine (2) polttoainehinnat (1) polttokenno (1) polttomoottori (6) polttomoottoriauto (2) pop up (2) porsche (3) porsche 911 (1) prius (1) Project One (1) promo (6) puolustusvoimat (2) puristussuhde (1) pyöräily (1) päästöhuijaus (1) päästöt (5) r8 (2) radio suomipop (1) rahoitus (4) rahtikuljetus (1) range rover (1) ranger (2) raskas liikenne (1) ratti.fi (1) rekka (1) Renault (7) Renault Zoe (2) renkaat (7) robottiautot (4) rolls-royce (1) romutuspalkkio (3) ruotsi (1) ruuhka (5) ruuhkamaksu (2) RX-Vision (1) s8 (1) s8 plus (1) s90 (1) saab (3) sakko (5) saksa (1) santander (2) scch (2) scout (1) Seat (1) Seat ateca (1) seat leon (2) sesonki (1) setsuna (1) sierra (1) silver shadow (1) singapore (1) skoda (2) Skoda Octavia (1) Skyactiv-G (1) Skyactiv-X (1) smith-polvinen (1) Sosiaalinen (1) soul ev (1) spark ignition (1) sports car club of helsinki (1) ssangyong (1) S-sarja (1) st (1) stelvio (1) steve jobs (1) ST-Line (1) subaru (2) sunny (1) suojat (1) suojatie (1) superauto (5) Supercharger (2) superkondensaattori (1) suv (4) sähköauto (8) sähköautoilu (20) sähkörekka (1) taas Teslaa (1) Takata (1) talisman (1) taloudellisuus (1) talsiman (1) talvi (1) talvirenkaat (3) tampere (1) Tata (1) tax (1) tekniikka (6) teknologia (28) televisio (1) tempaus (2) Tesla (20) Tesla Model S (1) testarossa (1) testikuski (21) tiedote (22) tieliikenne (1) tiemerkinnät (1) tieraivo (1) tietoturva (1) tietyö (1) tires (1) toimintasäde (1) top gear (2) toyota (17) Toyota C-HR (1) trendi (1) tulevaisuus (7) tuotantolinja (1) turvallisuus (10) turvallisuuskulttuuri (1) turvatyynyt (1) turvavarusteet (1) tutkimus (1) typenoksidit (1) tyyppivika (1) työturvallisuus (1) uber (5) urheiluauto (5) urheilullisuus (2) uutinen (6) uutuus (29) v60 (2) v70 (1) v90 (1) vaihteistot (3) vaihtoauto (1) vakuutus (1) varusteet (10) vauxhall (1) Waymo (2) veneet (1) verkkokauppa (1) verot (11) verotus (5) vertailu (2) vertaisvuokraus (1) vety (3) vetyautoilu (8) video (12) vihreä kaista (1) Viihde (30) vinkki (14) volga (1) volkswagen (10) volkswagen golf (2) volvo (13) volvo 240 (1) volvo xc90 (1) VR (1) vuokraus (1) värit (1) xc60 (1) xc90 (1) xe (1) xj (1) xq30 (1) yhdysvallat (2) ympäristö (2)

Uusimmat kirjoitukset

ARTIKKELI 30.11.2020

Testikuski-koeajo: Kia Sorento Hybrid 2021

Kiasta ei ole voinut aina puhua samassa lauseessa saksalaisten premium-merkkien kanssa. Köyhien ihmisten autoksikin aikoinaan tituleerattu KIA on kuitenkin nostanut osakkeitaan merkittävästi viime vuosien aikana. Ulkoinen habitus on muuttunut räyheämmäksi, sporttisemmaksi ja ennen kaikkea katu-uskottavammaksi, ja laatuvaikutelma on valovuosia edellä sitä mitä se joskus oli. Tällä hetkellä on vaikeaa keksiä järkisyitä olla ostamatta Kiaa, jos täytyy autokaupoille suunnata. Uusi Sorento ei ole tähän poikkeus, vaan se jatkaa Kian nousujohteista linjaa ja kurottelee taivaalta esim. saksalaista johtotähteä. Uusi Sorento on tyylikäs ja moderni, tälle sukupolvelle rakennettu auto. Ja kun puhun tälle sukupolvelle rakennetusta, todella tarkoitan sitä. Otetaan esimerkkinä autosta löytyvät 6 USB-porttia. Siis 6?! Kia haluaa todellakin ajatella erilaisten digitaalisten välineiden suurkuluttajia ja pitää huolta siitä, että sitä omaa laitetta on aina mahdollista ladata. Vaikka meidän koeajamamme yksilö ei ollutkaan varusteiden osalta se kattavin mahdollinen vaihtoehto, vaan varustelutaso oli ”ainoastaan” Business, löytyi autosta silti esim. kaukovaloautomatiikka, kaista-avustin, mukautuva vakionopeudensäädin, mäkilähtöavustin, navigaattori sekä suomenkielinen Supervision -mittaristo. Mitä muuta sitä tavallinen Matti Meikäläinen autoonsa edes tarvitsee?Mikä parasta (ainakin perheellisiä ajatellen), uusi Sorento on 7-paikkainen, eli takakonttiin saa nostettua vielä yhden ylimääräisen penkkirivin tarvittaessa. Jos molemmat auton takana olevista penkkiriveistä puolestaan kaataa, toimii Sorento melkeinpä pienenä pakettiautona. Eli mikäli tie vie usein Tallinnaan, uusi Sorento voi olla erittäin hyvä vaihtoehto kuljettamaan vähän isompiakin kuormia.Köyhien ihmisten autoksi uutta Sorentoa ei voi irvistelemättä kutsua, sillä hintaa meidänkin koeajamallamme yksilöllä oli lähes 60 tuhatta euroa. Sillä 60 tonnilla saa kuitenkin auton, jossa on oikeastaan kaikki mitä autolta voi vaatia. Ulkonäköä, lisähärpäkkeitä ja mukavuutta.

ARTIKKELI 28.10.2020

Testikuski-koeajo: Ford Puma

Kevythybridien määrä on lisääntymään päin, mutta onko se tekniikkana tarpeeksi kiinnostavaa tavalliselle kadun tallaajalle? Tällä kertaa meillä oli testissä uusi Ford Puma, joka on Fiestan pohjalle rakennettu crossover. Puma muistuttaa muotoilultaan jonkin verran Nissan Jukea, eli sen ulkonäkö tulee varmasti jakamaan mielipiteitä. Koeajamamme Puma oli kevythybridi, mikä tarkoittaa siis sitä, että sähkömoottoria käytetään autossa vain pienentämään pienen bensamoottorin kuormitusta, esimerkiksi kiihdytystilanteissa. Auto myös kerää jarrutusenergiaa talteen. Mutta, toisin kuin tavallista hybridiä, kevythybridiä ei voi ajaa lainkaan pelkällä sähköllä. Ajettavuudeltaan Puma on taattua Fordia, eli äärimmäisen miellyttävä auto ajaa. Ohjaustuntuma on herkkä ja auto liikkuu ketterästi pienessäkin tilassa, vaikka katumaasturi onkin. Ajettavuuden lisäksi autossa säväytti sen varustepuoli. Koeajamamme mallin hinta oli alle 25 000 euroa, mutta silti siitä löytyi esimerkiksi aktiivisen vakionopeudensäätimen, hierovien etupenkkien ja puhelimen langattoman latauksen kaltaisia ominaisuuksia. Melko hyvää vastinetta rahalle siis. Puma tarjoilee myös luokkansa suurimman tavaratilan, sillä varsinaisen tavaratilan alta löytyy erillinen Megabox -lisätila, joka laajentaa jo ennestään isohkoa tavaratilaa vielä 80 litran verran. Kaiken kaikkiaan Puma oli erittäin positiivinen yllätys jo valmiiksi kilpailtuun crossover-luokkaan. Katso videolta, mitä muuta kerrottavaa meillä oli tästä Fordin uutuudesta.
nwdb