Sähköautoileva motoristi

Kirjoittelen tähän blogiin ihan tavallisen sähköautoilijan kokemuksia, uusien sähköautojen koeajoja sekä muuta yleistä sähköisestä liikenteestä.

Sähköautoileva motoristi kirjoitukset

Uusimmat kommentit

Minulla ei ole asunolla mahdollisuutta ladata. Mutta Salossa kauppakeskus Plazassa maksaa 11/22kW lataus tuon saman 16snt/kWh(Plugit). Sitä tuleekin pääasiassa käytettyä kotikulmilla pyöriessäni. Pistän auton laturiin ja sitten kävelylenkille reiluksi tunniksi. Reissussa sitten pikalatausta.
Moro, EQS on myös erittäin virtaviivainen ja sen ilmanvastuskerroin onkin vain 0.20, eli todella pieni. Näissä nopeuksissa jo ilmanvastus on se mikä ratkaisee. Siinä onkin todellinen pitkän toimintamatkan auto ja itsellä olikin läheltäpititilanne, etten sellaista vaihtanut jo aiemmin (käytettyä). Muutenkin oli kyllä upea auto ajaa.
Tuo sinun tänään ajama (13.8.2025) kulutus on melko sama kuin minun MB EQS 450 4matic autossa. Painoeroa autoilla lienee melkoisesti eli MB painavampi. Kulutuksissa täytyy muistaa aina myös autojen massa, eli mitä isompi massa, sitä isompi on todennäköisesti kulutus. Mielenkiintoista nähdäkin jatkossa esim MB CLA:n toteutunut kulutus, kun painoa autolla on vähemmän. Ajoin 7.8.2025 Porvoosta Naantalin muumimaailman parkkipaikalle ja sieltä takaisin Porvooseen lataamatta. Reitti siis kehää lukuunottamatta moottoritietä. Tähän kommenttikenttään ei nyt pysty laittamaan kuvaa, mutta ohessa EQS auton kulutus: ajettu matka 487.9km, keskinopeus 94kmh. Keskikulutus 19.4kWh/100km. Akussa tuon matkan jälkeen 13% (75km). Teoriassa autolla olisi päässyt noin 562,9km tuolla vauhdilla moottoritieajoa.

Arkisto

Blogin avainsanat

#5 (1) #evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 190 km/h (1) 200000km (1) 3.2 (1) 5 e-tech (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) ajotietokone (1) Akku (28) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (2) akun koko (13) Akuston jäädytys (1) Akuston lämmitys (2) akuston vaihto (1) Alankomaat (2) alapallonnivel (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Andorra (1) Ariya (2) Atlantin valtameri (1) Atto 2 (1) Audi (6) Aurinkosähkö (1) Auto 25 (1) Autobahn (3) Autonäyttely (18) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) Belgia (1) BEV (205) Blåisvatnet (1) BMW (7) Bordeaux (1) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) Brugge (1) BYD (2) bZ4X (1) Canyon (1) Car Scanner (1) Carcassonne (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (3) Cooper SE (3) Cupra (2) Cybertruck (1) DAF (1) Daimler (1) Dinan (1) DS3 (1) e-208 (15) e-3008 (1) e-5008 (1) E-C3 (1) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) Elroq (1) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (29) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (3) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) EQS (1) Espanja (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) Étretat (1) e-tron (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV3 (3) EV6 (1) EV9 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Explorer (1) FAQ (1) Fazua (2) Fiat (1) Ford (2) Formula E (6) frunk (1) Grande Punto (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (4) hiihtoloma (1) historia (2) Honda (1) Huolepitosopimus (1) hybridipyörä (1) Hyundai (34) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (35) ID.7 (3) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Inster (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (18) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (3) katsastus (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (2) kesärenkaat (4) KGM (1) Kia (9) kitkarengas (1) koeajoraportti (47) koiranluut (2) Kokkolan Autohuolto (1) Kona (8) korjaus (1) korkeajänniteakusto (1) kululaskelma (6) Kulutusvertailu (4) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (15) La Grande Motte (1) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) Latauksen keskiteho (1) lataushäviö (3) Latauskäyrä (1) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Latausteho (1) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) Lyngen (1) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) MEB-auto (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (2) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (7) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (3) Mont Sain Michel Abbey (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (5) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) määräaikaishuolto (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (43) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (4) Norkapp (1) nuorgam (1) OBDLink (1) Ohelmistopäivitys (1) Ohjelmistopäivitys (2) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (12) Pikalataus (6) Polestar (3) Polestar 2 (3) polestar 3 (1) polestar 4 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) Q6 (1) range (3) Ranska (4) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (91) Renault (10) renkaiden kestävyys (3) Roadlite (1) Roadster (3) Ruotsi (1) ruskaretki (1) Saksa (2) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Scenic (2) Seal (1) Skoda (5) Smart (2) softabugi (1) SOH (3) Soul EV (2) Stellantis (1) Sveitsi (1) sähköauto (255) sähköauto 50 000 euroa (1) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (39) sähköautokokemus (26) Sähköautolla euroopassa (5) sähköautolla via baltica (2) Sähköautolla Virossa (1) sähköautomatkailu (70) sähköauton kulutus (3) Sähköauton lataaminen (34) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (3) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) takuu päättynyt (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Tanska (1) Tavascan (1) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (9) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (11) Torres EVX (1) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) tuulilasi (1) Tuulimylly (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) Viinitila (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (2) Volkswagen (21) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Välimeri (1) Ylinipeusvaroitin (1) Yykeänvuono (1) Zoe (10)
nwdb