03.04.2016

Teslalla nyt vaan on automallisarja, joka on S=X

Osoite kopioitu

Tesla julkaisi Model 3:n 1.4.2016 Suomenaikaa aamulla


Auto on puhuttanut paljon joka mediassa, syystäkin.
Tesla tekee Elon Muskin johdolla todellista sähköisen liikenteen vallankumousta.

Tiedotustilaisuuden alussa Musk kertoi jälleen hieman taustoja sähköisen liikenteen kehittämisen motivaatiolle. Tesla edistää tärkeää asiaa, eli uusiutuvilla energioilla tapahtuvaa liikennettä. Hän kertoi, että nyt CO2-luvut ovat ennätyksellisen korkealla, peräti 403,5 ppm. lähde: http://www.esrl.noaa.gov/gmd/ccgg/trends/weekly.html

Muskin taustalla näkyi Mauna Loan CO2-mittauspisteen dataa kaaviona, ja elon kommentoi: "Voitte nähdä viivan nousevan pystysuoraan, ja se jatkaa nousuaan!" Hän myös jatkoi, että viimeksi näin paljon CO2:sta oli ilmassa 11 miljoonaa vuotta sitten ja silloin maapallo oli aivan toisenlaisessa tilanteessa. Tämän jälkeen Musk vielä kuvasi CO2-päästöjen tason vaikutuksia maapallon lämpiämiseen.

Musk päätti ympäristöarvot sisältävän avauspuheensa toteamalla surullisen tiedon, että jopa pelkästään USA:ssa 53 000 ihmistä vuosittain kuolee liikenteen aiheuttamien ilmansaasteiden takia.

Näyttökuva Teslan 1.4.2016 pitämästä esittelytilaisuuden suorasta internetlähetyksestä


Minä väitän, että nopealla muutoksella liikenteen päästöissä on merkitystä. Polttomoottoriautojen päästöjen pienentämisellä ei ole riittävän nopeaa vaikutusta, vain uusiutuvilla energioilla on merkitystä.

Ja sähköauto on nyt valmis valtaamaan erittäin ison osan henkilöautomarkkinoista. 
Mitä Musk ja Tesla ovat osanneet tehdä oikein?
Kuinka sähköisen liikenteen vallankumous saadaan todeksi?

Valistuksella ei saada muutosta aikaan

Hyvin läheltä on löydettävissä esimerkkejä siitä, että valistuksella ei saada riittävää vaikutusta aikaiseksi. Otetaan esimerkiksi Suomalainen alkoholipolitiikka. Kuinkahan moni kansalaisemme on vähentänyt alkoholin kulutusta sen takia, että meillä panostettiin etenkin vielä 80-luvulla voimakkaasti esimerkiksi TV:ssä tapahtuvaan alkoholivalistukseen? Tuskin kovin isoista luvuista puhutaan. Edes tupakoinnin vaaroista sangen raflaavilla kuvilla ja teksteillä pelottelu ei ole lopettanut ihmisten tupakointia.

Vaikka kuinka paljon maailman laajuisesti lisättäisiin ympäristötietoisuutta ja CO2-päästöjen vaikutuksen ymmärrystä kasvattavaa valistusta, niin en usko kovin monen sen takia ostavan sähköautoja ja alkavan sitä ladata uusiutuvilla energioilla.

Teslalla tämä on tajuttu. Sähköautoja ei saada myytyä valistuksen avulla tarpeeksi.
Pitää osata panostaa johonkin aidompaan.

Sanktiot ja palkkiot eivät tee riittävän nopeaa eivätkä etenkään pysyvää muutosta

Yllättäen sama kotoinen esimerkki toimii tässäkin. Suomalainen korkea alkoholiverotus ei ole tuonut meille ratkaisevaa raittiutta vuosikymmentenkään aikana. Ihmisen luovuus pääsee valloilleen, kun ryhdytään asettamaan keinotekoisia hinnan korotuksia sekä toisaalta alennuksia. 

Vahvoilla verohelpotuksilla kyllä voidaan saada aikaan sähköautoille hetkellistä myyntipiikkiä. Mutta jos tuote ei ole riittävän houkutteleva, loppuu menekki kuin seinään, kun verolla hinnan ohjaaminen loppuu.

Teslalla on tajuttu myös se, että pelkillä veroalennuksilla ei sähköautolle saada riittävää markkinaosuutta.
Pitää osata panostaa johonkin parempaan kokemukseen.

Edes kiellot eivät tahdo toimia niin kuin toivotaan

Ja kas vain, jälleen löytyy kotoisia esimerkkejä roppakaupalla. Kieltolakeja alkoholiin, tai vaikka nykyinen nuuskan myyntikielto. Eipä näytä joissain tietyissä sangen urheilullisissakin piireissä haittaavan yhtään käyttämistä, vaikka Suomesta mistään ei ko. tuotetta voikaan ostaa.

Nyt toki on kantautunut uutisia sieltä täältä, että vuoteen 2030 mennessä aiotaan joissakin maissa ja useissa kaupungeissa kieltää kokonaan polttomoottoriautot. Viimeisimmät ilmoittajat olivat Norja ja Hollanti.

Kielloissa, jotka eivät ole kansalaisten mielestä oikeudemukaisia on ollut kautta maailman sivun yksi pysyvät haittavaikutus: ne ruokkivat rikollisuutta. Ihmisen luovuus puhkeaa kukkaan tehdäkseen erilaisia luvattomia ratkaisuja, ja tämä on sitten joillekin tahoille sangen tuottoisaa businesta, koska siitä ei edes "tarvitse" maksaa veroja.

Teslalla on ymmärretty tämäkin, sähköauton valmistajan ei auta luottaa polttomoottorien kieltämiseen saadakseen tuotteelleen kannattavan menekin aikaiseksi pitkällä aikavälillä.
Pitää osata tehdä tuotteesta tarpeeksi haluttu, jopa seksikäs, jos nyt autoa voi sellaiseksi sanoa.

Jopa Audin leivissä olevan johtajan kerrotaan lausuneen, että Tesla on osannut tehdä kaiken oikein.

No niin on! Teslalla älyttiin tehdä sähköutosta yksinkertaisesti haluttava!
Mikä sitten on Teslan haluttavuuden takana?

Tesla Model 3:n julkaisutilaisuus ja suora videolähetys netissä


Musk kertoi tuossa 1.4. pitämässään eventissä, että hänellä on ollut salainen suunnitelma taustalla. Alunperin kolme-vaiheinen suunnitelma on nyt muuttunut neljäksi autoksi. 
Näyttökuva Teslan suorasta lähetyksestä 1.4.2016


  1. Ensin piti ratkaista,  miten hyvin pieni valmistaja saa muutoksen aikaan. Piti aloittaa pienellä mittakaavalla, joten päätös oli tehdä arvokas sähkömoottorinen urheiluauto, joka ei voisikaan saavuttaa kovin suurta volyymia. Syntyi Tesla Roadster, joka ei todellakaan perheauto. Mutta tällä autolla Tesla pystyi näyttämään maailmalle, että on mahdollista valmistaa haluttu sähköauto. Aikaisemmin oli ollut vallalla käsitys, että sähköauto on ruma ja sillä on huono suorituskyky. Tesla teki Roadsterin, joka on nopea, kaunis ja hyvä sähköauto. Eventin suorassa lähetyksessä Elon Musk sanoi: "Kiitos kaikille jotka ovat Roadsterin ostaneet". Ja minä yhdyn näihin kiitoksen sanoihin. Onneksi Teslan tarina sai jatkua.
  2. Koska Roadster ei voinut koskaan tulla suurempien volyymien autoksi, vaan oli eräänlainen kaunis ja nopea lelu varakkaille, oli aika tehdä jotain muuta. Model S tehtiin toimimaan haluttuna autona neliovisten sedanien suurille markkinoille. Teslan tyyliin syntyi sähköauto, joka on erittäin suorityskykyinen, linjakkaan näköinen ja silti jopa seitsemän paikkainen sedan. Historian nopein 4-ovinen auto! Sähköauto oli nyt siis tarjolla Roasteria edullisempana ja suuremmille markkinoille. Teslan yksi suurista aikaansaannoksista onkin ollut näyttää se, mihin sähköautolla oikein voi pystyä. Koska automarkkinat ovat jakautuneet vahvasti sedanien ja SUVien välillä, teki Tesla tarjolle Model X -auton. Sekä Model S ja X -malleilla on ollut erittäin tärkeä rooli pääsuunnitelmassa. Koska seuraava malli olisi suurein volyymin edullinen sähköauto, tarvitaan valtaisat investoinnit. Tämä on tullut mahdolliseksi S:n ja X:n myynnistä saaduilla tuloilla.  Seuraavaksi Musk kiitti lähetyksessä kaikkia S:n ja X:n ostajia, koska he ovat mahdollistaneet Model 3:sen markkinoille tulon. Uskon että näihin kiitoksiin yhtyy todella moni muu minun lisäksi.
  3. Vain edeltävien askelten onnistuminen on mahdollistanut tämän kolmannen vaiheen pääsuunnitelmasta. Kolmas vaihe pääsuunnitelmassa on siis tietenkin Model 3 -auto.

Tesla Model 3 on erittäin turvallinen auto

Teslan arvoihin kuuluen he haluavat, että Model 3 on kuljettajalle ja matkustajille, siis koko perheelle poikkeuksellisen turvallinen auto. Auto on saanut 5 tähteä kaikista turvallisuusluokista.
Tämä on jälleen oikea valinta. Model 3 kohderyhmässä on erittäin vahvasti edustettuina tavalliset perheen isät ja äidit, joille auton turvallisuudella on väliä.

Tesla Model 3 on erittäin suorituskykyinen auto

Jopa perusmallin kerrottiin tiedotustilaisuudessa kiihtyvän 0-100 km/h alle 6 sekunnin, ja Musk totesi naurahtaen, että he eivät osaa tehdä Teslalla hitaita autoja. Luvassa on luonnollisesti myös nopeampia malleja.
Suorituskyky, erityisesti käytännön ajotilanteissa aina saatavilla oleva tehokkaan sähkömoottorin voima on suorastaan koukuttava. Mikään polttomoottori ei pysty mihinkään vastaavaan. Uskon että tähän liittyy Audi-pomonkin kommentti, jossa hän kertoi, että ihminen joka on kerran päässyt ajamaan sähköautolla, on ikuisesti menetetty polttomoottoriautoilija.

Toimintamatka perusmallissa 344 km (215miles)

Jo perusmallin 344 km toimintamatka antaa aiheen olettaa autossa olevan noin 50-60 kWh akku jo hinnat alkaen mallissa. 344 km toimintamatka laskettuna noin 16,6 kWh/100 km keskikutuluksella olisi mahdollista 60 kWh akulla.

Model 3 muotoja katsoessa on helppo uskoa, että tuo on mahdollista koska autossa on todennäköisesti aika alhainen ilmanvastus. Toisaalta autolla on painoa varmasti jopa enemmän kuin Model S:llä koska S on alumiinikorinen ja 3:nen on teräskorinen.

Toimintamatkaa Musk kommentoi, että ne ovat minimiarvoja, ja he tulevat ylittämään ne.

344 km (esim. 60kWh akku) on niin ratkaisevan paljon isompi kuin esimerkiksi omassa Leafissani, että ne autoilijat, jotka oikeasti tarvitsevat suurempaa toimintamatkaa ovat erittäin harvassa. Kuka tahansa pystyy tähän mielikuvitusharjoitukseen: Auto on aina aamulla akku 100% ladattu. Kuinka pitkiä ovat tyypilliset päiväajosuoritteesi? Jos ne ovat yli 300 km säännöllisesti päivittäin, saatko auton töissä latautumaan esim. Type2 3x32A? Jos saat, ja käyt vaikka aamukahvilla työpaikalla ennen työkeikalle matkan jatkumista, nin sinulla ei enää ole mitään ongelmaa. Ehdit saada tunnin aamukahvipalaverin aikana reilun 100 km matkan verran lisää latausta. Lisäksi Tesla levittää nopealla tahdilla erittäin nopeita SuperCharger-latureita, joissa on aina ilmainen lataus tarjolla.

Autopilotin tarvitsemat raudat jo perusmallissa

Tämän päivän autonostajista isolle osalle erittäin tärkeä osa auton kokemusta ovat muut asiat kuin pelkkä ajomukavuus, joka alkaa olla jokaisessa autossa jo riittävän hyvällä tasolla. Nyt nousevat uusin mukaan vahvasti auton erilaiset tietotekniset ratkaisut ja auton on oltava jatkuvasti yhteydessä nettiin. 

Autoon saadaan langattomasti päivityksiä, sen mittaristo on muuttunut kosketusnäyttöiseksi suureksi inforuuduksi, ja auto on käyttäjäystävällisillä applikaatiolla jatkuvasti hallinnoitavissa kännykällä. Tämän osaamisen Tesla on jo näyttänyt osaavansa erinomaisesti.

Autopilottiominaisuudet ovat tehneet kaltaisteni tekniikkafriikkien silmissä Teslasta jopa aiempaakin haluttavan auton. Todellakin haluan auton, joka pystyy perinteisen vakionopeussäätimen sijasta myös ottamaan ohjauksen haltuunsa.

Viidelle hengelle mukavat matkustustilat 

Sähkömoottori ja Teslan tapa ratkaista ajoakun sijoitus ohuena pohjaan mahdollistavat pienempäänkin autoon erinomaiset sisätilat. Autossahan ei tarvita polttomoottoriautoista tuttua paloseinäkettä moottoritilan ja ohjaamon välissä, ja kun edessä ei ole mitään suurta moottoriakaan, on ohjaamoa voitu viedä poikkeuksellisen eteen. Autoon on saatu mahtumaan viiden mukavan istumapaikan lisäksi kaksi tavaratilaa: eteen ja taakse. Musk väitti tavaratilaa jopa suuremmaksi kuin missään saman kokoluokan polttomoottoriautossa.

Lisäksi auton lasikatto luo avaruuden tuntua sisätiloihin.

SuperChargin vakiona Model 3:ssa

Teslan yksi keskeisistä menestyksen kulmakivistä on ollut myös sen luoma infrastruktuuri lataamiseen. Esimerkiksi näin Leaf-kuskina voin avoimesti todeta, että olen kateellinen Tesla-kuljettajille jo nyt. Model3 autolla pääsen kotoani Kangasalta mökille Viitasaarelle 270 km pituisen matkan toki voin ajaa lataamatta kertaakaan välillä, mutta vaikka lataukselle tarvetta olisikin, niin se käy nopeasti vaikka Hirvaskankaan SC:llä. Ja siellähän ei sitten olekaan tarjolla lainkaan CHAdeMOa Leafilleni.

SuperCharger-verkosto on se, joka antaa sähköautolle todellisen liikkumisen vapauden. Musk lupasi jälleen tuplata SuperCharger-verkoston laajuuden ensi vuoden loppuun mennessä. Sen lisäksi sähköauton saa ladattua missä vain löytyy sähköä.

Toimitukset alkavat ensi vuonna 35000 USD (noin 40 000 e Suomessa) hintaan

Tesla Model 3 -mallin toimitukset alkavat jo ensi vuonna. Alkaen hinta on 35000 USD, joten se tullee olemaan Suomessa noin 40000 euroa veroineen. Tehtaan kapasiteetin pitäisi riittää 500000 auton vuosituotantoon. Akut tulevat Teslan omasta uudesta Gigafactorysta.

Tesla Model 3 on erittäin virtaviivaisen ja haluttavan hyvän näköinen auto

Esittelytilaisuudessa ajettiin näytille kolme autoa. Ne on onnistuttu jälleen muotoilemaan Teslamaisesti erittäin menevän näköisiksi. Tuon näköisille autoille on helppo povata kovaa menekkiä.


Tesla Model 3 autoa myytiin ensimmäisen 24 h aikana lähes 200000 kappaletta

Auton ennakkovaraukset alkoivat jo edellisenä iltana, ja ensimmäisen 24 tunnin aikana sitä oli ennakkovarattu 1000 euron ennakkomaksuhintaan jopa lähes 200000 kappaletta. Suoran lähetyksen aikana Musk ilmoitti autojen ensimmäisen kerran näyttäydyttyä, että sitä oli ennakkovarattu jo 150000 kappaletta. Siis ilman, että kukaan näistä oli edes nähnyt autoa!

Onneksi rohkeita ennakkovarausmaksun maksavia asiakkaita oli niin paljon. On aivan varmaa, että 200 miljoonan lisäarahoitus on tarpeen kun yritys tekee noin nopeaa kasvua ja toteuttaa sen vielä julkaisemalla uuden automallin.

Sähköauto ei sovi kaikille eikä sen tarvitsekaan

"Se, että sähköauto ei sovi kaikille, ei tarkoita, etteikö se sovi joillekin" kirjoitti Vesa Linja-aho Tuulilasi-lehden blogissaan. Tuo kirjoitus on erittäin osuva. 

Toivon todella paljon koko Teslalle ja erityisesti Model 3:lle kaikkea hyvää ja menestystä.
Erittäin todennäköisenä pidän sitä, että yksi sellainen minunkin katokseeni päätyy kunhan toimitukset alkavat. Silloin voi tosin olla toimitusaika jo niin pitkä, että se voi ohjata valintani johonkin kilpailevaan merkkiin. Uskon että suunnilleen samalla aikataululla nähdään edes osittain kilpailukykyisiä tuotteita ainakin Chevroletilta (Bolt jo julkaistukin) ja Nissanilta.

Minä jouduin tekemään oikein erikseen päätöksen ennen julkistustilaisuutta siitä, että tilanne itselle Model 3:sen. Tuolla siitä tarina:
http://sahkoautoilevamotoristi.blogspot.fi/2016/03/kaanteentekevan-tesla-model-3-auton.html

Lue lisää Tesla Model 3 -autosta

https://www.teslamotors.com/model3



Osoite kopioitu

Keskustelu

suorama
03.07.2016 11.29

Heh, mitäs luulet, olisiko vaikuttanut päätökseesi varauksesta jos olisit tuolloin jo koeajanut Model S:n?
Ei varmaankaan, sillä Model 3 ei oli Model S. =)

T: lähes naapuri Majaalahdesta =)

Marko Saarenketo
03.07.2016 12.28

:-) luultavasti olisi tullut tilattua.
Juuri siksi yritin pitkittää Teslan omakohtaista koeajoa, koska uudet S ja X eivät ole minulle sopivassa hintaluokassa. Mutta nyt alkaa käytettyjen hinnat sen verran jo laskea, että oli aika kokeilla. Ja olen aivan myyty!

Ps äsken sovin alustavasti legendan koeajosta: Tesla Toadsterin.

Marko Saarenketo
03.07.2016 12.29

Siis Roadster ;-)

Pahuksen arvaava kirjoitus kännykässä...

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) ajotietokone (1) Akku (28) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (2) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (2) Audi (6) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) Blåisvatnet (1) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) BYD (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (2) Cybertruck (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) e-3008 (1) e-5008 (1) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (28) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) e-tron (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV3 (2) EV6 (1) EV9 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Explorer (1) Fazua (2) Ford (2) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (3) hiihtoloma (1) historia (2) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (31) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (2) kesärenkaat (2) KGM (1) Kia (8) kitkarengas (1) koeajoraportti (42) Kona (8) korjaus (1) korkeajänniteakusto (1) kululaskelma (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (3) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) Lyngen (1) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (2) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (43) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (4) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (12) Pikalataus (6) Polestar (2) Polestar 2 (2) polestar 3 (1) polestar 4 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) Q6 (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (84) Renault (9) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Scenic (2) Seal (1) Skoda (3) Smart (1) softabugi (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (247) sähköauto 50 000 euroa (1) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (38) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (2) Sähköautolla Virossa (1) sähköautomatkailu (60) sähköauton kulutus (3) Sähköauton lataaminen (34) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Tavascan (1) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (7) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (9) Torres EVX (1) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) tuulilasi (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (2) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Yykeänvuono (1) Zoe (10)
nwdb