Mestarin luona

Kuva ja teksti: Arttu Lustig

Elämä soljui mallikkaasti eteenpäin Volvon sylissä, jos huomioon ei oteta sitä sunnuntaiaamua, jolloin kuljettajanpuoleinen peili putosi kääntyessäni vasemmalle. Kiinnitin peilin takaisin. Peili irtosi vielä muutaman kerran, jonka jälkeen ostin liimaa, ja peilistä tuli yhtä korin kanssa. Vaihdoin tulpat ja vaihdoin akun. Vaihdatin öljyt ja jarrut.

Unholaan jäävät myös ne hetket, jolloin kierroslukumittarin ollessa 2000, vaihdelaatikon kohdalta kuului rahinaa. En klikannut netissä sitä sivua, jossa vakuutuin vian johtuvan vaihdelaatikon paineilmalaakerista. En muista mekaanikon sanoneen minulle myöhemmin öljynvaihdon jälkeen rahinan johtuneen hiukan irtonaisesta pakoputkesta.

Olin alkusyksyn aamupäivä. Päätin kuluttaa aikaa käyden kirpputorilla. Kirpputori oli turha reissu ja kirpputorin vieressä oleva autokauppa houkutteli harhautettavaa luokseen. Halusin nähdä millaista tunnelmaa autokauppa voisi tarjota minulle. En ennen ollut käynyt autokaupassa. Tarvitsin muutenkin vaihtelua parkkipaikkoihin ja keskusteluihin tuttavien kanssa. Nyt olisi aika saada vaikutteita ammattilaisista.

Autokaupan piha oli asiallinen. Parkista löytyi mersu, jonka hintana oli 900 euroa. Hinta tuntui liian alhaiselta merkkiin nähden sekä siihen nähden, että myyjänä oli autokauppa. Mikä mahtoi olla hinnan syy, jäin hetkeksi miettimään. Pihalla kyltti kertoi, että lisää käytettyjä, anteeksi vaihtoautoja olisi liikkeen alakerrassa.

Sisään astuessani oven vieressä liikkeen mainetta piti yllä tuore Toyota Avensis. Kiersin ympäri autoa hiljalleen. Annoin sormieni valua pitkin kiiltävää, tahratonta ja vahamaista pintaa. Toisin kuin viivoittimella suunniteltu Volvoni, tämä auto oli kehä, jonka pystyi sulavasti kiertämään. 

Toyotan olemus oli neitseellinen. Mikään ei ollut vielä koskettanut Avensiksen pintaa. Pinta heijasti kaiken ympärillä olevan. Maantiellä 100 km/h lentävä kivet ja talvirenkaiden nastat, taivaalta satavat linnun jätökset sekä ahtaiden parkkeerausten aiheuttamat oven kolhaisut olivat jossain tulevaisuudessa.

Jäin tuijottamaan Toyotaa, ja mietin milloin autosta tulee persoona? Milloin omistaja ryhtyy kutsumaan autoaan nimellä? Uuden auton tuoksua myydään, mutta tarinat pitää ajaa. Monet haikailevat uudesta autosta, mutta vanhalla autolla ajetaan muistettavimmat matkat. Milloin liukuhihnatuote saa hengen?

Tulin tulokseen, että auto syntyy, kun omistaja kiroaa auton ensimmäistä kertaa. Auto herää henkiin, kun se ensimmäistä kertaa määrää matkan tahdin. Autosta tulee arvokas, kun omistaja on huolissaan sen arvosta. Auto persoona näkyy pieninä ominaisuuksina, jotka vain omistaja tuntee.

Tervehdin sihteeriä ja kapusin alakertaan ahtaita kierreportaita pitkin. Alakerta oli pieni parkkihalli, joka oli ahdettu täyteen autoja. Vain keskellä oli kymmenen neliön tyhjä tila taktisia siirtoja varten. Parkkihallin teema oli 2000-luvun Toyotat, mutta useita muitakin merkkejä löytyi. Ensimmäisenä silmääni osui Lexus ja tuore Dodge, mutta eniten minua miellytti retro-Chrysler, Chrysler PT Cuiser.

Parkkihalli oli parkkeerauksen ammattinäyte. Menin perimmäisen auton luokse. Jos olisin halunnut koeajaa tämän auton, synnyttäisi se ketjureaktion, jossa vähintään kaksikymmentä autoa jouduttaisiin siirtämään parkkihallista ulos ja kaksi korttelia täyttyisi pelkästään myynnissä olevista autoista. Se olisi likainen temppu, johon vain vihamielisillä eläkeläisillä olisi aikaa.

Kymmenen minuutin autonovien availujen ja mittareihin kurkkimisen jälkeen myyjä saapui luokseni. Tilanne eteni protokollan mukaan. Myyjä tiedusteli millaista autoa olin tullut katselemaan, johon vastasin, että olin tullut yleisesti katselemaan valikoimaa. Seuraavaksi myyjä tiedusteli mikä autoista oli miellyttänyt. Osoitin hallin perällä nököttävän tumman sinisen Chryslerin suuntaan.

Myyjä meni auton kuljettajan puoleiselle ovelle ja minä apukuskin puoleiselle ovelle. Avasimme ovet ja sisävalon himmeässä valaistuksessa saimme auton sisällä katsekontaktin. Myyjä kehui ”crysseä” siistiksi ja vähän ajetuksi peliksi, josta löytyi isompi moottori. Vedin sieraimet täyteen nahkapenkkien tuoksua. Myyjä vakuutti verhoilun olevan aitoa nahkaa.

Laitoin oven kiinni. Auton yli myyjä kysyi mitä autoa ajan. Vastasin lyhyesti: ruotsalaista ikiliikkujaa. Myyjä tiesi ammattimiehen varmuudella autoni olevan Volvo 740. Myyjä kertoi omistaneensa joskus 11 kappaletta Volvo 740, kun rakensi taloaan. Maksoi jokaisesta Volvosta kahdesta sadasta kolmeen sataan euroa. Myyjä muisteli, että yksi näistä Volvoista oli V6-moottorilla varustettu. Tämä yksilö oli tuotu Saudi-Arabiasta. Auto söi järjettömästi bensaa, mutta ei kulkenut juuri mitään. Lukuisten osien vaihtojen jälkeen ongelma löytyi väärin asennetusta pakoputkesta, joka oli tukkeutunut. Myyjä oli korjannut pakoputken ja auto oli antanut kuskille reipasta kyytiä, niin kuin auto oli alun perin suunniteltu.

Toistin myyjälle, että olin tosiaan vain katselemassa. Lähtiessäni myyjä lupasi ottaa Volvoni vaihdossa. Mitähän saisin autostani vaihdossa? Pullan ja kahvin?

Muutaman päivän jälkeen aloin miettimään myyjän puheita. Varsinkin 11 Volvon sarjaa, joihin hän oli tuhlannut enintään 3300€. Voisiko tämä pitää paikkaansa? Jos ”joskus” oli vähintään viisi vuotta sitten, jokin Volvoista on täytynyt olla alle kymmenen vuotta vanha. Muutama satanen noin kymmenen vuotta vanhasta autosta on hyvin vähän varsinkin, kun tämä Volvo ei kuulunut kertakäyttöisten autojen sarjaan. Tutkin myyjän sanoille todistusarvoa netistä. Netistä kävi selväksi, ettei Volvon 740 -mallia ole valmistettu V6-moottorilla.

Olin tyrmistynyt, kun hiljalleen ymmärsin myyjän puheiden todenperäisyyden. Myyjä kertoi minulle jättimäisen valheen ja olin tilanteessa uskonut jokaisen sanan. Ahmin tarinan myyjän edessä kuin kulhollisen sokerimuroja aika-ajoja seuratessa. Viimeisiä maitoja imiessäni tilkkanen meni väärään kurkkuun.

Hätäisesti ajateltuna automyyjä olisi tässä tapauksessa valehteleva ketku. Asia ei ole niin yksinkertainen kuin ensisilmäyksellä näyttää. Myyjä kyllä myy muodollisesti autoa, mutta asiakas on ostamassa itselleen tuhansien tai kymmenien tuhansien arvoista unelmaa. Myyjä ei halua rikkoa tätä kaunista unelmaa, puhkaista kevään autokuumeen puhaltamaa jättimäistä kuplaa, joka on täynnä vapaata liikkuvuutta ja hienoja tunnelmia matkatessa kohti määränpäätä. Myyjä halua elää hetken tätä asiakkaan suurta unelmaa.

Todellisuus tulee tietenkin olemaan jotain muuta. Todellisuus on väsyneitä aamu ruuhkassa kuunnellen huonoja kappaleita radiosta. Todellisuus on satoja huonoja ja epäloogisia kanssa-autoilijoita maantiellä sekä rohkeuden keräämistä hitaasti ajavan tukkirekan perässä. Todellisuus on lomamatka, joka on lähtenyt käyntiin vaimon kanssa riidellen ja jatkunut autossa mököttäen. Todellisuus on takaosasta kuuluvaa epämääräistä kolinaa, jota ei halua viedä korjaamolle katsastettavaksi, koska kolinan korjaus saattaa tarkoittaa tuhannen euron laskua. Todellisuus on katsastuskonttorin pahaa kahvia ja jännitystä katsastusmiehen tulevasta tuomiosta. Todellisuus on jokavuotisia autoiluun liittyvien maksun nousua. Todellisuus on jatkuvaa taistelua auton ja vapauden puolesta. Todellisuus on jatkuvaa lumimyrskyä valaisemattomalla maantiellä. Todellisuus on karaiseva seikkailu, josta on valmis maksamaan hinnan.