ARTIKKELIT JA UUTISET avainsanalla Ympäristö:

Ecorun on taloudellisuusajokilpailu, jonka kymmenien kilometrien etapit ajetaan muun liikenteen seassa minuuttiaikataululla, ja jossa yksikin viljapuimuri pikkutiellä voi tuhota mahdollisuudet menestykseen. Onko lajissa mitään järkeä? Kesäkuun lopussa Autotien bloggaaja Jenni Rossi bloggasi tulevasta Ecorun-osakilpailusta, joka järjestettäisiin Jyväskylässä. Ongelmaksi oli muodostumassa kovaa vauhtia se, ettei kuljettajalle ollut tarjolla kartanlukijaa. Ilmottautumisaika oli menossa saman päivän iltana umpeen. Ecorun on Autoliiton järjestämä kilpailu, jossa on tarkoitus ajaa mahdollisimman taloudellisesti. Sadoissa kilometreissä laskettavien kilpailumatkojen voittajatiimi on se, joka kuluttaa polttoainetta kaikista vähiten. Kilpailut ajetaan ihan tavallisilla autoilla ja liikennekäytössä olevilla reiteillä, joten muuttujia skabassa on hyvin reippaasti. Autotien toimistolla Jennin harrastusta on seurattu ja ihmetelty mielenkiinnolla. Siis pitääkö siellä ajaa mahdollisimman hitaasti? Eikö se ole aivan helvetin tylsää? Kun Jennin kartanlukijaa kaipaileva teksti tuli vastaan maanantaiaamuna, ei mennyt kauaa, kun ilmoitin olevani käytettävissä kartanlukijaksi. Nyt olisi aika selvittää mikä Ecorun pohjimmiltaan oikein on. Jyväskylän Kauppakadun perjantaina vielä hyvin vilkas elämä loisti poissaolollaan lauantaiaamuna, kun Jenni tuli poimimaan minut kyytiin kello 6.45. Vielä pienessä aamu-unisuudessa suuntasimme kohti kaupungin ulkopuolella sijaitsevaa huoltoasemaa ja ilmoittautumista kilpailuun. Jo matkalla ilmoittautumiseen juttelimme kilpailun luonteesta ja jonkinlaisesta filosofisesta taustasta. Jenni pohti, että tokihan ympäristön kannalta olisi aina parempi vain jättää ajamatta, mutta totesimme kuitenkin, että ehkäpä lajilla on kuitenkin tärkeä viesti annettavanaan. Viestiä ja huomiota lajille joka tapauksessa tarvittaisiin lisää. Huoltoaseman pihassa vaihdettiin heti kuulumisia ja suomalaisille tyypilliseen tapaan potkittiin kaverin auton renkaita ja vinoiltiin päivän kilpailusta. ”Laitat säkin kato sitten ilmastoinnin täysille, nii ei tule kuuma”, todettiin röhönaurun kanssa toiselle kilpailijalle. Ilmastointiahan ei kuumanakaan päivänä pitäisi pitää päällä, koska se lisää kulutusta. Siirtyessämme kohti aloituspaikkaa alkoi kilpailun luonne olla melko selvä. Matkaa olisi taitettavana 303 kilometriä, pisin etappi 75 kilometriä. Jokaiselle ajanottopisteelle pitäisi tulla minuutin aikaikkunassa, tai muuten lätkittäisiin kulutussakkoja.Kello 9.54, pää erittäin pyörällä kaikista kilometreistä ja minuuteista, lähdimme Laajavuoren hotellin parkkipaikalle pystytetyn lähtöportin läpi ensimmäiselle etapille. Matkan alkupää mentäisiin ysitietä pitkin kohti Muuramea, joten oli aloitettava tiukka laskeminen, kuinka paljon keskinopeus saisi nousta valtatiepätkän aikana, jotta checkpointille ei tultaisi turhan aikaisin. Koko pihistelyn ideana kun on ajaa mahdollisimman tasaista vauhtia, sillä pysähtely ja kiihdyttely ovat täyttä myrkkyä taloudellisuudelle. Maantiellä ajo oli melko rauhallista, mitä nyt liittymien mutkiin tultiin melko tiukasti vauhdin säilyttämiseksi, mutta Hiekkatiellä Ecorun alkoi kuitenkin saada uusia piirteitä. Hiekkateiden irtosora ja tavoite pitää edelleen tasainen vauhti tiukissakin mutkissa pistivät Seatin ajonvakautuksen laulamaan mutkasta toiseen. Jos alkumatka tuntui tylsältä kukkahattuilulta, niin hiekkatiellä luulot ropisivat kuin sora lokasuojissa. Ja hiekkaahan matkalla riitti. Yli puolet kilpailusta, 154 kilometriä, ajettiin tiukkaa sorarallia. Käytännössä kaikilla hiekkaosuuksilla nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa, ja se oli käytettävä hyödyksi niin hyvin kuin taloudellisuuden ja turvallisuuden puitteissa oli mahdollista. Ylimääräisiin kiihdytyksiin ei ollut varaa. Siinä piilee myös kilpailun arvaamattomuus. Hiljaisilla pikkuteillä ajettaessa pääsee ajamaan tavoitenopeutta, ellei sitten käy niin, että eteen pamahtaa traktori ajelemaan. Ja sellainen oli Jennille edellisessä skabassa osunut eteen. Se on myös kilpailun suurin ongelma: täysin hallitsemattomissa olevat muuttujat, jotka sekoittavat kilpailijoiden pakat ja tekevät hyvässä tapauksessa ajosuorituksista vertailukelvottomia. Kun ajoaikojen sallitut heitot ovat pienimmillään alle kolme prosenttia, ei parin kilometrin köröttelyä hitaan maatalousvekottimen takana korjata millään. Ei ainakaan ilman dramaattista vaikutusta kulutukseen, jonka perusteella voittaja kuitenkin lasketaan. Kilpailu voisi kuitenkin hallita osaa satunnaismuuttujistaan. Kilpailijoilla on esimerkiksi tällä hetkellä sääntö, jonka mukaan stop-merkin taakse on pysähdyttävä aina vähintään kolmeksi sekunniksi. Se on fiksu käytäntö, joka tulisi ulottaa jokaiseen matkan varrella olevaan kärkikolmioonkin, jolloin kolmio lisäisi kaikkien kulutusta riippumatta muusta liikenteestä. Eikä kenellekään tulisi mieleen pamauttaa väistämisvelvollisuuden takaa tielle pienellä riskillä.Muuta liikennettä ei kuitenkaan saada pois teiltä satojen kilometrien matkalta, joten ehkäpä sen ongelman voisi ratkaista etappien ajoaikoja pidentämällä. Se antaisi varaa muuttujille, ja toisaalta kartanlukija voisi laskea ja ohjeistaa kuljettajalle matalampia ajonopeuksia, jolloin satunnaisten seikkojen vaikutusta voisi korjata taidolla. Ecorunissa on puutteistaan huolimatta paljon järkeä. Sen viesti ja tavoite kulutuksen laskemiseksi ovat aivan oikeita. Lisäksi kilpailu käydään poikkeuksellisen hyvässä hengessä, mikä selvisi heti ilmoittautumispaikalla. Vinoilun lisäksi kilpailijat jakoivat vinkkejä ja kokemuksia toisilleen ennen starttia sekä lounastauolla. Ecorun oli oikeasti hauskaa ainakin kaltaiselleni nörtille. Etappien keskinopeuksien hajottaminen osiin ja omien virheiden korjailu punakynällä ajo-oppaaseen hiekkateiden mutkissa oli haastavaa ja jännittävää touhua. Kartanlukijan ennakoinnilla ja laskutaidolla on kilpailussa oikeastikin merkitystä. Tulimme lopulta seitsemänneksi bensiinikoneiden luokassa, ja edellä olevista kilpailijoistakin neljä oli hybridejä. Akuttomia bensakoneita oli siis sekä edellä että takana kaksi. Se ei ensikertalaiselta kartturilta ollut varmaan ihan paska suoritus. Tsekkaa hybridiautot täältä! TOPI RANTA

Teksti: Topi RantaGünthersdorf kuulostaa paitsi perisaksalaiselta, myös oikein mukavalta paikaltaIhmiskunta poistaa jatkuvasti esteitä ihmisten väliseltä kanssakäymiseltä. Silti jatkuvasti yhä turvallisempien sekä ympäristöystävällisempien autojen nopeutta halutaan rajoittaa. Miksi? Helsingin Sanomat kirjoitti tänään keskiviikkona, että saksalainen ikiliikkuja, eli autobahnien nopeusrajoituskeskustelu, nostaa jälleen Saksassa päätään. Nopeuksien rajoittamisen puolestapuhujat vetoavat ympäristöön sekä liikenneturvallisuuteen. Molemmat argumentit ovat melko hölmöjä teknologisen kehityksen näkökulmasta tarkasteltuna; autojen kehityssuunta on nimittäin nimenomaan turvallisempaan ja ympäristöystävällisempään suuntaan. Etenkin eurooppalaiset autonvalmistajat tiputtavat moottoreistaan ennätysvauhtia litroja pois ja pärjäävät toinen toistaan paremmin turvallisuustesteissä. Autojen ajo-ominaisuudet korkeissa ajonopeuksissa paranevat jatkuvasti, mikä ei ole ihme. Se on luonnollinen osa ihmiskunnan ja teknologian kehitystä. Kolmas merkittävä kehityssuunta on ihmisen kyky liikkua. Nopeus on ihmiskunnan tärkeimpiä tekijöitä, jota ilman aikamme kansainvälisyyttä sekä tieteen ja kulttuurien kohtaamisten buumia ei olisi koskaan voinut tapahtua. Ihmisen mahdollisuus voittaa matkan asettama hankaluus ja aikatappio on puhdasta voittoa, joka ikinen sekunti. Ympäristö- ja turvallisuusnäkökulmat ovat tärkeitä näkökulmia, mutta niissäkin on voitava tarkastella asiaa kokonaiskuvan kannalta. Ihmisten kuolemia liikkumisen, syömisen tai työnteon seurauksena ei voida täysin poistaa, sillä se johtaisi yhteiskuntamme täyteen pysähdykseen. Hiilidioksidipäästöjä leikataan tälläkin hetkellä kovaa vauhtia. Saksassakin leikattavaa riittää ja maassa on käynnissä jo aikaa sitten vanhentuneen sähköntuotantoinfrastruktuurin remontti käynnissä. Täysin lähipäästöttömiä autoja kehitellään niin Ingolstadtissa, Münchenissä kuin Stuttgartissakin. En väitä, että Euroopan liikkumisen tulevaisuus on autobahneissa tai ainakaan ainoastaan niissä. Uskon itse asiassa enemmän rautateiden mahdollisuuksiin, joihin toivottavasti tehdäänkin Euroopan Unionin tasolla tulevaisuudessa merkittäviä panostuksia. Mutta matkalla kohti tulevaisuutta kannattaa ottaa vanhoista investoinneista kaikki irti, varsinkin kun kehityssuunta on jo autonvalmistajilla oikea. Ja vauhti kova.