31.08.2024
Autokaupoilla
Teskti ja kuva: Arttu Lustig
Vihdoin luulin löysin etsimäni. Pitkien tuloksettomien etsintöjen jälkeen olin bongannut eräästä autokaupasta Volvo V50 mallisen auton. Auto täytti kaikki odotukseni diesel-autoa kohtaan. Hinta oli oikea, autolla ei ollut ajettu enemmän kuin nykyiselläni, ja auto sijainnut liian kaukana kotiani. Volvossa oli 1.6 litran moottori, joka tuntui olevan polttoainekulutuksen kannalta paras mahdollinen. Volvo oli vielä piirun verran polttoainetehokkaampi kuin vertaisensa Skodat ja Volkkarit.
Viikon harkinnan ja keskustelujen kauppiaan kanssa jälkeen päätin lähteä katsastamaan Volvoa. Hinta ei päätä huimannut ja lupasivat ottaa minun Volvoni vaihdossa osana maksua. Väliraha oli kirpakka, mutta vapailla markkinoilla ihmiset olivat vaihtamaan autoni pakettiautoihin. Tämä oli mielenkiintoinen vaihtoehto, mutta tässä tilanteessa epäsopiva. Hyväksyin tarjouksen, joka autokauppa minulle saneli. Kummallakaan ei ollut iso panokset kyseessä, mutta ymmärsin heidän näkökulman. Autokauppa ei ole hyväntekeväisyysjärjestö.
Matkalla kohtasin kuurottaisia kesäisiä rankkasateita. Yhden kuuron kohdalla kuskin puoleinen tuulilasinpyyhkijä lopetti toimimisen. En voinut uskoa epäonneani. Olin kaukana kotiani ja auto oli juuri menossa myyntiin. Yhdellä bussipysäkillä totesin, että pyyhkijän varsi kaipaisi vain hiukan kiristämistä. Tosin olin tyhjentänyt auto kaikesta henkilökohtaisesta omaisuudesta työkalut mukaan lukien.
Matkustajan puoleisesta ikkunan puolesta kurkkien jatkoin matkaani toivoen, että vastaan tulisi nopeasti tienreunassa kauppa, jossa myytäisiin työkaluja. Onneni kääntyi, kun tien varrella majaili työkalumyymälä yhdistettynä autokorjaamoon. Korjaamolla epäiltiin, että vika ei korjaantuisi vain mutteria kiristämällä, mutta päätimme yrittää. Pienen kiristyksen jälkeen tuulilasinpyyhkijät toimivat taas. Suurkiitokset heille ja heidän avuliaisuudelle kiireisen päivän keskellä. Matka jatkui taas.
Löysin teollisuusalueen keskellä olevalle autokaupalle. Himoitsemani Volvo nökötti pihalla. Hetken aikaa kiersin sitä arvellen tarkkaa sen ulkoista hapitusta. Menin sisälle ja puhelimensa kanssa kiireinen myyjä ojensi avaimet koeajoa varten. Pienen hetken koeajettuani Volvoa tuntui, että autossa oli muutakin väärin kuin kuollut ilmastointi. Ajoin takaisin kaupan pihaan. En voisi ostaa autoa, joka tuntui heti ensimetreillä väärältä. Olin hyvin pettynyt.
Olin tullut kaupoille pitkän matkan takaa. Ostohousut olivat niin tiukasti jaloissa kiinni, että päätin katsoa yksitellen autokaupan autot läpi. Aivan pihan perällä oli Kia. Kia oli samaa vuosimallia, 1.6 litran diesel-moottorilla, farmari ja samaa hintaluokkaa kuin Volvo. Kia täytti kaikki vaatimukset, joita autolta halusin.
Menin autoliikkeen sisälle ja kerroin, että Volvo tuntui väärältä, mutta haluaisin vielä koeajaa pihan perällä piilottelevan Kian. Myyjälle tämä sopi. Kia oli ilmeisesti ollut ilman huomiota pitkään, koska nastarenkaat vain rapisivat, kun ajelin pitkin teollisuusalueen kesäisiä katuja. Kia tuntui ajoltaan jämäkältä ja huolettomalta. Kialla oli mieleni perukoilla huono maine, mutta tämä Kia tuntui paljon paremmalta kuin juuri koeajamani Volvo. Tämä auto tuntui oikealta.
Lisää Kiaa syynättyäni totesin Kiassa olevan luokattoman huonot kesärenkaat. Talvirenkaat olivat priimaa. Kiukuttelin kesärenkaista, koska autossa, jonka olin antamassa vaihdossa oli hyvät renkaat kesäksi ja talveksi. Myyjä hetken tuumittuaan lupasi muutaman satasen alennusta. Tämä ratkaisevat liike ja kaupat syntyivät.
Olin nyt Kia-kuski. En tiedä mitä tämä tarkoittaa. Kia on kasvoton, hajuton ja melkein näkymätön brändi, jolle ei ole syntynyt omaa identiteettiä. Harva edes tietää, mistä maasta auto on kotoisin. Kia oli nyt kuitenkin minun diesel-Kia.
Keskustelu
Ei kommentteja
