30.12.2024
Keski-iän sydämessä
Teskti ja kuva: Arttu Lustig
Vuosi on taas vierähtämässä loppuun, ja on aika tehdä yhteenveto. Kulunut vuosi toi merkittävän muutoksen: rakas Volvo vaihtui Kiaan, joka oli polttoainekulutuksen kannalta huomattavasti järkevämpi valinta. Volvon kanssa oli alkanut hiipiä ajatus, että ikä ja kilometrit saattaisivat tuoda tullessaan suurempia ongelmia. Tämä toki oli vain oma arvioni – voi hyvin olla, ettei mikään olisi ollut hajoamassa. Tämän tietää vain seuraava Volvon omistaja. Mutta yhdistelmä polttoaineen kulutusta ja korkeaa veroa teki tilanteesta kestämättömän.
Luvut puhuivat puolestaan. Kia on säästänyt polttoainekuluissa 100 euroa kuukaudessa. Pientä ryppyä uudessa suhteessa toi käsijarrun korjaaminen, mutta se oli onneksi edullinen operaatio. Ajomukavuus ja ajo-ominaisuudet eivät tosin ole vastanneet Volvon tarjoamaa nautintoa, mutta kyseessä on ollut lopulta vain tottumiskysymys.
Esittelin lukuja ylpeänä tyttärelleni. Tytär katsoi piikikkäästi suoraan silmiin, ja ihmetteli, milloin minusta oli tullut tällainen. En ymmärtänyt mistä oli kyse. Tytär kertoi nähneensä kasvoillani typerän virneen, kun olin toljottanut hehkutusvaloa autoa käynnistäessä. Kasvoillani ei ollut enää veikeää ilon tuomaa hymyä, johon hän oli tottunut. Aivan kuin olisin löytänyt porsaanreiän systeemistä ja nyt iloitsisin voitosta virne kasvoilla.
Olin ymmälläni. Yritin selittää, että Kia on vain erilainen auto, jonka ilot ovat toisenlaisia. Nyt matkanteossa on tärkeintä määränpää, ei itse matka. Tyttäreni ei ollut samaa mieltä: ”Auto on matkaa varten, eivätkä parkkiruudut ole elämän tarkoitus.” Puolustauduin huomauttamalla, että matkaa on nyt mukava tehdä edullisesti, mutta hän ei halunnut kuulla enempää. Sen sijaan hän lateli kysymyksiä yksi toisensa jälkeen:
”Missä on punainen Alfa Romeo? Missä se Mersu, jonka koko olemus huokui epämääräisyyttä? Mihin katosi pieni Volvo, joka liimasi selän penkkiin kaasua painamalla? Entä Saab, jonka V6-moottori jylisi ja nahkapenkkien tuulettimet viilensivät selkää? Missä on nelivetoinen Volvo, joka kruunasi hiekkatiet ja talvipäivät? Entä se punainen, puolimiljoonaa kilometriä ajettu takavetoinen Volvo, jota ei tiennyt pitikö autoa ihailla vai hävetä? Milloin autoilun ilo vaihtui laskimen näpräilyyn?”
Olin sanaton. Puolustauduin, että pidin diesel-moottorista ja sen tuomasta väännöstä. Tämä oli minusta hyvin miellyttävää ja uutta. Tyttäreni mielestä hyvin epämiellyttävää oli, että minusta oli tullut ihminen, jonka harrastuksina olivat kellon ajat ja energian hinnat. Näiden tuloksia raportoitiin jatkuvasti kuin omina saavutuksina ja suunniteltiin elämää tulosten tahdissa. Tyttäreni mukaan minusta voisi tehdä meemi-kuvan, jossa ylhäällä lukisi: ”diesel 20 senttiä halvempaa” ja alhaalla: ”juhli lasillisella vishyä”.
Tyttäreni mukaan minut voi enää pelastaa viidenkympin villitys ja moottoripyörä. Tosin minun pitäisi ensin päästä parempiin töihin, koska dieselin tuomilla säästöillä ei vielä moottoripyörää ja siihen vaadittavaa korttia hankittaisi. Tähän ei tyttäreni uskonut tätä tapahtuisi, koska olin uppoutunut niin syvälle keski-iän sydämeen, että mukavuuden halu ei antaisi tilaa suurille muutoksille.
Tästä kritiikistä huolimatta Kia on toistaiseksi ollut juuri sellainen auto, jonka olin kesällä halunnutkin elämääni. Laskelmani olivat pitäneet paikkaansa, vaikka tulokset olivat tulleet ajomukavuuden ja ajo-ominaisuuksien hinnalla.
Keskustelu
Ei kommentteja
