Koeajossa exän Rättäri

Kuva ja teksti: Arttu Lustig

Lopulta exä antoi Rättärinsä lainaan koeajolle, vaikkakin pitkin hampain ja huolellisten neuvottelujen jälkeen. Lupasin hyvitykseksi tankata parilla kympillä. Exä saatteeksi taas lupasi olla vastaamatta seurauksista, jos onnistuisin tärvelemään auton. Vakuuttelin, että ei tarvinnut olla huolissaan, koska tiedän mitä olen tekemässä

Olihan muutenkin pakko koeajaa Rättäri, koska olin jo aikaisemmin kutsunut Rättäreitä automaailman muumimukeiksi, joiden hintaa ja ihmisten innostusta niitä kohtaan oli allekirjoittaneen vaikea ymmärtää. Ei kuitenkaan mitään Rättäreitä tai edes muumimukeja vastaan. Kauniita esineitä ovat molemmat. Mitäpä nainen ei muutenkaan uhraisi kauneuden eteen? Exän tapauksessa uhrattavana kauneuden alttarille olivat moottorin tehot sekä ajo-ominaisuudet.

Rättäri olikin juuri niin hirveä ajettavuudeltaan kuin muistin. Ensimmäisenä kauhistuksena oli lottokone, joka kantoi myös nimeä vaihdekeppi. Ilmeisesti sateenvarjon varresta kyhätty vaihdekeppi ei antanut mitään vihiä, mikä vaihde oli päällä. Pienen pätkä ajettuani olin pakotettu pysähtymään bussipysäkille tarkastaakseni kännykän avulla, miten tällaisen auton vaihteet vaihdetaan. Laskin samalla katon alas, jotta pääsisin nauttimaan kauniista kesäpäivästä.

Pienen harjoittelun jälkeen auto kulkikin jo jouhevasti eteenpäin ja maistelinkin ajo-ominaisuuksia. Tuulen vihmoessa korviin jousitus ja vietereillä tuetut penkit antoivat vaikutelman kuin olisin matkannut hetekalla merellä suurissa mainingeissa. Tämä oli ranskalaisten maajussien idea mukavuudesta toisen maailmansodan jälkeen. Mukavuus kaikessa käytöllisyydessään heille tosin tarkoitti, etteivät munat takapenkillä pääse hajoamaan kuljetuksessa  olivat ajo-olosuhteet sitten minkälaiset tahansa.

En saanut kiihdytettyä kahden sylinterin speedoa kahdeksaan kymppiin mitenkään, vaikka konepellin alta ohjaamoon kantautuvat moottorin äänet olisivat antaneet vihiä pikaisistakin maisemanvaihdoista. Pohdin pidellessäni tallaa pohjassa, että pärjäisikö Rättäiri mopoautolle kiihdytyskisassa 0-40 km/h.

Rättäri vaikeista ajo-ominaisuuksistaan huolimatta herätti ihmisissä huomiota positiivisella tavalla. Ajaessani pienen kaupunkimme keskustassa, jotkut ihmiset vilkuttelivat ja toiset vain katsoivat pitkään hymy huulilla. Vilkuttelin, näytin peace-merkkiä sekä nostin peukaloa pystyyn huomionosoituksina takaisin. Nyt hidas ja keinahteleva vauhti oli sittenkin paras nopeus, koska tunsin itseni miltein kuninkaalliseksi ohjattaessa Rättisitikkaan auringon paahteessa nahkatakkia vasten.

Ihmisten iloinen vastaanotto sai hermostuneisuuden epämukavuudesta, tai kauniimmin sanottuna vanhanaikaisuudesta vaihtumaan leveään hymyyn ja itsevarmuuteen. Päätin, että nyt voisi olla aika ottaa vanhan liiton autosta vanhan liiton kuvan. Rättäri kaipasi kaveriksi kuvaan tyrkkyä beibeä niukoissa vaatteissa nojaillen elämänjanoisesti konepeltiä vasten. En kuitenkaan viitsinyt lähteä uimarannoille etsimään bikiniin sonnustautunutta täti-ihmistä, vaan halusin hyvänmaun rajoissa katsastaa, jos kadulta löytyisi sopiva malli.

Lämpimänä päivänä etsintä oli kevyttä. Silmääni osui melkein heti tsirbula seisoskelemassa napakoru vilkkuen juuri vapaan parkkipaikan vieressä. Huitaisin Rättärin puolihuolimattomasti parkkiin ja huusin, että hei bööna haluaisiko neiti saada pienen mallintyön. Olisi hiekkatietä, latoa ja olkea suunpielessä roikkumassa. Nainen naurahti ja vilkutti takaisin. Naurahduksen lomassa seinustan pankkiautomaatilta kääntyi mies naisen luokse. Mies katsoi terävästi kohti ja kysyi naiselta jotain, josta en moottorin pörinän takaa saanut selvää. Mies oli jättiläismäinen. Olisin voinut käyttää ilmestystä kiipeilytelineenä ilman, että mies olisi ollut moksiskaan toimistani.

Pakokauhu valtasi mieleni. Runttasin sateenvarjonpäätä pakille. Vaihdelaatikko ja moottori rääkyivät kilpaa kuin harakka ja varis kesäaamuna eikä auto liikahtanutkaan. Runttasin vaihdetta silmään uudestaan ja uudestaan samalla, kun sivusilmällä näin jätin kävelevän hitaasti kohti. Mielessäni pyöri rukouksen ja täysin uusien kirosanojen kakofoninen sinfonia, kun vaihdekeppi pyöri tärisevässä kädessäni.

Mies lopulta nojasi kevyesti Rättäriä vasten ja lopetin yrittämisen. Enää ei kannattanut yrittää, koska mies varmaankin jaksaisi pitää kippoa paikallaan, vaikka peruutusvaihde lopulta löytyisikin. Mies nojautui kohti ja sanoi pehmeällä äänellä, ettei pidä ränklätä vaihteita, koska ne saattaa särkyä. Jätti kertoi joskus omistaneen myös Rättisitikan ja neuvoi, että pakin saa päälle, kun vain rauhallisesti kääntää nupin sojottamaan vasemmalle ja jämäkästi työntää varren pohjaan. Tein työtä käskystä. Vaihde asettui paikoilleen, nostin varovasti kytkintä ja auto työnsi itseään taaksepäin.

Ajoin suorinta tietä takaisin exälle. Exä ihmetteli, miksi tulin niin nopeasti takaisin ja kysyi, kuinka koeajo oli sujunut ja oliko auto kunnossa. Kerroin kaiken olevan hyvin eikä paljon kokeneelta automieheltä mene koeajossa pitkään. Muodollisesti kehuin vielä säätä sekä autoa ja valehtelin tankanneeni kympillä kiitokseksi.

Kuvan Rättäri ei liity tapaukseen sattuneesta syystä. Sille joka ensimmäisenä tunnistaa tämän televisiostakin tutun auton, saa palkinnoksi reippaudesta ja nokkeluudesta Autotie-tarran.