07.06.2024

Mitä on maksanut kolme vuotta ja 167 000 kilometriä Volkswagen ID.4 -sähköautolla?

Osoite kopioitu

Olen ajoittain julkaissut kirjoituksia sähköautoilun kuluistakin, joten teen nyt yhden vastaavan lisää, kun olemme ajaneet Volkswagen ID.4 -sähköautollamme hieman yli kolme vuotta ja 167 000 kilometriä. Auton takuu päättyi jo reilu vuosi sitten ja silloin julkaisin yhden kustannuslaskelman. Ensimmäinen täysi vuosi takuuttomalla sähköautolla ei tuonut mitään dramaattisia korjauskuluja, siitä kirjoitin tämän vuoden maaliskuussa. Akkutakuukin päättyi jo ja siitä kirjoitin huhtikuussa

Tähän blogikirjoitukseen esitelen mitä tämä reilu kolme vuotta ja 167 000 km on ID.4:llä maksanut omistamisena ja ajamisena.

Edullista liikenne-energiaa

Olen arvioinut auton kokonaiskulutuksen mieluummin hieman yläkänttiin, 22 kWh/100 km tasolle ympärivuotisena keskikulutuksena koko ajalta sisältäen lataushäviöt. Lataussähkön hinnan arvioin 16 snt/kWh tasolle, koska suurin osa siitä on ladattu kotona ensin 13 snt/kWh hinnalla sekä vajaan puolen vuoden ajan 15 snt/kWh -hinnalla. Autoa on toki ladattu tuntuvasti myös julkisissa latauksissa.

Liikenne-energiaksi sähköä on kulunut noin 5878 euron edestä, eli noin 3,52 euroa / 100 km. Jos teen pelkästään liikenne-energian osalta vertailua, niin vastaavan kokoisella ja automaattivaihteisella autolla ajoprofiilillani bensiiniauton kulut olisivat olleet noin 10 - 13 euroa / 100 km. Eroa on siis ehtinyt kertyä jo noin 11 000 - 15 000 euroa pelkästään liikenne-energian osalta. Dieselillä ero olisi ollut hieman pienempi. Kaasuauto ei meidän käyttöön sopinut, sitäkin on kokeiltu.

Ylläpitokuluja kasvattavat kalliit renkaat

Autoa on edelleen määräaikaishuollettu vain yhden ainoan kerran, vaikka ikää on jo reilut kolme vuotta ja ajettu on pian 170 000 kilometriä. Raitisilmasuodattimen vaihdoin 170 000 km kohdalla itse toisen kerran uuteen ja sille noin 2 minuutin työlle ilman ydenkään työkalun käyttöä kertyi 20 euroa. Seuraavaan huoltoon on vielä aikaa lähes vuosi ja noin 50 000 kilometriä. Huollot eivät olekaan olleet ID.4:n ylläpitokuluissa mitenkään merkittävät.

Rengaskuluja nosti auton alkutaipaleella ensiasennusrenkaina olleiden Bridgestone Turanza Eco -kesärenkaiden heikkous. Ilmeisesti takana niiden kantavuus ei riittänyt meidän usein myös kuormattuna ajettuun käyttöömme, joten jouduimme vaihtamaan erittäin nopeasti ensimmäisen kerran kesärenkaat. Kitkarenkaisiin vaihdoin taakse uudet Nokian Hakkapeliitta R5 -renkaat viime talvena vain, koska halusin taka-akselilla olevan paremmat kumit. Nyt alla olevien Hankookin ja Nokian renkaiden kuluminen on ollut jopa yllättävän hidasta. Talvirenkaat ovat nyt sellaisessa kunnossa, että niillä ajetaan vielä ainakin ensi talvi, ehkä vielä seuraavaakin. Kesärenkaissa oli toukokuussa alle laitettaessa edessä 5mm ja takana 4mm kulutuspintaa, joten ne kestänevät vielä tämän kesän, mutta saatan tilata varastoon odottamaan jo valmiiksi uuden rengaskerran odottamaan allelaittoa. Lisään kuitenkin seuraavienkin renkaiden kulut vasta sitten, kun ne realisoituvat.

Huolto- ja ylläpitokulut tähän asti ovat olleet yhteensä 3065, 85 euroa, eli 1,84 euroa / 100 km. Tyypillinen polttomoottoriauto olisi käynyt määräaikaishuolloissa tässä vaiheessa jo viisi kertaa ja kuudes olisi aivan kohta edessä. Niistä huolloista tyypillisesti kolme olisi ollut pienempiä huoltoja ja kaksi sekä seuraava olisivat olleet tai olisi isompi huolto. Jos autossa olisi jakopäänhihna, niin senkin vaihtokulut olisivat jo realisoituneet. Vanhasta polttomoottoriajasta muistaen arvioin, että vastaavan bensiiniauton määräaikaishuoltoihin olisi kulunut rahaa jo noin 2000 - 3000 euroa. Siihen päälle keskimäärin muut satunnaiset kulut, kuten on mennyt nytkin, niin arvioin että vastaavan bensiiniauton huolto- ja ylläpitokulut olisivat toteutuneet noin 5000 - 7000 euron välille. Arvioin säästöpotentiaalin sähköautollani olleen huolloissa noin 2000 - 3000 euroa. Yhteensä siis liikenne-energiassa + huolto + ylläpito -kuluissa tähän mennessä säästöpotentiaaliksi arvioin noin 13 000 - 18 000 euroa.

Vakuutukset ja ajoneuvovero

Vakuutusten osalta itselläni on jopa yllättävän maltillinen hinta ID.4:llä. Koko auton elinajalta yhteensä 2384 euroa. Vakuutusten hintaan vaikuttaa niin moni seikka, että sitä on vaikea vertailla eri autojen kesken saati eri vakuutuksenottajien kesken. Oman ID.4:ni vakuutus on kuitenkin aivan samaa tasoa, mitä se on ollut vastaavilla polttomoottoriautoilla aiemmin. Olen kuitenkin lukenut, että esimerkiksi tehokkaille Tesloille voi olla huomattavasti kalliimpiakin vakuutuksia tarjolla. Sähköautoilijalle onkin erittäin tärkeää osata kilpailuttaa ajoneuvonsa vakuutukset, koska hintaerot yhtiöiden välillä ovat erittäin suuret.

Ajoneuvovero koostuu kahdesta osasta, perusverosta ja käyttövoimaverosta. Sähköautosta peritään kumpaakin seuraavasti: Perusvero päivässä 0,146 euroa / pv ja käyttövoimaveroa 0,405 euroa / pv, yhteensä vuodessa 201,11 euroa. Tämä on kerryttänyt ajoneuvoveroa koko pitoajalla yhteensä 620 euroa.

Bensiiniautosta ei perittäisi käyttövoimaveroa, vaan ainoastaan perusvero esimerkiksi saman ikäisen automaattivaihteisen TSi DSG Tiguanin ajoneuvoverot olisivat tulleet maksamaan 0,655 päivittäisen perusveron kautta vuosittain 239 euroa, eli koko pitoajalta yhteensä 738 euroa.

Yhteensä siis vakuutukset ja ajoneuvovero ovat tulleet maksamaan minulle koko auton pitoajalla 3004 euroa, eli 1,80 euroa / 100 km

Säästöä koko pitoajalla lasken vakuutuksista ja ajoneuvoverosta vastaavaan polttomoottoriautoon verrattuna 100 euroa, eli yhteensä tähän mennessä säästöpotentiaali sähköautolla on ollut 13 100 - 18 000 euroa.

Arvonalenemasta ylivoimaisesti suurin kulu uudenkarheilla autoilla ajavalle

Lasken autolla arvonalenemaksi tässä vaiheessa peräti 35 000 euroa, mikä on hirvittävän paljon hukattua rahaa 37 kuukauden ajalle. Arvonalenema kuitenkin noudattaa lähes samaa kaavaa, mitä vuosikaudet paljon ajavana autoillani on toteutunut liikenne-energiasta huolimatta, eli auton arvo puolittuu ensimmäisen kolmen vuoden aikana. Nyt tosin kasvatin arvonalenemaa jonkin verran, vaikka olen auton ostanut ennen kaikkein kuumimman sähköautojen hintapiikin aikaa. Rahoituskuluja en laske tähän nyt lainkaan, koska rahoituksen todellinen vuosikorko oli vain murto-osan siitä, mitä olen saanut tuottoja sijoittamalla vastaavaa summaa kolmen vuoden rahoituksen ajan. Nyt auto on jo velaton, enkä viitsi myöskään kohdentaa negatiivisia rahoituskuluja vain sen tähden, että satuin saamaan niin matalan koron auton rahoitukseen ja muutama sijoitus vastaavalla ajalla sattui onnistumaan hyvin.

Auton arvonalenemasta siis ylivoimaisesti suurin, 20,95 euroa / 100 km kulu autollemme. Koitin arvioida, että vastaava bensiiniauto olisi ollut ostettaessa noin 10 000 euroa edullisempi ja sen arvo olisi myös laskenut noin puoleen. Arvioin siis, että vastaavan töysin tappiin varustellun polttomoottoriauton hinta olisi pudonnut noin 20 25 500 euroa. Tässä kohtaa polttomoottoriauto kuroo kiinni säästöpontiaalia peräti 10 000 euron verran, joten sähköautolla ajamisen säästöpotentiaaliksi laskennallisesti jää tässä vaiheessa muutama tonni tai vertailukohdasta riippuen ei lainkaan.

ID.4 RWD 77 kWh "täysin varustein" kokonaiskulut 167 000 km matkalta

Yhteensä ID.4:mme kulut koko pitoajalta sekä 167 000 km matkalta ovat siis olleet 46 948,32 euroa. Onhan se iso määrä rahaa vain hiukan reilussa kolmessa vuodessa, koska kuukautta kohden autoilumme on maksanut yhteensä 1269 euroa. Se on tarkoittanut yhteensä 28,11 euroa / 100 km ajamisen kulua. Verrattuna tilastolliseen keskivertotalouden ajomäärään, minulla tuota kilometrikustannusta pienentää selkeästi runsas ajomäärä. Pesuja, lasinpesunesteitä, autopaikkamaksua tai muita vastaavia en nyt laskenut tähän kuluun mukaan. Autoilu ja auton omistaminen on Suomessa aina kallista, etenkin jos haluaa ajaa uudenkarhealla mukavan tilavalla autolla ja ajaa sillä paljon. Laskelmani näyttäisi nyt siltä, että sähköautolun kokonaiskulut ovat olleet suunnilleen samaa tasoa, kuin vastavalla bensiiniautolla olisi ollut ja auton arvonalenema on se, mikä syö liikenne-energiakulussa syntyneen säästöpotentiaalin.

Itse olen pitänyt niin paljon täysin varustellulla ID.4:llä ajamisesta, että ylipääsemätöntä hetkellistäkään autokuumetta ei ole päässyt syntymään, joten matka tällä Volkkarilla jatkuu. Auton ja akuston takuut ovat jo päättyneet, joten yllättävien ja jopa isojenkin kulujen riski on aina olemassa auton vanhentuessa ja matkamittarin ylittäessä pian vääjäämättä myös 200 000 kilometrin välipykälän. Toisaalta auton arvonalenemasta on nyt poistunut jo niin iso osa, että sen vaikutus kuukautta ja kilometriä kohden alkaa laskea koko ajan.

Miten Volkkari on toiminut?

Kun julkaisen tämän kirjoituksen, tiedän että saan useita kommetteja, jotka yrittävät kumota laskelmaani suuntaan jos toiseen. Se on tietenkin sallittua, jokainen tekee omat laskelmansa. Tämä on minun realismiani. Toinen asia, mitä minulta tullaan varmuudella kysymään, on: "Miten ID.4 on muuten toiminut?". Siihen voin vastata, että hyvin. Takuuaikana auto kävi joitain kertoja takaisinkutsukampanjoissa tai takuukorjauksissa. Takuun päättymisen jälkeen autolla on ajettu nyt noin 70 000 km ja reilu vuosi ja sinä aikana autoon on jouduttu kerran vaihtamaan eteen molemmille puolille koiranluut. Tämä 276 euron kulu näkyikin jo aiemmin laskelmien kuvassa. Samoin kululaskelmassa näkyy myös latausluukun 530 euron korjauskulut. Se oli harmillisen iso kulu siltä osin, että omaa tyhmyyttäni jouduin maksamaan noin 40 euron kulun sijaan yli 500 euroa. Ajotietokone on 3.2 softalla toiminut meidän tarpeisiin aivan riittävän hyvin, toki se edelleen satunnaisesti jumittaa tai tekee jotain muuta omituisuutta, mutta mitään ajamista estävää ei ole ollut.

Akusto näyttää olevan noin 92 % - 93 % tasolla uudesta akustosta ja sen SOH-lukeman lasku on tasoittunut jo aika pitkäksi aikaa. Vanhenevan akuston vikaantumisen riskit tietenkin kasvavat, mutta onneksi ID:n akusto on modulaarisesti korjattavissa. Talvella hetkittäin lievää haittaa voi kokea akuston esilämmityksen puutteesta pidemien matkojen ensimmäisillä suurteholataustauoilla, mutta todellisuudessa niitä kertoja, että auton latautumista tuon takia olisi joutunut odottamaan on ollut enintään yksittäiset kerrat talvea kohden.

Kaikenkaikkiaan täysin varustellulla ID.4:llä kelpaa nauttia matkanteosta jatkossakin.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Pexi
20.07.2024 23.58

Arvonalenema on erittäin suuri ja syö suuresti sähköautoilun kannattavuutta. Tämä on tullut todennäköisesti monelle velaksi auton ostaneista jonkinasteisena yllätyksenä.

Sähköauto voi olla kannattava taloudellisesti niille, jotka ajavat paljon - yli 30 000 km /vuodessa. Jos on saanut hyvän auton käytettynä, niin vielä parempi. Kalliin sähköauton ostajalle mikään yhtälö ei oikein toimi, jos säästöjä haluaa. Moni pitää kuitenkin sähköautolla ajamisesta kuluista huolimatta, mutta se vaatii aika paljon ylimääräistä rahaa.

Parhaiten sähköauto taitaa kannattaa kahden auton taloudessa. Halvemman pään sähköauto nurkkapyörittelyyn ja kymppitonnin polttomoottoriauto pitemmille matkoille.

Toki sähköauto on kiva laite, mutta moni miettii ihan taloudellista kannattavuutta ja siinä matematiikassa polttomoottoriautoa on vaikea päihittää - varsinkaan n. kymppitonnin luokassa. Sillä saa jo sen verran uuden auton, että ajaminenkin on mukavaa.

Aika näyttää millaisia kustannuksia akkujen suhteen tulee missäkin merkeissä. Sitten suuret massat uskaltanevat ostaa sähköautoja, jos ei mitään 20 tuhannen akkuyllätyksiä ole luvassa. Aikaa tämän toteamiseen menee uskoakseni vielä vuosia, 5-10 vuotta. Toivotaan, että akut kestävät ja korjaaminen olisi suhteellisen edullista. Sitten sähköautoilu voi lyödä lopullisesti läpi.

Sähköautoileva motoristi
21.07.2024 12.48

Moi,
Kiitos pitkästä kommentista.
Tosiaan paljon ajavalle, kuten minä, sähköauto on aivan suvereeni valinta myös taloudellisesti ja etenkin kun taloudessa vain yksi auto.

Esim alle 15 tkm/v ajavalla ei autoa kannattaisi edes olla, vaan ajaa fillarilla ja julkisilla. Se nyt vaan ihan perustellusti on usein vaikea toteuttaa Suomessa.

Nyt on just hyvä ostaa käytetty sähköauto. Saattaa saada todella edullisia kilometrejä vähemmälläkin ajomäärällä.

Pexi
22.07.2024 16.22

Vielä kustannuksista; eihän ne mitenkään kalliit ole kilometriä kohden. Olisikin mielenkiintoista kuulla seuraavien kolmen vuoden ajalta vertailu. Jos vaikka ajaisit autolla niin pitkään. Nythän ne "halvat" kilometrit ovat edessä, jos ei mitään kalliita korjauksia satu eteen.

Sähköautoileva motoristi
23.07.2024 00.36

Moro,
Joo tarkoitus on malttaa ajella vielä muutama vuosi tällä. Autokuume toki voi yllättää milloin vain

Kari Hällström
01.08.2024 18.08

Hei!
Kiitos mielenkiintoisesta ja todellisesta kuluseurannasta. Onko tuossa 13 snt/ kWh mukana vero, siirto, ym. ?

Sähköautoileva motoristi
01.08.2024 18.36

Moi,
Sähkön hinta sisältää kaiken.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

ID.4 kululaskelma sähköauto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 200000km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) ajotietokone (1) Akku (28) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (2) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) akuston vaihto (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (2) Audi (6) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) Blåisvatnet (1) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) BYD (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (2) Cybertruck (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) e-3008 (1) e-5008 (1) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (28) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) e-tron (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV3 (2) EV6 (1) EV9 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Explorer (1) Fazua (2) Ford (2) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (3) hiihtoloma (1) historia (2) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (32) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (2) kesärenkaat (2) KGM (1) Kia (8) kitkarengas (1) koeajoraportti (42) Kokkolan Autohuolto (1) Kona (8) korjaus (1) korkeajänniteakusto (1) kululaskelma (2) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (3) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) Lyngen (1) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (2) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (43) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (4) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (12) Pikalataus (6) Polestar (2) Polestar 2 (2) polestar 3 (1) polestar 4 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) Q6 (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (84) Renault (9) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Scenic (2) Seal (1) Skoda (3) Smart (1) softabugi (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (248) sähköauto 50 000 euroa (1) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (38) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (2) Sähköautolla Virossa (1) sähköautomatkailu (60) sähköauton kulutus (3) Sähköauton lataaminen (34) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Tavascan (1) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (7) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (9) Torres EVX (1) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) tuulilasi (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (2) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Yykeänvuono (1) Zoe (10)
nwdb