18.01.2023
Porsche Taycan 4s talvinen koeajoraportti Nordkappiin
Pääsin ajelemaan Porsche Taycan 4 s -sähköautolla viimeisen taipaleet Nordkappiin. Omat ajo-osuuteni Taycanilla jäivät reissulla lyhyiksi, mutta vakuuttivat jälleen, että kyseessä hieno auto ajamisesta nauttivalle sähköautoilijalle. Kyseinen yksilö oli matkaseurueen vanhin auto, jo parin vuoden iällään. Ikä tai ajetut kilometrit eivät kuitenkaan millään tavoin tuntuneet ajossa.
(Kuva yläpuolella Kirsi Immonen, muut tämän kirjoituksen kuvat: Tuomas Sauliala, ellen toisin ilmoita)
Sähköautojen The Grand Tourer -Taycan
Taycanin tunnistaa matalan linjakkaista kurveista ja etenkin keulan ja perän muotoilusta heti ensivilkaisulla Porscheksi, vaikka kyseessä onkin kookas neliovinen grand touring -auto. Omaa silmääni auton muodot miellyttävät suuresti.
Kuljetajan paikalle laskeudutaan. Tunnelmaa korosti, kun siirryin Taycania ajamaan ajettuani edelliset ajot ID.Buzzilla. Tunnelma Honningsvågin majoituksesta Norkappiin siirtymistä varten kuskin paikalle itseäni sovittaessa, kuin laskisin takapuoleni lumen alapuolelle.
Kuljettajan paikalla lähes kaikki on kohdallaan. Istuin on mukava, mutta hyvin tukea antava. Tässä voisi istua vaikka kuinka pitkää matkaa. Ratti oli jätettävä omaan makuuni ehkä turhan ylös, jotta näin nopeusmittarin paremmin. Muutoin kaikki oli juuri siellä ja toimi aivan kuten vuosikymmenet autoa ajaneena oletin.
Teslaan verrattuna auton kojelauta ja infotainment huokuvat vanhaa aikaa, eikä välttämättä pelkästään hyvällä tavalla. Navigointi ja muu ovat kyllä käytettävissä, mutta jäävät sähköautojen parhaimmiston taakse. Hienona ko ajoneuvoon ruksittuna lisävarusteena oli lämpökamera, jonka kuvan sai mittaristoon näkyviin.
Taycan ei ole pieni auto, vaan hyvin lähellä Tesla Model S:n mittoja.
Takaistuimen tilat yllättivät muutamat matkaseurueemme jäsenet positiivisesti. Tiloja kehuttiin paremmiksi kuin Teslan Model S:n takaistuimella. Takana tavaratila on GT-autoon hieman rajallinen, 407 litraa, mutta edessä on lisäksi 84 litran frunkki. Luulisin tämän auton olevan parhaimmillaan kahden hengen touring-ajossa, jolloin tavaratilaa voi jatkaa takaistuimelle.
(kuva alla: Porsche sivuston autonrakentajan kuvituskuva)
Riittävä suorituskyky GT-autolle
Talviset olosuhteet etenkään usein suljetulla Nordkappin viimeisellä tieosuudella eivät houkutelleet kutittelemaan maksimeita Porschen kahdesta sähkömoottorista ja nelivedosta, joka taka-akselille välittyy kaksinopeuksisen vaihteiston kautta. Voimaa on kuitenkin vähintään tarpeeksi.
Rakensin mielenkiinnosta nyt Porcschen sivuilla itselleni mieleisen Taycan 4 s, auton. Sivustolta näen, että autossa on 420 kW / 650 Nm maksimissaan käytettävissä. Tuolla teholla auto ampaisee paikaltaan satasen nopeuteen neljässä sekunnissa. Itselleni olennaista oli joka tilanteessa riittävä ja mukavasti, mutta aina heti saatavilla oleva voima. Auton huippunopeus on rajoitettu 250 km/h lukemaan.
Mukavaa ajamista
Taycanin alusta ja ohjaus ovat omaan makuuni kuin unelma. Jousitus nielee mukavasti pienet kiharat täysin vailla pintakovuutta ja silti voimakkaamissa heitoissa jousituksen toiminta jämäkän tasapainoista. Oikeastaan jousituksen hienoutta kuvaa parhaiten, että sitä ei oikeastaan edes ajattele ajaessa, vaan se vain toimii. Ohjauksen vaste ja tunnokkuus ovat mallikkaita.
Porschen äänimaailma on hiljainen ja tähän autoon kannattaa ruksia lisävarusteista hyvä äänentoisto, joka kruunaa ajonautintoa pidemmälläkin matkalla. Polttomoottoria jäljittelevät äänet myös on saatavilla, mutta itselle ne eivät maistu hetkeäkään sähköautossa.
Porschen lämmityslaite toimii talviajossa niin kuin kuuluukin. Pyydetään haluttu lämpö automaattiasennolla ja keskitytään vain nauttimaan ajamisesta. Automatiikka hoitaa lämmön tasaisuuden ja huurteen tai jään poiston.
Hyvää toimintamatkaa ja reipasta latautumista
Taycan taivalsi pohjoisen talvessa hieman muita autojamme lyhyemmän matkan Nordkappiin, koska se lähti ja jäi muita autoja pohjoisemmaksi. 1540 kilometrin matkalla auton keskikulutus oli 26,5 kWh/100 km ja tuohon kulutukseen autolla varmuudella ajettiin muita autoja reippaampia tilannenopeuksia käyttäen. Ajolenkkimme kulutus on jopa hämmentävän matala, koska Porschen sivustolla rakentamalleni autolle ilmoitetaan WLTP-kulutukseksi 22,6 kWh/100 km. Vertailun vuoksi: Tesla Model S kulutus oli 3387 km matkalla 21,9 kWh/100 km ja Model X:n kulutus oli 3299 km matkalla 23,4 kWh/100 km ja ID.Buzzin kulutus oli 27,5 kWh/100 km.
Jo nyt tilaisin itselle Taycan 4 s -sähköauton, rastisin siihen lisävarusteista 83,7 kWh nettokapasiteetin omaavan akun. Tuolla matkamme keskikulutuksella Taycanin toimintamatka olisi toteutunut 315 kilometrin pituisena. Se on hyvä toimintamatka, kun huomioidaan vallinneet lumiset keliolosuhteet sekä reippaat ajonopeudet ja useat toistuvat kylmäkäynnistykset. Pakkanen vaihteli ajojen aikana noin -1..-24°C välillä.
Taycan myös talvella hyvin, koska auto osaa lämmittää akun latausta varten. Auton akuston on 800 V -jännitteellä varustettu, joten se latautuu jo kasvavasta määrästä tehokkaita latureita erittäin nopeasti. Nopeimmillaan sadan kilometrin lisämatka saadaan suurteholaturista viidessä minuutissa.
Yhteenveto Porsche Taycan -sähköautosta
Rakentamalleni, oman makuni mukaiselle Taycan 4 s -sähköautolle kertyi hintaa hieman alle 100 000 euron lähtöhinnan sijaan noin 160 000 euroa. Voi hemmetti sentään, että tuo olisi virheällä värillä ja valkoisella sisustalla upea! Suorituskyky riittäisi minulle paremmin kuin hyvin kaikkiin kuviteltavissa oleviin tilanteisiin. Infotainmentin Porsche voisi päivittää sähköautossaan 2000 -luvulle kuitenkin. Pohjoisen ajolenkkimme autoista Porsche oli ylivoimaisesti paras ajajan auto.
Eniten Taycanissa harmittaa itseäni se, että ne penteleet tuntuvat maksavan käytettyinä lähes saman verran kuin uusina.
(kaksi kuvaa alapuolella ovat Porschen sivuston autonrakentajan kuvituskuvia)
Keskustelu
Ei kommentteja