Sähköauto VW ID.4:llä via Balticaa keski-Eurooppaan -matkakertomus

Toteutin vihdoin kesäkuussa 2023 vuosikymmenten haaveeni ja suoritin rakkaan vaimon sekä pienen Nero-koiran kanssa automatkan keski-Eurooppaan via Balticaa pitkin. Ajoneuvona toimi vuosimallin 2021 Volkswagen ID.4 Pro Performance, jossa on 77 kWh:n akku. Tämä on pitkän ja kokemus rikkaan kesälomamatkamme matkatarina, josta tuli erittäin pitkä. Tiivistän alkuun sähköautokeskeiset tiivistelmät kahteen osaan. Ensin on tiivistelmän tiivistelmä ja sen perässä vähän enemmän avattuja tiivistelmän osia. Vasta näiden jälkeen vuorossa on matkatarinan osuus sekä kuvia matkalta.

Sähköautolla via Balticaa keski-Eurooppaan tiivistelmän tiivistelmä

Kaikkein lyhin tiivistelmä: kannustan kokeilemaan sähköautolla omakohtaista Euroopan matkaa. Reittivalinta on jo makuasia ja myös via Baltica toimii erinomaisen hyvin.

Ajomatka ja kulutettu sähkö sekä sen hinta: Ajoimme Tallinnasta Tallinnaan 6340 km pituisen lenkin, eli Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa, Itävalta, Italia, San Marino, Italia, Tsekki, Puola, Liettua, Latvia ja jälleen Viro. Koko ajomatkan keskikulutus oli 19,2 kWh ajotietokoneen mukaan. Kirjasin kaikki lataukset ylös ja latasin yhteensä 1340,96 kWh sähköä. Mukaan on lisätty laskennallinen loppulataus lähtötilanteen tasolle. Ladatusta energiasta laskien keskikulutus oli 21,15 kWh/100 km, eli tyypillinen lataushäviön taso toteutui tälläkin matkalla. Rahaa latauksiin kului yhteensä 553,65 euroa (muutettu puolan ja Tsekin rahat Euroiksi ajankohtaisella kurssilla). Ladatun sähkön kautta liikenne-energian ulkomailla ajetun osuuden hinnaksi muodostui 8,73 euroa/100 km. Lasken siihen kuitenkin päälle Elli-sopimukseni vuosimaksusta 2/3, koska tarvitsen ko sopimusta enää toiseen lyhyempään Ruotsin ja Tanskan matkaan. Tuo kulu mukaan laskettuna liikenne-energian hinnaksi ulkomailla ajetun matkan osalta muodostui 10,62 euroa / 100 km. sähköautolla ajaminen Euroopassa ei ole halpaa, sen tiesin jo ennen matkalle lähtöä. Euroopassa tyypillisesti vallinneella dieselin tai bensiinin hinnalla polttomoottori auton kulutuksena tuo olisi vastannut 5-7,5 litraa / 100 km kulutusta, eli aika samoissa mennään. Ehkä ID.4:n kokoinen mukava automaattivaihteinen polttomoottoriauto olisi näillä Autobahn ja vuoristoajoilla kuluttanut aavistuksen enemmän. Toki haluan myös mainita, että ilman Elli-sopimusta tai muuta vastaavaa, eli aina paikallisilla operaattoreiden hinnoilla ladattuna matkan sähkön hinta olisi ollut todennäköisesti peräti 50 - 75 prosenttia korkeampi. Euroopan matkoille kannattaakin etukäteen selvittää millä sopimuksella siellä on kätevää ja edullista latailla. Useimmiten ne ovat automerkkien omia sopimuksia.

Latauspaikkojen riittävyys ja latauksien sujuvuus: Reitillä teimme yhteensä 40 latausta. Niistä 31 suoritettiin VW:n Elli-sovelluksella sopimushinnoilla. Muista yhdeksästä kaksi kaksi oli Puolassa käytettyjä GreenWay- latauksia ja niissäkin olisi kannattanut käyttää Elliä. Käytännössä kaikki muut seitsemän ei Elli-latausta tein vain koska mä voin -periaatteella. Mitään tarvetta niille ei ollut. Koko matkan olisin siis pärjännyt auton sovelluksella ladaten. Latauspaikkoja oli sopivin välein ja oli varaa jopa valita. Ainoastaan Puolassa eniten käyttämäni Ionity-verkosto ei ollut riittävän kattava ja käytin paikallista GreenWayta. Tekemälläni Elli-sopimuksella Ionity 35 snt/kWh -hinnalla oli käytännössä aina edullisin valinta. Virukeskusta lukuunottamatta jopa peruslatausta halvempaa. Kaikissa tavoittelemissani latauspaikoissa sain latausta. Useimmiten heti ensimmäisestä yrittämästäni latauspisteestä. Yhden kerran jouduin vaihtamaan toiselle latauspisteelle samalla asemalla toimintahäiriön takia. Offline-tila sen sijaan vaivasi ehkä noin 1/3 latuspaikoista, eli mobiilisovelluksella ei saanut aina latausta käyntiin. Mukana on syytä olla myös Elli-latauskortti. Alla olevassa kuvassa lepään jossain latauksen aikana. Meillä oli täysimittainen peti kahdelle aikuiselle sekä pienelle koiralle koko ajan käytettävissä ilmastoidussa yksiössämme.

Sähköauton toiminta Euroopassa, saksan Autobahnilla, Alppievuoristossa ym:  Sähköauto on aivan erinomainen kaikissa näissäkin ajokohteissa. Autobahnilla ajaessa ID.4 oli yllättävän vakaa ajettava sen rajoitetulla 160 km/h nopeudella ja yllättäen hyvin harva ajoi sitä kovmpaa. Vuoristossa sähköauton tasainen vahva voima on ylöspäin noustessa aivan parhautta. Vuorelta alas laskiessa regenergointi saa hymyn vielä leveämmäksi. Latasin Großglocknerin suurteholaturista ihan kokeen vuoksi hieman. Ajoimme siitä vielä huomattavasti ylöspäin ennen kuin lähdimme laskemaan kohti Italiaa. Vielä 70 km ajon jälkeen auton ajotietokoneen näyttämä keskikulutus oli 0 kWh/100 km. Ja siinä oli siis ensin Alppien nousua! Kuumissa olosuhteissa myös sähköauton etevyys korostuu etenkin koiran kanssa matkatessa. Auto on myös parkissa tasaisesti ilmastoidun viileä jos koira joutuu joku kerta hetken odottamaan autossa. ID.4 toimi kaikin puolin koko matkan ajan aivan normaalisti. Renkaissa en huomannut mitään poikkeavaa kulumista.

Sähköautolla navigointi ja esimerkiksi A Better Route Planner via Balticaa ja Euroopassa ajaessa: Koitin heti Tallinnassa laittaa ID.4:n navigaattoriin kohteeksi ensin Itävallan Innsbuck. Hetken säädettyäni totesin, että en pysty sillä navigoimaan kuten olisi toteutunut esimerkiksi Teslan navigaattorilla. Ylipäätään Volkkarin 2.3 softalla ainakin Heren kartoista esimerkiksi Puolan latureiden löytäminen edes suoriksi kohteiksi osoittautui niin hankalaksi, että päätin suunnistaa GoogleMapsilla. Myös Wazea käytin hieman. ABRP:sta minulla ei ole maksettua premium-versiota, joten sen navigointi ei näy auton CarPlayssa. Sen sijaan ABRP osoittautui erinomaisen tarkaksi reittisuunnitelijaksi kaikissa olosuhteissa. Ajoajat, latausajat, varaustasot lähtiessä sekä saapuessa pitivät jopa hämmentävän hyvin paikkaansa. Auton ja muut taustatiedot vain ensin kohdilleen asetuksissa, koska sitä premiumia ei ole. Laitoin auton akuston kuntoisuuden arvoon SOH93, huippunopeuden saksan autobahn-osuuksien takia 160 km/h tasolle, keli- ja tieolosuhteet aina kulloinkin vallinneisiin sekä akuston varaustason oikeaksi. Lisäksi olin määritellyt Euroopassa latauskorteiksi VW Elli plus ja GreenWayn. 

Kahdessa alla olevassa kuvassa näkyvät kaikki matkan lataukset:

Matkatarinaosuus alkaa tästä

Tästä eteenpäin kirjoittamani on enemmän tarinointia matkasta ja kohteista, kuin sähköautoilusta.

Matkavalmistelut

Kirjoitin jo aiemmin kirjoituksen matkavalmisteluista. Tiivistetysti ne olivat: Sähköiset Vignetit Puolaan, Tsekkiin sekä Itävaltaan. Osassa maista pakollisita varusteista lisäsin autoon sammutinpullon. Huomioliivit autossa olikin jo valmiiksi. Latausjärjestelyitä varten ostin VW Elli -sopimuksen 14,99 euroa/kk vuodeksi juuri edellisenä päivänä ennen heidän hintojen nostoa. Lisäksi latasin sovelluksen ja rekisteröidyin Viroa varten Enefit Volt ja Puolaa varten GreenWay käyttäjäksi. Latasin Puolaan myös Orlen Chargen, mutta sitä en käyttänyt kertaakaan.

Huom, lisäys / muutos Puolan osalta myöhemmin: Puolassa luovuttiin alle 3500 kg autojen tiemaksusta pian matkamme jälkeen 1.7.2023

Auto lastattiin siten, että matkatavarat olivat takamatkustajien jalkatiloissa ja peräkontin välipohjan alla. Takaistuinten selkänojat kaadettiin ja koiraverkko viritettiin etuistuinten taakse. Takaosa varustettiin noin 5 - 7 cm paksulla petauspatjalla, lakanoilla, peitoilla ja tyynyillä sekä koiran pedillä. Koiralle oli myös omat turvavyökiinnikkeensä mukana. Näin sisustettuna meillä oli meille aina valmiina lepohetkeä varten peti kahdelle, jossa minäkin 176 cm pituisena mahduin nukkumaan täysin normaalisti suorana.

Etukäteen olin myös ostanut meno- ja paluulipun Eckerölinen laivaan.

Yhteenvetona valmisteluista voin jälkikäteen todeta, että ensimmäiselle via Balticaa Eurooppaan suuntautuvalle matkalle lähteminen jännitti etukäteen tarpeettoman paljon.

Matkapäivä 1: siirtymä Tampereelta Helsinkiin

Olin etukäteen ostanut menolipun lauantaille 3.6 kello 9.00 lähtöön. Olin ajatellut, että matkalle on mukavampi lähteä virkeämpänä hyvin nukutun Sokos Hotel Triplan yön jälkeen. Laivalla tuli olla viimeistään tuntia ennen laivan lähtöä ja me olimmekin siellä jo hyvissä ajoin ja auton akussa oli vielä 97 % varaustaso kun pääsimme laivaan. Hyvä lähtökohta siis via Baltican ajamisen aloittamiselle muutaman tunnin laivamatkan jälkeen. Tämä ensimmäinen yö on varmaan kuitenkin ainoa asia, mitä etukäteen suunnittelemastani muuttaisin seuraavalle kerrralle. Mieluummin nimittäin sittenkin olisin ajanut iltalaivalle ja nukkunut yön vaikka Sokos Hotel Virussa ja lähtenyt sieltä vielä aikaisemmin liikenteeseen. 

Eckerölinellä Helsingistä Tallinnaan ja takaisin matkat maksoivat hyvissä ajoin varattuna muistaakseni hieman yli 70 euroa kahdelle aikuiselle ja normaalille henkilöautolle. Pieni koira matkusti maksutta, mutta sille oli edellytys, että koira matkustaa laivalla kantokopassa. Meidän Nero matkusti hieman suuremmassa käsilaukussa kiltisti. Noin kolmen tunnin laivamatka on ihan ok näin suoritettuna. Matkan edetessä ostin laivan kahvilasta pientä suolapalaa ja juomista. Koiralle meillä oli vesikuppi, vettä ja runsaasti herkkuja mukana.

Matkapäivä 2: Tallinnasta Saksan Dressdeniin

Tallinnan satamassa pääsimme lähes viimeisenä autona ulos laivasta ja olimme käytännössä vasta noin 12.00 kieppeillä reitillämme. Reittimme suuntautui E67-tietä kohti Puolaa. Olin etukäteen päättänyt ajaa menomatkaa siirtymänä Baltianmaiden läpi. Tavoite oli ensisijaisesti Alpit ja sieltä pohjois-Italia, mutta tarkkailimme myös näiden alueiden sääennusteita.

Virossa sekä Latviassa tien kunto oli erittäin hyvä. Lataustakin olisi ollut tarjolla tiuhempaan kuin meillä oli tarvetta. Rajoilla ei ollut missään käytännössä minkäänlaista havaittavaa valvontaa. Liettuaan saavuttuamme teiden kunto heikkeni tuntuvasti ja sama jatkui Puolan puolella ehkä noin 50 - 75 km matkan ajan. Puolan puolella alkumatkasta ajoimme pieniä tietä pienten kylien läpi, koska moottoritie oli vasta rakenteilla. Puolan puolen moottoritien alettua tiet olivat erinomaisen hyviä.

Puolaa edetessämme teimme sääennusteiden perusteella päätöksen kääntyä kohti Saksan Dressdeniä. Alpeilla olisi ollut luvassa lähes nolla näkyvyyttä ja sadetta. Myös pohjois-Italiassa oli luvassa sadetta, kun taasen Saksassa lämmintä ja auringonpaistetta.

Saksaan saavuttuamme pääsin ajelemaan pienissä pätkissä ruuhkien ja tietöiden välissä auton rajoitettua 160 km/h huippunopeutta. ID.4 on erinomaisen vakaa auto ajaa vielä tuossa vauhdissa ja mielenkiintoinen havainto oli, että saksalaisella moottoritiellä rengasmelu oli hiljaisempi kuin meillä 120 km/h vauhdissa. Saksalaisella moottoritiellä oli syytä osata muutama perussääntö: ajaessa on osattava tarkkailla yhtä paljon takana sekä sivulla ajavaa liikennettä kuin edessäkin meneviä. Kun Stau- eli pysähdys iskee, laitetaan viipymättä hätävilkut päälle varoittamaan takana tulevia. Käytännön kokemuksena havaitsin, että yllättävän vähän oli yli tuon 160 km/h nopeutta ajavia. Myös keskinopeus jäi toistuvista valtavista ruuhkista ja tietöistä johtuen jopa Puolan 140 km/h rajoitettujen moottoriteiden alapuolelle. Kulutus saksalaisella moottoritiellä oli jopa Tampere - Helsinki -väliä matalampi, vaikka ajoin aina huippunopeutta, kun se oli mahdollista. Tämä selittynee erittäin sileällä asfaltilla sekä kuitenki matalaksi jääneellä keskinopeudella.

Perillä Dresdenissä olimme sunnuntaina 4.6 kello 9.45 (paikallista aikaa). Ajomatkaa oli kertynyt 1615 km. Aikaa siirtymään kokonaisuudessaan aikaero huomioiden oli kulunut 22 tuntia ja 45 minuuttia. Olimme pitäneet kolme taukoa myös ilman latausta. Ajotietokoneeseen oli kertynyt ajoaikaa 20 tuntia ja 5 minuuttia. Ajamisen keskinopeus oli ollut siis 80 km/h. Alapuolella olevassa kuvassa päivän lataukset, joilla suoritin menomatkan via Baltica -osuuden siirtymän.

Yhteenvetoni via Balticaa Dressdeniin ajamisesta: Tämä reitti sopii erinomaisesti siirtymäksi sähköautolla, vaikka onkin etenkin moottoriteitä käytettäessä aika tylsää ja tasaista siirtymää. Puolassa ei Ionity-verkosto vielä kattanut koko siirtymää, mutta GreenWay-asemilla pystyi myös lataamaan Elli-sovelluksella. Latausasemat löytyivät kohtuudella ja kaikista sain latauksen onnistumaan. Minkäänlaista latauspaikkaruuhkaa ei ollut havaittavissa, mutta toki ajoimmekin kesäkuussa ennen lomien ruuhka-aikaa sekä ison osan matkasta yöllä. ID.4:n omalla Here-navigaattorilla matkasuunnittelusta ei tullut käytännössä Tallinnasta lähtiessä mitään, koska en saanut millään järjellisellä ajankäytöllä navigaattoria löytämään Latvian, Liettuan ja Puolan lataussemia. Tästä johtuen suunnistin enimmäkseen GoogleMapsilla. 

Muutama huomio via Baltica ajosta:

Via Balticaa ajaen matkat Saksaan ja Itävaltaan ovat pitkiä:

• Tallinnasta on Saksan Dresdeniin matkaa GoogleMaps mukaan 1594 km ja ajoaika 21 tuntia ja 2 minuuttia.
• Tallinnasta Itävallan Rainbach im Mühlkreisiin on GoogleMaps matkaa 1788 km ja ajoaika 20 tuntia ja 33 minuuttia.

Huomioinarvoista tällä reitillä on, että ainakin minulla ABRP haluaa ajattaa ensisijaisesti Tallinnasta Saksaan ja Itävaltaan Kaliningradin kautta. Se ei ole mahdollista saati suotavaa etenkään tällä hetkellä.

Liikennekulttuuri on heti Virosta alkaen Suomea kiivaampi ja ns turvallisuusvälit ovat vähäisemmät. Liettuassa tilanne ehkä oli hieman vielä Viroa ja Latviaa kiivaampi. Puolassa etenkin pienemmillä teillä oma havaintoni oli, että paikalliset ajavat erittäin kovaa ja jopa uhkarohkeasti.

Oikeastaan kaikissa via Baltican maissa oli usein hankala ymmärtää mikä on kulloinenkin vallitseva nopeusrajoitus. Niitä osoitetaan erittäin harvoin nopeusrajoitusmerkeillä, eli ne pitää vain tietää. Usein tuntui olevan stressittömimpää ajaa paikallisia peesaten ja Waze taustalla kameravalvonnasta varoitellen. Reitillä on nimittäin runsaasti kameratutkia sekä keskinopeusvalvontaa.

Puolaan ja Tsekkiin tulee olla paikalliset tietullit maksettuina. Itse olin ostanut etukäteen sähköiset vignetit netistä. Niiden ostamisessa kannattaa olla tarkkana, että ostaa virallisilta sivuistoilta. Samoin via Baltican ulkopuolella Itävaltaan tuli ostaa erittäin aikaisin etukäteen sähköinen vignette.

Kulutus pysyi lämpimällä kelillä Virossa, Latviassa ja Liettuassa erittäin alhaisena, koska niissä toteutuu alhainen keskinopeus. Puolassa moottoriteillä on 140 km/h nopeusrajoitus ja yöllä sitä pystyi myös pääsääntöisesti käyttämään, joten kulutus nousi merkittävästi.

4.6.2023 Sachsen viinialueella Elben varrella

Saavuttuamme Dressdenin lähellä olevaan Radebauliin lähes vuorokauden ajon jäkeen olimme hyvin väsyneitä. Tavoittelemamme viinitila oli täynnä, joten nopeana hätäratkaisuna kirjauduimme keskustan isomman hotelliketjun majoitukseen koska meille luvattiin huone käyttöön heti. Pikainen ruokailu, pesulla käynti ja päiväunet maistuivat matkalaisille.

Iltapäivällä ehdimme tutustua Radebauliin jalkaisin ja löysimme kivan ruokapaikan sekä ihailimme paikallista höyryveturin vetämää junaa. Juna kulkee pitkin Elben rantoja viinialuetta pitkin. Päätimme kuitenkin jättää tällä kertaa sen kokemuksen väliin, koska se olisi vienyt niin pitkän ajan. Sen sijaan kävimme läheisessä itsepalvelukaupassa täydentämässä juoma ja ruokavarastaoamme.

Seuraavana aamuna Nero-koiran kanssa aamulenkillä veimme auton latautumaan Radebaulin kirjaston ja rautatieaseman pihalta löytyvään peruslatausta tarjoavaan latausasemaan. Pienen tutustumisen jälkeen sain latauksen käyntiin AdHoc-tarifilla nettisivujen kautta. Päivällä tutustuimme Radebaulin alueeseen ja jatkoimme matkaa Elben vartta luoteen suuntaan.

Radebaulissa majoituimme tosiaan poikkeuksellisesti suoraan hotelliin kirjautuen. Kyseessä oli keskustassa sijaitseva isomman ketjun, Radisson Blun hotelli. Hinta oli kahdelta yöltä 163 euroa. Hotelli oli aivan hyvä, mutta ei sitä tyyliä, mitä oikeastaan etsimme. Kaipasimme pienempiä ja tunnelmallisempia majapaikkoja.

Seuraavan yön majapaikan varasimme erittäin vieraanvaraisesta Jägerheim-nimiseestä gasthausista pienestä Löbsalin kylästä.

Jägerheim Löbsal oli juuri toivomamme tyylinen majatalo. Aitoa saksalaista tyyliä, elämänmenoa ja vieraanvaraisuutta. Tämä yksi yö oli Bookingin kautta varattuna 60,20 euroa sisältäen maksun pienestä koirastamme sekä maukkaan ja runsaan aamiaisen. Vahva suositus tälle majapaikalle.

Sääennuste näytti nyt Itävallan Alppien Großglocknerille todennäköisesti parin päivän päästä kirkastuvaa säätä, joten teimme uutta reittisuunnitelmaa seuraaville päiville, mikä johtaisi hiljalleen kohti Alpeille siirtymistä tai vaihtoehtoisesti Ranskan Strasbourgiin menoa. Voisimme vielä myöhemmin tehdä sääennusteen tarkentumisen mukaiset mahdolliset uudet reittivalinnat.

Sachsen on on Saksan pienin ja itäisin viinialue Elben varrella. Eniten alueella tuotetaan kuivia Rivaner, Riesling Weißburgunder -viinejä. Alueen erikoisuus on Goldriesling, mitä ei tuoteta missään muualla. Alueen viinitie ulottuu käytännössä Pirnasta Diesbar-Seußlitziin. Me majailimme reitin varrelta Radebeulissa sekä Löbsalissa.

lue lisää: https://www.weinbauverband-sachsen.de/

Löbsalista Nürnbergiin

6.6 nautimme vielä erittäin maukkaasta aamiaisesta ja majatalon isäntäväen vieraanvaraisuudesta Sachsenin viinialueen reunamilla. Puolen päivän tienoilla kuitenkin suuntasimme. auton keulan kohti Nürnbergia, kuitenkin koukaten yhden sattumalta valikoituneen linnan kautta. 

Nautin suuresti myös saksalaisilla moottoriteillä ajosta, vaikka ruuhkat olivatkin haittana usein. Koimme myös autobahn ruuhkan kun se oikeasti pysähtyy. Ehkä noin 45 minuuttia pysähdyksissä oltuamme huomasin, että noin kilometrin päästä on tarjolla moottoritieltä poistuminen. Tein saman ratkaisun kuin muutamat muutkin ja ajoin pientaretta pitkin liittymään ja moottoritieltä pois sekä jatkoin matkaa vaihtoehtoisia reittejä pitkin.

Tälle reitille välikohteeksi valikoitui sattuman kautta Colditzin linna. Tämä linna on muuttanut ulkonäköään jonkin verran historian saatossa ja sillä on moninainen ja myös synkkäkin historiansa. Linnan vanhimmat osat ovat peräisin 1000-luvulta. Linnaa on käytetty nimittäin mm sotavankilana, mielisairaalana ja sinne on myös ns loppusijoitettu aikansa ei-toivottuja henkilöryhmiä. Karmivaa oli lukea linnan näistä vaiheista.

Linnalla poikkeaman jälkeen matka jatkui 9-tietä Nürnbergiin, missä majoituimme kahdeksi yöksi laitakaupungin edulliseen hotelliin. Siirtymää tälle päivälle kertyi vain noin 370 km. Majoittumisen jälkeen lähdimme vielä tutustumaan Nürnbergin keskustaan ja etsimme Nürenbergin linnan, mihin tutustuimme seuraavana päivänä paremmin.

Nürembergin linna oli tässä kaupungissa mielenkiintomme kohde. Tämä imperialistinen linna mainitaan ensimmäisen kerran dokumentessa noin 1050 -vuonna. Linnan alueella oli mukava kävellä ja katsella koirankin kanssa, kuten oli koko Euroopan reissullamme.

Nürnbergissa majoituimme niinikään Booking.com sovelluksen kautta varaamaamme paikkaan. Tällä kertaa se oli kaupungin majapaikkojen täyttöasteesta sekä hintatasosta johtuen hieman laitakaupungilla sijaitseva aika kulahtanut Arotel Best living -hotelli kauppakeskuksen yläkerrassa. Hintaa kahdelle yölle sisältäen koiran ja aamiaisten osuudet kertyi 243,05 euroa. Tämä palveli asiansa ihan ok, mutta en pysty suosittelemaan elämyksellisenä tai hinta/laatusuhteeltaan hyvänä majapaikkana.

Illalla hotellilla teimme jälleen reittiratkaisua. Nyt näyttäisi siltä, että yhden yön päästä aamupäivällä Alpeilla olisi kirkasta, sitä kohden siis kävisi tiemme aamulla.

Nürenbergistä Rauris -nimisen kylän kautta Großglocknerille

Kyllä, nyt olisi Alpeilla luvassa selkeää yhden yön jälkeen. Sinne siis suuntasimme, eli Nürenbergistä noin 390 kilometrin siirtymän verran Alppien pohjoisrinteelle.

Käytännössä kaikki majoitukset varasimme Booking.com -sovelluksen kautta ja tällä kertaa valinta oli osunut Rauris-kylässä sijaitsevaan hevostilaan, jossa oli majoituspalvelua. Tämä yöpyminen maksoi 86 euroa sisältäen maksun koirasta, mutta aamiaista siihen ei kuulunut. Majapaikka oli omalla tavallaan idylinen maatila.

Rauriksen lähestyessä maisemat muuttuivat nopeasti vuoristoisiksi ja suorastaan idyllisen kauniiksi. Majapaikkaan kirjautumisen jälkeen lähdimme maastoon etsimään sopivaa leiriruokailupaikkaa, missä voisimme luonnon helmassa nauttia trangialla valmistetut ruuat ja jälkiruokakahvit. Rauris oli kauneudestaan huolimatta jälleen yksi puolimatkankrouvi, tällä kertaa kohti Großglockneria.

Aamulla sitten suuntasimmekin lähikylän ruokakaupan kautta kohti korkeampaa Alppitietä. 

Großglockner Alpeilla

Großglockner Alpeilla oli yksi ennalta haaveilemistani kohteista ja nyt siellä olisi vihdoin selkeää keliä luvassa. Majapaikastamme oli kaupan kautta vähän reilu 130 km matkaa Großglockner-merkkiin navigaattoreissa. Akku ei ollut lähtiessä täysi, mutta en ollut siitä lainkaan huolissani, koska reitillä kerrottiin olevan saatavilla latausta.

Großglockner Alpeilla:

Tämä alppitie on avattu vuonna 1935. Tarjolla on 48 kilometriä hienoa Alppi-elämystä. Päivälippu reitille maksoi 40 euroa henkilöautoille, mutta sähköautolle sai alennusta lipusta luukulta ostaessa, vaikka nettikaupasta en sellaista alennushintaa läytänytkään. Tien korkein kohta on Edelweisspitze, 2500 m merenpinnan yläpuolellla.

Allaolevassa kuvassa on otteita SpeedTracker-sovelluksella tallentamastani reitistä. Käynnistin reittitallennuksen jonkin matkaa Großglocknerille kiivettyämme ja lopetin vasta Venetsian tasangoilla, koska unohdin maisemista häkellyttyäni sen tehdä aiemmin. Kartalla näkyy kuitenkin piirtyneenä nousu pohjoisen suunnasta vuorille ja lasku niiden jälkeen etelään Italian suuntaan.

Lue lisää: https://www.grossglockner.at/gg/en/index

Vähän matkaa vuoristotietä noustuamme aamukahvin ja -palan kaipuu kasvoi niin suureksi, että pysähdyimme yhdelle levikkeelle, missä olikin peruslatausta tarjolla. Lataus lähti käyntiin pelkällä kaapelin kiinnittämisellä, eli ilman tunnistautumista ja veloituksetta. Trangia siis keittämään aamukahvia, kaupasta ostetut täytetyt sämpylät pöydälle ja aamupalan kimppuun. Maisematkin jo alkoivat olla mukavia, mutta avautuivat todella vasta myöhemmin.

Vuorille kiivetessä läysimme myös sen kaikkein korkein Großglocknerin tienkohdan, koska trackeriin kertyi maksimikorkeudeksi 2515 metriä merenpinnasta. Alpit tekivät erittäin suuren vaikutuksen. Tänne pitää tulla uudestaan.

Alla olevassa kuvassa pieni hyppy 2515 metrin korkeuteen :-)

Alpit olivat vaikuttava kokemus. Vaikuttavaa oli myös sähköauton toiminta Alppiteillä. Sähköauto on aivan paras mahdollinen serpenttiiniteitä noustessa. Aina riittävästi ja vaivattomasti portaatonta voimaa saatavilla. Äänetöntä etenemistä, eikä mitään pakokaasuja pääse kauniiseen maisemaan. Vastaavasti alaspäin tullessa regeneroinnin hidastuvuus riitti lähes kaikissa tilanteissa. Ei pienintäkään pelkoa jarrujen ylikuumentumisesta, eikä moottorijarrulla huutavaa moottoria. Oikeastaan maisemia ihaillessa tuli sellainen toive, että kumpa tämän kaltaisissa kohteissa pian kiellettäisiin polttomoottorit kokonaan. Niistä lähtevä möykkä ja pakokaasut eivät lainkaan sovi maisemaan. Nyt tiemaksu oli vain hieman halvempi sähköautolle.Großglocknerilta alaspäin lähtiessä oli hauska seurata myös regeneroinnin ansiosta erittäin matalaa kulutusta, tai oikeastaan pitkän matkaa miinuskulutusta. Akkuun lisääntyi ihan tuntuvasti sähköä matkan edetessä. Latasimme hetken ihan mielenkiinnon vuoksi Seidlwinklsraße, 5672 -osoitteessa olevasta suurteholaturista pienen maisemien ihailun ja kuvien ottamisen ajan. Maksu muuten tapahtui luottokortilla suoraan. Vielä 72 km tuon latauksen jälkeen auton keskikulutus oli 0 kWh/100 km, vaikka laturilta noustiin ensin vielä tämän Alppien ylityksen huippukohtaan ennen alaspäin lähtemistä.

Großglocknerin jälkeen suuntasimme matkan jatkumaan kohti Italian Venetsian aluetta ja varasimme Musile di Piavesta majapaikan yöksi viinitarhojen keskeltä. Alppitie Italian lähestyessä saati rajan ylitettyämme muuttui merkittävästi. Tiet kapenivat ja päällysteen laatu heikkeni. Samalla myös rakennuskanta muuttui Italialaistyyppiseksi hyvin nopeasti. Hyvin hoidetut alppitalot ja piha-alueet jäivät taakse. Tilalle tuli Italialainen elävyys. Osa taloista hienosti ylläpidettyjä ja heti vieressä aivan rappiolla olevia asuttuja taloja sekä rauniotaloja.

Koko Alppien ylityksen keskikulutus jäi hämmentävän matalaksi, 15,0 kWh/100 km tasolle, vaikka kulutuslukemassa on jo runsaasti Italian moottoritieajoakin. Sähköauton energiatehokkuus korostuu vuoristoisilla teillä ajaessa.

9. ja 10.6.2023 Venetsian alue ja Venetsia

Saavuimme 9.6 Venetsian alueelle ja majoituimme jälleen Bookin.com kautta varaamaamme majapaikkaan Piave di Musilessa. Majapaikkamme oli viiniviljelmien keskellä, mutta lähdimme vielä illalla tutustumaan läheiseen rantaan sekä pitkään aivan Venetsian kaupungin lähelle asti vievään niemeen. Ajatus oli, että saisin niemen kärjestä otettua järkkärikamerallani hienon vastarantakuvan Venetsiasta, mutta välimatka olikin vieläkin liian pitkä kameralleni. Hotellille palatessa koimme elämämme eläväisimmän ukkosen. Taivas oli jatkuvaa salamointia ja osa niistä löi myös maahan. Italian kapeat, noin 2-2,5 metriä leveät tiet kävivät yön pimeydessä jopa hieman jännittäviksi paikallisten siviilirallikuskien seurassa hotellille palatessa.

Venetsian rannikon läheisyydessä ollut majapaikkamme oli maatilamajoitus viinitilojen keskellä. Majatalommen Locanda Antico Fighèr oli hieman kulahtanut ja ei edustanut palvelultaan hyvää laatua. Toki sielläkin saimme yömme vietettyä. Nyt tosin päätin, että jatkossa yöpaikoissamme on myös ilmastointi. Hintaa tälle majapaikalle kertyi 92,82 euroa sisältäen maksun koirasta sekä aamiaisesta. Aamiainen ei täyttänyt odotuksiani ja täydensin sitä myöhemmin Venetsialaisessa kahvilassa.

Seuraavan päivän aamulla suuntasimme heti aamupalan jälkeen Venetsian kaupunkiin. Pysäköin auton Tronchetto P-halliin ja menimme veneellä Venetsiaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut ajaa pidemmälle Venetsiaan ja pysäköiä torille. Tämä varjoisan paikan autolle tarjoava P-halli oli kuitenkin parempi. Siellä olisi saanut myös latausta autolle, mutta koin ettemme tarvinneet sitä.

Venetsia on kokemus ja elämys, mikä kannattaa tuntea kerran elämässä. Näin tiivistäisin vierailumme. Me olimme käymässä ennen turistisesongin kuuminta aikaa ja varhain aamupäivällä, joten saimme kokea, kuvata ja nähdä melko rauhassa. Myös kahviloissa oli mukavasti tilaa. Iltapäivällä kun kaupunkiin alkoi virrata voimakkaasti ihmisiä, olikin jo meidän aika siirtyä eteenpäin kohti Riminiä.

10.-12.6.2023 Riminin rannat ja Riccione

Venetsiasta jatkoimme rantatietä Riminin rannoille ja siellä Riccionesta varaamaamme majapaikkaan. Tällä kertaa siirtymämatkaa oli ainoastaan 245 kilometriä, mutta olimme perillä majapaikassa sen verran myöhään, että olimme illallisen jälkeen valmiit levolle.

Seuraavan päivän aikan vietimme aikaa Riminin rannalla ja pieni matkalaisemme nautti täysin siemauksin palloleikeistä ja vilvoittavasta merivedestä. Euroopassa on hienoa, kun koirat ovat joka paikkaan tervetulleita ja niistä pitämistä osoitetaan vilpittömästi ja vapautuneesti. Vaikka rantahetkemme ei koko päivää kestänytkään, ei 50 suojakertoimen aurinkorasva riittänyt estämään erittäin vaaleaa ihoa palamasta, joten illalla tarvittiin runsaasti aloeveraa ihoa viilentämään.

Riminin rannat ovat olleet jo hyvin kaukaisesta historiasta suosittu kylpylä ja rantalomakohde. Sinne on arvioni mukaan rakennettu joskus 1945 - 1970 paljon erittäin suuria hotelleita ja suosio on varmasti ollut varakkaiden matkailijoiden keskuudessa suurta. Nyt Riminin rannat tekevät ristiriitaisen tunnelman. Rannat ovat kertakaikkisen upeat ja kesäkuun alussa siellä oli runsaasti rauhallista ja jopa yksityistä tilaa. Rakennukset ovat vierivieressä upeita moderneita käytössä olevia hotelleja ja sitten seassa on erittäin paljon tyhjiä ja jo osittain raunioituvia kiinteistöjä. Esimerkkinä käytän Hotel Le Conchiglie Riccionea. Hotelli on aluperin rakennettu vuonna 1936 varakkaan Bergamolaisen yrityksen työntekijöiden ja perheiden lomakohteeksi Riminillä. Myöhemmin siitä oli tullut normaali avoin hotelli ja se oli toimiessaan Riminin suurin majoittaja 582 vuodepaikallaan ja 198 huoneellaan sekä 13500 m2 pinta-alallaan. Siinä oli tietenkin hienot uima-allasalueet ja ravintoloita sekä muita hienon hotellin palveluita. Hotelli on suljettu vuonna 2012 velkojien toimesta ja nyt sen terasseilla kasvaa jo puita, ikkunat on rikottu ja koko rakennus rapistuu pystyyn! Se mikä tästa ja vähän koko Riministä tekee jopa hieman kummitusmaisen tunnelman, on että tällekin hotellille löytyy edelleen jopa toimivat nettisivut ja siellä jopa varauskalenteri! Bookin.com ei sentään enää sitä tunnistanut. Hotellin sivuja katsellessa ajattelin, että olisihan tuossa mielellään voinut majoittuakin, jos se olisi ollut kunnossa ja toiminnassa. Näitä tyhjiä jättiläishotelelleita Riminin rannoilla oli lukuisia toimivien hotellien lomassa. 

Majoituimme Riminillä kahdeksi yöksi Love Boat Hotel -nimiseen paikkaan. Kahdelle yölle kertyi hintaa 191,13 euroa sisältäen koiran ja auton pysäköinnin hotellin aidatulle alueelle. Kyseessä oli pieni ja erittäin siisti sekä uudehkon oloinen hotelli. Hotellin yleisilme sopii hyvin esimerkiksi pride-viikkojen teemaan, mutta meidätkin siellä otettiin lämpimästi ja hyvin palvellen vastaan. Tämä oli kokonaisuutena hyvä majapaikka.

Pari yötä Riminillä herätti kiinnostuksemme San Marinoon ja varasimme sieltä vanhasta kaupungista vuoren huipulta seuraavaksi yöksi majapaikan, joten sitä kohden seuraavaksi.

12.-13.6.2023 Repubblica di San Marino -matkan positiivisin yllättäjä

San Marino tuli hieman yllättäen matkaohjelmaamme. Jostain syystä emme olleet noteeranneet sitä oikeastaan laisinkaan ennen kuin puhelussa kotimaahan isäni ehdotti sitä meille. Nyt oli aiempiakin lyhyempi siirtymä ja matkaa kertyi Outletkin kautta kiertäen alle 30 kilometriä.

Menomatkalla pysähdyimme San Marinon outletkeskukseen, koska puhtaiden matkavaatteiden laukut olivat tyhjentyneet. P-hallissa oli maksuton pysäköinti sekä maksuton peruslataus tarjolla. Otin sieltä pienen hetken sähköä kaupoissa käyntimme ajan. Ostimme parit T-paidat ja mekot mukaan ja matka jatkui San Marinon vanhaan kaupunkiin, eli vuoren laelle.

Ja mikä elämys San Marino olikin! 

Vanhaa kaupunkia kohti saapuessa totesin jälleen kerran etunamme olevan aikainen kesän ajankohta. Saimme auton toiseksi lähimmän P-alueen ruutuun, missä olisi ollut peruslatausta tarjolla. Tämä oli kuitenkin matkan ainoa kohde, jossa en saanut yrityksestä huolimatta paikallisen operaattorin mobiilisovelluksen asennuksen ja rekisteröitymisen jälkeen latausta käynnistymään. Luovutin kuitenkin mielelläni, koska en tarvinnut lisää sähköä.

San Marino on vain 61 neliökilometrin pinta-alallaan yksi maailman kääpiövaltiosta ja sen asukasluku on vain noin 33 000 henkilöä. Kyseessä on myös maailman vanhin tasavalta, jota nykyisin johdetaan kahden kapteenivaltionhoitajaa, joiden kausi on aina puoli vuotta kerrallaan.

Leimaa-antava San Marinossa on sen vanhakaupunki vuoren päällä. Ja nimenomaan se oli matkamme suurin yllättäjä vaikuttavuudellaan. Ja jälleen kerran onnemme oli aikainen matkamme. Saimme erittäin hyvän näköalahuoneen hyvästä hotellista vanhassa kaupungissa ja sen kaduilla, linnoituksissa sekä torneissa oli hyvin tilaa liikkua. Tein myös matkamme oman tuliaisostoksen täältä. Ostin San Marinolaisen nahkaisen matkalaukun pyörillä. Erityistä asiassa on se, että olin noin puoli vuotta aiemmin katsonut netistä täsmälleen samaa laukkua samalla ruskealla värillä, mutta sain sen nyt noin sata euroa halvemmalla, enkä etukäteen tiennyt sitä valmistettavan juuri San Marinossa.

San Marinon majoituksen myös varasimme bookingin sovelluksella ja päädyimme aivan huikeaan Hotel Cesaren näköalahuoneeseen vanhankaupungin porteita hetken kävelymatkan päässä. Hintaa yöpymiselle kertyi koiran sekä aamiaisen kera 128,54 euroa.

Puhukoon kuvat vanhankaupungin linnoituksesta ja torneista puolestaan.

San Marinosta viinitilavierailun kautta Gardalle

San Marinon jälkeen suuntasimme auton kohti Gardan itä-rannalta vuorelta varaamamme majapaikkaa. Matkalla teimme spontaanin vierailun viinitilalle Bardolinossa. Vierailun ensisijainen motiivi oli minun nälkä, joka alkoi jo vääjäättä lähestyä kiukkua ja nälkäkiukkuisena minua ei siedä kukaan. En edes itse. 

Viinitilavierailukin pääsi yllättämään positiivisesti. Ruokaa tilatessamme valitsimme viinitastingin ja meidät pyydettiin edullisella hinnalla viinitilan esittelykierrokselle. Esittelykierros täydensi hienosti aiempia viinitilavierailuitamme erilaisuudella. Nyt kyseessä oli biodynamic viinin kasvatus ja valmistus. Luomuviinistä tämä eroaa vielä siten, että nyt edes viinin kirkastamiseen ei käytetä mitään kemikaaleja. Tästä johtuen viinit ovat ehkä hieman vähemmän kirkkaita, kuin kaupallisissa viineissä olemme tottuneet. Esittelykierros tarjoili poikkeuksellisen tarkan esittelyn viinin kasvatukseen tarhaa kiertäen. Meille opastettiin käsin keräilyyn perustuvan biodynaamisen viinin kasvatuksen perusteita luonnonmukaisesta lannoituksesta, juurien alaspäin kasvattamisesta, lehtien poistamisesta, terttujen asettamisesta ja jopa siitä, että joka toinen kasvuston väli on niittykukalla ja joka toinen ajettu. Ymmärrän kyllä, miksi mukaan ostamamme viinit maksoivat huomattavan paljon jopa Suomen viinakauppan viineihin verrattuna. Myös nälkäkiukkuni siirtyi.

Majapaikkaan vuoren rinteellä Gardan rannalla ehdimme jälleen sen verran myöhään, että majoittumisen jälkeen oli enää vuorossa läheisessä paikallisten suosimassa ravintolassa illallispizzan aika. Ravintolassa tuntui olevan paikallisen koulun päättäjäisjuhlat opettajien ja oppilaiden kesken. Opettajia kukitettiin ja nuorilla sekä opettajilla tuntui olevan viihtyisää keskenään. Me nautimme hyvästä pizzasta.

Gardalla majoituimme Hotel Costabellaan 121,90 euron hinnalla sisältäen koiran maksut. Tässä majoituksessa minulle kävi reissun ainoa päivämäärämoka. Olin nimittäin varannut huoneen vasta seuraavalle yölle saapumisestamme, mutta onneksi saimme silti huoneen. Huone ja hotelli olivat siistit ja aamiainenkin ihan maistuva.

Gardan rannalle menimme vasta seuraavana aamuna vuoren rinteen kapeaa serpentiinitietä laskien. Yhden neulansilmän jälkeen GoogleMaps käski kääntymään oikealle ja minä tottelin. Hetken muurien välissä niukasti autoa leväemmällä tiellä ajaessa vaimo sanoi, että haittaakohan se, kun liikennemerkki hetki sitten kertoi tien olevan vähän matkan päässä 170 cm leveä. Pysähdyin ja hetken muisteltuani totesin, että auto taitaa olla yli 180 cm leveä, joten peruutin pois. Onneksi perään ei ehtinyt tulla muita autoja. Uusi reitti ja pääsimme alas Gargdan kirkkaan ja raikkaan viileän veden äärelle. Järven pohjoispäässä kävin myös uimassa.

Uinnin jälkeen otimme suunnaksi Tsekin ja siellä Prahan, mutta halusimme ottaa menomatkalla Alpeille yhden puolivälin majoituksen.

Matka Prahaan ja puolivälin majoittuminen Itävallan Mariesteiniin

Gardalta Prahaan olisi 809 km siirtymä ja varasimme Itävallan Mariasteiniin Tirolilaistyyliseen majataloon yöpymisen. Alppien kohdalla tie kulki enimmäkseen laaksojen pohjilla ja matka eteni joutuisasti Mariasteiniin asti. Jälleen Alppimaisemat ja tällä kertaa myös rakennusten tyyli olivat silmiä hivelevää katsottavaa.

Mariasteinissa majoituimme omaan silmääni matkamme kauneimmassa majatalossa, Reiterhof Nigglgut, oli sen nimi. Toki huoneen varustus oli hieman askeettinen, mutta erittäin tilavassa huoneessa meidän kelpasi majailla. Eikä ilmastoinnin puuttuminen Alppien viileydessä haitannut mitään. Aamiainen olisi saattanut olla monipuolinen, runsas ja maittavakin, mutta myöhästyimme siitä. Söimme meille pöytään jätetyt leivät ja joimme mehut. Hintaa yölle kertyi 86 euroa.

Aamulla matka jatkui Prahaa kohti. Yhdellä Ionity-latausasemalla bongasin jo toisen kerran samaa reittiä ajaneen Genesis-sähköauton. Siitä piti ottaa kuvakin, koska tuollaista Hyundain premiummerkin sähköautoa en ollut aiemmin luonnossa nähnyt. Prahassa majoituimme Tsekkoslovakian vuonna 1985 rakentamaan hotelliin. Ulkopuoli hotellissa oli kuin suoraan vuodelta -85, mutta sisältä hotelli ja huone olivat erittäin hyvässä kunnossa ja siistejä.

Prahassa hotellimajoitus oli kaksi yötä Hotel Pyramid. Sille kertyi hintaa auton pysäkäinnin, koiran maksujen sekä aamiaisen kera kahdelta yöltä 255,54 euroa.

16.6.2023 Prahan vanha kaupunki 

Prahan vanha kaupunki on joka kerta yhtä kiva kohde. Sinne tulemme myös palaamaan esimerkiksi klassisen musiikin konserttien merkeissä. Majapaikkamme oli mukavan alle kilometrin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista ja kävelymatkalle sattui vielä luostaria ja muuta nähtävää.

Puhukoon kuvat myös Prahan puolesta. Kävelimme vanhaan kaupunkiin siten, että pääsimme kuvaamaan Kaarlen siltaa ulkopuolelta menomatkalla ja paluumatkalla kuljimme sitä pitkin.

Alapuolella olevissa kuvissa Pyhän Vituksen kirkko. Nyt taidan tietää, mistä kaikki se teinienergia kumpuaa. Heillä on ihan oma Pyhän Vitu(tu)ksen kirkko.

Kaarlen silta alapuolen kuvassa.

Tämä alapuolen kuvassa oleva on yksi maailman vanhimmista toimivista astronomista kelloista. Tasatunnein sen luuranko lyö kelloa ja yläpuolen ikkunoissa kiertävät apostolit. Jälleen kellon lyöntiä katsomaan kerääntyi runsaasti turisteja.

Prahasta pitkä siirtymä Latvian Riikaan Puolan ja Liettuan läpi

Seuraava siirtymä oli yli 1300 km pitkä. Ajoimme Puolan ja Liettuan läpi Latvian Riikaan yhtä putkea ilman välimajoituksia. Toki jossain matkan varrella jatkoimme Ionity-latauksen jälkeen autossa uniamme muutaman tunnin verran. Tällä nukkumiskerralla en jostain syystä onnistunyt yrittämälläkään hämäämään ID.4:stamme ns camping-modeen. Laitoin painoa kuskin penkille. Ovet kiinni, vierestä painoin jarrua, käytin auton D-asennolla ja laitoin takaisin P:lle. Kömmin taaksen toivoen auton pysyvän ns päällä ja ilmastoinnin toimivan muutaman tunnin. Toisin kuitenkin kävi ja auto sammutti ilmastoinnin puolen tunnin kuluttua. Tästä ei kuitenkaan ollut suurta haittaa koska lämpötila oli muutoinkin hyvin sopiva ja käynnistin pari kertaa mobiilisovelluksella ilmastoinnin puoleksi tunniksi kerrallaan kuivaamaan ilmaa.

Puola on iso maa ajaa kerralla läpi, mutta tiet ovat erinomaisia. Ainoan poikkeuksen teki paluumatkallakin Liettuan lähestyessä keskeneräiset moottoriteiden rakentamiset ja niistä johtuen pienien kylien läpi ajot. Puolan puolella viimeinen GreenWay-lataus ei ole vielä ainakaan ilmestynyt Elli-sovellukseeni näkymään, vaikka sen sillä käynnistin. Lataus katosi sovelluksesta kesken latauksen. Toivottavasti joskus myöhemmin ei tule tuhansien eurojen laskua jostain. Ilmoitin kyllä viipymättä sähköpostilla VW:n Elli-tukeen asiasta ja hekään eivät näe koko lataustapahtumaa.

Paluumatkallakin totesimme Liettuan tiestön olevan heikoin lenkki koko matkalla. Lähes yhtä huonoja kuin Suomessa. 

Latvian Riikaan saavuimme aamulla ja saimme onneksi Bookingin kautta varaamamme huoneen aikaisin käyttöön. Ensin vatsa täyteen ruokaa ja sitten matkan pölyjen huuhtominen ja mukavat päiväunet tekivät hyvää. Illalla ajoimme vielä katsomaan Jurmalan rantoja. Jurmalaan pitää ostaa paikallinen tiemaksu, mutta sähköautoja se ei koske. Jurmalan rannoille koirat eivät olleet tervetulleita ja ravintolat olivat jopa yllättävän kalliita, joten palasimme Riikaan syömään. Riikassa olimme vain yhden yön ja jatkoimme matkaamme Tallinnaan. Riikasta on nyt pakko todeta, että sen perusteella mitä näin, minulla ei syntynyt pienintäkään kaipuuta mennä sinne uudestaan. Näin niin paljon vanhan Neuvostoliiton ajan rappiota sekä asennetta, epämieluisan suhtautumisen koiriin ja kalliit hinnat. Minulta se paljon puhuttu Riian kauneus jäi valitettavasti näiden varjoon.

Riikassa majoituimme hyvin kulahteneeseen hotelliin jossa majoittuminen maksoi 64 euroa yöltä sisältäen aamiaisen kahdelle. 

Matkalla Tallinnaan oli pakko tehdä vielä pysähdys Latvian Super Alkossa. Ostin jopa yhden viskipullon ja vaimo osti yhdet pullot Lambruskoa, viiniä ja vanhempien koirien hoitopalkkioksi viskiä. Muiden suomalaisten keskiostos näytti tuntuvasti suuremmalta kuin meidän.

19.-21.6.2023 Viro, Tallinna

Olimme ajoittaneet paluumatkalle Tallinnan Sokos Hotel Viruun kaksi yötä tarkoituksella. Puolan läpi pitkä siirtyminen oli vielä osittain väsymyksenä ja halusimme nähdä vanhaa tallinnaa sekä saimme tilaisuuden tutustua Piritan rantoihin. Tallinnan vierailu kuitenkin alkoi hotelliin kirjautumisen jälkeen Virukeskuksesta jälleen puhtaita vaatteita päälle ostamalla ja sen jälkeen pienellä levolla.

Sokos Hotel Virun kahdelle yölle kertyi maksettavaa 151 euroa.

Tallinnan vanhakaupunki on mieleinen paikka kävellä rauhakseen hyvällä kelillä. Kävimme siellä illalla sekä seuraavana päivänä pidemmän ajan kanssa. Alla olevassa kuvassa maailmanmatkaa Nero tilaamassa meille drinksuja Viruhotellin terassilla.

Alla olevan kuvan toriniin on noussut Viron lippu itsenäistymisestä lähtien. Onneksi myös käyntipäivämme aamuna ja joka aamu sen jälkeen. Virossa on jotain sellasta, mikä saa arvostamaan maan kehittymistä sen itsenäistymisen jälkeen.

Alla olevassa kuvassa on Euroopan vanhimman edelleen toimivan apteekin sisäänkäynti. Sieltä löytyy apteekkimuseo, mutta myös toimiva apteekki.

A

21.6.2023 iltapäivän Eckerö-linellä Maardun satamasta Vuosaaren satamaan

21.6 oli ulkomaan osuuden päätös tälle hienolle ja erittäin kokemusrikkaalle sähköautomatkalle via Balticaa Saksan kautta Italiaan sekä San Marinoon ja Tsekin kautta takaisin via Balticaa. 

Tampereelta Hämeenlinnan Tiiriön ABC:lle ajetun matkan osuudeksi muodostui 6712 km. Aktiivista ajoaikaa ajotietokoneeseen kertyi 100 tuntia ja 41 minuuttia. Keskinopeus ajotietokoneessa oli 65 km/h. Jonkin verran tuota ajoaikaa nostaa ja keskinopeutta laskee muutamat unet, jolloin autoa pidettiin ns ajotilassa. Sekin kuitenkin hukkuu näissä ajomäärissä jo kohinaan.

Maardun satamassa helteessä noin pari tuntia odottaessa kiittelin vielä kerran sähköautoa. Polttomoottoriautoilijat hikoilivat ovet ja ikkunat avoimina. Me nautimme tasaisesta +20°C ilmastoidusta viileydestä koko odotuksen ajan. Tämä laiva oli rahtilaiva avokannella, johon auto ajettiin. Helsingissä olimme noin kolme tuntia laivan lähdön jälkeen. 

Koko matkan yhteenveto

Me olimme matkalla noin kaksi ja puoli viikkoa ja ajoimme Tampereelta Tampereelle reilut 6800 km. Kuten olin ennalta lukenut, tuo aikataulu on sopiva via Balticaa ajaen enimmillään pohjois-Italiaan asti. Siltä se tuntui nytkin. Alkuperäinen ajatus oli ajaa suoraan Puolan ja Tsekin läpi Alpeille ja sieltä pohjois-Italiaan sekä yöpyä siellä noin 4 yötä kerralla. Tällä kertaa teimme matkan varrella muutoksen suunnitelmiin, koska sääennuste ei näyttänyt kovin hyvää alkuperäisessä aikataulussa Alpeille. Eikä mielestämme ollut järkevää mennä Großglockneria kokemaan kun näkyvyys on olematon. Tuo Saksan koukaus teki matkaan hieman lisää levottumuuden tunnetta, kun yhden yön majoitukset lisääntyivät.

Kaikki majoitukset Dresdenin ensimmäistä yötä ja Viru Hotellia lukuunottamatta tehtiin Bookin.com kautta. Yhtä hyvin olisi voinut olla joku muukin vastaava palvelu. Niiden suodattimilla oli helppo valita kohteita, joissa lemmikit olivat sallituja ja joista löytyi autolle pysäköinti ja esimerkiksi ilmastointi. Kesäkuun alussa hintatasot olivat mielestämme maltilisia noin 60 - 120 euroa/yö ja sisältäen useimmiten aamiaisen kahdelle. Koirasta meni pääsääntöisesti lisämaksu, minkä suuruus vaihteli runsaasti. Yhteensä koko kahden ja puolen viikon majoitukset tulivat maksamaan noin 1500 euroa. Sähköauton latauksiin kului rahaa hieman alle 600 euroa ja siihen mahtuu mukaan jo muutamat maksulliset pysäköinnit reissun aikana. Kun laivamatkat kustansivat noin 150 euroa, koko reissun matkakulut alle 2500 euron luokkaa kahdelle hengelle ja yhdelle koiralle. No joku lukija jo ihmettelee, etteikö se sähköauto muutoin kulu lainkaan ajaessa? Kyllä se kuluu, melkoisen tarkan kirjanpitoni mukaan muut kuin liikenne-energian kulut tuossa VW ID.4:ssä ovat olleet tähän asti 20,79 euroa/100 km. Sisältäen hyvin inhorealistisen auton arvonaleneman myös. Ulkomailla ajettua matkaa kertyi 6340 kilometriä, joten auton laskennalliseksi muuksi kuluksi voi kirjata 1300 euroa. Se mukana laskettuna noin 3800 euroa kahdesta ja puolesta viikosta kahdelle hengelle. Onko se paljon vai vähän? En osaa sanoa, mutta olin varautunut myös tuntuvasti suurempaan kuluun ja matkamme valintoja ei missään kohtaa ohjannut matalan budjetin etsiminen, toisaalta ei myöskään yltiöpäinen tuhlailu. Mielestäni kulutettu lomaraha oli kokemuksensa arvoista joka sentin osalta.

Jos aikaa olisi ollut viikko enemmän, olisimme valinneet ennalta molempiin suuntiin ajaessa Puolasta parin yön kohteet. Se olisi tauottanut mukavasti pisimmät siirtymät.

Olemme keskustelleet matkakokemuksia kohteista. Vaikuttavimmat ja eniten positiivisesti yllättäneet kohteet olivat San Marino, Alpit ja ehkä spontaani viinitila. Kohteet, joihin varmimmin palaamme olivat Alpit, Praha ja ylipäätään Italia. Joskin Italiassa edelleen ja ehkä entistä voimakkaammin kiinnostaa eteläisempi osa ja sen kulttuuri.

Alla olevissa kuvissa pääpiirteittäin ensin menomatka Riminille asti ja alemmassa paluumatka.