06.05.2023

Suunnitelma: sähköautolla kesäkuun alussa via Balticaa Italiaan

Osoite kopioitu

Yksi vuosikymmenten toteuttamattomista haaveistani on ollut automatka Eurooppaan ja vieläpä via Balticaa. Nyt tänä vuonna aiomme sen toteuttaa ja pakkaamme kaksi aikuista, pienen villakoiran ja tavarat Volkswagen ID.4:ään. Eckerö Linelle on varattu menomatka siten, että olemme Tallinnan satamassa puolenpäivän aikaan 3.6.2023. Siellä laitan kokeeksi auton Here-navigaattoriin kohteeksi jonkin miellyttävän kohteen Itävällassa, esimerkiksi pienempi kylä Leogang tai isommista paikoista Innsbruck.

(kuva alla: Nuorgam 2022 syksyllä)

Matkasuunnitelma: sähköauto -mitä pitää suunnitella etukäteen?

Matkasuunnitelmamme ydin on, että olemme perillä jo kotoa lähtiessä, tai kun saavumme laivalla Tallinnaan, sekä siitä eteenpäin joka hetki. Me nautimme seikkailusta, menipä johtipa se millaisiin kohteisiin ja tilanteisiin vaan. Pieni koiramme kulkee Eckerö Linen laivassa kantokopassa. Paluulaiva on varattu juhannusviikolle 24.6.2023 iltaan. Tuossa välissä käymme siellä, mihin satumme haluamaan ja ainakaan vielä emme ole varanneet yhtään majapaikkaa matkalle. En myöskään ole suunnitellut tai merkinnyt yhtään latauspaikkaa etukäteen. Idea on siis todellakin kokea seikkailua.

Sen verran laitoin GoogleMapsiin ja ABRP:ään reittiä, että sain edes jonkinlaisen käsityksen, että kauanko ajaa teoriassa Via Balticaa Itävaltaan asti. Me todennäköisesti ajamme ensin etelään päin suoritusperiaatteella ja vuorovetoina. Lähtökohtainen ajatus on siis ajaa Viro, Latvia, Liettua, Puola ja Tsekki menomatkalla siirtymänä ja keskittyä nauttimaan näistä enemmän paluumatkalla. Toisinkin voi käydä, mutta tuo on alustava suunnnitelma. Jos kaikki menisi koko ajan erityisen sujuvasti, saattaisimme olla jossain päin Itävaltaa noin 30 tuntia Tallinnasta lähdön jälkeen. Realistina arvelen siihen saattavan kulua pari täyttä vuorokautta.

Itävallassa on lähtökohtainen ajatus yöpyä enemmän kuin kaksi yötä yhdessä paikassa. Ehkä kolme tai jopa neljä. Siitä on tarkoitus siirtyä Italiaan ja ajatus olisi löytää jokin viinitila esimerkiksi Toscanan alueelta, jossa voisimme pari - kolme yötä viipyä. Siitä on ajatus lähteä valumaan kohti pohjoista jo takaisin päin. Vielä ei ole mietittynä missä ja miten pitkään yöpyen, mutta pohjois-Italiassa järvillä tai Venetsian alueella voisi käydä. Siitä sitten esimerkiksi Saksaan tai Puolaan seuraavia kohteita vasta matkalla miettien. Olennaista on olla hyvissä ajoin Tallinnassa perillä laivalle.

Kuvituskuvan saadakseni laitoin A Better Routeplanner -sivustolle autolleni ehdotetun reitin Tallinnasta Itavallan Leogangiin. Siihen ABRP ehdottaa 9 latausta, joiden kesto yhteensä olisi 5 tuntia ja 12 minuuttia. Ajoaika olisi 21 tuntia 31 minuuttia.

En tosiaan ole koskaan toteuttanut näin laajamittaista Euroopan automatkaa, joten mielelläni otan myös vihjeitä vastaan kommentteina. 

Sähköautoilu ja lataaminen via Balticaa ajaen Itävaltaan, Italiaan ja Saksaan

Ensin muutama sana sähköauton latailun suunnittelusta ennalta:

Mitä sähköautomatkailun suunnittelua olen tehnyt? Koska sähköauton lataaminen ei vielä ainakaan toteudu kovin usein kansainvälisen maksukortin avulla suoraan, poikkeaa sähköautomatkailu muilla kuin Tesloilla jonkin verran polttomottoriautoista. 

Ajomatkaa tällaisella reissulla kertyy helposti 5000 - 6000 kilometriä. Sähköä siinä kuluu arvioni mukaan noin 900 - 1 200 kWh, joten Eurooppalaisilla julkisen latauksen korkeilla hinnoilla ajamiselle kertyy myös hintalappua. Sähköauton lataaminen saattaa samala laturilla maksaa esimerkiksi 40 snt/kWh tai jopa 79 senttiä / kWh riippuen millaisilla roamingsopimuksilla lataa.

Sen verran olen valmistautunut, että olen selvitellyt tarpeellisia ja hyödyllisiä kansallisia sekä kansainvälisiä latausoperaattoreita etukäteen ja siihen sain hyviä vinkkejä kysymällä Latusverkosto -Nyt -Facebook -ryhmästä.

Nämä latausvaihtoehdot minulla nyt on valmiudessa:

  • Volkswagen Groupin Elli-sopimus latauksiin on ollut käytössäni jo pari vuotta ja voimassa on toukokuun loppupuolelle kuukausimaksuton sopimus. Päivitin sen ennen matkaa 14,99 euroa kuukaudessa maksavaan versioon. Joidenkin viimeaikoina Euroopassa sähköautoilleiden mukaan Elli käytännössä yksinään on riittänyt Euroopassa sähköautoiluun. Euroopassa on runsaasti mm tehokkaita Ionity-latausasemia ja Elli toimii myös niissä. Tuolla kalliimmalla kuukausisopimuksella Ionityllä lataaminen on Euroopassa käsittääkseni huomattavasti edullisempaa. Ehkä jopa noin 40 senttiä/kWh edullisempaa, kuin ilman tuollaista sopimusta, mutta tuon sopimuksen voimassaolevan hinnan löytäminen on ollut itselle vaikeaa. Eli Elli-sopimus on ykköskeinomme ladata reissussa.
  • Viro, Latvia, Liettua ja Puola kuitenkin houkuttelivat rekisteröitymään ja lataamaan muutaman kansallisen operaattorin sovellukset.  
  • Viroon varauduin Enefit Volt -operaattorille rekisteröitymällä ja lataamalla sovelluksen.
  • Puolaan varauduin Orlen charge -operaattorille sekä Greenway -operaattorille rekisteröitymällä ja lataamalla sovelluksen.
  • Lisäksi käytössäni on Teslan Supercharger-verkostossa kaikille käyttäjille avatut asemat, jota toki on vasta Puolan jälkeen käytettöävissä Saksassa, Itävallassa ja Italiassa.
  • Tässä vaiheessa vielä ajattelen pärjääväni näillä, mutta täydennän tarpeen mukaan.

(kuva alla: Norjassa ajettuani Trollstigen tien ylös Model X:llä)

Matkasuunnitelma: Majoittumiset -huomioitavana myös yksi koira ja sähköauto

Emme ole varanneet yhtään majoitusta etukäteen. Tarkoitus on käyttää majoituksiin tarkoitettuja mobiilisovelluksia ja katsoa liikkeelle lähdettyämme mihin päin haluamme seuraavaksi mennä ja varata sieltä majoitusta. Matkailusovelluksiin saa rajattua myös sen, että koirat ovat tervetulleita ja sähköauton saa ladattua. Aiemmasta kokemuksesta molempiin rajauksiin suhtaudun hieman varauksella, joten soitto kohteeseen kohteeseen vahvistaa mahdollisuutemme yöpyä. Tavoite on yöpyä koko matkan ajan aina 2-4 yötä kerrallaan yhdessä paikassa. 

Sähköauton latausmahdollisuutta järkevällä hinnalla majoituskohteessa pidän hyvänä lisänä, mutta en ehdottomana välttämättömyytenä. Sen sijaan pienen karvaisen matkaseuralaisemme pitää saada tulla majapaikkaan mukaan.

(kuva alla: koiramme Utsjoella syksyllä 2022. Espanjanvesikoiravanhukset jäävät vartioimaan kotia hoitajien kanssa. )

Toisessa kuvassa omassa ja mukaan lähteävssä pedissään on Villakoira Nero, joka juuri saanut viimeisen matkalle tarvittavan rokotteen ja nieltävän lääkkeen ja lähtee lauantaina tutustumaan uusiin seikkailuihin. Nämä on merkitty Tampereelaisessa eläinlääkärissä passiin vielä perjantaina haetaan nieltävään lääkkeeseen vahviste, mikä sekin merkitään passiin. Eläinlääkärin mukaan tämä nieltävä karkote on voimassa 28 vuorokautta, joten emme joudu käymään paluumatkalla Virossa sitä ottamassa, vaan riittää kun otamme kotiin päästyämme Tampereella.

Majoituksen taso saa vaihdella autossa nukkumisesta hyvään hotelliin. Yksi haave on löytää ainakin pari kappaletta hyviä viinitiloja, joissa voimme myös yöpyä. Matkaan lähtevästä koirastamme kirjoitan vielä vielä sen verran, että se on jo käynyt  eläinlääkärillä ja saanut tarpeenmukaisia rokotteita. Vahvisterokotteet sekä tarvittava muu lääkitys annetaan hieman ennen lähtöä sekä paluun jälkeen. Eläinlääkärin kertoman mukaan, ei koira tarvitse ennen kotimaahan paluuta lisärokotteita tai madotusta ulkoimailla, koska matkamme pituus ei ylitä 28 vuorokautta. 

(kaksi kuvaa alla: Sorrenton ja Sisilian reissuilla viinitilavierailulta)

Auton valmistelu matkaan

Matka-auto on Volkwswagen ID.4 Pro Performance Pro Business 77 kWh, eli 77 kWh:n akulla varustettu takavetoinen versio hyvillä varusteilla. Se on tilava ja mukava matkailussakin. 

En keksi miten erityisesti sähköautoamme pitäisi valmistella matkaan. Teetin toki sisäpuhdistusta ja ulkoa kovavahausta toukokuussa, koska siistillä ja puhtaalla autolla on kiva matkailla. Renkaat ovat lähes uudenveroiset, mutta yksi vika piti autosta saada korjattua ennen matkaan lähtöä. Juuri takuun päätyttyä auton etupään alustassa alkoi kolista. Noin 110 000 km ajetussa autossa koiranluut kaipasivat vaihtoa ja tämä hoitui Tampereella merkkihuollon toimesta good will -periaatteella, eli säästyin kuluilta. Reilut kaksi vuotta ja 110 000 kilometriä ovat myös kuluttaneet auton ajoakkua hieman ja tällä hetkellä näyttäisi siltä, että täyden akun käytettävissä oleva kapasiteetti on noin 72,4 kWh. Se riittää erinomaisesti kesäisessä Euroopassa matkailuun. 

Varustamme auton pakkausvaiheessa myös patjalla, jotta voimme halutessamme yöpyä satunnaisen yön myös autossa. Juomista, myös vettä pitää pakata runsaasti kyytiin ja otan mukaan myös itselleni tyypilliseen tapaan myös trangian ja kattilan sekä pikakahvia ja joitain pikaruokia. Tykkään aina joskus pysähtyä johonkin ja keittää tienvarsikahveet ja lounastaakin.

Matkalla voi sattua ja tapahtua mitä vaan ja pitkällä matkalla vielä enemmän. Siksi on hyvä valmistautua myös edellämainittuja hieman enemmän.

Olen varustellut autoa lähtöä varten mm:

  • Olen ottanut jo jokin aika sitten Autoliiton sähköautoilijan plusjäsenyyden. Siitä saa Euroopassakin turvaa, mikäli auton kanssa tulee kuitenkin ongelmia.
  • Olen tilannut autolle paperisen rekisteriotteen teknisen osan
  • Olen tilannut maastavientiluvat auton rahoitusyhtiöltä.
  • Autosta löytyy normaalien varoituskolmioiden lisäksi mm turvaliivi sekä taskulamppu.
  • Jauhesammutin myös hankittiin, koska se vaaditaan osassa kohdemaista.

(kuva alla: Varanginvuonolla Barentsinmeren rannalla Norjassa 2022 syksyllä)

Automatkailu Euroopassa ja tietullit sekä Green Zone EU -tarrat

Olen ajanut kyllä vuokra-autoilla yksittäisissä maissa Euroopassa. Italiassa ainakin tietullit on vainut maksaa aina paikanpäällä ja maksuvälineeksi on kelvannut käteinen sekä maksukortti. Muista maista alla selontekoani, jota olen täydentänyt tämän kirjoituksen julkaisun jälkeen saamieni kommenttien avulla.

Tietulliasioita, joita olen hoitanut etukäteen:

  • Itävallan Vignette -tietullit hoidin etukäteen 6.5.2023 lauantaina etukäteen, saatuani tämän kirjoituksen ensijulkaisun jälkeen hyviä neuvoja. Rekisteröidyin ensin www.asfinag.at/en/toll/vignette/ sivustolla ja sen jälkeen lisäsin ostoskoriin kaksi 10 päivän vignetteä peräkkäisille ajanjaksoille ja maksoin ne Visakortilla. Vignetten pitäisi ehtiä saapua kotiini ennen matkalle lähtöä. Hintaa kymmenen päivän vignetellä oli 9,90 euroa, eli yhteensä 19,80 euroa. Huomio, Itävaltaan pitää tämä tilata hyvissä ajoin, aivan minimi 18 vuorokautta ennen lähtöä. 
  • Tsekkiin ostin etukäteen elektronisen tietullin https://edalnice.cz/ sivustolta. Täälläkin pystyi ostaessa määrittelemään voimassaoloajan alkamisen. Hintaero 10 päivän ja 30 päivän välillä oli mielestäni niin pieni, että otin 30 päivää, joka maksoi 440 CZK, eli Visa-kuittini mukaan 19,30 euroa. Avaussivulla oli maininta puoleen hintaan olevasta ekologisten autojen hinnasta, mutta siihen en löytänyt ostamisen mahdollisuutta muille kuin kaasuautoille. Jälkkikäteen sain myös kommentin, että täältä sivustolta olisi saanut ostettua halvemman tarran sähköautoon. 
  • Viro, Latvia ja Liettua eivät tietääkseni tarvitse etukäteen ostettavia tietulleja. Virosta merkitsen ennalta muistiin, että jos tiellä ei ole liikennemerkillä osoitettua nopeusrajoitusta, ovat yleisrajoitukset seuraavat: taajama 50 km/h, maantie 90 km/h, moottoritie 110 km/h.
  • Saksasta en muista miten se pitää hoitaa. 
  • Italiassa olen aiemminkin maksanut paikanpäällä tietulliasemille käteisellä tai kortilla.
  • Puolasta en myöskään vielä tiedä, mitä tarvitaan.

Nuo edellämainitut tietullit olivat mielestäni vielä kohtalaisen selkeä ensikertalaisen ostaa etukäteen. Sitten jää jäljelle jännitys, että menikö kaikki oikein. Saanko sittenkin sakot kohdemaassa. Ne ovat isoja jos ovat tullakseen. Voivat kai olla jopa tuhansia euroja.

Huomattavasti isompi haaste ensikertalaiselle Eurooppassa laajasti autoilevalle on ymmärtää ympäristötarra-asiat. Missä niitä tarvitaan? Tarvitaanko kun on sähköauto? Vai juuri silloin kun on sähköauto? Googlella löytyi ensisijaisesti sivuja, joissa hinnat olisivatkin tietulleja huomattavsti kalliimpia, jopa satoja euroja saattaisi saada niihin menemään. Selvitelläkseni asiaa Latasin iPhoneen Green Zone -mobiilisovelluksen. Selvittelin (rehellisesti vaimo selvitteli, mun kärsivällisyys loppui kesken) mobiilisovelluksen avulla sekä useilta nettisivuilta, kuten https://www.green-zones.eu/en/ -sivustolta, ristiin mitä tarivtaan.  Kysyin myös 7.5.2023 lähettämälläni sähköpostilla apuja myös Autoliiton henkilökunnalta. Toivottavasti saisin heidän kauttaan lisää varmuutta ymmärrykseeni.

Tämän hetken ymmäryksen mukaan tarvitsemme tällä reissulla ja myöhemmällä heinäkuun reissulla ympäristötarroja seuraavasti:

  • Itävaltaan Environmental Sticker Austria ei ilmeisesti ole tarpeen henkilöautolle. Ymmärsimme, että tarvitaan vain paketiautoille, kuorma-autoille ja muulle raskaalle liikenteelle.  Toivottavasti ymmärsimme oikein, nimittäin tarralla on aika paljon hintaa ja sakot ovat erittäin suuria rikkeistä. 
  • Saksaan ilmeiesti on välttämätön kaikille autoille, myös sähköautollekin Green Environmental sticker. Tuon saa Saksaan ilmeisesti helposti ostettua rajan ylityksen läheltä. Saksaan on saatavilla myös e-sticker, mutta se on ilmeisesti enemmänkin etuisuuksia sähköautoille tuova lisätarra, jolla saa mm joissain paikoissa ajaa, vaikka muuten ei saa. Koska Saksassa käynti ei ole varmaa, päätimme ostaa ne vasta maahan saapuessa tarpeen mukaisesti.
  • Tanska ei ole tämän matkan listalla, mutta tarkoitus on käydä Ruotsin kautta heinäkuussa Köpiksessä ja Legolandissa, joten senkin halusin selvittää. Eli onko Registration Denmark sähköautolla myös Kööpenhaminaan ajavalle pakollinen? Ilmeisesti ei henkilöautoille oleva pakollinen vielä, vaan kuten Itävalta, eli vain pakettiautot, kuorma-autot ja muut raskaamman kaluston ajoneuvot tarvitsevat tarran. Ilmeisesti 1.10.2023 alkaen alkavat vaatia myös henkilöautoilla, koska eivät halua sen jälkeen dieseleitä joillekin alueille. Vai ymmärisinkö tämän viimein oikein?

Matkatarinaa tulossa livenä sekä jälkikäteen blogiin

Tulen kyllä kirjoittamaan matkasta kokemuksia blogiini jälkikäteen. Varmasti jaan myös ajoittain melko reaaliaikaista kokemusta matkan etenemisestä latailuiden ja muun sähköautoilun osalta Sähköautoileva motoristi -blogini Facebook-sivulle.  Kuitenkin, kuten aiemmin jo kirjoitin, meidän matkailuimme on sellaista, että olemme perillä heti kun lähdemme liikkeelle. Kaikki muutokset matkassamme ovat enemmän kuin todennäköisiä ja aina mahdollisuuksia uusille kokemuksille. Voi olla, ettemme ehdi koskaan Italiaan asti. Sekään ei meitä haittaisi. Tärkeää olisi ehtiä ennen juhannusta takaisin kotiin.

Kommentoikaa hyviä ajatuksia ja ehdotuksia, mitä pitäisi vielä huomioida, missä tuollaisella reitillä olisi upeimpia elämyksiä ja muita mukavia asioita.

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Yrjö Aho
07.05.2023 09.16

Tervehdys,
mielenkiinnolla odotamme reissuraporttia ihan senkin vuoksi että meillä suunnitelmissa samanlainen reissu vuoden päästä. Olen(me) suhanneet polttiksilla työn puolesta parikymmentä vuotta Euroopassa, tukikohtina Saksa ja Sveitsi. (Saksassa ei tarvita mitään etikettiä tuulilasiin, Sveitsissä sellaisen voi ostaa rajan läheisyydestä huoltoasemilta tai raja-asemalta). Erityisesti kiinnostavat toteutuneet latauskustannukset ja käytetyt nopeudet. Saksan yllä leijuu myyttinen kovien nopeuksien maine, mutta se on harhaa. Siellä voi ajaa jopa satasta motareilla ja nopeusrajoituksia kannattaa noudattaa sillä lasku tulee Suomeen perässä jos kameraan pääsette. Viinitiloista: Colmarin lähellä Ribeauville "n kaupungissa on Jean Trimbachin viinitila. Sieltä löytyy loistava valikoima valkkareita. Hyvää matkaa !

Sähköautoileva motoristi
08.05.2023 15.38

Moi ja kiitos kommenteista.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 200000km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) ajotietokone (1) Akku (28) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (2) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) akuston vaihto (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (2) Audi (6) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) Blåisvatnet (1) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) BYD (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (2) Cybertruck (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) e-3008 (1) e-5008 (1) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (28) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) e-tron (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV3 (2) EV6 (1) EV9 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Explorer (1) Fazua (2) Ford (2) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (3) hiihtoloma (1) historia (2) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (32) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (2) kesärenkaat (2) KGM (1) Kia (8) kitkarengas (1) koeajoraportti (42) Kokkolan Autohuolto (1) Kona (8) korjaus (1) korkeajänniteakusto (1) kululaskelma (2) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (3) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) Lyngen (1) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (2) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (43) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (4) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (12) Pikalataus (6) Polestar (2) Polestar 2 (2) polestar 3 (1) polestar 4 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) Q6 (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (84) Renault (9) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Scenic (2) Seal (1) Skoda (3) Smart (1) softabugi (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (248) sähköauto 50 000 euroa (1) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (38) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (2) Sähköautolla Virossa (1) sähköautomatkailu (60) sähköauton kulutus (3) Sähköauton lataaminen (34) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Tavascan (1) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (7) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (9) Torres EVX (1) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) tuulilasi (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (2) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Yykeänvuono (1) Zoe (10)
nwdb