Rullukka räntäsateessa

Kuva ja teksti: Arttu Lustig

Legendan mukaan mies oli vienyt vaimonsa kauppakeskukseen ostoksille samalla, kun itse oli jäänyt parkkihallin syrjäiseen nurkkaan vaihtamaan autoonsa talvirenkaat. Vaimo oli päässyt ostoksille, ja mies mukaan lähtiessään saanut itselleen mieleistä tekemistä. Tämä suomalaisen suullisen perinteen tarina pyöri mielessäni, kun katsoin tulevaa jäätävää säätiedotusta ja mietin, kuinka autossani on edelleen talvirenkaat.

Olin kerran yrittänyt vaihtaa talvirenkaat hyvissä ajoin. Uuteen Volvooni renkaiden vaihtaminen ei vain ollutkaan niin yksinkertaista kotipihallani kuin edellisessä autossa. Volvon rullukka taisi painaa liikaa tai sitten maa oli tänä syksynä erityisen pehmeä. Auto ei juurikaan noussut ylös, mutta tunkki kyllä painui syvemmälle ja syvemmälle maahan. Tavoitteeni olivat päinvastaiset.

Porsaanreikänä ajattelin käyttää öljynvaihtoa. Öljynvaihdon yhteydessä huoltamo voisi myös vaihtaa talvirenkaat autooni. Se olisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ongelmaksi vain nousi, että huoltamolle varattuun aikaan oli kaksi vielä kaksi päivää. Kumpaankin päivään oli luvattu pakkasta ja lunta, joka tarkoittaisi, ettei autoa välttämättä saisi edes pihasta pois. Tämä taas tarkoittaisi kohdallani joko kahta rokulipäivää tai renkaat olisi vaihdettava samana iltana hinnalla millä hyvänsä.

Legendan inspiroimana mietin läheisiä parkkipaikkoja. Lähin kauppakeskuksen parkkihalli olisi monien kymmenien kilometrien päässä enkä pitänyt tätä vaihtoehtoa realistisena. Mieleeni tuli paikkakunnalla oleva hiukan syrjäinen liikekeskus, jonka suurella parkkipaikalla oli aina voimakas valaistus. Se olisi sopivan rauhallinen ja valoisa paikka vaihtaa renkaat viikonlopun päätteeksi.

Kellon lähestyessä yhdeksää sunnuntai-iltana ei auttanut kuin vetää reippaasti takki niskaan, laittaa pipopäähän ja lyödä työhanskat käteen, ja ajella talvirenkaat ja tunkki mukana kohti valitsemaani parkkipaikkaa. Nyt ei ollut aikaa miettiä asioiden sovinnollisuutta kellonajasta tai lämpötilasta puhumattakaan.

Räntää satoi hiljalleen tunnelmallisesti saapuessani kohteeseen. Parkkipaikka oli täysin autio suurten halogeenilamppujen kajastaessa yläpuolellani. Levittelin renkaat, tunkin ja vipuvääntimen hylsyllä ympäri autoani. Otin muovipussin suojaamaan polviani kovalta asfaltilta. Kaikki olisi valmista idullaan olevan talven torjuntaan.

Pultit narahtelivat yksitellen auki pimeässä syysillassa. Pienen kaupunkimme valot loistivat jossain taustalla, kun Volvon oikeanpuoleinen kylki työntyi tunkin voimasta arvokkaasti ylöspäin. Rengas oli nopeasti ilmassa valmiina vaihdettavaksi. Pultit irti ja rengas hyppäsi toiveikkaasti syliini. Olin helpottunut. Tunkki piti autoa vakaasti irti asfaltista ja parkkipaikan valaistus antoi näkyvyyttä työskentelylle.

Renkaat vaihtuivat ripeästi yksitellen. Viimeinen rengas, edessä vasemmalla oli toista maata. Tämä musta pyöreä pirulainen ei suostunut lähtemään paikoiltaan, vaan oli kiinni kuin kiusatakseen siitä, että oli hutalehtinut renkaiden vaihdon taas viimeiseen hetkeen. Väänsin ja kiersin pultitonta rengasta kuin viimeistä päivää, mutta rengas ei antanut periksi milliäkään.

Useiden yritysten jälkeen istuin uupuneena viimeisen talvirenkaan päälle epätoivoa täynnä. Mielessäni pyöri rengashotellit ja kauniisti kivellä pinnoitetut kotipihat. Tunsin olevani synkimmässä pisteessä tee-se-itse-mekaanikon uraani. Autossani olisi nyt kolme talvirengasta ja yksi kesärengas räntäsateessa keskellä sunnuntai-iltaista liikekeskuksen parkkipaikkaa. Otin kännykän käteen ja katsoin, jos internet voisi auttaa. Kaikki keskustelut samasta ongelmasta kääntyivät nopeasti pulttien rasvaamiseen ilman vastausta ongelmaani.

Turhautuneena monotin muutaman voimakkaan iskun tennarillani renkaan kylkeen. Kokeilin vielä kerran rengasta. Tunsin kuinka rengas liikahti hiukan. Vääntelin lisää ja rengas hiljalleen irtosi asemistaan. Vihdoin sain neljännenkin talvirenkaan kiinni ja olin vapaa parkkipaikan vankeudesta.

Voitokkaana ajoin huoltoasemalle säätämään rengaspaineet. Hiljaiselta huoltoasemalta ostin kahvin ja hodarin. Hodarin majoneesin valuessa haukkausten myötä pitkin takkiani mietin, oliko renkaiden vaihto tai muukaan pienen huoltotyön tekeminen autoon edes sallittua liikekeskusten pysäköintipaikoilla. Oliko legenda edes totta vai vain jonkun toiveikas haave palvella naistaan huoltaen samalla autoaan?