Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400

Elokuinen ensitapaamiseni Lotus Evoran kanssa oli niin lyhyt, että ehdimme tutustua vain hyvin pintapuolisesti. Pieni pyrähdys ja sitten olikin jo hyvästien aika. Tämän lyhyen kohtaamisemme jälkeen leijailin sen verran vaaleanpunaisella pilvellä, että kun tarjolle tuli mahdollisuus uusintatreffeihin, en empinyt hetkeäkään. Mitä tulisi, kun viettäisimme viikonlopun yhdessä?

Tapaamista edeltävällä viikolla mietin, miten näin upean seuralaisen kanssa pitäisi käyttäytyä. Pitääkö pukeutua jotenkin eri tavalla? Pitääkö räyhäkkään urheiluauton ratissa olla jotenkin erilainen kuski kuin muulloin? Mitä ihmiset ajattelevat sen kuskista?

Evora moottoritiellä

Ensimmäisellä Evoran koeajolla harmitti, kun en päässyt ajamaan kovempaa kuin 80 km/h. Tuntui, että auto olisi halunnut mennä paljon kovempaa! Helsinki-Lahti moottoritiellä huomasin kuitenkin, että suora baana 120 km/h nopeudella oli ihan yhtä tylsä Evoralla kuin Leonillakin.

Ajoin motaria vakionopeussäätimellä tasan rajoitusnopeutta ja katselin, kuinka moni meni ohi. Omalla ajotavallani halusin osoittaa, että urheiluautolla ei ole pakko kaahata, vaan sillä voi ajaa ihan nätistikin. Vakkarissa oli sekin etu, että oma nopeus tuli pidettyä rajoitusten mukaisena, sillä Evoralla tuntui herkästi nopeus nousevan yli sallitun, jos ei keskittynyt.

Muutamia autoja ohitin toki itsekin. Yleensä pyrin ohituksissa noudattamaan nopeusrajoitusta, mutta nyt kun alla oli tehokas urheiluauto, tuntui, että se provosoi minua itseäni ohittamaan autoja ylinopeudella. Jännää. Maltoin kuitenkin mieleni, paitsi silloin, kun eräs alunperin 110 km/h ajanut auto ei halunnutkaan päästää minua ohi.

Evora mutkateillä

Lahden jälkeen otin suunnaksi Päijänteen maisemareitin Asikkala-Sysmä-Luhanka-Korpilahti. Oli kyllä kivoja mutkia ja mäkiä ja hienoja maisemia.

Heti Asikkalan ohitettuani alkoi tosin harmillisesti sumusade. Mutta sainpa otettua autosta kivoja kuvia Pulkkilanharjulla, kun taustalla oleva järvi oli ihan sumea! Evoraa tulikin kuvattua ihan luvattoman paljon, kun se vain on niin siistin näköinen. Aina vain uusia kuvauspaikkoja löytyi.

Mitkä muodot!

Otin viikonloppuna todellakin kaiken irti yhteisestä ajastani Evoran kanssa. Lauantai-illan se sai sentään levätä, mutta sunnuntaina otin mieheni mukaan ja suuntasimme jälleen uusille mutkateille: Jyväskylä-Leppävesi-Lievestuore-Toivakka-Kangasniemi-Toivakka-Jyväskylä. Illalla tuli kierrettyä vielä Isolahden lenkki.

Kirjoitin tuossa ylempänä, että halusin osoittaa motarilla muille autoilijoille, että urheiluautolla voi ajaa rajoitusten mukaan. Hiljaisilla mutkateillä ei ollut sen sijaan ketään näkemässä ja Evoran nopeus tahtoikin välillä karata vähän ylinopeuden puolelle.

Oli niin nautinnollista ajaa reippaasti mutkiin ja tuntea, miten auto taipui juuri sinne minne sitä ohjasi. Ja minä kun yritän olla niin säntillinen kuski normaalisti! Nyt nopeus kasvoi kuin varkain ja minä heitin periaatteeni romukoppaan. Voi Evora minkä teit!

Hännilansalmen sillalla.

Evora ja muut ihmiset

Urheiluauton ratissa oli hirveän mielenkiintoista seurata, miten muut ihmiset reagoivat siihen. Luonnollisesti se herättäi kiinnostusta ja käänsi päitä. Joku vastaantulija näytti jopa peukkua, ja siitä tuli tosi hyvä fiilis.

Sysmän kieppeillä puolestaan joku vanha auto roikkui pidempään perässäni. Lopulta siellä ilmeisesti kyllästyttiin olemaan takana niin auto paahtoi ohi harmaan savupilven saattelemana ja samalla avoimesta takaikkunasta heiluteltiin mulle kättä. Mitä tästä nyt sitten voisi päätellä? :D

Moi moi! 

Kangasniemellä pidimme taukoa ja kahvilan pihassa pyörineet nuoret pojat olivat hyvin kiinnostuneita autosta:

"Sano nyt sille, että sillä on hieno auto!"

"Sulla on hieno auto."

"Kiitos! Se on mulla lainassa pari päivää."

Pojat myös kuuluivat miettivän, onko se Ferrari vai Porsche. Yleisesti ottaen ihmiset, jotka tulivat juttusille, luulivat Lotusta ekaksi Ferrariksi. Ehkä se oli se punainen väri?

Pitihän Evora käydä esittelemässä myös vanhemmilleni, appivanhemmilleni ja hyvälle ystävälleni. Kaikki ihailivat Evoraa kilvan ja jopa appeni, jonka kanssa en yleensä hirveästi puhu, halusi päästä pienelle testilenkille. Kiihdytys nollasta sataan sai aikaan hermostunutta naurua ja "riittää, riittää!" -huudahduksen. Kahteen kertaan, koska pitihän auto kiihdyttää uukkarin jälkeen uudestaan liikkeelle!

Ei, tässä en vielä ajanut satasta. Mutta eikö Evora kävisi ihan hyvin mökkiautoksi?

Maanantaina ehdin käydä Evoralla töissä ennen auton palautusta Helsinkiin. Kahvitunnilla piti tietysti vähän potkia sen renkaita - ja erityisesti kuunnella ääniä! Ne ovat kyllä paljon miehekäämmät auton ulko- kuin sisäpuolella.

Työkaveri totesi, että kukaan ei kyllä uskoisi että se olisi jonkun meidän työntekijän auto, sillä kenellekään ei olisi varaa maksaa siitä 177 000 e. Paljon mahdollista... Hinnasta on muuten yli 60 ke autoveroa, joten tämän auton ostamalla tukisi hyvin valtion taloutta!

Kuka ei kuulu joukkoon?

Huikea kiihtyvyys

Lotus Evora 400:n mahtavin ominaisuus oli ehdottomasti sen aivan jäätävä kiihtyvyys; nollasta sataan 4,5 sekuntia. Poistuin muutaman kerran moottoritieltä ihan vain siksi, että sain kiihdyttää sinne takaisin!

Kaasun ei tarvinnut olla edes ihan pohjassa, kun auto jo kiihtyi niin, että vaihteiden vaihdossa se tuntui oikein hyppäävän. Ja sitten kun paluumatkalla Helsinkiin tajusin kokeilla painaa kaasun ihan pohjaan, niin voi pojat, auto oikein lensi! Mieheni kyllä valitti jälkeenpäin, että minun olisi pitänyt keksiä tämä jo silloin, kun hän oli kyydissä.

"Mutta eikö se jo ihan hyvin kiihtynyt?" 

"No kiihtyi toki, mutta jos se pystyi vielä parempaan..."

Kiihdytyksissä tuntui myös, että auto tuntui heräävän henkiin vasta, kun 100 km/h oli ohitettu. Harmillista, että viimeistään 120 km/h kohdalla piti höllätä kaasua.

Video: Lotus Evora 400 - kiihdytys täyskaasulla moottoritielle

Satunnaisia havaintoja

Evoran viisarilla varustettu nopeusmittari oli melko epätarkka, koska 330 km/h:iin ulottuvassa mittarissa kymmenet ovat vain 30 km välein. Mittariston keskellä oli kuitenkin digitaalinen nopeusmittari, josta oli kätevä seurata nopeutta. Todellisen nopeuden pystyi lisäksi tarkistamaan kätevästi kätevästi auton oman navigaattorin näytöltä. Mittarivirhe oli 80 km/h ajaessa 2-3 km/h ja 120 km/h ajaessa 5 km/h.

Evoran ratti ja mittaristo, jossa ei ole mitään ylimääräistä.

Paluumatkalla Helsinkiin osuin Kehä I iltapäiväruuhkaan. Ei ollut Evora ihan parhaimmillaan matelevassa ja välillä pysähtelevässä liikenteessä! Automaattivaihteisto on viritetty niin, että auto pyrkii välittömästi eteenpäin, kun jarrusta vähänkin hellittää otetta. Se haluaisi vaan mennä!

Viikonlopun aikana kerrytin Evoran matkamittaria 900 kilometrillä. Jep, melkein nukuinkin sen ratissa!

Taloudellisen ajon harrastajana olin tietysti kiinnostunut myös sen kulutuksesta, vaikka 400-heppaiselta ja 3,5-litraisella moottorilla varustetulta urheiluautolta ei ihan hirveän pihejä lukuja voi odottaa. Mutta oli se mielestäni yllättävänkin pihi: menomatkalla ajotietokoneen näyttämä kulutus oli 8,3 l/100 km ja koko viikonlopun ajalta 8,5 l/100 km. Tuli ilmeisesti kiihdyteltyä paluumatkalla muutamaan kertaan...

Lopputulema

No, voisiko minun ja Evoran suhde jatkua yhteisen viikonlopun jälkeen? Tulimme erinomaisesti toimeen keskenämme, mutta selvää oli, että meitä ei ole luotu toisillemme. Minä en nimittäin yllä kunnolla Evoran polkimille! Joudun ajamaan sillä koko ajan hieman kurotellen, mikä on pidemmän päälle raskasta.

Joko ajoin niin, ettei kantapää ollut lattiassa ollenkaan tai sitten makoilin penkissä, jolloin sain jalkaan pari senttiä lisää pituutta. Evora tosin oli niin siisti auto, että en antanut asian hirveästi haitata. Mutta pidempi suhde ei vain toimisi. Otin Autoverkkokauppa.fi:n shwroomilla kylmätyypit manuaalivaihteisesta Evorasta ja sen kanssa 900 km ei onnistuisi, sillä en ylettänyt painaa sen kytkintä pohjaan... Mikä onni, että koeajoauto oli automaatti! Ja niin jätin lämpimät jäähyväiset Evoralle.

Pieniä vieroitusoreita oli havaittavissa, kun palasin oman auton rattiin. Parkista lähtiessä luulin, että jotain on vialla, kun Leonidas ei heti liikahtanutkaan, kun nostin jalan jarrulta. Ei hätää, kyse oli vain DSG:n eco-moodista, jolla ei ollut mikään kiire mihinkään. Leonidas tuntui urheiluauton jälkeen jotenkin korkealta ja lussulta ja ja lisäksi ohjaus oli niin kevyt, että meinasin kääntää ekassa risteyksessä ratin solmuun! Mutta näistäkin selvittiin.

Seal of Approval. Kiitos Lotus Finland ja Autoverkkokauppa.fi, tämä oli huikein koeajoni koskaan!