Liukkaan kelin ajovalmennus Premier Parkissa

Kävin aikoinaan harjoittelemassa liukkaan kelin radalla joka talvi, kun autokouluni järjesti vuosittain kaikille kortillisille avoimia ratapäiviä. Sittemmin autokoulu myytiin ja liukkaan kelin ajoharjoittelu tapahtumat loppuivat. Viimeksi kävin liukastelemassa kahdeksan vuotta sitten vuonna 2016, kun Leon oli uusi. 

Olen bongaillut parina viime talvena somesta kuvia Teslaclubin jääratapäivästä Juha Kankkunen Driving Academyssa ja miettinyt, että olisipa siistiä päästä mukaan. Luulin, että ratapäivä on vain Tesloille, mutta itse asiassa ne ovat avoimia kaikille sähköautoille. Tänä vuonna harkitsinkin osallistumista, mutta en sitten jaksanut ajaa 6,5 tuntia Jyväskylästä Kuusamoon.

Alkuvuodesta bongasin bloginaapurini Sähköautoilevan Motoristin jutun, jossa hän kertoi osallistumisestaan sähköautojen ajovalmennukseen Premier Park ajoharjoitteluradalla Porvoossa. Tapahtumasta oli ollut mainos Facebookissa, mutta olin missannut sen.

Premier Park keskittyi aiemmin vain yritysasiakkaiden palveluihin, mutta alko tänä talvena tarjota ajovalmennuksia myös yksityisautoilijoille. Tämä on ihan huippu juttu, koska ajoharjoittelumahdollisuudet ovat harvassa ja liukkaan kelin ajotaitoja kannattaisi kuitenkin kerrata säännöllisesti! 

Facebookin Sähköautot - Nyt! -ryhmässä julkaistun linkin kautta kahden tunnin ajoharjoittelun sai ostettua sopuhintaan 125 eurolla. Normaali hinta 249 e olisi mielestäni ollutkin turhan kallis kahden tunnin ryhmävalmennuksesta.

Sähköauton ajovalmennus oli tammi-helmikuussa tarjolla arki-iltoina ja lauantaisin useampaan kelloaikaan. Varasin paikan tammikuun lopulle lauantai-iltapäivän ryhmästä, niin ehdin ajaa Porvooseen rauhassa; täältä tulee kuitenkin matkaa kolme tuntia plus lataustauot.

Teoriaosuus

Valmennus aloitettiin sisätiloissa puolen tunnin mittaisella teoriaosuudella.

Kouluttaja Jussi Partanen aloitti sen siteeraamalla antiikin kreikkalaista runoilijaa Arkhilokhosta: 

“Emme nouse odotustemme tasolle, vaan tipumme valmistautumisemme tasolle”

Lause kuvaa sitä, miten ihmiset kuvittelevat monesti taidoistaan liikoja, mutta osaamisen todellinen taso paljastuu vasta tositilanteessa. Ei ollakaan valmistauduttu hyvin. Tämä pätee ihan kaikenlaisiin taitoihin eikä vain ajamiseen, vaan esimerkiksi ensiaputaitoihin.

Osallistumalla ajoharjoitteluun voi jo yhdellä kerralla nostaa omaa valmistautumisen tasoa huomattavasti, kun oppii miten auto käyttäytyy ja oppii itse toimimaan oikein. Lisäksi kun tiedostaa esimerkiksi millaiset renkaat alla on, millaiset liikenne- ja keliolosuhteet on, ja millainen oma mielentila ja mitoittaa toiminnan sen mukaan, ollaan jo aika hyvin valmistautuneita.

Alustuksen jälkeen pohdimme, mitä tarkoittaa ennakoiva ajotapa ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Liikenteessä on 5 pointtia, joissa yksi asia johtaa aina toiseen.

• Asenne

• Havainnointi

• Ennakointi

• Reagointi

• Auton hallinta

Kun lähtee liikenteeseen hyvällä asenteella, on valppaampi havainnoimaan. Asenteeseen voi vaikuttaa esimerkiksi vireystila ja missä tunnetilassa auton rattiin hyppää.

Jos havainnoi jotain, mikä voi vaikuttaa ajamiseen, voi ennakoida. Ajaessa voi havainnoida vaikkapa auton, joka käyttäytyy epäilyttävästi esimerkiksi ajamalla poikkeuksellisen hitaasti tai seilaa kaistalla. Toisaalta voit havainnoida vaikkapa hirvistä varoittavan liikennemerkin.

Kun ennakoi, on enemmän aikaa reagoida, jos jotain tapahtuu. Epäilyttävästi liikkuvan auton tapauksessa voi ennakoida, että se saattaa tehdä jotain outoa. Hirvivaara-alueella voi ennakoida tarkkailemalla tien pientareita ja hidastamalla ajonopeutta.

Aina ennakointikaan ei riitä, vaan joudutaan reagoimaan. Oudosti käyttäytyvän auton tapauksessa voi reagoida kasvattamalla turvaväliä tai ohittamalla sen. Hirvivaara-alueella sarvipää saattaa hypätä tielle ja siihen joutuu reagoimaan jarruttamalla tai väistämällä. Tällöin on merkityksellistä, että osaa hallita omaa autoa.

Yhden slaidin otsikkona oli hauskasti, että “Miten munaan todennäköisimmin?”

Tässä voidaan miettiä edellisiä kohtia. Esimerkiksi jos on ajatuksissaan, ei tule keskityttyä ajamiseen niin hyvin. Itse olen kolauttanut joskus tosi ahdistuneessa mielentilassa vanteet kanttariin ja toisaalta taas asuntokaupoista innostuneena pysäköinyt auton keulan autokatoksen seinään. Päivän tunnetila todella vaikuttaa.

Varmaan yleisin tapa munata on kolaroida kiireessä tai ajatuksissaan parkkipaikalla. Kiireessä ei myöskään välttämättä löydä ratkaisua johonkin, mikä levollisemmassa mielentilassa onnistuisi. Tämä voi näkyä ajoharjoittelussakin, kun ajetaan päin estettä, kun ei nopeasti eteen tulevassa tilanteessa tajuta väistää sitä.

Omasta toiminnasta on tärkeä ottaa vastuuta, koska harvoin liikenteessä ollaan yksin. Jos moottoritiellä vaihtaa kaistaa suoraan toisen eteen, vie tältä turvavälin, ja hän joutuu reagoimaan hidastamalla palauttaakseen turvavälin sopivaksi. Ohituskaistalla edellä ajavan perässä kiinni ajaminen ei sekään edistä liikenneturvallisuutta, kun edellä ajava stressaantuu, mahdollisesti väistää hetkeksi oikealle kaistalle, vie siellä joltain turvavälin jne.

Kolaritilanteessa keskitytään ensisijaisesti siihen, mitä kolarin osallisille kävi, mutta oletteko koskaan miettineet, miten kolari vaikuttaa muihin autoilijoihin, joiden matkanteon se on mahdollisesti keskeyttänyt? Tulee aikataulupaineita, ihmiset stressaantuvat ja voivat ajaa sen jälkeen huolimattomasti kiriessään kiinni alkuperäistä aikatauluaan. Voi tulla uusia kolareita sen takia! Kerrannaisvaikutukset voivat koskettaa hämmästyttävän isoa määrää autoilijoita, vaikka kaikki olisi lähtenyt siitä, että vain yksi autoilija teki alunperin virhearvion.

Ratabriiffi

Teoriaosuuden jälkeen käytiin läpi toimintaa ajoharjoitteluradalla. Premier Parkin ajoharjoittelurata on 2,1 km pitkä ja siitä löytyy niin mutkia kuin mäkiäkin. Osalla radasta nopeusrajoitus on 60 km/h ja osalla 40 km/h.

Ilmakuva Premir Parkin ajoharjoitteluradasta

Meitä ei ollut kurssilla kuin kaksi autokuntaa. Tämä oli optimaalinen tilanne, koska omaa vuoroa ei tarvinnut odottaa yhtään vaan koko harjoitteluajan pääsi käyttämään hyödyksi. 

Radan ja tehtävien esittelyssä pystyimme hyppäämään kaikki samaan kouluttajan autoon ja hän esitteli siinä tehtävät ja kertoi radasta.

Ennen harjoittelua tarkistettiin vielä, että kaikkien ajoasento on kunnossa ja saatiin mahdollisia suosituksia sen korjaamiseen: 

• Ote ratista “varttia vaille kolme”

• Jalat koukussa

• Kädet noi 90° kulmassa

• Silmät tuulilasin keskitasolla, leuka ratin yläreunan kohdalla

• Pääntuki tarpeeksi ylhäällä tukemaan päätä

• Turvavyöt tiukalla

Tällaisessa asennossa ylettää kunnolla jarrulle ja auton ohjaaminen on helppoa.

Ajoasentoni oli jo valmiiksi kunnossa.

Hätäjarrutus

Ensimmäinen tehtävä oli hätäjarrutus 50 km/h nopeudesta. Seuraavilla kierroksilla nopeus nostettiin ensin 55 km/h:iin ja lopuksi 60 km/h:iin ja katsottiin, miten jarrutusmatka kasvoi. Tämä oli tuttu harjoitus autokoulun liukkaan kelin ratapäivistä. Totesimme vanhan periaatteen pitävän edelleen paikkansa, eli että nopeuden lisääntyessä neljänneksellä jarrutusmatka suunnilleen tuplaantuu.

Kun Polestarilla tekee riittävän kovan jarrutuksen, se vetää turvavyön automaattisesti kireämmälle. Kun auto pysähtyy, turvavöiden ekstratiukka ote hellittää. Tämä tapahtui jokaisella jarrutuskerralla.

Kahdesti onnistuin jarruttamaan lisäksi niin kovaa, että hätävilkut kytkeytyivät päälle auton pysähdyttyä. Muistelisin, että jossain aiemmassa ratapäivässä sanottiin, että jos sai hätävilkut syttymään, niin jarrutus oli ollut riittävän kova.

Hätävilkkuja edeltää Polestarissa myös jarruvalojen vilkutus merkkinä takana tulijoille, että auto jarruttaa kovaa. Tätä en tosin voinut itse todentaa, koska olin koko ajan ratin takana.

Hätäväistö

Hätäjarrutusharjoitusten jälkeen siirryimme harjoittelemaan hätäväistöä eli hirven väistönäkin tunnettua tehtävää.

Harjoituksesta oli kaksi eri versiota; esteen väistäminen ilman jarrutusta ja jarrutuksen kanssa. Oikeassa elämässä riippuu tilanteesta, kumpaa käyttää. 

Loogistahan olisi aina väistämisen lisäksi jarruttaa, jos yllättävä este ilmestyy tielle. Tämä ei kuitenkaan välttämättä aina onnistu, sillä samaan aikaan saattaa olla vastaantulevaa liikennettä, jonka edestä pitää päästä pois. Tällöin tarvitaan vain nopea väistöliike.

Toisella kaistalla käväisyyn riittää, että rattia käännetään vain neljänneskierros. Eli jos ote ratista on oikeaoppinen “varttia vaille kolme”, niin kädet käyvät ohjausliikkeen aikana “tasan kuudessa”.

Omalle kaistalle palaamiseen liittyvä toiminta ohjeistettin aloittamaan mahdollisuuksien mukaan jo ennen väistettävän esteen ohittamista. Tämä voi tuntua oudolta ajoitukselta, mutta koska pitoa on vähän ja isot massat liikkeellä, niin tällä tavalla auto saa mahdollisimman paljon aikaa omalle kaistalle paluuseen.

Käytännössä harjoituksessa ajettiin keiloilla merkityn portin läpi, väistettiin rivissä olevat keilat vasemmalta ja pyrittiin palaamaan esteen jälkeen olleiden keilojen väliin osumatta niihin.

Lähtösuora tehtäviin.

Portti ja väistettävät keilat. Oikean ajolinjan näkee jäähän jääneistä jäljistä. Auto ei ole oikeassa linjassa tehtävää ajatellen, vaan pysäköin sen vain kuvausta varten tuohon kohtaan.

Ensimmäiseksi harjoittelimme hätäväistöä ilman jarrutusta. Se ei tuottanut mitään ongelmia 45 km/h nopeudesta. Sain myös kehuja hyvästä paluuväistön ajoituksesta.

Toisella kierroksella nopeus nostettiin 50 km/h:iin. Siinä en saanutkaan enää palattua takaisin keilojen väliin. Kouluttajan palaute alkoi silti ihanasti “hyvä, hyvä” -kehuilla ja sitten hän jatkoi, että hän uskoisi että auto olisi kyllä kääntynyt keilojen väliin jos olisin vain päättäväisesti pitänyt suunnan. Monesti kuulemma nähty, että väistön loppumetreillä tavallaan luovutetaan. Mutta tein kuulemma tosi oikeita asioita!

Tässähän kävi minun näkökulmastani niin, että kun näytti siltä, että en saa ohjattua auton keilojen väliin, annoin sen mennä suoraan päin vasenta keilaa koska ehdin ajatella, että auton teippaus kestää varmemmin suoran osuman kuin viiston pyyhkäisyn. Tositilanteessa en ehkä ehtisi ajatella auton kuntoa näin paljon!

Ei muuta kuin uudestaan 50 km/h mittariin ja sitten suoritus onnistuikin melkein täydellisesti! Tein väistön niin tiukasti, että osuin pikkuisen väistettävän keilarivin uloimpaan keilaan, mutta keilojen väliin sain palattua täysin.

Neljännelle yritykselle kouluttaja hyppäsi kyytiini, mikä oli tosi mukavaa, kun siinä pääsi juttelemaan enemmän. Nopeus nostettiin jo 55 km/h:iin, mikä oli jopa hieman kuumottavaa, koska radan penkat olivat aika lähellä. Vauhtia oli enemmän kuin edellisellä kierroksella ja väistö onnistui silti paremmin kuin edellisellä kerralla - perä vain aavistuksen hipaisi paluuportin vasenta keilaa. Kouluttajakin oli niin innoissaan, että suorastaan hihkui ja oli sitä mieltä, ettei hipaisua lasketa! 

Viidennellä kerralla ajoin uudestaan 55 km/h ja silloin tehtävä meni puhtaasti läpi. Jes! Ja ei kuulemma ollut lähelläkään osua! Näin ne toistot vaan opettaa, vaikka kenestäkään ei toki mestarikuskia yhdellä koulutuksella tehdäkään.

Koostin hätäväistöharjoituksista videon, jonka alussa on tehtävän ohjeistus ja sen jälkeen suoritukseni. Jos video ei näy, voit katsoa sen YouTubesta.

Vasta tätä juttua kirjoittaessa tajusin, että olisi voinut testata, mitä hätäväistössä tapahtuu, jos autossa olisi ollut käytössä yhden polkimen ajotila. Siinä auto hidastaa vauhdin hyvin nopeasti pysähdyksiin saakka, kun kaasusta päästää irti. Ominaisuus on yllättänyt liukkailla joitakin sähköautoilijoita, joten olisi ollut jännä nähdä, miten Polestar olisi hoitanut tilanteen. Ei tullut mieleen, koska en käytä kyseistä ominaisuutta koskaan vaan autoni hidastaa vain jos painan jarrupoljinta.

Hätäväistö jarrutuksella

Tehtävässä nivotaan yhteen hätäjarrutus ja hätäväistö.

Autoa ei ole tarkoitus pysäyttää tehtävässä kokonaan, vaan tässäkin halutaan pois vastaantulijan kaistalta mahdollisimman nopeasti. Käytännössä jarrutuksen ja väistön jälkeen pitäisi siis kiihdyttää omalle kaistalle takaisin sen sijaan, että pysähdyttäisiin kokonaan.

Kouluttajan mukaan hätäväistö jarrutuksella on helpommin sanottu kuin tehty, sillä ihmiset saattavat unohtaa tehdä väistön tai jarrutuksen, kun keskittyvät toiseen. Tai sitten unohdutaan vastaantulijan kaistalle. Tämä johtuu vain siitä, että tilanne on monille uusi, että pitää oikeasti jarruttaa täysiä ja samalla tehdä käsillä ohjausliike.

Onnistuin tehtävässä 60 km/h ja 62 km/h nopeudesta. Käytännössä omalle kaistalle paluussa en kiihdyttänyt, vaan ohjasin vain autoa jarru pohjassa kunnes oli varmaa, että pääsen paluuportista läpi. Sen jälkeen olisi voinut kiihdyttää jos rataa olisi jatkunut pidemmälle.

Koostin lyhyen videon myös hätäväistöistä jarrutuksella. Alussa on ohjeet ja sitten suoritukset. Jos video ei näy, voit katsoa sen YouTubesta.

Hätäväistö jarrutuksella tai ilman

Viimeisenä harjoituksena väistettävää estettä lähestyttiin tietämättä, pitääkö jarruttaa vai ei. Kouluttaja sanoisi vasta portilla radiopuhelimeen, mikäli pitäisi jarruttaa. Nopeus sovitettiin sellaiseksi, jolla tehtävä oli aiemmin mennyt läpi myös jarruttamatta.

Tehtävän pointti oli se, ettei liikenteessäkään voi ennakkoon tietää, miten pitää reagoida.

Ajoin tehtävän kolmesti; 50 km/h, 55 km/h ja 58 km/h nopeuksista. Kertaakaan en saanut käskyä jarruttaa tai jos sain, niin se ei tullut perille saakka. Radiopuhelimesta kuului nimittäin jokin raksahdus jollain kertaa, mutta ei puhetta.

Mutta niin, sain nyt ajettua hätäväistön ilman jarrutusta puhtaasti vielä 58 km/h nopeudesta! Jihuu! Kouluttaja kehui, että ulkoa päinkin näki, kuinka väistöliikkeeni olivat määrätietoisia ja oikein mitoitettuja ja kehitystä tuli kierros kierrokselta. Näin se harjoittelu tuotti tulosta!

Omaa vuoroa odottelemassa. Polestarin mittariin tuli radalla 21 000 km.

Kitkaympyrässä pyörittelyä

Harjoittelun päätteeksi kokoonnuttiin vielä varikolle, missä lyhyesti keskusteltiin, mitä ajatuksia harjoitukset herättivät. Saatiin myös molemmat kuljettajat kehuja korkeasta lähtötasosta ja hyvästä tekemisestä.

Ohjatun ohjelman jälkeen sain vielä mennä vapaasti testaamaan kitkaympyrää, kun se jäi koulutuksessa väliin. Tosin itsekseen kun sinne menin pyörimään se meni enemmän autolla leikkimiseksi, kun puuttui joku, joka sanoisi mitä siinä kannattaa testata. 

Lähinnä testasin Polestarin sporttimoodia, jolloin se ei kaitse luistossa niin paljon ja nelivedolla sai parhaimmillaan pyöritettyä autoa melkein paikallaan. Täytyy vain osata annostella kaasua ja kääntää rattia juuri sopivasti, muttei liikaa. Onko tässä mitään järkeä, on eri asia, mutta olihan se ihan hauskaa! Ja meinasi tulla matkapahoinvointia… 

Ensimmäisellä pyörityksellä Polestar yllättäen kiristi turvavyön kireälle kun ajoin ympyrää ja jatkaessani se kiristi turvavyötä vielä uudemman kerran ja hellitti vasta kun pysähdyin. Polle yrittää kovasti pitää minut hengissä! Seuraavilla kerroilla turvavyön kiristymistä ei yllättäen tapahtunut, vaikka ajoin ympyrää ihan samalla tavalla.

Testasin kitkaympyrässä ajamista myös normaalilla ajotilalla, jolloin ajonvakautus pyrkii estämään auton luisumisen sivuttain, vaikka kaasua annostelisi enemänkin. Yllätyin, miten pieni ero siinä oli spottimoodiin, kun ajoin suunnilleen saman kokoista ympyrää. Jossain lumisella parkkipaikalla olen saanut auton pyörähtää sporttimoodilla ihan eri tavalla kuin tuossa jäisellä kentällä. Ero kenttään tosin saattaa olla siinä, että parkkiksella olen halunnut saada auton pyörähtämään 180° yhdellä kaasun polkaisulla, mikä ei normimoodilla onnistu. Nyt kuitenkin ajoin pidempään ympyrää ympäri.

Kitkaympyrässä pyörimässä.

Yhteenveto 

Olin yllättynyt, miten pieni ajoharjoittelurata Premier Park lopulta oli, sillä olin kuvitellut sen paljon isommaksi. Koko rata on kyllä yli kaksi kilometriä pitkä, mutta varsinainen harjoittelusuora oli yllättävän lyhyt. Lisäksi pääsuoran sivuille olevat turva-alueet olivat mielestäni liian pienet. Kun kouluttaja demosi alussa harjoitukset, tuntui siltä, että eihän radalla uskalla ajaa omalla autolla ollenkaan, koska lumipenkat olivat niin lähellä harjoitusaluetta. 

Ajoharjoittelualueella pitäisi pystyä ajamaan niin, että ei tarvitsisi pelätä, että rikkoo autonsa ohjatussa harjoituksessa, vaikka siellä kuinka ajetaankin omalla vastuulla.

Kouluttajan mukaan radan auraus oli hoidettu tuona viikonloppuna huonosti ja normaalisti turva-aluetta on ainakin 1,5 m enemmän ja penkat pehmennetty. Isolla ajoharjoitteluradalla ajaneena tämäkin tosin kuulostaa vähältä.

Turva-alueiden riittämättömyys tuli todistettua valitettavasti ihan käytännön tasolla. Kanssani samaan aikaan harjoittelemassa ollut vanha Volvo 940, jossa ei ollut ajonvakautusta, oli pyörähtänyt ohjeen mukaan tehdyssä väistöharjoituksessa ympäri ja osunut penkkaan sillä seurauksella, että auton kuljettaja puoleiseen kylkeen tuli lommo. Voi ei!

Olin myös yllättynyt siitä, miten suppea valmennus oli Premier Parkin verkkosivuilla mainostettuun sähköauton ajovalmennukseen nähden. Tässä ei ollut mitään sähköautospesifiä ja toinen osallistujakin oli tosiaan mukana vanhalla 90-luvun Volvolla.

Toisaalta jos kahteen tuntiin olisi ahdettu ajoharjoittelun lisäksi nettisivulla mainitut taloudellisen ajamisen niksit, erilaisten renkaiden vertailu ja ahtaisiin paikkoihin pysäköinti, olisi kaikista jääty aika pintaraapaisun tasolle. Parempi keskittyä pääasiaan eli ajoharjoitteluun, joka on samanlaista käyttövoimasta riippumatta.

Harjoituksia olisi toki voinut olla muitakin kuin jarrutus ja väistöt. Olisin mielelläni kokeillut, miten autoni selviää kaarrejarrutuksessa. Tämä harjoitus on ollut autokoulun järjestämissä liukkaan kelin ratapäivissä, mutta Premier Parkin ajoharjoitteluradalta kaarrejarrutuspaikkaa ei ollut.

Jokaisen pääsuoralla ajetun harjoituksen jälkeen kierrettiin alueella mutkitteleva kahden kilomerin pituinen rata, jossa pystyi testaamaan auton käytöstä, mutta en saanut siitä ihan hirveästi irti vaan se oli lähinnä vain ajelua takaisin lähtöön. Sen kyllä huomasi, miten radan mutkat liukastuivat päivän myötä, vaikka meitä ei ollut kuin kaksi ajamassa.

Pääsuoralla oli keilat pujottelua varten, mutta emme käyttäneet niitä. Jos siinä olisi pujotellut, ei olisi voinut harjoitella väistöä suoran päässä, koska pujottelun jälkeen ei ollut riittävästi tilaa kiihdyttää nopeutta väistötehtävään.

Ehkä pujottelukeilat voisi sijoittaa jonnekin paluumatkan varrelle, jotta sitä voisi testata aina halutessaan. Niiden tosin pitäisi olla kiinteät, jotta mahdolliset osumat eivät siirtäisi niitä mihinkään. Kiinteillä tarkoitan max 20 cm korkeita maasta sojottavia kumisia “lätkiä”, jotka taittuvat auton osuessa niihin mutta eivät irtoa maasta. Tällaiset on esimerkiksi Lievestuoreen ajoharjoitteluradalla.

Parin tunnin harjoittelu Premier Parkissa tarjosi pienistä puutteista huolimatta juuri sitä, mitä sieltä lähdinkin hakemaan. Kertausta auton hallinnasta hätätilanteissa ja tuntumaa omaan nykyiseen autoon. Eivätkä nuo teoriatkaan koskaan mene hukkaan. Vaikka asiat ovat tuttuja, niin hyvä niistä on välillä muistutella. 

Polestar käyttäytyi hyvin kauniisti, eikä missään vaiheessa tuntunut siltä, että olisin vain matkustaja.

Se että valmennukseen sattui lisäkseni vain yksi toinen osallistuja oli ihan mahtavaa, koska omaa ajovuoroa ei tarvinnut odottaa. Ehdin kiertää radan päivän aikana 13 kertaa. 

Premier Parkin kouluttaja Jussi Partanen oli ihan huikea tyyppi; niin aidosti innoissaan onnistumisista ja posin kautta kannustamassa. Oli tosi kivaa, että hän ehti  istua kyytiini parille kierrokselle, koska siinä pääsi paremmin juttelemaan ja sai täsmäohjeita ajamiseen.

Muuten kommunikointi hoidettiin radiopuhelimien välityksellä. Se oli kätevää, koska näin kouluttajan ei tarvinnut juosta viereen antamaan palautetta ja toisaalta ennen suoritukseen  lähtöä sai ohjeet suoraan autoon.

Kokonaisuudessaan reissusta jäi tosi hyvä fiilis. Jos koulutuksia järjestetään ensi talvena, lähden kyllä mielelläni taas kertaamaan! Sitten testaan myös, miten auto käyttäytyy liukkaalla yhden polkimen ajotilassa.