10.04.2025

Sähköautojen renkaanpotkijaiset autokorjaamovierailulla

Osoite kopioitu

Sähköautojen renkaanpotkijaisiin kerääntyy kuukausittain kymmeniä sähköautoilijoita vaihtamaan kuulumisia, keskustelemaan sähköautoilusta ja tutustumaan eri sähköautomalleihin. Tesla Clubin yhdestä tapahtumasta koko Suomeen laajentuneita renkaanpotkijaisia järjestetään vapaaehtoisten voimin kymmenellä paikkakunnilla joka kuukauden toinen sunnuntai klo 12-14 enemmän ja vähemmän vapaamuotoisesti.

Aikataulu ja paikkakunnat löytyvät Facebookista Sähköautojen Renkaanpotkijaiset -ryhmästä.

Itse olen käynyt Jyväskylän renkaanpotkijaisissa kohta kahden vuoden ajan. Sähköauto meillä on ollut pian kolme vuotta, mutta en innostunut tapaamaan vieraita ihmisiä ennen kuin toissa keväänä oli renkaanpotkijaisten wattiajot. Entisenä taloudellisuusajon harrastajana siinä oli ohjelma minun makuuni! Wattiajojen jälkeen vertailtiin tuloksia ja juteltiin sähköautojen kulutusten mittaamisesta eri tavoin, lataushäviöistä jne. Sen verran kiinnostavia keskusteluja oli, että innostuin käymään tapaamisissa säännöllisesti.

Viime kesänä Jyväskylän renkaanpotkijaiset olivat vaarassa loppua, kun aiempi vetäjä vetäytyi touhusta eikä uutta vastuuhenkilöä löytynyt. Se oli harmi, sillä tapaamiset oli olleet mukavia. Mietin, että voisin periaatteessa ryhtyä Jyväskylän vetäjäksi, mutten ollut valmis sitoutumaan siihen joka kuukausi, koska minulla on niin paljon muutakin elämää. Onneksi wattiajoista saakka renkaanpotkijaisissa pyörineellä Iivarilla oli samoja ajatuksia ja niinpä päätimme ottaa Jyväskylästä yhteisen vetovastuun. Iivari on kyllä meistä kahdesta se idearikkaampi, sillä itse olen mennyt aika minimi panostuksella eli lähinnä tulemalla paikalle.

Maaliskuussa Jyväskylän renkaanpotkijaisissa oli erikoisohjelmaa, kun meille oli järjestetty tutustuminen pohjoismaiseen Mekonomen-ketjuun kuuluvan Biltec-autohuollon palveluihin sähköautoille. Biltec huoltaa autot käyttövoimasta riippumatta ja on lisäksi Maxus-sähköautojen merkkihuolto. Heiltä löytyy myös Tesla Toolbox -diagnostiikkajärjestelmä, jolla on mahdollista pureutua syvällisemmin Teslojen sielunelämään. 

Meitä kiinnosti tietysti eniten palvelut sähköautoille. Sähköautoja käy Biltecillä eniten jarruhuolloissa, minkä lisäksi tehdään mm. määräaikaishuoltoja, nelipyöräsuuntauksia, alustan osien huoltoa sekä ilmastointihuoltoja.

Biltec sijaitsee Vaajakoskella Hutungin vieressä.

Aluksi tutustuimme Biltecin korjaamotiloihin. Siinä sivussa tuli opittua, että autokorjaamon lattiamateriaalilla on iso vaikutus siisteyteen. Kun korjaamon lattia oli uusittu helposti puhtaana pidettävään, porukka innostui siivoamaan lattianpesukoneella aina kun sisään ajetun auton renkaista tuli sotkua. :D

Biltecin lattian lisäksi tsekkasimme eri korjaamohallit, lasihuoneen, pyöränkulmien säätötilan ja rakenteilla olevan sähköautojen huoltotilan.

Muista tiloista erotetussa sähköautojen huoltotilassa voidaan tehdä turvallisesti korkeajännitetöitä. Akkujen avaaminen vaatii myös erityisen puhtaat ja pölyttömät olosuhteet, mikä onnistuu kun tilat on erotettu muusta korjaamosta.

Lasihuone on erillinen halli, jossa hoidetaan tuulilasien vaihdot ja ADAS-järjestelmien kalibrointi.

ADAS (Advanced Driver Assistance Systems) oli minulle terminä ihan uusi, vaikka sen toiminnot ovat tuttuja. Se tarkoittaa älykkäitä kuljettajaa avustavia järjestelmiä, joita ovat mm. kaistalta poistumisvaroitukset, kuolleen kulman varoitukset, risteävän liikenteen varoitukset ja eteenpäin suuntautuvat törmäysvaroitukset sekä automaattinen hätäjarrutus. Näiden kamerat ja tutkat ovat useimmiten kiinni tuulilasissa.

Kun auton tuulilasi vaihdetaan uuteen, tulee ADAS kalibroida, jotta avustimet toimivat oikein. Kaikki tuulilasin korjaajat eivät tee tätä, joten jos vaihdatat autoosi tuulilasin, varmista että ADAS kalibroidaan! Lisäksi ADAS pitäisi kalibroida aina, kun autoon tehdään toimenpiteitä, jotka muuttavat auton asentoa tai kulkukulmaa, esimerkiksi tehdään muutoksia alustaan.

Osassa autoissa ADAS-järjestelmät voidaan kalibroida sekä staattisesti (paikallaan) että dynaamisesti eli ajaessa. Kaistaviivojen pitää olla näkyvissä, jotta kalibrointi onnistuu ajaessa. Tesloissa kalibroinnin voi käynnistää suoraan Service-valikon takaa.

Korjaamokierroksen jälkeen pääsimme seuraamaan kahden auton kuntotarkastusta, jossa käydään läpi käytännössä samat kohteet kuin katsastuksessa. Kuntotarkastuksen voi teettää autoon esimerkiksi ennen kuin sen takuu umpeutuu tai ennen katsastusta. Edellisen autoni Seat Leonin käytinkin kuntotarkastuksessa ennen kuin takuu meni umpeen, ja kirjoitin siitä silloin myös jutun blogiini.

Ensimmäisenä Biltecin nosturille otettiin Tesla Model Y, josta kuului ajaessa epämääräistä kolinaa. Äänen lähteeksi paljastui väljät puslat taka-akselissa, mikä on yleisin syy Teslojen katsastusten hylkäyksiin. Autossa oli takuu menossa umpeen lähiaikoina, joten nyt omistaja ehtii korjauttaa vian vielä takuun piikkiin.

Model Y:n omistaja pyysi myös tarkistamaan, onko auton etumoottoriyksikössä öljyvuotoa, koska sitä on ollut joissain Tesloissa. Alustan suojamuovit ruuvattiin pois tieltä ja alta paljastui vuotamaton etumoottoriyksikkö ja sen öljynsuodatin.

Tesla Model Y:n front drive unit eli etumoottoriyksikkö.

En ollut tullut ajatelleeksi, että sähköautoissakin tarvitaan öljyä. Monissa sähköautoissa on alennusvaihteisto, joka tarvitsee voitelua. Vaihteistoöljyä ei vain tarvitse vaihtaa säännöllisesti, koska se pysyy suljetussa järjestelmässä puhtaana vs. polttomoottori, jonka öljyyn pääsee epäpuhtauksia polttoaineen palamisen sivutuotteina.

Toisena tarkastettiin Tesla Model S, josta siitäkin löytyi taka-akselin olka-akselista väljä pusla. 

Olka-akseli ja siihen asennettu tiukka pusla pitävät pyörän tukivarret paikallaan ja pyörän oikeassa asennossa ajon aikana. Puslat mahdollistavat pyöränripustuksen eri osien liikkumisen tietyissä rajoissa samalla, kun ne vaimentavat tärinää tien pinnasta. Väljyyden voi tuntea käsin, kun heiluttaa pyörää käsin auton ollessa nosturilla. Ajaessa puslien löystyminen voi tuntua ohjauksen epätarkkuutena.

Sekä Model Y että S olisivat saaneet katsastuksesta hylkäyksen väljien puslien takia.

Tesloissa välys tulee tyypillisesti puslista uloimpaan ja ylimpään. Jos auton vie Teslan omaan huoltoon väljien puslien takia, siitä vaihdetaan koko olka-akseli, jossa on viisi puslaa. Puslia voi kuitenkin vaihtaa myös yksitellen. Irrotus on tehty hieman hankalaksi, mutta onnistuu erikoistyökaluilla. Biltecillä Teslojen puslia vaihdetaan lähes viikoittain.

Sivupöydällä oli ihmeteltävänä Model 3:n taka-akselin olka-akseli ja irtonainen pusla. 

Biltecillä vierailu ihan super mielenkiintoista! Heti kun päästiin tutustumaan auton alustaan ja järjestelmien kalibrointeihin olin ihan liekeissä. En ole pitkään aikaan innostunut mistään autojutusta, mikä on näkynyt myös tämän blogin hiljaisuutena.

Mietittiin myös Iivarin kanssa, että voitaisiin koittaa järjestää tulevaisuudessa muitakin yritysvierailuja. Itseäni kiinnostaisi ainakin järkätä käynti rengasliikkeeseen ja fiksaamoon. Onko sinulla toiveita, millaista ohjelmaa Jyväskylän renkaanpotkijaisissa voisi olla tai olisiko yrityksesi kenties kiinnostunut esittelemään toimintaansa?

Loppuun ihan suora mainos (en saa tästä mainoksesta tosin mitään itselleni): liittymällä Jyvässeudun Mekonomen-huoltojen kanta-asiakkaaksi auton saa käyttää kuntotarkastuksessa ilmaiseksi kaksi kertaa vuodessa. Kanta-asiakkuus itsessään on ilmaista. Tosi hyvä diili, minkä voisin itsekin hyödyntää jossain vaiheessa.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (2) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (44) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (3) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (15) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (29) Sähköautojen renkaanpotkijaiset (1) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (56) Talvi (40) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (39) Tesla (8) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb