Onnellista autoslalomia

Pääsin viime viikolla viettämään päivän Mazdan #onnellistenajokoulun kanssa Ahveniston moottoriradalla. Ohjelmassa meillä oli autoslalom eli pujottelua autolla, tässä tapauksessa uudella Mazda2:lla ja CX-3:lla. Päivä sisälsi menoa ja meininkiä, hysteeristä naurua (ehkä vähän kauhuakin) sekä itsensä ylittämistä! Oli superkivaa!

Ratapäivän aamu oli varattu Akin tiimille, josta oli kuitenkin lähtenyt mukaan vain puolet. Vähän tyhmää, kun on näin hieno tilaisuus tarjolla ja se jätetään käyttämättä! Noh, kun kerran paikkoja oli vapaana, mukaan oli kutsuttu myös Autovouhotuksen alla blogaavat Mikko ja Piia. Ja minähän kutsuin itse itseni paikalle jo aikoja sitten, joten puolet porukasta olikin sitten autoblogaajia. :D Iltapäivällä oli Annan tiimin vuoro ajaa ja jäimme seuraamaan Mikon kanssa vielä sitäkin, vaikka ajovuoroja ei isomman ryhmäkoon vuoksi hirveästi enää ollutkaan tarjolla.

Blogaajat yhteiskuvassa. Oli hauska tavata kollegoita!

Autoslalomissa oli tietenkin myös onnellisuuteen tähtäävä juoni; Onnellisten ajokoulussa kun kerran oltiin. Viime vuonna olimme liukkaan kelin radalla, mikä ei ole ollenkaan huono tapa harjoitella auton käsittelyä; hyvin perinteinen vain. Autoslalomin etu oli siinä, että aremmatkin kuskit pääsivät ja rohkaistuivat irrottelemaan. Kun kilpailuvietti innosti ajamaan rataa uudestaan ja uudestaan, itseluottamus kasvoi ja tuli ihan vahingossa opittua auton hallintaa.

Miten ajaa, että radan pääsee nopeiten läpi? Miten väistää keskelle kulkuväylää kyhätty este kätevimmin? Ja mikä olisikaan parempi paikka kokeilla omia ja auton rajoja kuin moottorirata? Tämä oli taas kiva esimerkki siitä, miten Mazda haluaa tehdä asiat vähemmän perinteisesti!

Jiri lähettämässä punaista Mazda2:a radalle, sininen odottaa jo kuumeisesti vuoroaan.

Ahveniston pää- ja varikkosuorat yhdistävä autoslalomrata kierrettiin omalla ajovuorolla aina kahdesti. Matkan varrella oli lukemattomia pujoteltavia keiloja sekä portteja, joista piti ajaa läpi. Olipa matkan varrella myös kohta, jossa keilat oli aseteltu ihan samaan tapaan kuin liukkaan kelin radalla hirven väistöä harjoiteltaessa. Reitti oli tarkoitus ajaa mahdollisimman nopeasti, mutta ihan överiksi hommaa ei kuitenkaan voinut pistää, sillä rata piti tietysti pyrkiä suorittamaan puhtaasti. Kaadetuista tai väärältä puolelta kierretyistä keiloista kun ropisi miinussekunteja.

Aamupäivällä oli tiukka kisa parhaasta kuskista ja sen voitti Piia ajalla 2:29; sekunnin erolla Akiin. Iltapäivällä Annan tiimin Joni oli ihan omaa luokkaansa ajaen ensin huippuajan 2:24 ja paransi sen sitten vielä 2:20:een. Ihan mieletöntä!

Hannu pujottelemassa. Esteet piti väistää aina kaadetun keilan osoittamalta puolelta.

Omat fiilikset

Minusta oli ihan hirveän siistiä ja hauskaa päästä ajamaan radalle autoslalomia! Ajoin radan yhteensä kuudesti ja olisin halunnut ajaa radan vielä useamman kerran. Kisailumielessä tuo ei nimittäin riittänyt vielä mihinkään, vaan parempia aikoja varten olisin tarvinnut paljon lisää toistoa, jotta olisin oppinut optimoimaan ajolinjojani. Ajaminen oli kyllä joka kierroksella yhtä kuumottavaa puuhaa ja siihen oli keskityttävä ihan täysillä. Kun pääsin maaliin kädet tärisivät aina ihan hirveästi. Taisi vähän adrenaliini virrata?!

Alussa rata kierrettiin kouluttajien kyydissä ja vaikka nopeudet eivät olleet vielä ihan hirveän huimia, alkoi tulla huono olo. Kaksi kierrosta kerrallaan omaakin ajoa oli kyllä ihan sopiva matka, sillä matkapahoinvointi meinasi siinäkin jo hieman uhitella. Onneksi emme kiertäneet koko Ahveniston rataa, sillä pääni ei olisi kestänyt sitä, kuten tuli testattua pari vuotta sitten Nissanin kanssa...

Piia lähti kyytiin, vielä hymyilyttää molempia. Mikko kuvaa.

Autoa ajaessa itseään sai koko ajan tukea vasemmalla jalalla lepuutustukeen ja oikealla jalkatilan oikeaan reunaan, jotta pysyi penkissä. Mikko tuntui heittelehtivän oikein penkissä, kun istui kyydissäni yhden lenkin verran kuvailemassa. Ihmeen hyviä kuvia mies kyllä menoon nähden sai otettua! :D Itse en  olisi pystynyt lähteä vastaavaan kyytiin, joten Minnan pyytäessä loppupäivästä kyytiin jouduin kohteliaasti kieltäytymään, vaikka olisin mielelläni lähtenyt.

Tiukka mutka ja ratinpyöritys menossa, mutta siitä huolimatta Mikko onnistui sommittelemaan kuvaan täydellisesti keskelle takaikkunaa hyppyrimäen. :D 

Niin, siitä ajamisesta... Yhdellä kierroksella kyllä missasin yhden esteen, kun niitä ilmestyi yllättäen eteeni kaksi kappaletta niin, etten millään ehtinyt kiertää molempia, vaan piti valita vain toinen. Varikkosuoran yläpään kaarteessa (ajoimme rataa vastapäivään) pujoteltavat esteet tihenivät tihenemistään ja se oli vaikea paikka, jossa liian kovaa ajaminen lähti aina kertautumaan ja kerran jouduin pysähtymään melkein kokonaan kun auto ei enää taittunutkaan käännökseen. Sainkin kommenttia, että taisi olla katse liian lähelle auton eteen ja siksi este pääsi yllättämään. Kenties? Alkubriiffauksessa kehotettiin katsomaan koko ajan riittävän kauas, jotta tietää mitä on tulossa. Tässä on yhteys myös normaaliin liikenteeseen; ei kadullakaan voi tuijottaa vain auton eteen, vaan on oltava selvillä myös siitä, mihin on menossa.

Varikkosuoralla esteet olivat vielä harvakseltaan, kunnes kaarretta lähestyessä törpöt tihenivät ja tihenivät ja olisi pitänyt tajuta vähän hiljentää vauhtia. Yleensä ei tajunnut. :D (Kuva: Mikko Kilkki)

Gulfin mutkaan laitettu este onnistui kiertää ainakin omasta mielestäni monta kertaa hyvin, vaikka siitä yleisesti kommentoitiin, ettei saa pussittaa autoa siinä. Sen jälkeen tuli radan pisin suora, jossa jopa ehti vilkaista nopeusmittaria: parhaimmillaan se hipoi 90 km/h. Sitten jo tiukka jarrutus kahden törpön pujotteluun ja sitten taas hanaa hirvenväistökohtaan. Aamupäivällä ajoin sen aina tosi kovasti hidastaen, koska riviin asetetut keilat olivat niin selkeä este. Saatuani kommenttia liiasta hidastamisesta ja nähtyäni paikan radan varressa olevasta tornista kokeilin ajaa sen iltapäivällä kovempaa ja sain hämmästyä, miten helposti se meni vauhdikkaamminkin. Paras kierrosaikani 2:35 syntyi kuitenkin jo aamupäivän viimeisellä kierroksella, sillä vaikka iltapäivällä väistö meni nopeammin, mokasin molemmilla lenkeillä jotain muuta.

Liukkaankelinradalla harjoitellaan yleensä hirven väistöä, nyt vastaavasti asetellut portit olivat osa autoslalomrataa.

Automaattiin tottuneena en oikein tykännyt ajatuksesta, että ajetaan manuaalivaihteisilla autoilla, koska vaihteet ovat yksi keskittymisen kohde lisää muutenkin hektisessä menossa. Parilla ekalla kierroksella käytin Mazda2:n pari kertaa kolmosella, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että koko reitin voi ajaa hyvin kakkosella. Kiihdytys 80 km/h vauhtiinkin meni kakkosella kätevästi; pieni ja ketterä Mazda2 kiihtyi ripeästi eikä moottori kuitenkaan käynyt huutamaan, että vaihda jo hyvä ihminen isommalle. 

Gulfin mutkan jälkeen talla pohjaan, tässä nopeutta näyttää olevan jo liki 80 km/h. (Kuva: Mikko Kilkki)

Vähän olisi houkuttanut testata radalla Leoniakin. Meinasin kysyä lopussa, että saisinko ajaa sillä kierroksen, mutta en sitten malttanut, kun Mazda2 kävi tutuksi. Samasta syystä en malttanut kokeilla edes isompaa CX-3:a, sillä halusin vain ajaa paremmin ja paremmin Mazda2:lla.

Yhteenveto

Autoslalom oli mielestäni erinomainen aihe Onnellisten ajokouluun. Liikenteessä ei ole liiemmin mahdollisuuksia kokeilla täysjarrutuksia ja tehdä sellaisia väistöjä, että renkaat ulvovat. Ei sillä että se olisi itsetarkoitus, mutta kuitenkin...

On myös ihan eri asia harjoitella ääritilanteita ohjatusti liukkaan kelin radalla radalla kesäkelissä. Tässä ääritilanteita tuli sarjatulella ja ekan testikierroksen jälkeen vauhditkin oli aika hyviä. Miinusta vain siitä, että ei varsinaisesti opetettu miten ajaa, vaan kaiken sai itse kokeilla. Mutta kokeilua oli sitten senkin edestä! Radalla nekin henkilöt, jotka olivat ensimmäisellä kyytikierroksella ihan kauhuissaan ja ilmoittivat, että "minä en ainakaan mene tuonne", ajoivat lopussa ihan innoissaan. Valmiiksi rohkeat kuskit puolestaan pääsivät kerrankin irrottelemaan turvallisesti. 

Uskallan sanoa, että Onnellisten ajokoulu onnistui taas tavoitteessaan tehdä onnellisia kuskeja! Porukka oli ihan innoissaan radalla ja varmaan kaikki lähtivät sieltä pois suupielet korvissa. :D

Maija ja Jaana radalla; keilat lentelevät, mutta hauskaa on!