Volkswagen Winter Drivingschool

Pääsin osallistumaan kuluneella viikolla Volkswagen hyötyautojen talviajokouluun. Olin tapahtumassa myös viime vuonna, mutta silloin talvi ei oikein ollut talvi ja sulan radan takia kouluosuus jäi vähän puoli tiehen. Nyt liukkaan kelin rata oli erinomaisen liukkaassa kunnossa ja päästiin toden teolla harjoittelemaan.

Klo 5.45 lähdimme Nelivetoa-blogin Akin kanssa Pololla kohti Hämeenlinnaa ja Katisten kartanoa. Perillä olimme vähän puoli yhdeksän jälkeen. Heti alkajaisiksi vastaan tulivat Onnellisten ajokoulusta tutut kouluttajat Jiri Kattelus ja Minna Sillankorva. Olipa mukava tavata pitkästä aikaa! Ajopäivään oli kutsuttu mukaan somessa aktiivisia henkilöitä ja oli hauska päästä tapaamaan livenä twittertutut @panttosentero ja @jukkasnurminen sekä Volkkarin Saara Vainio ja Jaana Ehrnrooth.

Päivän alkajaisiksi nautimme aamupalaa ja kuuntelimme tapahtuman järjestäjien ja yhteistyökumppanien terveiset. Sitten päästettiin ääneen koulun ainut ja oikea rehtori Arto Grönroos, joka oli ihan liekeissä opastaessaan meitä aamupäivän kulusta. Esimerkiksi opimme, että ensimmäiseksi kierretään rata vaan jonossa, eikä ole toivottavaa, että kukaan harjoittelee siinä vaiheessa jarrutusta, ettei tapahtuisi 15 Volkswagenin ketjukolaria. Vaikka olisihan se kuulemma komean näköistä. xD Sitten katselimme pujottelun ja väistötehtävän videolta ja leikimme ajavamme samalla autoa ja merkityllä kohdalla kaikki polkaisivat jarrun pohjaan niin, että talo tärähti. :D Rehtorin tyyli oli kyllä mainio ja nostatti suupielet korviin.

Rehtori näyttää miten rattia käännetään. :)

Esittelyn jälkeen lähdimme kohti liukkaan kelin rataa. Se oli sama, missä oltiin viime talvena Onnellisten ajokoulussa. Oli muuten rata vähän kasvanut sitten viime näkemän! Pituutta oli tullut lisää (nyt 480 m), takaviistoon pellolle iso mutkainen ajoreitti ja lisäksi “kahdeksikko” -niminen tosi liukas rata jossa ei kylläkään ajettu kahdeksikkoa vaan oikeastaan kahta kolmosta.

Hyötyautoletka (kuva: Arto Grönroos)

Crafter umpipakettiauto - menoa ja melskettä

Ryhmämme oli niin pieni, että hyötyautolaivastosta riitti jokaiselle oma ajokki. Autot olivat suurimmaksi osaksi Transporter-pakettiautoja, mutta mukana oli myös muutama Amarok, Crafter ja Caddy.

Minä sain alleni Volkkarin suurimman pakettiauton Crafterin. Olin luullut, että ne ovat kaikki kuorma-autoja, koska Moottorilla Crafter on C1-opetuksessa, mutta tämäpä olikin B-kortilla ajettava pakettiauto. Nykyisestä ajokorttilainsäädännöstä johtuen enää 10% Craftereista myydään kuorma-autoina (paino yli 3500 kg) ja kaikki loput ovat pakuja. 

Crafter oli Poloon tottuneelle hillittömän kokoinen auto, mutta hämmästyttävän hyvä ajettava! Jotenkin penkistä tuli nojatuolifiilis ja polkimet olivat juuri sopivassa kulmassa. Tällainen pätkäkin löysi helposti sopivan ajoasennon, vaikka jarrutusharjoituksia varten penkin etäisyyssäätö meinasi hieman loppua kesken.

Crafter tehdään samalle alustalle kuin Mercedes-Benz Sprinter ja sen hallintalaitteet ovat Mersun, joten alkuun piti pyytää pikaopastus niiden käytöstä, kun pyyhkijät sisältävä viiksi “puuttui”. Sieltähän ne sitten löytyi vasenta viikseä pyörittämällä.

Radalla Crafterin koon huomasi hieman huojuvasta menosta ja pujottelutehtävä tuntui vähän hurjalta. Jarrutus ja väistö sen sijaan menivät hyvin, vaikka rehtorin sanoin “siinä on menoa ja melskettä kun tää iso auto tulee”. Pellolla en taas uskaltanut ajaa hirveän kovaa, koska Crafter kolisi ja keikkui aika lailla. Mutta joo, ehkä se ei ole ihan tällaista maastoa varten tehty...

Esteen väistötehtävä Crafterilla, rehtori näyttää kummalle puolelle pitää väistää
(kuvat: Saara Vainio/Volkswagen Suomi)

Amarok pick-up -rakkautta

Kahden kierroksen jälkeen olin kyllästynyt laivaani ja valmis vaihtamaan vähän pienempään. Bongasin sitten jonoon taakseni pysähtyneen Amarokin ja vaihdoin autoja sen kuskin kanssa päikseen. Amarok oli mahtava kuten viimekin vuonna ja omin sen lounaaseen saakka. :D Mietin kyllä jossain välissä, että koeajon kannalta pitäisi varmaan testata esimerkiksi Caddy (koska viime vuonna ajoin radalla vain sen kivalla kilpailijalla Mercedes-Benz Citanilla), mutta en malttanut luopua Amarokistani...

Amarokin ratissa (kuva: Arto Grönroos)

Esteen väistötehtävä oli Amarokilla ihan eri maata kuin Crafterilla. Se meni juuri sinne minne käski ja pystyin kierros kierrokselta kasvattamaan nopeutta. Viimeisellä kerralla aloitin jarrutuksen mittarin mukaan 90 km/h nopeudesta ja silti sain kierrettyä esteen, joka oli 40 m päässä jarrutuspaikasta. Vau, en todellakaan uskonut, että olisin onnistunut siinä!

Onnistunut esteen väistö Amarokilla (kuva: Arto Grönroos)

Ainakin parilla kertaa onnistuin jarruttamaan niin napakasti, että Amarokin hätävilkut menivät päälle. Tämä oli itse asiassa jarrutustehtävän osatavoitekin, koska se kertoo, että jarrutus on ollut todella tehokas. Hihkuin Jirillekin, että tänä talvena ei tullut neitijarrutuksia, joista sain viime talvena noottia... Tosin nyt Jiri ei ollut niitä arvostelemassakaan, mutta rehtori näytti aina sellaisia juhlimisen merkkejä, että jarrutukset taisivat mennä ihan hyvin. Jiri muistutti silti, että jarrutuksessa ei merkkaa voima, vaan nopeus. 

“Kolmosradalla” Jiri kehotti kokeilemaan Amarokia nelivedon jälkeen pelkällä takavedolla. Se teki autosta mielestäni ihan kamalan, kun ei se pysynyt lapasessa ollenkaan kuten nelikolla ja yhden mutkan jälkeen huomasin päätyneeni radalle poikittain. Seuraavalla kierroksella sain neuvoja vastaohjauksesta (ohjataan sinne minne perä on menossa), mutta se vaatisi kyllä vielä paljon harjoittelua.

Offroad potenssiin kymmenen

Lounaan jälkeen pakkauduimme Amarokeihin ja lähdimme metsään harjoittelemaan maastoajoa. Kun aamupäivä oli mennyt autossa yksikseen, niin nyt autot olivatkin ihan täynnä. Hyvä tilaisuus liimautua tiukasti twitter-kaverien seuraan! Saara ei valitettavasti mahtunut meidän autoon mukaan ja lavallekaan ei passannut istua vaikka tarjouduttiin käyttämään kuormaliinoja turvavöinä, joten hänen seurastaan emme päässeet nauttimaan.

Päästyämme metsään “puuhapihalle” (vastine viime talven “isojen poikien hiekkalaatikolle”) autoihin kiinnitettiin lumiketjut etenemiskykyä parantamaan. Ehkä autot olisivat jaksaneet kömpiä esteet ilmankin, mutta oli kuulemma autoille turvallisempaa käyttää ketjuja, kun oli kokemattomia kuskeja ajamassa.

Puuhapihalla esiteltiin ekana rata, jossa oli erilaisia esteitä ylitettäväksi. Yksi Amarok-tiimin kouluttaja ajoi radan läpi toisen selittäessä meille, mitä missäkin tapahtuu ja mitä auton ominaisuuksia mikäkin kohta hyödyntää. Ensimmäisenä oli 30 astetta kallellaan oleva rinteen reuna. Sen jälkeen pari syvää ojaa, joiden yli mennessä kukin rengas oli vuorollaan ilmassa. Viimeisenä ylitettiin jyrkähkö testimäki.

Hieman kalteva alusta ei haittaa Amarokia!

Testinyppylälle nousu...

... ja sieltä lasku.

Esteitä ylitettiin alennusvaihteiden ykkösellä antaen auton ryömiä eteenpäin omaa tahtiaan. Välillä jokin pyörä pyörähti tyhjää, mutta sitten auton sähköaivot raksuttivat, että täytyy antaa voimaa jollekin toiselle pyörälle ja taas mentiin eteenpäin. Siistin näköistä.

Takarengas ilmassa, mutta kolme muuta vetää  nätisti eteenpäin.

Esittelyn jälkeen pääsimme kukin vuorollamme ajamaan kouluttajan hellässä ohjauksessa testiradan esteet ja niiden jälkeen jyrkän ylämäki-alamäkikombon. Ylämäessä testattiin myös tilannetta, jossa auto jää mäkeen ja sieltä on peruutettava pois. Itse sammutin auton siihen, mikä oli kuulema vain hyvä, sillä päästiin testaamaan sekin tilanne, kun pitää sammuksista lähteä peruuttamaan. Se vasta jännää olikin! Ensin painettiin pohjaan kytkin ja jarru ja vaihdettiin pakille. Sen jälkeen irrotettiin molemmista polkimista - auto pysyi paikallaan moottorin varassa - ja sitten käynnistettiin auto. Hämmentävä järjestys! Hetken auto oli paikallaan ja lähti sitten hiljakseen pakittamaan mäkeä alas. Kuskin tehtäväksi jäi vain pitää huolta, että auto kulkee urissa. Ei suotta siistiä!

Kun olimme taas mäen juurella, lähdimme kiipeämään sen päälle uudestaan. Nyt pidettiin vauhti tasaisena ja ryminän ja pomppimisen saattelemana päästiin mäen laelle. Tasainen kaasu oli kaiken A ja O. 

Katso tuulilasikameralla kuvattu video mäkiharjoituksista!

Kun kaikki autosta olivat ajaneet testilenkin, suuntasimme möyrimään kauemmas metsään. Sielläkin ajoimme kukin vuorollamme saman lenkin, josta Amarok suoriutui eleettömän varmasti. Lenkin huippukohta oli ison ja jyrkän, yli 30 asteen, mäen lasku ja nousu. Nousussa panostettiin taas tasaiseen vauhtiin; kiihdytettiin tasaisesti alennusvaihteen kakkosella siten, että ennen jyrkintä kohtaa kaasu oli ihan kokonaan pohjassa. Ja niin sitä mentiin, moottorin huutaessa Amarok kipusi mäen päälle varmoin ottein. 

Hillittömän mäen lasku...

... ja nousu.

Sama hillitön mäki Amarokin takaikkunasta kuvattuna.

Katso videolta, kuinka Amarok laskee ja nousee kuvien mäen!

Yhteenveto

Tämän vuoden talviajokoulu oli ihan superhauska kokemus! Harjoittelu pienellä alle 20 henkilön porukalla oli viimevuotista suurta toimittajalaumaa kivempaa ja liukkaan kelin radalla pääsi ajamaan monta kierrosta, kun autoja riitti kaikille. Oma osuutensa hauskuudesta oli tietty siinäkin, että pääsi tapaamaan twitter-tuttuja.

Maastoajo-osuus oli mielestäni paljon paremmin järjestetty kuin viimeksi, kun nyt esiteltiin ekana erilaiset esteet ja sitten ajettiin ne autokunnittain kouluttajan kanssa. Siinä oli siis selkeä agenda. Viime vuonna kukin sai testailla autoja hiekkalaatikolla vapaasti ja ainoastaan jyrkässä laskussa oli opastaja mäen päällä. Nyt esteet olivat niin isoja, että ei niihin ilman kouluttajaa olisi varmaan ollutkaan asiaa. Kertoihan siitä jo autoihin kiinnitetyt lumiketjutkin.

Päivän päätteeksi kokoonnuimme vielä kahville kartanolle, missä vedettiin yhteen päivän kokemukset ja jaettiin diplomit. Läksiäislahjaksi saimme vielä Defan akkulaturit; ihan mieletöntä! Mun onkin pitänyt hankkia sellainen siitä saakka, kun Polosta meni akku viime talvena mutta en ole saanut aikaiseksi... Mutta nyt ei tartte!

Kiitos Volkswagen Suomi, oli mahtava päivä!

Rehtorilla on koulun komeimman värinen auto, sen kanssa kelpaa poseerata!

Ps. Aki ajoi kotimatkan Pololla ja ajoikin muuten todella taloudellisesti! Kun mä sain kulutukseksi aamulla (yhdellä pysähdyksellä) 5,1 l/100 km, niin Aki veti pohjat 4,8 l/100 km. Vaikka meinasi jossain vaiheessa matkaa kuolla nauruun. :D Oli aika hilpeää menoa, onneksi Jyväskylä ei ollut yhtään kauempana…