ABS-rituaali

Teksti ja kuvat: Arttu Lustig

Ennusmerkit eivät olleet hyvin. Olin ahneuksissani lykännyt Volvoni kontolle sellaiset tarotkortit, että kovempikin ennustaja voisi ne nähtyään jäädä kotiin ottamaan huilia sairausloman muodossa. Olin maksanut autolainan pois juuri ennen katsastusta. Murphyn lainkin mukaan kerjäsin ongelmia ja uutta autolainaa.

Tajuttuani virheeni yritin pysyä positiivisena ja erossa taikauskosta, koska autohan toimi ja ajelin sillä joka päivä. Renkaat ehkä saattoivat vain vaatia uusimista. Kyseenalaistin kuitenkin menneiden vuosien valintaani. Oliko ehkä sittenkään järkevää ajella yli 400 000 kilometriä rullanneella perheautoja valmistavan merkin sporttivartilla ja yrittää taivasalla ratkoa teknisiä ongelmia? Oliko tämä kokonaisuus se, jonka varaan haluan turvata jokapäiväiset ajoni?

Oli noin kuukausi katsastukseen ja ABS-valo syttyi eikä enää sammunut. ABS-valo oli aikaisemmin ilmoitellut olemassaolostaan, mutta poistui kun vain sammutti auton ja käynnisti auton uudestaan. Kuntosalin parkkipaikalla ABS tykkäsin rutista kuin lämmittelynä ennen isännän hikitreeniä. Kovin koomista ja leikkisää olivat nämä hetket, jotka kuittasin vanhan auton jekkuiluna. Nyt valo ei sammunut. Ennen katsastusta vastustajana olisi sähkövika, jollainen pitäisi löytyä vain ranskalaisista ja italialaisista autoista, ei ruotsalaisesta.

Kiersin netin Esson baareja. Selityksiä löytyi valolle monia. Vihjeenä oli vain kuntosalin parkkipaikka, jossa ratin asento ja auton nopeus olivat vakiot. Tämä helpotti hiukan, koska vian pitäisi olla kotoisin toisesta etukulmasta. Syynä saattoi olla ABS-yksikön tinausten murtuminen, ABS-kehän ruostuminen puhki, katkennut johto, sensorin rikkoutuminen tai viattomasti vain sensorin likaantuminen.

Lohdutukseksi sain kuvan, että kyseessä on hyvin tyypillinen sähkövika tämän ikäiselle ja malliselle Volvolle. En ollut yksin ABS-valon kanssa. Valo oli osa vanhemman Volvon omistajan elämysmaailmaa.

Lähdin vaellukselle ABS-maailmaan. Aloitin putsauksella. Tarkistin sensorien puhtauden. Olivat keränneet itseensä 400 000 kilometriä törkyä. Olin hiukan toiveikas, koska näkemäni ei ollut oikein ja putsaus oli helppoa. Mittasin yleismittarilla sensorien kunnon. Näyttivät oikeiksi luvattuja lukuja. Kaikki pitäisi olla kunnossa. Valo pysyi taulussa.

Päätin ottaa askeleen syvemmälle tuntemattomaan. Menin pidemmälle kuin koskaan olin autoa räplätessä mennyt. Irrotin koko ABS-yksikön. Nähdäkseni juotosten kunnon piti lujasti tehty yksikkö murtaa väkivalloin auki. Tihrustin tinauksia, mutta silmääni kaikki näyttivät olevan kunnossa.

Jäljelle jäisi enää puhkiruostunut ABS-kehä tai katkennut johto jossain auton syvyyksissä. Kumpikin ongelma olisi vaativuudeltaan liikaa pihapuuhasteluun. Päätin lopettaa tässä vaiheessa ja kääntyä takaisin. Aikakin oli loppumassa käsiin. Netissä seikkaileminen ja pihalla päätä raapimalla ei auto tulisi pääsemään katsastuksesta läpi. Nöyrryin ottamaan huoltamoon yhteyttä. Oikea tapa olisi vain katsoa sivulle ja antaa ammattilaisten hoitaa vika kuntoon.

Huoltamolla ei hikoiltu. Näkivät testilaitteeltaan, että etupyörät näyttivät ajotietokoneelle toisiinsa verrattuna eri nopeuden. Sensorit antoivat terveitä lukuja, mutta toisessa oli oltava vikaa, kun ei osannut mitata ajonopeutta oikein. Vaihtoivat sensorin. Valo katosi. Pikku työ ja pieni lasku.

Maksoin laskun, kiitin ja lähdin välittömästi ajamaan kohti katsastuskonttoria. Tunsin Volvoni ympärillä olevan hetkellisesti taikapölyä eikä hetkeäkään ollut hukattavana. Saavuttuani katsastuskonttorille katsastuskonttori oli juuri sulkeutumassa, mutta katsastaja otti vielä Volvoni syyniin.

Istuin tuijottaen tyhjyyteen odottaessani tuomiota. Sihteeri sulki toimiston ja kahvitarjoilukin oli lopetettu siltä päivältä. Näin kuinka katsastaja meni autooni, testasi äänimerkin, suihkutteli tuulilasin nestettä ja ajeli nurkan taakse. Tovin päästä Volvo palasi. Menin vastaan katsastajaa. Ainoana kommenttina oli, että ei siinä mitään. Tulos: hyväksytty. Havaitut puutteet loisti tyhjyyttään. En ollut uskoa silmiäni. Tämä oli elämäni ensimmäinen kerta, kun katsastuksessa ei ollut mitään huomautettavaa. Volvon räplääminen ei ollutkaan turhaa tai ainakaan en ollut onnistunut rikkomaan autoa.