21.12.2018
Ajoin kolarin - vähän
Teksti ja kuva: Arttu Lustig
Kolari oli jo hiukan odotettavissa uuden Volvoni kanssa. Uppoutuneena nahkapenkkien syleilyyn olin useasti risteyksissä joutunut tekemään äkkijarrutuksia ja väistöliikkeitä, kun kuin tyhjästä eteeni oli ilmestynyt auto. Syynä oli tuulilasin oikeanpuoleinen palkki. Palkki onnistuu hämmästyttävän hyvin peittämään risteyksissä oikealta puolelta tulevan liikenteen. Huomasin, ettei autokoulussa saadut vinkit liikutella yläkroppaa aktiivisesti risteyksiin saapuessa ratkaissut tätä ongelmaa.
Onnettomuus tapahtui siellä missä autokolarit tavallisesti sattuvat: lähellä kotia tutussa ympäristössä. Lauantaisena aamupäivänä olin menossa ostamaan ajovaloihin uusia polttimoita, kun toinen polttimoista oli menettänyt valaisukykynsä. Ajoin kiireettömästi tuttua hiekkatietä. Ensimmäisen kolmion kohdalla katsoin ensin vasemmalle: ei ristinsielua. Sitten huomattava mulkaisu oikealle: ei vieläkään auton autoa missään. Annoin auton liukua risteyksessä kääntäen samalla vasemmalle, jonka yhteydessä äkillisesti koko tuulilasin leveydeltä näin punaista autonkylkeä. Jarrutus, vaimea rusahdus ja arvelin polttimoiden ostamisen hiukan viivästyvän.
Laittaessani vaihteen pakille koko kehoni valtasi tärinä tämän karmean liikennevirheen takia. Rauhoitun nopeasti nähdessäni melkein säälittävän pienen lommon Kia-reppanan kyljessä. Käsillä olisikin spontaani bisnesneuvottelu, jossa valtit olisivat vastapuolen käsissä. Parkkeerasin autoni tiensivuun ja nousin autostani päästäkseni ihmettelemään tekosiani. Kiasta nousi vanhempi mies, jonka naama oli sävy sävyyn ohjastamansa auton kanssa. Ennen kuin edes ehdimme tervehtiä toisiamme, hihkaisin olevani syyllinen, koska tulin kolmion takaa. Miehen kasvolle laskeutui tyynempi ilme.
Tutkailimme kuskin kanssa pientä lommoa naarmulla. Autoon jäi odottamaan kaksi vanhempaa naista. Mies harmituksissaan kertoi, että auto oli kaksi päivää sitten saatu kuntoon edellisestä kolarista, ja nyt taas olisi korjaamoreissu edessä. Hetken pähkäiltyämme kokonaisuutta tulimme tulokseen, ettemme soita poliisia paikalle, kun tapaus oli niin selvä ja vahingot molemmin puolin enemmän henkisiä kuin fyysisiä. Toinen vanhemmista naisista oli miehen vaimo ja auton omistaja. Annoin tälle yhteys- ja henkilötietoni sekä pahoittelin tapahtunutta. Heidän yhteystiedoista en ollut kiinnostunut.
Päätin onnettomuuden jälkeen kaartaa kioskin kautta ostamassa hermoja lepuuttavia suitsukkeita. Kioskilla oli samaan aikaan Toto-lappua täyttämässä Juokslahden Saab-mafiasta Eero. Menin juttusille ja kerroin tapahtuneesta. Purkauduin sen verran, että olin hiukan huolissani taloudellisesti. Olin juuri saanut taloremontista mojovan laskun ja nyt pitäisi maksaa jonkun Kia-reppanan ovikin. Eero uteli, mitä omalle autolleni oli käynyt. Kerroin, että vain kevyt naarmu ja irronnen vilkunumpion työnsin takaisin paikoilleen. Sain kuulemma olla huoletta, koska mitään laskua ei tulisi, vaan makuutusmaksuni vain nousisivat joksikin aikaa. Olin helpottunut, koska en vielä tähänkään päivään mennessä ollut ymmärtänyt vakuutusmaksujen logiikkaa enkä muistanut edes maksun summaa, joten en varmaankaan edes huomaisi koko asiaa.
Tämä oli elämäni ensimmäinen kolari, joka ei ollut jäänyt kahdenväliseksi asiaksi, enkä ollut tietoinen, miten asiat tästä eteenpäin menisivät. Jäin odottamaan yhteydenottoa. Ottaisiko vakuutusyhtiö, poliisi tai joku muu seuraavaksi yhteyttä? Ehkä kukaan ei ottaisi yhteyttä. Vakuutusmaksut vain nousisivat ilman ilmoitusta. Pidin myös mahdollisena, etten kuulisi koko asiasta sen koommin.
Keskustelu
Kohtalon ivaa: aamulla luin näitä mainioita pakinoitasi. Niin eikö vaan tänään iltapäivällä kolmion takaa tuli auto törmäten oman autoni oveen...
On nämä outoja juttuja...
Kiitos Matias mukavista kommenteista!
