30.09.2019
Tuomiopäivä - hopeareunus katsastuksessa
Teksti ja kuva: Arttu Lustig
Volvon ensimmäinen katsastus huomassani oli edessä. Takaraivon perukoilla pyöri synkkänä iloiset auton korjaushetket, joita olin internetin opastuksella suorittanut kuluneen vuoden aikana. Mitä jos olinkin vain rikkonut autoa enemmän kuin korjannut? Ohjeet katsastukseen olivat höllentyneet viime vuosina ja valtiovalta oli antanut katsastajille melkein mielivaltaisen vapauden tuomita autoja ajokieltoon. En todellisuudessa tiennyt mitä olin ollut tekemässä yritin korjata autoa.
Olin vuoden aikana vehdannut jarrujen, tukivarsien ja tukikumien kanssa. Irstaimmillaan olin elostellut jopa koko kojelaudan irti internetin tee-se-itse-miesten kannustamana, kun halusin valaista mittareita uudenlaisilla väreillä. Välillä olin joutunut aloittamaan korjauksen uudelleen, olin improvisoinut omia työkaluja ja joskus korjaus onnistui tietämättä syytä tähän. Tunsin kevyesti huonoa omaatuntoa tekemisiäni kohtaan. Kysyin uudemman kerran itseltäni: oliko tämä kaikki sen arvoista.
Minulla ei ollut varaa saattaa katsastuksessa Volvoa ajokieltoon, koska töissä käynti kävisi mahdottomaksi. Vanhan koulukunnan jämäkkä hylkäys tuntui ajatuksena melkein paratiisilta. Kuukausi aikaa kikkailla auto miellyttämään katsastajaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi viedä auto etukäteen huoltamolle. Huoltamolla saisivat tarpeen mukaan kunnostaa Volvon katsastuksen kestäväksi.
Korjaamolla etukäteiskatsastus oli tuttua. Jotkut kiireisimmät ihmiset vievät auton korjaamolle ja pyytävät palauttamaan auton takaisin katsastettuna. Huoltamolla oltiin hyvin tietoisia uudesta, haasteellisemmasta katsastusilmapiiristä, kun toin autoani näytille. Suurin huoleni olivat päästöt. Tämä ei ympäristön takia, vaan kohonneet päästöt voisivat kieliä moottoriviasta. Omia havaintoja onnistuneen katsastuksen esteenä olivat öljyvuoto ja ruosteen syömä reikä helmassa.
Korjaamolla annettiin hyviä ja huonoja uutisia. Päästöt olivat kunnossa. Moottori olisi siis kunnossa. Olin hyvin helpottunut, koska ongelma koneessa olisi tarkoittanut romuttamoreissua. Neutraaleina uutisina olivat muutamien nivelien heikko kunto. Niveliä tulee ja menee. Tämä kuuluu auton luonnolliseen elinkaareen. Huonoina uutisina olivat jo selkeästi näkyvät öljyvuoto ja ruostevaurio.
Huoltamolla oli selvä visio näihin kahteen suurimpaan ongelmaan. Korjaamolla öljynvuoto oli tuttu juttu. Aikaisemmin oli jossain Volvossa ollut sama probleema. Vuoto tyrehtyisi uusimalla putken, jota ei Suomesta tahdo löytyä. Paikallinen hydrauliikkafirmakaan ei työvälineiden puutteen takia suostuisi ottamaan öljyputkea työnalle. Ruostevaurioita korjaamo ei ollut korjannut enää vuosiin.
Annoin luvan vaihtaa nivelet ja pohtisin itse ratkaisua kahteen suurempaan ongelmaan. Soitin paikallisia peltitöitä tekeviin verstaisiin ja jokaiseen oli yli kuukauden jono. Autoni oli väistämättä lipumassa kohti ajokieltoa. Synkistä pilvistä huolimatta olin positiivinen. Ei auton elinkaari voi päättyä ruosteiseen reikään ja tihuttavaan öljyputkeen.
Pelasin rikasta ja köyhää. Vein auton katsastukseen saadakseni kuukauden lisäaikaa, vaikka riskinä olisi, että en selviäisi pelkällä hylkäyksellä. Katsastaja tuli kulmat kurtussa antamaan hampurilaispalautteen. Hylkäys tuli, mutta jarrut olivat hyvässä kunnossa. Tässä vaiheessa jo tuuletin hiukan. En koskaan aikaisemmin ollut niin vilpittömän iloinen hylkäyksestä. Sain kuukauden lisäaikaa. Toisekseen internetin opeilla räpelletyt jarruremontitkin olivat onnistuneet. Pohjimmaisena katsastaja kertoi, että ruosteinen reikä pitäisi paikata ja öljyvuoto tukkia.
Aikaa ei ollut loputtomasti. Öljy pitäisi saada pysymään moottorin sisällä ja reikä tukittua. Miten jobbari selviytyisi tässä tilanteessa? Pelkällä roudarinteipillä katsastusmiestä ei varmaan saisi harhautettua.
Keskustelu
Testikommentti
Testikommentti 2
