27.05.2023
Inssi - ajokoe
Kuva ja teksti: Arttu Lustig
Ajolupaopetuksen viimeinen vastustaja ja koettelemus tuli eteen: tyttärellä oli mahdollisuus ajokokeeseen. Tyttären teoriakoe oli suoritettu hyväksytysti ja varatussa ajokoepäivässä ikä riitti. Yli vuoden kestänyt ajelu ympäriinsä, jota ajo-opetuksen varjolla olimme tehneet, tulisi ammattilaisen arvioitavaksi ja punnittavaksi. Tyttärestäni en ollut huolissaan. Hän ajoi jo kuin vanha tekijä piiskaten Yarista pitkin Järvi-Suomea kuin lisäpeiliä tai valkoista kolmiota takaluukussa ei olisi ollut vuosiin.
Itsestäni olin kyllä hiukan huolissani. Tietesin, että tyttäreni ei mokaisi ajokoetta, mutta pelkäsin, että omin käsin varustelemani ajo-opetusauto ei kelpaisi ajokokeen pitäjälle. Yariksen pienenä ongelmana oli, että kenenkään muun kuin kuskin oli mahdotonta nähdä nopeusmittaria. Tämän ongelman väistääkseni asensin kännykkätelineeseen kännykän, jonka avulla seurasin nopeutta. Opetuspolkimen pähkäilin itse myös paikoilleen. Poljin toimi mielestäni asiallisesti ja oli jämäkästi kiinni, kun olin sitä itse monilla mielikuvituksellisilla tavoilla tunkannut.
Ajokokeen lähestyessä katsastusmaailman kauhut valtasivat mieleni. Paria ajokoetta edeltävänä iltana sängyssä mietin, kuinka kännykkä telineessä olisikin turvallisuusriski äkkipysähdyksessä virkamiehen mielestä. Poljin irtoaisi kuin nappi kännisen kauluspaidasta ennen nukkumaan menoa, kun oikeasta kulmasta kokeilisi sitä nykäistä. Kännykkä ei ollut koskaan tippunut telineestään, vaikka auton alla oli ollut kovinkin täräjävä ja pomppuinen hiekkatie. Opetuspolkimen tukevuuttakin olin kokeillut joka kulmasta useaan kertaan. Suurin painajainen olisi, että ajokokelas olisi valmis kokeeseen, mutta auto ei kelpaisi ajokokeen pitäjälle. Ei auttanut kuin laittaa sormet ja varpaat ristiin opestuauto-Yariksen puolesta ja esittää pieni rukous jokaiselle pielavetiselle, jonka olin ajo-opetusta varten autoon kyhännyt.
Ajoimme katsastuskonttorille ajokokeeseen. Minua jännitti niin tyttäreni kuin auton puolesta. Hyväntuulinen ajokokeen valvoja tuli tervehtimään meitä. Tyttäreni meni kokeen valvojan kanssa istumaan Yarikseen. Jäin ulkopuolelle tarkkailemaan kummankin ilmeitä. Yaris lähti parkkipaikalta ja katosi maisemaan. Ensimmäinen voitto oli käsillä: Yaris oli kelvannut ajokokeeseen.
Huomasin seisovani yksin parkkipaikalla tietämättä, mitä tehdä. Tähän ajo-opetushetkeen minulla ei ollut suunnitelmaa, joten lähdin kävellen läheiselle huoltoasemalle. Huoltoasemalla tilasin kupin kahvia ja ranskalaiset. Ateria yhdistelmää nauttiessani en jännitykseltä pystynyt kuin katsomaan ikkunasta kaukaisuuteen. Tyttäreni yksi suurimmista haaveista oli saada itselleen oma auto ja ajokortti. Parhaani olin yrittänyt auttaessani tämän haaveen toteuttamisessa. Oliko tämä sitten riittänyt? En ollut ajo-opetuksen ammattilainen. Olin yhtä aloittelija ajo-opettajana kuin tyttäreni autoilijana. Meillä oli samat kilometrit takana.
Palasin katsastuskonttorille. Hetken päästä näin Yariksen kaartavan paikalle. Tyttärelläni oli hyvin vakava ilme kasvoillaan auton sisällä. Pelkäsin, että jotain oli käynyt kokeen aikana. Kumpikin nousivat autosta. Kävelin kuuntelemaan tuomiota. Ajokoe oli mennyt läpi hyväksytysti. Tyttäreni saisi kuljettaa itsenäisesti moottoriajoneuvoa pitkin Suomen maanteitä. Riemu sisälläni oli suunnaton, vaikka tiesinkin, että tulisin kaipaamaan niitä hetkiä, kun tyttäreni kanssa ajelisimme päämäärättömästi maakunnan moninaisia teitä kuunnellen musiikkia ja jutellen.
Istuin Yariksen takapenkille. Minua ei enää tarvittaisi etupenkillä. Tyttäreni kertoi, että häntä oli jännittänyt niin paljon kokeessa, ettei pystynyt kunnolla hengittämään. Kokeenpitäjä oli kuitenkin ollut joviaali mies ja auttanut rentoutumaan. Jännityksestä huolimatta koe oli mennyt hyvin eikä kommelluksia tai harhailuja ollut tapahtunut. Jopa kännykkä telineessä ajo-opetuksen apuna oli saanut myös kehut. Pyysin tytärtäni ajamaan huoltoasemalle. Onnistuneen ajokokeen kunniaksi laitettaisiin Yariksen tankki täyteen.
Keskustelu
Ei kommentteja
