30.03.2024
Volvo-paradoksi
Teksti ja kuva: Arttu Lustig
Onnistuneen katsastuksen jälkeisessä hyvänolontunteessa tulee ihminen ahneeksi. Auton arvo nyt korkeampi kuin koskaan tulee olemaan. Keräilyharvinaisuutta tai muuta rahamiesten himon kohdetta Volvostani ei ole koskaan tulossa. Miksi en nyt maksimoisi voittoa ja myisi tai vaihtaisi autoani? Voiton maksimointi Volvosta, pikainen rehvastelureissu Esson baariin ja seuraavaa autoa metsästämään on ollut katsastuspäivän jälkeinen suunnitelmana on ollut minulla jo vuosia.
Näissä vanhoissa vuosikymmeniä selvinneissä Volvoissa on kuitenkin jotain, josta ei autoilija aina uskalla luopua. Nämä menee läpi byrokratian, loskan ja katsastuksen siinä, kun muut saattavat jäädä seisomaan tumput suorassa penkereelle. Vanhan Volvot ovat tekijöitä, eivät myyntimiesten kauniita moderneja standardeja lukuja myötäileviä liikkujia, jotka siirtyvät hyvissä ajoin pois uudempien mallien tieltä.
Työkaverini perheineen ovat jääneet myös vanhan Volvon panttivangiksi. Vanha Volvo on heillä puheen tasolla kakkosautona. Tosiasiassa Volvo on niitä hetkiä varten, kun uudempi järkevä ja pientä polttoaineenkulutusta nauttiva uusi auto pettää eikä suostu liikahtamaan pihasta. Volvo liikahtaa olosuhteista välittämättä. Volvolla varmistetaan, että joka päivä käytössä on auto. Volvo ei ole koskaan pettänyt. Volvo on tosiasiassa ykkönen, jolla perheen liikkumiseen saadaan järkeä.
Tietenkin voi pohtia, mikä vanhasta bensarohmusta tekee niin luotettavan. Auto, joka selviytyy liikenteessä yli 20 vuotta ja yli 400 000 kilometriä, ei ole maanantaikappale, vaan valmistusprosessi on mennyt esimerkillisesti. Ehkä pientä kunniaa voi antaa myös auton edellisille omistajille, jotka ovat olleet vuosihuolloista tarkkoina. Kun kaikkeen tähän lisätään Volvon perinne tehdä kestäviä autoja, meillä yhdistelmä, josta voi olla vaikeaa luopua.
Kaverini hankki jokin aikaa sitten hiukan vanhemman Volvon. Ostoksensa jälkeen hän pohti Volvon järkevyyttä, kun Volvolla oli ajettu jo sentään neljättä sataatuhatta kilometriä. Vastasin, että hän ei tule pääsemään Volvostaan eroon vielä moniin vuosiin. Kaverini tulee vielä kyllästymään Volvoonsa, ehkä lopulta hiukan vihaamaankin, mutta ei lopulta uskalla luopua, koska auto palvelee paremmin kuin yksikään toinen auto hänen elämässään.
Toimivasta autosta on vaikeaa luopua. Maailma houkuttelee uudemman menopelin ääreen pienemmällä polttoaineenkulutuksella, vähäisemmillä veroilla, suotuisimmilla vakuutusmaksuilla ja nykyaikaisemmilla sisätilojen viihdyttimillä, mutta toimivuutta nämä eivät takaa. Voiko kuitenkaan toimivuudelle laskea hintaa, jos vain raha on järkeä? Voiko mielenrauhalle laittaa rahallista arvoa? Minkä laskutoimituksen takana on euro-luku, kun auto käynnistyy vuoden jokaisena päivänä kaikissa mahdollisissa olosuhteissa? Mikä pitäisi olla korjauskulujen ja bensankulutuksen suhde kahta autoa vertaillessa? Onko vanha toimiva auto viisautta ja uusi auto järkeä? Matkatako tuttuja latuja jytä-mummo seuranaan vai ihmetellä maailman tarjoamia uutuuksia kevään tuore ylioppilas seuranaan?
Keskustelu
Ei kommentteja
