Kolmas kerta toden sanoo? - Skoda Economy Run 2018

Minä niin rakastan ajaa autolla Tsekin upeissa maisemissa! Pieniä kyliä, peltoja silmänkantamattomiin ja horisontissa kukkuloilla siintäviä linnoja. 

Pääsin taas ihastelemaan näitä maisemia, kun osallistuin kolmatta kertaa Skodan taloudellisuusajokilpailuun.

Linna bongattu!

Kilpailu oli tänä vuonna todella suosittu ja lähtöviivalle asettui peräti 60 autoa. Taso oli älyttömän kova; kulutukset olivat sellaisia etten edes tajua miten bensa-autolla pystyy niihin! Itse olin tuloslistalla vähän yli puoli välin, mikä ei ollut tässä joukossa yhtään hullumpi suoritus.

Meitä suomalaisia oli kisassa samat kolme paria kuin viime vuonna. Olimme mukana median edustajina ja Skoda tarjosi meille autot ja jopa kisaa edeltävän yön majoituksen.

Ajaisiko Fabialla vai Fabialla?

Median edustajat saivat ajaa kilpailun juuri faceliftin saaneella Skoda Fabialla. Muut suomalaisparit halusivat viisivaihteinen 74 kW version, mutta kyseltyäni tsekkiläiseltä taloudellisuusajajakaveriltani Marekilta suosituksia valitsin kuusivaihteisen 81 kW version. Se on paperilla aavistuksen janoisempi kuin 74 kW, mutta olisi kuulemma käytännön ajossa parempi.

Niin, kilpailussa ajamani Fabia oli tosiaan manuaalivaihteinen. Se olisi ahdistanut minua aiemmin, koska olen ajanut automaatilla vuosia, mutta nyt se ei enää haitannut. Elokuussa manuaalivaihteisella Seat Ibizalla ajamani Suurajot EcoRun todisti, että hallitsen taloudellisen ajamisen manuaalillakin. 

Päätin ajaa Fabialla. :P

Fabia tutuksi!

Saimme autot jo perjantaina Prahasta, mikä oli tosi hieno juttu, koska siten meillä oli hyvin aikaa tutustua niihin ennen kisaa.

Autot haimme erään ostoskeskuksen parkkihallissa toimivasta autofiksaamosta. Autojen saaminen ulos parkkihallista oli yllättävän haastavaa, sillä emme ymmärtäneet pysäköintilippusysteemiä eikä autot luovuttanut mies osannut englantia. Yhdestä autosta meni rengaskin, kun se osui kanttariin kuskin peruuttaessa pois pysäköintitalon puomilta, kun pysäköintilippu ei avannutkaan porttia.

Tilanteesta selvittiin lopulta Google Translatella, elekielellä ja kädestä pitäen näyttämällä. Rengas vaihtui vararenkaaseen ja kisa-aamuna tiimillä oli katsastuksen yhteydessä todellinen varikkokäynti, kun koko rengassarja vaihdettiin uuteen.

Edellisenä päivänä oli myös hyvin aikaa liimata autoon asiaan kuuluvat AL-Sportin tarrat.

Ehdin tutustua Skoda Fabiaan lähes parinsadan kilometrin verran ennen kisaa. Ajoin meidät ensin Prahasta kisapaikkakunnalle Kosmonosyyn, minkä jälkeen ehdin vielä ajaa lähiympäristössä samanlaisen kulutus/kierroslukema/nopeusvertailun kuin minkä tein elokuussa Ibizan kanssa.

Testi osoitti, että 81 kW Fabialla olisi taloudellisinta ajaa 55-65 km/h nopeudella 1250-1400 rpm kierroksilla 5. ja 6. vaihteita käyttäen. Vaihdetta 4 kannattaisi välttää, koska sillä kulutus (ja kierrokset) nousivat selkeästi korkeammiksi. 

Olin yllättynyt, että taloudellinen nopeusalue oli noin matala! Tämä nimittäin tarkoitti, että koko kilpailun voisi ajaa taloudellisella nopeusalueella, jos taajamissa ajaisi vähän ylinopeutta. 

Punainen: 4. vaihde, keltainen: 5. vaihde, vihreä: 6. vaihde.

Kulutustestailujen jälkeen ajelin vielä ympäriinsä, että saisin lisää tuntumaa autoon.

Ikuisena aikatauluoptimistina ja maisemia katsellessani ajoin tietysti vähän liian kauas. Vielä kun meinasin eksyä Mlada Boleslavin kaduille, alkoi tehdä vähän tiukkaa ehtiä lehdistöillalliselle.

Ehdin onneksi ajoissa eikä tosin olisi edes ollutkaan niin kiire. Monet median edustajat olivat juuttuneet Prahasta lähtiessä perjantairuuhkaan, joten illallista piti hieman myöhäistää. 

Lehdistöillallisen avaus. 

Kilpailun aamutouhut

Illallisen yhteydessä saimme tilaisuuden valita lähtönumeromme. Olisimme voineet olla vaikka numero yksi, mutta se tuntui minusta jo hieman liioittelulta. Valitsinkin meille numero kympin, että tulisi täyden kympin suoritus!

Olemme aiempina vuosina tulleet kisapaikalle myöhemmin, mutta alkupään numero vaati ilmoittautumista jo klo 7.00. Se olikin hyvä juttu, sillä varhain aamulla katsastuksessa ei ollut vielä ruuhkaa vaan halliin sai ajaa melkein suoraan. Tuntia myöhemmin tilanne on yleensä ihan toinen!

Saatuamme auton kuntoon oli vielä hyvin aikaa syödä aamupalamakkaroita ja omenastruudelia ennen kilpailijainfoa. Kuljettajana otin rennosti ja keskityin somettamiseen. Kartturilla sen sijaan oli vähän enemmän tekemistä tiekirjaa läpikäydessä.

Tiekirjaan tutustumista ja aamupalaa Skoda Training Centressä.

Ensimmäinen kilpailija lähti reitille klo 9 ja meidän vuoromme oli klo 9.18. Harmillisesti Marek oli vasta numero 57, joten hän pääsi lähtemään reitille vasta lähes 2 tuntia jälkeeni emmekä ehtineet vaihtaa päivän aikana kuin pari sanaa.

Jutellessani Marekin kanssa automme työnnettiin lähtöjonoon. Ei passaa kuluttaa ylimääräistä bensaa! 

Virallinen lähtöposeeraus. (Kuva: Skoda Economy Run)

Lähtölippu heilahti ja ei muuta kuin matkaan!

Rennolla otteella reitille, tai sitten ei

Olen tänä vuonna lopulta opetellut keskittymään taloudellisuusajokilpailuissa (lähes) pelkkään ajamiseen ja jättämään höpöttäminen vähemmälle. Ei siis hihkumisia hienoista maisemista tai mistään muustakaan kartturille. Tsekissä tosin ihailin maisemia itsekseni sen minkä kerkesin.

Kolmannella kilpailukerralla Skoda Economy Runissa kuviot olivat jo varsin tutut, joten en stressannut kilpailusta yhtään. Ajetaan ja nautitaan maisemista! Vielä kun keskinopeuspyynti oli niinkin alhainen kuin 52 km/h, ei kiirettäkään olisi pitänyt tulla missään vaiheessa.

Pitkillä suorilla muut autoilijat paahtoivat ohi pihistelijöistä. Ja paljon lyhemmilläkin, sillä Tsekissä on aika villi ohituskulttuuri. :O

Toisin kuin minä, kartturini Jaakko oli äärimmäisen stressaantunut jo ennen kilpailua ja sitä jatkui koko aamupäivän jakson.

Hän tuntui vain laskevan laskemistaan, kuinka monta minuuttia olemme myöhässä hänen suunnittelemastaan aikataulusta. Vasta kun ennen taukoa oli jäljellä enää sellaista maastoa ettei aikataulua pystynyt kirimään kiinni eikä muita autoja ohittelemaan, hän rauhoittui.

Tauolle tullessa kilpailu sai rugbymaisia piirteitä. Kartturini kirmasi viemään aikakorttia tarkastajalle niin kovaa, että törmäsi vahingossa toisen suomalaistiimin jäseneen niin että tämä heitti kuperkeikan ja kengätkin lentelivät ilmassa. Harmi että videokamerastani oli akku loppu, joten en saanut lentoa talteen eikä voitu tehdä videotuomarointia. :’D

Iltapäivällä kartturini sanoi, että olemme seitsemän minuuttia myöhässä aikataulusta. Seitsemän? Miten ihmeessä? Ajoin sitten seuraavat maantiejaksot 90 km/h, että saisin aikaa kiinni.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin kartturini huomasi, että olimmekin oikeasti pari minuuttia edellä aikataulua, joten olin kaahannut ihan turhaan! Onneksi olin ihmetellyt asiaa ääneen, niin Jaakko tarkisti laskelmansa ja sain taas ajella rauhassa.

Kisan virallinen valokuvaaja pääsi yllättämään iltapäivällä. (Kuva: Skoda Economy Run)

Ylimääräisiä mutkia matkassa

Lähtönumerostamme huolimatta ajo ei ollut ihan täyden kympin suoritus, sillä tulosta verotti pari ylimääräistä koukkausta pois reitiltä.

Ajoin ensimmäisen kerran harhaan yhdessä liittymässä, koska seurasin liian orjallisesti tienumeroita enkä luottanut matkamittariin ja kartturiin. Erkanemiskaistan kohdalla kilometrit täsmäsivät, mutta tienvarsiopasteessa oli numero 262 ja kaupunkikin oli eri kuin tiekirjassa kerrottu "268 Mimon", joten päätin jatkaa suoraan.

Taustapeilistä sitten näkyi, että seuraavat kilpailijat kääntyivät jonossa tielle, eli väärin meni. Onneksi ajamamme tie oli leveä eikä vastaantulijoita ollut, joten pystyin tekemään siinä saman tien U-käännöksen. 

Marek oli missannut saman risteyksen, mutta käynyt kääntämässä auton vasta seuraavassa mahdolisessa liittymässä, sillä tuossa kohdassa ei olisi saanut tehdä U-käännöstä. Että joo, ecorunia ajetaan kyllä ensisijaisesti liikennesääntöjen mukaan, mutta joskus hätä ei lue lakia enkä edes tajunnut ajatella asiaa, kun kartturilta tuli käsky tehdä äkkiä uukkari...

Ohittamani liittymä oli sellainen, ettei sinne pystynyt ajamaan vastakkaisesta suunnasta, mutta onneksi vaihtoehtoinen reitti oli selkeä ja pian olimme taas oikealla reitillä. Seuraavana vuorossa olleeseen liikenneympyrään kartturini ei ehtinyt kartalle, mutta onneksi sen läpi ajoi muita kilpailijoita, joten seurasin vain heitä.

Tutkiessani tapahtunutta kisan jälkeen videolta huomasin, että liittymää ennen oli sittenkin ollut tiekirjan mukainen opaste. Itse liittymän kohdalla olleessa opasteessa luki eri kaupunki ja tie, mistä sitten vedin väärän johtopäätöksen.

Viitta ohjaa Mimoniin, mutta unohdin sen ilmeisesti saman tien kun olin ohittanut viitan.

Liittymän kohdalla oleva viitta ohjaa tielle 262 eikä siinä ole mitään mainintaa Mimonista. Hämäävää tällainen informaation jakaminen useampaan viittaan!

Jälleen reitillä! Muut kilpailijat tulossa risteykseen vasemmalta kuten tiekirja neuvoi.

Toinen harhaanajo tapahtui kaupungissa, jonka liikennejärjestelyjä oli käyty läpi jo ohjaajakokouksessa. Siellä ajettiin hassusti yhden torin poikki kulmasta kulmaan ja sitten 45 asteen käännös vasemmalle.

Torin läpi ajaminen meni ilmakuvan opastamana sujuvasti, mutta sen jälkeen tuli nopeaan tahtiin kolme käännöstä, joista viimeisen menimme pitkäksi. Jaakko huomasi virheen kuitenkin heti, joten korjauksena oli peruuttaa 10 metriä ja kääntyä oikealle tielle. Valitettavasti ekan harhaanajon jälkeen kiinniottamamme ja ohittamamme kilpailijat ehtivät tässä ajassa ajaa taas ohitsemme.  

Ilmakuva oli selkeä, mutta sitten tiputtiin kartalta.

Kolmatta harhaanajoa ei tullut, vaikka kartturini tipahti kerran pois kartalta ja pyysi pysähtymään. En kuitenkaan pysähtynyt, vaan jatkoin matkaa muiden tiimien perässä. Se etu jonossa ajamisessa on, että jos on epävarma olo voi seurata muita. Ja jos ajetaan harhaan, niin ajetaan sitten porukalla, kuten viime vuonna, kun toinen suomalaistiimi seurasi meitä väärälle tielle. 

Haasteita matkan varrelta

Vaikka olin päässyt tutustumaan Fabiaan jo edellisenä päivänä, sen voimattomuus ylämäissä pääsi silti yllättämään. Tai ehkä mäkien jyrkkyys olikin se, mikä yllätti?

Päivän alussa jouduin vaihtamaan muutaman kerran kesken mäen pienemmälle vaihteelle, koska auto ei vain jaksanut vääntää ylös. Aika nopeasti opin kuitenkin tuntemaan auton voimavarat ja valitsemaan oikean vaihteen jo mäen alla.

Fabian 81 kW kone jaksoi onneksi vääntää ihan eri tavalla kuin elokuussa ajamani 66 kW Seat Ibiza. Sen kanssa olisin varmaan ollut helisemässä näissä mäissä!

Kun Fabian oppi tuntemaan, se oli vallan mainio auto!

Tavallisten mäkien lisäksi reitillä oli muutamia jyrkempiä rinteitä, joissa tie mutkitteli mäessä tehden useamman liki 180 asteen käännöksen. Ne tuottivat ihan omanlaisensa haasteen taloudelliseen ajamiseen, sillä mäkeä ei voinutkaan vain rullata alas moottorijarrutuksella, vaan mutkiin oli pakko hidastaa reilusti.

Ensimmäinen tällainen serpentiinimäki pääsi vähän yllättämään. Auto vieri kivasti alamäkeen, kun tie kaartui yllättävän tiukasti oikealle. Päällä oli tietysti isoin vaihde ja kun mutkaan pitikin jarruttaa kovasti, auto päästi hyvin tyytymättömän äänen. Kutonen ei ollut ollenkaan hyvä vaihde enää siinä vaiheessa, kun vauhtia oli enää 35-40 km/h.

Otin tästä opiksi ja ajoin seuraavat alamäet suosiolla 4. vaihteella, jolla moottorijarrutus toimi yhtä hyvin ja jos piti jarruttaa, kierrokset eivät tippuneet heti liian mataliksi.

Tiukka mutka ylämäkeen! Nopeus taisi tipahtaa tässä alle 40 km/h:iin.

Iltapäivän suurin haaste oli etenemistä hidastavat tietyöt, joita oli merkitty reitille viisi kappaletta. Tietöitä oli myös aamupäivällä, ja niitä varten aikatauluun oli lisätty yhteensä kymmenen extraminuuttia. Jos kuitenkin joutuisimme seisomaan tietöissä vielä pidempään, järjestäjät voisivat katsoa pysähdykset GPS-seurannasta ja huomioida ne tuloksissa.

Selvisimme iltapäivä tietöistä todella sujuvasti, eikä ylimääräisiä pysähdyksiä tullut paljon. Yhteensä taisimme seistä tietöiden liikennevaloissa 12 minuuttia, mistä yksissä tosin peräti 6 minuuttia. Ne valot eivät turhan usein vaihtuneet, sillä meidän ei tosiaan tarvinnut liikahtaa paikaltamme vasta kun 6 minuuttia oli kulunut ja sitten saimme jatkaa matkaa.

Aamupäivän siltatyömaalla piti ajaa jonossa tosi hitaasti, kun lopulta päästiin läpi valoista.

Olimme saaneet käsityksen, että iltapäivän jakso olisi aamua haastavampi, koska järjestäjät suosittelivat ottamaan aamupäivällä vähän etumatkaa aikatauluun. Yllättäen iltapäivä reitti olikin hyvin leppoisa ajettava.

Aluksi kävimme kiertämässä osittain saman mutkaisen ja mäkisen lenkin kuin aamupäivän jakson lopussa, mutta sen jälkeen tiet muuttuivat isommiksi ja tasaisemmiksi. Olimme myös ilmeisesti nousseet aamupäivällä ylängölle, sillä iltapäivä tuntui olevan enemmän laskettelua alas. Ajotietokoneen mukainen keskikulutuskin tippui aamusta desillä ja oli maalissa 3,7 l/100 km.

Ystävällinen ylinopeusvalvonta

Skoda Economy Runissa on varsin reilu käytäntö ylinopeuksien mittaamisessa, mihin liikennevalvonnankin pitäisi ehkä painottua.

Sen sijaan, että nopeutta valvottaisiin yhdessä tietyssä pisteessä, onkin määritelty kaksi pistettä, joiden välillä pitää viihtyä vähintään tietty aika. Välimatkalle kulunut aika tarkistetaan GPS-seurannasta.

Jos välimatkasta suoriutuu nopeammin, on ajanut ylinopeutta. Esimerkiksi kun ajatuksissani kiihdytin  eräässä taajamassa hetkellisesti 60 km/h:iin mutta hidastin sen heti pois, ei siitä tullut mitään seuraamuksia. 

Ylinopeussakkoa tulee kilpailussa vasta 10 km/h ylityksestä. Siinä saa oikeasti kaahata taajaman läpi, jos aikoo saada sakkoa! Raja oli kuulemma aiemmin 5 km/h, mutta se nostettiin joitakin vuosia sitten kymppiin. Syy jäi hämärän peittoon. Mietin, että voisiko kyseessä olla mittaustekninen asia?

Mittaustavan miinuspuoli on siinä, että sillä ei pysty valvomaan ylinopeuksia lyhyillä matkoilla. Esimerkiksi junaradan ylityksissä matalaa nopeusrajoitusta on vain 50 metriä, jonka ajamiseen 50 km/h nopeudella menee noin 3,6 sekuntia. Tällaiseen tarkkuuteen GPS-järjestelmä ei pysty millään.

Valvotun tasoristeyksen saa ajaa max. 50 km/h. Tässä paikassa oli kaupungin nopeustaulu ja ajoin näköjään just oikeaa vauhtia.

Loppumatka

Ennen maalia reitille osui kuusi kilometriä moottoritietä, jolla pystyi ottamaan menetettyä aikaa kiinni, jos oli tarve. Me olimme hieman myöhässä aikataulusta, mutta sen tavoittaminen ei vaatinut suurta nopeuden nostoa eikä todellakaan moottoritienopeuksia, että saimme aikataulun kiinni.

Kun sitten kuitenkin useampi isommalla numerolla varustettu kilpailija ohitti meidät, alkoi pikkuhiljaa vähän jännittää. Ollaanko laskettu jotain väärin? Ei pitäisi olla, mutta varmuuden vuoksi kartturini suositti hieman kiristämään tahtia.

Numero 14 ohitti meidät moottoritien alussa, mutta myöhemmin vuorostani ohitin sen, kun se tuntui hidastelevan.

Lopulta olimme 325 km pituisen reitin maalissa 31 sekuntia etuajassa. Kylläpä kaahasin! ;)

Lentävä maaliviivan ylitys.

Maaliviivalta ajettiin suoraan halliin loppumittauksiin.

Kilpailun tarkastuskortti näyttää, tankissa olevan bensan määrän kilpailun alussa ja lopussa sekä ohmi-lukemana että litroiksi muutettuna. Alkumittauksen jälkeen autoon tankataan 10 litraa, joten kulutimme reitillä 12,46 litraa bensaa.

Maaliin saapumisemme jälkeen oli pari tuntia aikaa hengailla, syödä ja ottaa valokuvia, kun odoteltiin muita kisaajia. Alkupään numero oli edelleen loistava valinta!

Kilpailijoiden etenemisen näki hienosti Oni Systemin liveseurannasta. Siitä pystyi myös tarkistamaan yksittäisen auton nopeudet ylinopeusmittausjaksoilla, joita oli varmaan parikymmentä ellei enemmänkin.

Enää ei olisi montaa jäljellä: numero 58 tulossa maaliin.

Tulokset ja yhteenveto

Bensaluokassa oli 40 osallistujaa ja kilpailun taso todella kova.

Luokan voittivat Jan ja Pavel Horníček, jotka suoriutuivat vapaasti hengittävällä 44 kW Skoda Citigolla 325 km pituisesta reitistä uskomattomalla 2,93 l/100 km kulutuksella!

Ehkä vieläkin uskomattomampaa on, että toiseksi paras tulos 3,09 l/100 km ajettiin yksilitraisella 85 kW Skoda Octavialla. Se painaa monta sataa kiloa enemmän kuin pikkuruinen Citigo, joten desin ero kulutuksessa ei ole juuri mitään.

Medialuokan kilpailun voitti 74 kW Fabialla 3,55 l/100 km kulutuksella radiotoimittaja Koval Vojtěch, joka oli todellinen multitaskaaja. Hänen kartturinsa oli sairastunut, joten hän sekä ajoi että luki karttaa. Mahtava suoritus! :D 

Oma tulokseni oli 3,85 l/100 km, mihin olen sangen tyytyväinen. Se oikeutti bensaluokan sijaan 26/40. Sama sijoitus kuin viime vuonna, mutta luokassa oli nyt 10 kilpailijaa enemmän eli huomattava parannnus. Medialuokassa sijoitukseni oli 6/12, mikä ei sekään ole hullumpi.

Suomalaiset ajoivat todella tasaisesti, sillä kulutukset olivat kaikki desin sisällä toisistaan. Markku Lehisto ja Raimo Alm olivat 21. sijalla 3,77 l/100 km kulutuksella kun taas Matti ja Leena Sinervä olivat 27. sijalla 3,87 l/100 km kulutuksella. 

Suomalaistiimit kisan jälkeen.

Olisi tosi mielenkiintoista tietää, miten olisin sijoittunut, jos autossani olisi ollut saman kokoiset renkaat kuin muissa: minulla oli nyt 17” kun muilla oli 16”. Entä miten olisin pärjännyt viisivaihteisella 74 kW moottorilla? Oliko 81 kW:sta etua, kuten Marek sanoi?

Kaiken kaikkiaan kilpailusta jäi todella hyvä fiilis. Järjestelyt olivat jälleen ensiluokkaiset ja isännät todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia.

Muutamakin kilpailijapari oli kiinnostunut suomalaisista taloudellisuusajokilpailusta. Toivottavasti he pääsisivät osallistumaan meidän kilpailuihimme ensi vuonna!

Virallinen yhteiskuva iltahämärässä salamavalojen loisteessa. Näyttää olevan ilmeestä päätellen aika vakava paikka mulle. :D