Yksi vai 50 hevosvoimaa?

Kuten niin monet tyttölapset, myös minä olin kouluikäisenä innokas hevoshullu. Hevoskirjat luettiin puhki, kaappien ovet tapetoitiin hevosjulisteilla ja siskoni kanssa leikittiin aina hevosta. Kesän kohokohta oli vierailu tädilläni, koska hänellä oli hevonen ja pääsimme sillä joskus ratsastamaankin. Eräänä kesänä olimme siellä muutaman päivän ratsastusleirimeiningillä ja se oli ihan parasta! Muuten en kuitenkaan harrastanut sitä, koska se olisi ollut niin kallista.

Aikuisiällä olen useammankin kerran miettinyt, että mitä jos aloittaisin ratsastuksen nyt kun siihen olisi varaa. Koskaan en kuitenkaan saanut aikaiseksi selvittää, missä olisi hyvä talli. Tiedättehän ryhtymisen vaivan?

Keväällä hyvä ystäväni, jonka lapsi harrasti ratsastusta LaKu Stall -tallilla, oli järjestämässä ratsastuskokeilua itselleen ja kaverilleen ja kysäisi minuakin mukaan. No ilman muuta! Ratsastaminen oli kiehtovaa, mutta vaikeaa. Oli päästävä harjoittelemaan lisää! Ratsastavien lasten äitejä riitti sen verran, että parin kokeilukerran jälkeen tallilla päätettiin perustaa lauantaihin klo 13 aikuisten alkeisryhmä. 

Ajattelin, että kun myyn moottoripyöräni, voin käyttää siitä säästyneet rahat ja ajan ratsastamiseen. Eerikin laskennalliset 50 hevosvoimaa muuttuisivat yhdeksi eläväksi hevosvoimaksi. Muutaman kerran jälkeen kävi kuitenkin se mitä vähän alunperin pelkäsinkin. Aloin tympääntyä siihen, että ratsastus vei ajomatkoineen ja alku- ja loppuvalmisteluineen kolme tuntia lauantai-iltapäivästä. Välillä olisi kiva tehdä jotain muutakin.

Lisäksi hevoset eivät herättäneet enää sellaisia tunteita kuin lapsena. Ovathan ne kivoja ja niitä on kiva silitellä, mutta kun joka tunti oli eri hevosen kanssa, et ehdi oppia mitenkään sen tavoille. Vaikka ne ovat eläimiä, ne silti tuntuivat työkaluilta, jotka pitää vaan huoltaa ennen ja jälkeen tunnin, koska yksittäisen ratsastuskerran aikana hevosen ja ratsastajan välille ei kehity mitään.

Suosikkiheppani Esko, jolla olen päässyt ratsastamaan kahdesti.

Moottoripyöräilyn kanssa minulla on ollut aina se ongelma, etten malta lähteä viikonloppuisin ajamaan pidempää lenkkiä. Ratsastamiseen kuitenkin pystyin käyttämään 3 tuntia koska se oli sovittu meno. Mutta mitä jos sittenkin jättäisin viikottaisen ratsastamisen pois ja ajaisin välillä pitkiä reissuja mp:llä? 

Kuten edellisessä blogimerkinnässä annoin ymmärtää, minulla oli mp-kauden ensimmäisen viikonlopun jälkeen sellainen fiilis, että voisi kyllä ajaa lisää... Eilen jutun lukenut työkaverini tiedusteli, aionko myydä sen kuitenkin vielä. Vastasin, että jos joku siitä nyt sen 2500 e maksaa niin enköhän, mutta tinkimään en ala. "Onko päätetty kanssa?" No joo, kai...

Miten sattuikin, eilen illalla sain ensimmäisen tekstarin, jossa kyseltiin mahdollisuutta päästä katsomaa Eerikiä. Kyselijä oli parinsadan kilsan päästä, joten tuntui, että nyt voisi olla tosi kyseessä. Siitä seurasikin dilemma: haluanko mä oikeasti luopua siitä?

Vielä huhtikuussa olin varma moottoripyörän myymisestä, mutta nyt kauden aloitettuani on tuntunut siltä, että olen innostunut siitä enemmän kuin parina viime vuonna. Pyörittelin ajatusta illan päässäni ja lopulta tulin siihen tulokseen, että ei, en raski myydä. Vaikka aaisin vain vähän, on Eerikistä minulle iloa enemmän pyöränä kuin rahana. Niin poistin myynti-ilmoituksen netistä ja pahoittelin tekstaajalle, että pyörä ei sittenkään ole myytävänä.

Valintani on siis 50 hevosvoimaa.

 Jatkan sittenkin seikkailuja 50-hevosvoimaisella Eerikillä. Eikä se pois sulje sitä, ettenkö voisi satunnaisesti käydä moikkaamassa 1-hevosvoimaisia.