01.10.2017

Renault esitteli jo tuttuja sähköautoja Frankfurtin IAA2017 messuilla

Osoite kopioitu

Renault Zoe on jo erityisen tuttu sähköauto, koska onhan se pitkään jo ollut Euroopan eniten myyty sähköuto. IAA2017 automessuille Frankfurtiin Renault oli tuonut näytille vain jo ennestään tutut Renault Zoen 40 kWh mallin sekä Twizyn. Itse olisin kaivannut erityisesti jo aiemmin esiteltyä konseptimallia, eli Renault Zoe RS:ää, mutta sitä ei siis nähtävillä ollut. Olisin kovasti toivonut Renaultin esittelevän myös Zoen yläpuolelle mallistossa sijoittuvaa, hieman kookkaampaa ja selkeästi virtaviivaisemmin muotoiltua sähköautomallia. No, eipä näkynyt sellaistakaan olevan tulossa.

Olen jo aiemmin kirjoittanut Zoesta koeajoraportin, joten en tähän lähde enempää sitä ruotimaan. Messuilla molemmat Rellut tuntuivat kiinnostavan niin kovasti, etten millään meinannut saada niistä kuvia ihmiten parveillessa niin runsain määrin ympärillä.

Hienoa on se, että Zoe vihdoin saatiin Suomeenkin ja että sitä myös tilatessaan on saatavilla.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Autonäyttely IAA2017 Renault Zoe

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) ajotietokone (1) Akku (28) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (2) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (2) Audi (6) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) Blåisvatnet (1) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) BYD (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (2) Cybertruck (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) e-3008 (1) e-5008 (1) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (28) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) e-tron (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV3 (2) EV6 (1) EV9 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Explorer (1) Fazua (2) Ford (2) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (3) hiihtoloma (1) historia (2) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (31) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (2) kesärenkaat (2) KGM (1) Kia (8) kitkarengas (1) koeajoraportti (42) Kona (8) korjaus (1) korkeajänniteakusto (1) kululaskelma (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (3) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) Lyngen (1) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (2) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (43) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (4) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (12) Pikalataus (6) Polestar (2) Polestar 2 (2) polestar 3 (1) polestar 4 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) Q6 (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (84) Renault (9) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Scenic (2) Seal (1) Skoda (3) Smart (1) softabugi (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (247) sähköauto 50 000 euroa (1) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (38) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (2) Sähköautolla Virossa (1) sähköautomatkailu (60) sähköauton kulutus (3) Sähköauton lataaminen (34) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Tavascan (1) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (7) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (9) Torres EVX (1) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) tuulilasi (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (2) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Yykeänvuono (1) Zoe (10)
nwdb