30.10.2017
Hirvet
Teksti ja kuva: Arttu Lustig
Kulunut syksy on ollut erikoista aikaa autoiluun ja ruokaan liittyen. Nimittäin koskaan en ennen ole nähnyt hirviä liikenteessä. Kuluneen syksyn aikana olen nähnyt ajaessani autoa hirviä kaksi kertaa. Kummalakin kerralla hirvet eivät olleet romanttisesti kaukana pellon reunassa tai metsähakkuualueella aamun sarastaessa, vaan keskellä hirvet ovat seisseet päivää aivan tien vieressä.
Ensimmäisen kerran näin asutusalueella kolme hirveä. En ollut olla uskoa silmiäni, kun keskellä päivää kolme majesteettista eläintä seisoskeli pomomiehinä kevyenliikenteenväylällä. Ensiajatukseni oli, että muutama hevonen olisi päässyt karkuun, mutta kauhukseni huomasin hevosten olevankin hirviä. Hiljensin heti vauhtia ja pysäytin autoni. Hirvijengi katseli hetken ympärilleen kuin etsiäkseen jotain, jonka jälkeen kolmikko marssi tien yli metsän siimekseen.
Toinen kerta sattui työmatkalla, jolloin olin jo kilometrien päässä taajamakeskuksesta keskellä harvaan asuttua aluetta. Emä ja vasa tuijottelivat hetken metsänreunan ja tienpientareen välissä matkaani kohti leveämpää leipää. Katseemme kohtasivat syvästi ja merkityksellisesti.
Kauhistuttavia kokemuksia olivat kumpikin kerta. Olen tähän asti lukenut hirvistä vain lehdistä ja nähnyt valtion karjan majailevan aidatuilla alueilla eläintarhassa. Nyt he tunkeutuivat arkeeni suurine naamoineen ja tikkuohkasine kinttuineen.
Tänä syksynä on tapahtunut myös jotain muuta, mitä elämässäni ei ole aikaisemmin tapahtunut, jonka epäilen vahvasti liittyvän edelliseen. Sain nimittäin haltuuni kimpaleen hirvenlihaa. Valmistin ensimmäistä kertaa elämässäni siitä omin kätösin herkullisen paistoksen, jonka nautin sienisalaatin ja perunamuusin kera. Mahtava uusi kulinaristinen kokemus.
Tämän aterioinnin jälkeen hirvet ovat ilmestyneet tienreunaan tuijottelemaan.
Pelkäänkin nyt, että näkemäni hirvet ovat tulleet varoittamaan tekemästä samoin uudestaan. Hirvillä saattaa olla suunnitteilla jopa kosto raakalaismaisesti tapetun lajitoverinsa puolesta, mutta selvisin täpärästi valppauteni ansiosta näillä kahdella kerralla. Illan pimeinä tunteina teekupin ääressä mietin, että tietävätköhän hirvet, että en tappanut heidän lajitoveriaan. Vai onko sillä edes heille väliä? Ovatko hirvet valmiita uhraamaan oman terveytensä tai jopa henkensä omiensa tulevaisuuden turvaamiseksi? En usko, että tähän saadaan koskaan vastausta.
Onneksi arkinen ruokavalioni on muusattuna sellaisten eläinten ruhoista, jotka ovat syntymästä kuolemaan asti visusti lukkojen takana tai rahdattu kaukaa ulkomailta. En kestäisi ratissa jatkuvasti vahdata tiereunassa väijyviä kanoja, lehmiä ja sikoja. Kanat olisivat vaikeampia seurattavia, koska pienen kokonsa ansioista pystyisivät piiloutumaan tienpenkkaan ennen kostohyökkäystä. Lehmät ja siat olisivat taas tragikoominen näky kömpelöine kehoineen toisin kuin ripeäkinttuiset hirvet, mutta onnistuvat tekemään autolleni tuhoja.
Hirvet olisivat tietenkin mukava luolamiehen elämästä inspiroituneen elämäntavan jatke, mutta en halua pelätä kostoa ratin takana. En välitä, kuka käyttämäni eläinkunnan tuotteet listii, kun itse en kuitenkaan sitä aio autonratissa tehdä.
Keskustelu
Ei kommentteja
