Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Lyhyt kesäromanssi Väyrys-Mersun kanssa sai päätöksen. Mersun ja allekirjoittaneen viimeiset yhteiset päivät ja niihin liittyvät tapahtumat olivat sen kaltaisia, että tulevaisuudessa saattaa olla tarvetta ammattilaisen apuun käsitellessäni myyntitapahtuman aiheuttamia posttraumaattisia jälkikaikuja. Katsos, kun myynnissä on saksalainen premium-auto ja hintana kolminumeroinen rahasummalla, mitä vain voi tapahtua. Ehkä myöhemmin pystyn avautumaan yksityiskohtaisemmin kokemastani.

Yritin aluksi myydä Väyryskää autoliikkeille, mutta kukaan ei huolinut autoa. Katsastus oli armottomasti liian lähellä. Aina sama vastaus: katsasta ensin ja sitten tarkastellaan tilannetta uudelleen. Väyryskä oli sen luokan auto, että oli parempi laittaa nettikirpputorille ilman kuvaa myynti-ilmoitus, jossa kerroin lähistöllä kummittelevasta katsastuksesta.

Internetin autosankareita, suuria vanhempien autojen pelastajia ja nopeiden käteiskauppojen mestareita katsastuksen kauhut eivät pelottaneet. Eri vuorokauden aikoihin sain tekstiviestien kautta uteluita. Vanhan liiton kauppamiehenä en juurikaan reagoinut niihin, koska ajattelin, että vain tosiostaja voittaa katsastusarvan rohkeasti soittamalla.

Sain voittajan puhelimen päähän. Heti kättelyssä tarjottiin nopeaa käteiskauppaa. Tiesin välittömästi keskustelevani Väyrysen seuraavaan omistajan kanssa. Kävimme suusanallisesti mahdollista vikalistaa läpi. Keskustelin aidon jobbarin kanssa, joka selvästi oli tottunut puunaamaan ja kevyesti rassaamaan auton kuin auton katsastuksesta läpi.

Sain luvatut nopeat käteiskaupat.

Yhdentekevää enää. Sain ylimenokauden auton tilalle sen, mitä olin jo vuosia sitten itselleni tavoittelemassa, mutta päädyin Saabiin. Tämä auto oli ruotsalainen pyöräilykypärän ja tykinkuulan sekasikiö Volvo C70. Pieni, epäkäytännöllinen ja hiukan liikaa tehoja ulkonäköpisteillä mitattuna. Itseäni on kuitenkin aina houkuttanut ristiriitaiset autot. Tylsän ulkonäön alla tehokas moottori, joka saa saippuakotelosta inspiroituneen muotoilun rimanalituksen liitämään bemarikuskia päänvaivaksi. Tällöin autoilussa on myös yhteiskunnallista merkitystä, kun osoittaa kovapäisimmille, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää.

Sain siis unelmieni Volvon itselleni. Koeajolla autossa oli vanhan ja kokeneen auton tuntua. Auto puhutteli minua. En tosin saanut sanoista selvää, mutta kuuntelin herkällä korvalla. Autolla oli rutkasti salaisuuksia, joita saisin salapoliisin lailla selvitellä vielä pitkään. Pidin autosta ja auto vastasi samalla mitalla tunteeseeni.

Volvon ohjaamossa oli yksi suurempi leimallinen jälkiasennettu laite, johon en koeajolla jaksanut kiinnittää huomiota. Alkuperäisen radion tilalle oli asennettu kosketusnäytöllinen monitoimilaite, jonka avulla pystyi musiikinkuuntelun lisäksi navigoimaan ja katselemaan valokuvia. Soittimen ruutua tökkimällä löytyi valikkoa valikon perään, joiden tarkoitukseksi arvioin siirtää kuljettajan mahdolliset adhd-oireet liikenteen seasta ohjaamoon ja tätä kautta lisätä hiukan liikenneturvallisuutta.  Radio toimi laitteessa heikosti ja olin tottunut kuuntelemaan c-kasetteja autoillessa, joten kosketusnäyttö keskikonsolissa sai olla rauhassa ja jatkoin koeajolla alkanutta auton tarinoinnin kuuntelua.

Eräs lauantai istuin autoon tutkaillakseni, mitä ohjaamo pitäisikään sisällään. Saattaisin löytää huomaamatta jääneen napin tai jopa edellisen omistajan pudottaman kolikon. Löysin kuitenkin kaukosäätimen. Kosketusnäyttö totteli kaukosäätimen käskyjä. Painelin kaukosäätimen nappeja kuin pelatakseni videopeliä ensimmäistä kertaa. Aikani pelattua tätä bingoa kosketusnäyttö ilmoitti virittävänsä tv-kanavia. Hymyilin vienosti kuin olisin kuullut huonon mutta potentiaalisen vitsin. Odotin hetken ja autoradion näytölle ilmestyi nuoria miehiä pelaamassa pesäpalloa. Järkytyin hiukan ja tarkistin kännykän avulla senhetkisen tv-tarjonnan. Tarjontaan kuului tosiaan pesäpalloa. Seuraavaksi suutuin. Kysyin kovaan äänen, miksi autoon oli asennettu televisio. Mikä ohjelma voi olla niin tärkeä, että ajaessa se pitäisi nähdä?

Tuohtumus vaihtui huoleksi. Otin yhteyttä maamme johtaviin autobloggareihin sosiaalisen median välityksellä saadakseni televisiolle selityksen. Julkinen virka-apupyyntö tuotti vain hajanaisia tykkäyksiä. Olin edelleen yksin suurimman autoiluun liittyvän ristiriidan äärellä.

Hiljalleen järjen valo kirkasti mieltäni ja kevyt hätäännys kaikkosi. Ehkä televisiolle autossa oli looginen selitys. Tuote oli varmasti asennettu tarpeeseen. Kuvittelin perheellisen miehen yrittämässä seurata suosikki urheilutapahtumaansa. Lapset olivat vaatimassa muuta mediasisältöä ja vaimo jakamassa tiukkoja käskyjä. Mies nousee sohvalta ja ilmoittaa menevänsä hoitamaan autolla jonkin asian. Todellisuudessa mies hakee huoltamolta kupin kahvia, ajaa auton metsän reunaan, avaa telkkarin ja nauttii kuvan välityksellä hetken muiden miesten rehkimisestä.