Koeajossa: musta jää

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Jos olet ihmetellyt, keitä ovat ne iltapäivälehtien mainostamat ihmiset, jotka talvi yllättää, niin olen yksi heistä. Talvi ei ole yllättänyt vain kerran, vaan useita kertoja. Olen huomannut, että talviyllätyksellä on tietty kaava, joka kohdalleni osuu. Talvi yllättää muutamaa päivää ennen kuin suunnitellusti olen vaihtamassa talvirenkaat. Olen kovassa räntäsateessa ajanut talvirenkaat takakontissa ja rankan lumisateen ansiosta joutunut pummimaan kyydin töihin. Tällä kertaa pääsin kokeilemaan mustaa jäätä kesärenkailla. Tämä siitä huolimatta, että vuosi vuodelta vaihdan talvirenkaat aikaisemmin.

Kokemus mustasta jäästä alkoi, kun muutaman plussa-asteen saattelemana päivän mittaan satoi vettä kastellen asfaltin. Alkuillasta työpaikalla pohdin kollegalle, että jos taivas selkeytyy, tiet voivat jäätyä. En kuitenkaan ollut huolissani, koska olin varannut renkaiden vaihdon seuraavalle maanantaille. Lähtiessäni töistä kohti kotia auton lämpömittarin mukaan oli edelleen kaksi astetta lämmintä, mutta taivas oli sees.

Ajaessani valaisematonta tietä asfaltti oli tuttu syksyinen kaiken valon imevä musta rata, jonka reunoille asennetuista matalista heijastintolpista sai parhaimmat vinkit tien kaarteista, suorista ja mäistä. Ajaessani läpi syksyisen mustan maisema autoni käyttäytyi poikkeuksellisesti. Epätasaiseen tahtiin oikea takarengas muljahti. Hiljensin vauhtia ja pysäytin autoni lähimmälle bussipysäkille tarkistaakseni, ettei yksikään rengas olisi puhjennut tai irtoamaisillaan. Kännykän valossa tarkistin jokaisen renkaan, joista jokainen näytti silmiini normaalilta. Jatkoin matkaani, mutta alemmalla nopeudella. Muljahtelu katosi.

Päästyäni mäen päälle näin suuren loivan kaarteen keskellä hälytysajoneuvojen kattovilkkujen rikkovan väriloistollaan pimeyden. Hiljensin vauhtia, mutta turhaan. Jalkani meni syvemmälle jarrupolkimen mukana ja lopulta ABS kutitteli ilkeästi kengän pohjaa. Pitoa renkaiden alla ei ollut, vaan musta jää oli varastanut ison osan auton ohjauksesta. Sain ohjattua auton uudemman kerran bussipysäkin turviin. Nousin autosta ja jalkojen alla tuntui jää. Musta jää näytti juuri siltä kuin autoilijoita on valistettu: mustaa jäätä ei silmällä erota tavallisesta märästä tienpinnasta.

Jäin autoni viereen katsomaan kaukana siintävää hypnoottista väriloistoa. Kuulin kuinka takanani nastarenkaat raapivat jäätä. Tuntematon mies pysäytti autonsa autoni perään ja nousi autostaan tervehtien. Mies kertoi ensimmäisenä, että oli luullut juuri katsastettuun autoonsa tulleen vikaa, kun takarengas oli muljahdellut. Vastasin, että olin kokenut saman. Pohdin miehelle, kuinka onnistuisin jatkamaan matkaa kesärenkailla, kun tie on jäässä. Mies ilmoitti, että hänellä on nastarenkaat alla ja aikoi jatkaa matkaansa.

Istuin autooni ja mieleeni tulivat tarinat, joissa lapinmiehet osasivat ajaa uusilla kesärenkailla talviolosuhteissa sekä työkaverini kauan sitten lausumat sanat renkaiden muodostaman kitkan jään sulattavasta vaikutuksesta. Ongelmana oli, että lapinmiehistä ei kertonut lapinmies, enkä myöskään ollut varannut autooni MAOL-taulukkokirjaa tarkistaakseni termodynaamisten lakien paikkaansapitävyyttä. Vaihtoehtoina oli joko jatkaa matkaa tai soittaa joku talvirenkainen tuttu kyyditsemään loppumatka. Olin väsynyt enkä jaksanut ajatella, miten seuraavana päivänä saisin haettua autoni keskeltä metsää takaisin parkkiruutuuni. Päätin luottaa onneen ja jatkaa matkaani omin avuin. Vedin vaihteen silmään, arpa oli heitetty. Runsas alinopeus ja keskittyminen vain omaan ajamiseen olisivat valttia.

Ajoin hiljaa hälytysajoneuvojen ohi. Viranomaiset pyörivät puiden rutistaman auton ympärillä. Lapinmiehet ja termodynamiikka katosivat mielestäni, kun eteeni astui taas tuttu pimeys hälytysajoneuvojen väriloiston jälkeen. Kortit oli nyt jaettu, kolikko pyöri kiivaasti ilmassa ja pallot juoksivat kilpaa lottokoneen sisällä. Jossain pimeän metsän siimeksessä virallisina valvojina ajolleni toimisivat Peura Kiilusilmä, Liukas Jänö sekä Supi Puuntakaa. Panoksena olisivat vakuutusbonukset sekä lopputalven mielenrauha, ja päävoittona päästä kotiin tavallista myöhemmin ilman kontaktia tai tieltä luisumista.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsin mäen päältä pois ja tutut katuvalot loistivat houkuttelevan lämpimästi horisontissa. Mäen jälkeen lämpötila muuttui kolmeen plussa-asteeseen. Tiesin selvinneeni eikä musta jää voisi enää ottaa valtaa autosta. Pääsin omilleni tällä kertaa. Sain pitää vakuutusbonukset sekä lopputalven mielenrauhan

Päivien jälkeen mietittynä, ja jo talvirenkaallisella autolla ajeltuani, en kuitenkaan tehnyt mitään laitonta. Talvirengaspakkoon oli yli kuukausi aikaa ja viranomaisten lupa käyttää nastarenkaita alkoi vasta seuraavalla viikolla. Lisäksi suhteutin autoni nopeuden vallitseviin olosuhteisiin, niin kuin viisaammat ovat ohjeistaneet. Jos kokemuksen jälkeen saisin uudelleen valita, soittaisinko kyydin vai tekisinkö saman valinnan, soittaisin kyydin. Spagetiksi muuttuneet jalat sekä valkoiset rystyset ajo-otteena eivät olleet matkan arvoisia. Voi olla myös, että vain kyseinen mutka sekä muutama kuoppa tiessä olivat vain jäässä eikä vaaraa muuten ollut olemassa kuin mielikuvitusmaailmassani.

Musta jää on nyt koettu kesärenkailla. Arvoisat lukijat, kuuntelijat ja kuvienkatselijat: musta jää on tiestön harvinainen klassikko, mutta maineestaan huolimatta ei edes kokemuksen arvoinen.


Liukkaalta tieltä metsään suistunut autoilija selvisi paikallislehden mukaan pelkällä säikähdyksellä.