28.02.2022

Perisynti - huviajelu

Osoite kopioitu

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

 

Polttoaineen hinnan noustessa äkillisesti kipurajan ylittävästi, syntyi runsaasti keskustelua. Toiset olivat hätääntyneitä hinnannoususta, kun taas toiset näkivät polttoaineiden hinnannousun olevan tervetullut asia liikenteeseen. Negatiivisena puolena oli etenkin työmatkakulujen kallistuminen. Positiivisena puolena nähtiin, että ihmisten huviajelu loppuisi.

 

Huviajelu tai lakikielellä tarpeeton tai häiritsevä ajoneuvolla ajo on kiellettyä sakon uhalla. Tämä teknisesti koskee enemmän taajama-alueella tapahtuvaa ajamista. Kohderyhmänä ja poliisin asiakasrajapintana tällaisissa rikkomuksissa on valistuneen veikkaukseni mukaan nuoret miehet, vaikka varmasti myös nuoret naiset tähän syntiin lankeaa. Nuoret ajelevat siis omalla elinpiiriinsä rajojen sisällä tarkoituksena tavata toisiaan. Nuoren ajettuaan samaa reittiä liian monta kertaa saman illan aikana poliisilla on mahdollisuus katkaista tämä sosiaaliseen kanssakäyntiin tähtäävä toiminta määräämällä sakon.

 

Kansansuussa synti huviajelussa muodostuu hiilidioksidipäästöistä, pienhiukkasista ja auton synnyttämästä meluhaitasta, joita kaikkia pakoputki ympäriinsä levittää. Korkea polttoaineen hinnan katsotaan rajoittavan näiden muodostumista, kun autonomistaja katsoo huvin olevan liian kallista suhteessa ajamisesta saatuun mielihyvään.

 

Mikä onkaan sitten tarpeetonta ajoa ja mikä ei? Nuorten sosiaalinen toiminta autoilla oli tarpeetonta. Olisiko kyseessä huviajo, jos ajaisin päiväksi huvipuistoon? Käsittääkseni ei. Auto olisi tarpeellinen, vaikka päämääränä olisi huvi. Oikein ajoittelu huvipuistomatka ruuhkassa ja helteessä ilmastoimattomassa autossa estäisi ajomatkasta syntyvän nautinnon. Kyse varmastikin on siitä, että tarpeellisen ajon päämääränä on jokin taloudellinen intressi. Kun määränpäässä vaihtuu raha, on ajo tarpeellinen.

 

Taloudellinen päämäärä ei välttämättä poista tarpeetonta ajoa. Tarpeetonta ajoa voisi olla myös matkat, jotka voisi kulkea jalan. Kilometrin päässä olevaan kauppaan ajaminen on tarpeetonta, mutta poliisi ei taida tätä valvoa, vaikka ilmeisesti laki antaisikin tähän mahdollisuuden. Paheksuntaa tämä synnin rajamailla oleva toiminta kuitenkin aiheuttaa, jos toiminta on jatkuvaa ja ilmeistä. Ehkä viranomaiset tässä suhteessa luottavat sosiaaliseen paineeseen.

 

Tässä perisynnissä on pienen porsaankokoinen reikä. Huviajelu on sallittua, jos omistat museorekisterissä olevan auton. Auton ollessa 30 vuotta vanha, on auto mahdollista saattaa museoajoneuvoksi. Auton saattaminen liikkuvaksi museoksi vaatii, että auton on lähellä alkuperäiskuntoa. Viranomainen tarkistaa ja muuntaa auton museoksi, joten museoituminen ei tapahdu itsestään. Museoajoneuvo vapautuu ajoneuvoverosta ja vakuutusyhtiö myöntää vakuutuksen 30 päiväksi vuodessa huokeaan hintaan. Katsastaakin tarvitsee vain kahden vuoden välein.

 

Museoajoneuvolla saa ajaa huvikseen, pitää hauskaa ja nauttia vanhanajan tunnelmasta. Vanhat autot ajan myötä muuttuvat itsestään esteettisiksi. Kauniit asiat eivät voi olla syntisiä huolimatta siitä, mitä päästävät perästään ilmoille.

 

Polttomoottoriautoilu nousevien polttoainehintojen ja ympäristötietoisuuden ristitulessa saa ihmisen palaamaan aneiden pariin. Käytänkö arvokasta polttoainetta ja siitä syntyviä päästöjä hyviin tarkoituksiin ja yhteiseksi hyväksi? Pyrkimys sosiaaliseen kanssakäymiseen taajama-alueella ei kuulunut tähän. Työ, kaupankäynti, harrastukset, lasten ja vanhusten kuljettaminen, virkistäytyminen sekä auton muuttaminen museoksi saavat armoa.

 

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Boletus
07.03.2022 10.14

Eipä näy ainakaan moottoriteillä korkean polttoaineen hinnan vaikutus mitenkään. Edelleen iso osa ihmisistä ajaa kaasu pohjassa vaikka nimenomaan omalla ajokäyttäytymisellä voisi helposti leikata 10-20% polttoainekustannuksista.

Joppe
26.05.2022 20.22

Kyllä omassa nuoruudessa tuli ajettua p-rallia kotikaupungissa usein. Homma oli 80-luvun puolessavälissä mukavaa. Näki tuttuja, hienoja autoja, nättejä tyttöjä, ja soittimista mielimusiikkia. Mikä parasta: ajotaito kasvoi, oppi ajamaan ruuhkissa madellen, autonkäsittely kehittyi valtavasti ja talvikeleissä oppi ajamaan sivuluisuissa jne joka toi aikuisiälle turvallisen talviajon kun tuntee ns. peffatuntumalla fysiikan lait. Koskaan en kolaroinut, ja meno oli tuohon aikaan muutenkin rennompaa ja vähemmän agressiivista kuin nyt. Porukat ajoivat todella harvoin kännissä huumeista puhumattakaan; nyt melkein kaikki nuoret on sekaisin.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

2cv (2) 850 (1) abs (1) ajokortti (7) ajonopeus (2) ajo-opetus (7) ajovarma (1) akku (3) Alfa Romeo 156 (4) alinopeus (6) Anne Berner (2) audi (1) autohuolto (20) Autokauppa (37) autokauppiaat (2) autokauppias (2) Autokorjaamo (12) Autokuume (20) automaattivaihteisto (3) automyyjä (1) autoniminen auto (1) autopesu (1) Bemari (3) bensa (1) bensiini (3) bezos (1) Biltema (2) BMW (3) Bottas (2) c70 (3) Chrysler LeBaron (2) citroen (2) cybertruck (1) Cybertruck (1) d10 (1) diesel (1) E85 (2) ely (1) etanoli (2) etanolibensiini (2) fakenews (1) ferrari (3) Fiat (4) Formulat (3) F-sarja (2) golf (1) Griffin (8) Grönholm (1) heijastin (1) honda (1) Huoltokirja (1) hybridi (2) Häkkinen (1) höyrymoottori (1) ilmanlaatu (1) ilmastointi (3) Ilmastonmuutos (4) inssi (1) itseajava auto (1) Jaguar (1) jalankulkijat (6) jarruvalo (1) jenkkirauta (1) JMK ralli (6) Jobbari (3) jäähdytinneste (1) kaasuauto (1) kallistuksenvakaaja (2) Kankkunen (1) kantama (1) Katsastus (20) katsastuskestävyys (1) kauppakassi (2) kaupunki (1) kehä I (1) kehä III (1) keski-ikä (1) kesärenkaat (4) Kia (3) kitkarenkaat (3) Koeajo (11) koiranluu (2) kokoomus (1) Kolari (9) korjauskustannukset (1) kristillisdemokraatit (1) kulutus (1) kuolemansynti (4) kuorma-auto (1) köyhyys (1) köyhä (1) Lada (2) laki (5) lamborghini (1) Liftari (1) liikennekaari (2) liikennemerkki (2) liikenneraivo (9) liikenneturvallisuus (24) liikennevalvonta (7) maantie (2) manuaalivaihteisto (1) maserati (1) Mercedes-Benz (5) Mersu (3) mopo (2) Mopoauto (3) mopoilu (3) Motonet (1) Multipla (1) musta jää (1) myynti-ilmoitus (1) Mäkinen (1) nainen ratissa (5) Naiset (9) nastarenkaat (7) Navigaattori (2) netti (1) Nettikeskustelut (4) Nissan (1) nopeudenvalvontakamera (4) näkö (1) octavia (1) ohittaminen (5) Opel Omega (1) opetuslupa (2) opetuspoljin (2) pakoputki (1) parkkihalli (1) parkkipaikka (5) perussuomalaiset (1) pitkät valot (2) poliisi (10) polkupyörä (1) polttomoottori (3) premium (1) Prius (1) pyyhkijänsulat (3) Rahoitus (5) ralli (7) rallienglanti (1) rattiraivo (7) RE85 (1) rekka (1) renkaat (5) rikkaiden ylinopeussakot (1) robottiauto (1) Romuttamo (2) ruuhkat (2) Räikkönen (2) rättisitikka (2) rättäri (1) s80 (4) saab (1) Saab 9-5 (26) saasteet (4) salaliittoteoria (1) skoda (4) skootteri (2) sossu (1) suomiauto (1) suomi-auto (1) sähkö (1) sähköauto (6) taksi (1) talvi (16) talvirenkaat (8) Tesla (3) tieliikenne (7) Tieliikenne (48) Tieliikennelaki (11) Tinder (1) toyota (7) traktori (1) tulevaisuus (9) Tupakointi (1) turvavyö (2) tuulilasi (1) v70 (2) vakionopeudensäädin (1) vakuutus (2) Vakuutusyhtiö (5) valtionvarainministeri (1) Varaosat (20) Varashälytin (1) veronkorotus (1) viimeinen alfa (33) viinabensa (1) volkswagen (1) volvo (5) Volvo (8) Volvo 740 (6) Volvo C70 (8) Volvo s80 (6) wunderbaum (1) vähimmäisnopeus (1) väylävirasto (1) yaris (6) öljy (3)
nwdb