27.02.2023
Volvon toinen katsastus
Teksti ja kuva: Arttu Lustig
Talvi on ollut kovaa aikaa Volvolle. Pakkaset ja pöllyävä lumi ovat tuoneet vanhuuden oireita Volvossa enemmän ja enemmän esille. Missään vaiheessa ei ole tullut selville, onko kyseessä ollut sähkövika vai onko jotain oikeasti rikki. Selvää kuitenkin ollut, että auto on oireillut, kun sääolosuhteet ovat olleet otolliset. 20 vuotta 400 tuhatta kilometriä saa pakkasilla ruotsalaisenkin auton paikat kolottamaan.
Lisääntyneet vanhuuden oireilut tekivätkin tulevan katsastuksen erityisen jännittäväksi. Edellinen katsastus oli ollut liian hyvää ollakseen totta: Volvo selvisi katsastuksesta ilman huomautuksia. Oli vaikeaa uskoa, että tällä kertaa voisi päästä nauttimaan samasta ihmeestä. Ennemmin auto voisi olla täynnä vanhuuden tauteja: himmentynyt kampikammion valo, vuotavat vilkun nesteet ja pyyhkijän sulkijalihaksen rappeuma.
Varauduin matkalla kohti katsastusasemaa Volvon eutanasiaan ja siitä seuraavaan elinluovutukseen. Tämä voisi olla viimeinen matka, vaikka mitään varsinaisia ongelmia itse en ole huomannut muita kuin kevyitä sähkövikoja. Inhimillisesti saattaisin alitajuisesti ohittaa kaikki ilmiselvät viat ja sopeutua vallitseviin olosuhteisiin. Volvo on jo auton vuosissa lähemmäs 80 vuotias. Loputtomasti ei voi arkiautolta odottaa vuosia ja kilometrejä.
Katsastusasemalla join odotellessa jo perinteisesti hiukan kuvottavaa, mutta liian kuumaa automaattikahvia. Mikä vain siinä tilanteessa kelpasi lieventämään kevyttä stressiä.
Vaikka olen toistakymmentä kertaa vienyt autoni katsastukseen, en koskaan ole uskaltautunut olla seuraamassa katsastusta. Joka kerta jään konttorin lämpöön lukemaan paikallislehteä, tuijottelemaan ikkunasta iäisyyteen tai juttelemaan kohtalotoverin kanssa samalla, kun odotan kahvin jäähtyvän. En muka ole kokenut tarvetta seurata katsastusta, vaikka katsastus olisikin niitä harvoja tilanteita, jolloin pääsisin kunnolla tarkastelemaan auton alhaalta päin kunnolla.
Totuus on, että hiukan häpeän sitä, kuinka huonosti huollan ja yleisesti pidän autostani huolta. En teetä huoltamolla kerran tai kaksi vuodessa yleissilmäystä auton kunnosta. Kaksi kertaa vuodessa auton peseminen tekee jo ajoittain tiukkaa. Olen vaihtanut talvirenkaat kesärenkaisiin ja takaisin sekä uusinut moottoriöljyt sitten edellisen katsastuksen. Siinä on kaikki huollot, joita autooni olen tehnyt ellei automarketin parkkihallista talvella suoritettua auton sulattamista lasketa mukaan. Pelkään, että minulla olisi paljon selitettävää katsastushallissa autoni kuntoon ja joutuisin perustelemaan välittäväni oikeasti liikenneturvallisuudesta.
Volvo kaarsi takaisin katsastusaseman parkkipaikalle. Ryntäsin ulos katsastusmiestä vastaan kuulemaan tuomion. Katsastusmies kertoi lakonisesti, että vasen sumuvalo ei toimi ja vuoden päästä uudestaan katsastamaan auto. Kiitin, vaikka sisälläni tunsin tilanteeseen sopimattomasti tyytymättömyyttä. Olin täysin valmistautunut ripeäliikkeiseen toimintaan: soittamaan korjaamolle, ajamaan romuttamolle, ostamaan uutta autoa tai mitä vain heti ja siinä paikassa. Volvo valkoinen valaani kuitenkin puski jälleen kerran läpi byrokratian seittien ja virkamiesten tarkastuslistojen, niin kuin tämä maailma olisi sille suunniteltu.
Ensimmäisten ajometrien aikana annoin Volvolle kevyet taputukset rattiin kiitokseksi. Kiitokset siitä huolimatta, että tietäisin edessä olevan pikkuvikojen täyttämä vuosi. En kuitenkaan ole vielä valmis luopumaan Volvostani, vaikka koskaan en siihen ole ollut täysin tyytyväinen.
Keskustelu
Ei kommentteja
