Autolla Espanjassa - Jennin kootut seikkailut

Malagan ja Teneriffan etätyöviikoilla tuli suhattua vuokra-autoilla paljon ympäri lähiympäristöä. Paljon siistejä maisemia, mutkia ja mäkiä, tulvivia teitä ja mielenkiintoisia liikennejärjestelyjä tuli kohdattua. Tässä kohokohdat!

Mutkaa ja mäkeä

Espanja on varsin vuoristoista seutua. Malagan reissun villa Fuengirolan ja Torremolinoksen välissä oli sellaisessa rinteessä, että oksat pois: mutkaa ja mäkeä oli vaikka muille jakaa! Ja vaikka villasta poistuessa noustiin ylemmäs, vietti tie silti välillä myös alas alas. Kaverini mietti, että miten päissään tiet on oikein suunniteltu, kun ne olivat tällaisia! :'D 

Alamäkeä ylämäessä.

Jyrkimmät ylämäet matkalla villaan piti välillä ajaa ykkösellä. Kakkosella diesel-Touranimme yksinkertaisesti puutui, ellei sitä muistanut yllättää ottamalla vauhtia ennen mäkeä. Mutta miten otat vauhtia, kun tulet jyrkästä mutkasta, josta et näe yhtään tuleeko muita autoja vastaan? Kyllä olisi automaattivaihteinen auto ollut poikaa!

Jyrkkien ylämäkien vastakohtana oli tietysti jyrkät alamäet. Moottorijarrutus ei riittänyt alkuunkaan, vaan jarrua saa painaa ihan reippaasti ettei vauhti kiihtynyt liikaa. Mitenköhän pitkään jarrut kestävät laahaamista ennen kuin kuumenevat liikaa? Sähköauto olisi kyllä oivallinen tällaisissa ympyröissä!

Mäkien välissä tiet tekivät jopa 180 asteen mutkia. Teitä reunustivat talojen kivimuurit, eikä mutkien taakse ollut toivoakaan nähdä. Moniin paikkoihin oli onneksi laitettu kuperia peilejä, joista pystyi näkemään mutkan taakse. Joillain paikallisilla oli lisäksi tapana antaa lyhyt äänimerkki mutkaa lähestyessä. Näitä tööttäilyjä kuului aina välillä villaammekin saakka. 

Pyöreä peili paljastaa hyvin näkymät mutkan toiselle puolelle ja toimii myös selfiepeilinä.

Alussa ajoin lähiön mutkissa ja mäissä kuin vanha mummo: hitaasti ja varovaisesti. Reitin käydessä tutuksi ajotyylikin reipastui ja pääsin jopa joskus kaikki mäet ylös kakkosella. Porukan kuskeista olin silti taatusti se rauhallisin ja kun lähdimme mihin tahansa, oli minun seurueeni paikalla aina viimeisenä… Puolustukseksi tosin sanottakoon, että viimeisenä lähtijänä jouduin myös etsimään aina kauimmaisen parkkipaikan!

Teneriffalla villamme sijaitsi vuoren rinteellä noin 600 m korkeudella merenpinnasta. Rinne oli hyvin karu, eikä siinä kasvanut paljon muuta kuin kituliaita pensaita ja kaktuksia. Taloja oli harvakseltaan siellä täällä, ei siis mitään tiivistä kuten Malagan reissulla. Mitä ylemmäs rinteeseen noustiin, sitä kapeammaksi tie kävi ja paikoitellen oli aika kuumottava ajaa, kun kaiteita ei ole missään ja jos lipeät tieltä, kierit vuoren rinnettä alas. Sitä vain toivoi, ettei tule muita autoja vastaan.

Ensimmäisenä iltana minulla oli aikamoisia haasteita päästä autolla pihaan, kun juuri ennen porttia piti kääntyä todella tiukka (joku 30 astetta) mutka ja sen jälkeen kääntyä jyrkästi oikealle portin aukosta sisään niin ettei keula viistä itse porttia. Tämä kaikki tietty vielä jyrkkään ylämäkeen ja pimeässä.

Muutaman kerran jouduin yrittämään mäkilähtöä kun bensakäyttöinen Jeep Compass vaan sammui uudestaan ja uudestaan. Kesken kaiken myös jo villaan ehtinyt työkaveri soitti kertoakseen että avaavat portin meille mutta tiuskaisin vaan puhelimeen, että “Nyt on vähän huono hetki!” Ei sillä että olisin ollut stressaantunut! Lopulta hullulla kytkimen luistatuksella selvisin pihaan. Kyllä, automaatti olisi ollut tälläkin reissulla poikaa!

Seuraavina päivinä taisin päästä pihaan joka kerta sammuttamatta autoa, mutta vauhtia sai silti ottaa ja olla tarkkana sen portin kanssa.

Kohtuullisen jyrkkä nousu villan portille (vasemmassa reunassa) ja siitä vielä villaan.

Villan portti myös ihan riittävän jyrkässä mäessä. Kuvassa työkaveri odotti että portti avataan, itse sammutin auton yöllä enemmän oikealle ja poikittain enkä hahmottanut pimeässä missä rautaportti on.

Autoilua ukkosmyrskyssä

Malagan reissun ensimmäisenä aamuna lähdimme pienemmällä porukalla retkelle Espanjan ex-vaarallisimmalle polulle El Caminito Del Rey’hin, joka nykyisin on kunnostettu turvalliseksi matkailukohteeksi. Kuvien perusteella paikka olisi uskomattoman hieno!

Tällä matkalla sain olla ihan vain kyytiläinen, mikä oli enemmän kuin hyvä 1,5 h yöunien jälkeen. (Lento oli törkeästi myöhässä!) Joukon pienimpänä kipusin Opel Insignian takapenkin keskipaikalle, joka ei kyllä ollut mikään erityisen hyvä paikka istua. Kova ja kapea. Tai ehkä miehet vieressäni olivat vain liian raavaita...

Keli ei luvannut hyvää retkipäivällemme, sillä pian lähdön jälkeen alkoi sataa ja ukkostaa. Noin puolen tunnin ajon jälkeen liikenne isolla maantiellä pysähtyi. Olisiko siellä tapahtunut iso kolari, kun autoja ei tullut yhtään vastaankaan? Kun lopulta pääsimme liikkeelle, paljastui, että sadevesi oli tulvinut ja katkaissut viereisen tien ja sen maamassat olivat valuneet meidän tiellemme. Jonkinnäköinen tiepartio sitä siellä siivosi.

Rankkasateen aiheuttama tulva katkaisi maantien.

Epäilyksemme retken onnistumisesta kasvoivat, kun käännyimme kohteeseen vievälle tielle. Se oli osittain rikkoutunut ja kaivuri oli siellä korjaushommissa. Peruutimme pois ja päätimme vielä yrittää pohjoista reittiä.

Toinen tulvan katkaisema tie.

Vaan eipä yritetty. Tien alittava oja olikin päättänyt ylittää tien ja tie lainehti. Kävelimme katsomaan paikkaa lähempää, sillä siitä ei uskaltaisi ajaa yli, kun ei yhtään tiedä mitä alla on! Veden voima oli kyllä ollut huima: se oli huuhtonut mukanaan sillan kaiteet ja liikennemerkit. Pahin tulva oli mennyt jo ohi, mutta vesi virtasi tien reunoilla ja ali edelleen vuolaasti.

Tuossa oli kai sillan kaide...

Nyt jo hieman rauhallisemmin tulviva pelto tien vasemmalla puolella.

Totesimme, että kyllä tämä retki oli tässä. Mutta päivä oli vasta aluillaan! Emme halunneet palata vielä villaan, vaan päätimme ajaa Ronda-nimiseen kaupunkiin, jossa olisi nähtävänä upea silta kaupunginosien välillä. Matkalla kyllä mietimme, että olisiko pitänyt sittenkin kääntyä takaisin, kun ukkonen ja sade voimistuivat. Kertaalleen jouduimme pysähtymään tien sivuun odottamaan sateen laantumista, kun eteen ei meinannut nähdä ja oli vaara, että ajaisimme vahingossa liian syvän veteen. Jouduimme myös paikoitellen väistelemään tielle valunutta mutaa ja kiviä.

Lounaan jälkeen lähdimme suuntaamaan takaisin rannikkoa kohti, nyt vuoriston halkovaa A-397 -tietä pitkin. Siinä olikin mutkaa mutkan perään! Olisi ollut kiva ajaa itsekin, joskin vesisade latisti fiilistä. Kun sade lopulta lakkasi, pysähdyimme ihailemaan maisemia yhdelle lukuisista mutkiin tehdyistä levikkeistä. Osalle levikkeistä ei tosin meinannut uskaltaa ajaa, sillä kynnys asfaltin reunalla oli niin korkea.

Vuokraamamme Opel Insignia vuoristotien levikkeellä.

Vuoristomaisema levikkeeltä eteenpäin katsottuna.

Rannikolle päästyämme keli oli jotain ihan muuta. Aurinko pilkisti pilvien takaa ja myrskystä ei ollut tietoakaan. Villassa ei ollut satanut tippaakaan ja porukka oli viettänyt päivän uima-altaalla!

Pysäköinti

Muutaman kerran viikon aikana suuntasimme illalliselle Malagan keskustaan. Auton pysäköimme Plaza de la Marina pysäköintitaloon, joka sijaitsee ihan vanhan kaupungin kupeessa. Hallin sisällä on itse asiassa osa jotain historiallista muuria! 

Vanha muuri parkkihallin sisällä.

Parkkihallissa oli tosi kapeat ruudut, joten ovien osumiselta viereisten autojen kylkiin voi olla vaikea välttyä. Tämä olisi ihan painajainen minulle, jonka autoon ei saa osua koskaan mikään.

Kerran meidän automme viereen oli pysäköinyt toinen auto niin lähelle, että jouduin väkisin asettelemaan auton ovet toisen auton kylkeä vasten enkä siltikään meinannut mahtua sisään oviaukosta. 

Mietin vain, että mitenköhän toisen auton kuski pujottautunut pois tuosta välistä vai oliko hän kenties könynnyt apparin puolelta? Auto oli nimittäin peruutettu ruutuun niin, että kuskien paikat olivat vierekkäin.

Mahtuu, mahtuu!

Harhailu = seikkailu

Lähdetään siitä, että se ei ole reissu eikä mikään, jos en aja vähintään kerran harhaan. Vaikka on kuinka navigaattori, oikealle tielle ei aina tajua, huomaa tai muista kääntyä. Joskus harvoin syy voi olla myös apukuskin. Kaikki tuli testattua, vaikka kokonaisuudessaan pysyin yllättävänkin hyvin reiteillä. Harhaanajot voivat kuitenkin muuttua seikkailuiksi!

Alkuviikosta Benalmadenan keskustasta takaisin villaan ajaessa kännyin liikenneympyrästä pois väärästä liitymästä. Onneksi, sillä liittymä vei suoraan näköalapaikalle, josta oli upea maisema yli pimeän rannikon.

Benalmadenan buddhalaismonumentin näköalapaikka.

Eräs ilta Malagasta lähtiessä missasin ensimmäisen moottoritielle vievän liittymän ja Google Maps reititti meidät uudelle reitille. Uusi reitti olikin jännittävä, kun ihan pimeässä sain ajaa pientä maantietä. Silloin tie tuntui pitkältä, mutta kartalta katsottuna se oli vain kilometrin. Sitten yhtäkkiä: töyssy! Onneksi ehdin huomata sen ajoissa, enkä ajanut siihen 60 km/h, sillä espanjalaiset töyssyt ovat todella korkeita.

En tiedä yhtään, mikä nopeusrajoitus oli ennen töyssyä, mutta heti sen jälkeen astui voimaan 70 km/h, mikä tuntui hassulta, kun ainakin Suomessa töyssyjä on lähinnä taajamassa ja tuo paikka tuntui siltä kuin olisi keskellä mitään. Myöhemmin katsoin paikkaa Google Street Viewistä ja siinä näkyi vajaa kilsa ennen töyssyä, että 60 km/h rajoitus päättyi eli muuttuiko se sitten 90 km/h:iin? Ennen töyssyä oli myös kaksi varoitusta siitä, mutta niitä en huomannut yöllä.

Satunnaisia havaintoja

Minusta ulkomailla on hirveän kivaa, kun ihmiset hymyilevät takaisin, kun heitä katsoo ja hymyilee. Suomessa vastaantulija yleensä näyttää nyrpeältä tai painaa äkkiä katseensa takaisin maahan, jos joku kehtaa katsoa. 

Jollain kertaa kun istuin kyydissä auton takapenkillä, kuskimme ohitti moottoritiellä rauhallisesti toisen auton. Katselin siinä samalla ikkunasta millaisen auton ohitimme ja hymyilin kuskille. Ja tämä ehti hymyillä vielä takaisin! Ei tapahtuisi ikinä Suomessa!

Yhteenveto

Olipa hauskaa ajella ympäriinsä uusissa paikoissa! Olin porukan hovikuski, ja ajoin meidät melkein joka päivä jonnekin. Vähintäänkin kotiin illalliselta, kun muut olivat nauttineet olutta ja viiniä. Itse valitsen yleensä aina mieluummin autoilun kuin prosenttipitoiset juomat.

Toissa syksynä jäin vahingossa yksin Prahan keskustaan auton kanssa ja olin hieman paineessa siitä. Epämukavuusalue muuttui kuitenkin mukavuusalueeksi, kun huomasin pärjääväni siellä.

Kuukautta myöhemmin olleella ekalla etätyöviikolla ajelin jo ihan suvereenisti myös yksinäni Malagan kaduilla, mihin en olisi ehkä lähtenyt ennen tuota Prahan temppua. Oli hienoa huomata, että pärjään autolla paikassa kuin paikassa! Tarvitaan vain sopiva sekoitus rohkeutta ja varovaisuutta. Ja puhelimeen Google Maps navigaattoriksi.

Teneriffan etätyöviikolla ulkomailla ajaminen oli jo enemmän rutiinia, kiitos viime reissun sekä kevään Italiaan vieneen roadtripin. Yksinään Tenellä ei tullut ajettua ja muutenkin kilsat jäi vähemmälle.

Sitä mietin, että olisipa siistiä, jos näissä maisemissa pääsisi ajamaan ecorunia. Vuorilla ja kujilla punnittaisiin taloudellisen ajon taidot ihan eri tyyliin kuin meidän tasaisilla teillämme. Tsekkikin on pelkkää pannukakkua näihin vuoriin verrattuna. :D