31.01.2023

EV Challenge Winter Edition 2022 - taloudellisuusajoa lumi-infernossa

Osoite kopioitu

Miten talvi vaikuttaa sähköautojen kulutuksiin? Sitä testattiin EV Challenge Winter Edition 2022 taloudellisuusajokilpailussa 10.12.2022, jossa ajettiin täsmälleen sama reitti kuin kesäkuun kisassa. Lähtö ja maali olivat Vantaalla Autolle.comin suurmyymälässä. Reitin varrella oli taajama-ajoa lukuisine liikennevaloineen, tavallista maantietä, kapeaa hiekkatietä ja pitkä pätkä moottoritietä.

Kilpailuun osallistui 24 autoa, mikä on ihan mukava määrä etenkin jouluinen ajankohta huomioiden. Kunnollista vertailua kesän tuloksiin ei silti oikein saatu aikaiseksi, sillä kesäkisan osallistujista vain viisi oli mukana ja heistäkin kahdella eri auto ja muutenkin samanlaisia autoja oli liian vähän kunnon vertailuun.

Polestar 2 LRDM malleja oli mukana peräti neljä kappaletta, joten Polleilla päästiin oikeasti kilpailemaan!

Energian säästäminen sähköautolla talvella

En täysin lämpene talvella ajettaville sähköautojen taloudellisuusajokilpailuille, koska auton asetuksilla voi vaikuttaa energiankulutukseen kohtuullisen paljon. Tällöin ei kisatakaan enää vain siitä, kuka osaa ajaa pienimmällä kulutuksella, vaan myös siitä, kuka kuka tarkenee ajaa kylmimmällä autolla.

Sähköauton kulutus on suoraan verrannollinen siihen, miten mukavat oltavat ohjaamossa on. Koska sähkömoottori ei tuota hukkalämpöä, on ohjaamoa lämmitettävä sähkövastuksilla ja se nostaa suoraan kulutusta. Jos autossa on ilmalämpöpumppu, lämmitys haukkaa vähemmän energiaa kunhan ei ole hirveän kylmä ilma. Energian säästämiseksi ilmastointi kannattaa pitää eco-asennossa ja lämpötila pienimmässä mahdollisessa lukemassa.

Tämä on pihistelemisen peruskauraa.

Polestarissa on kuitenkin säästää energiaa vielä enemmän: pääilmastoinnin asetuksista voi valita erikseen, pidetäänkö lämmitin päällä. Jos lämmittimen sammuttaa, ilmastointi ei puhalla lämmintä ilmaa vaikka siihen olisi asetettu mikä lukema, vaan sisään tulee vain ulkoilmaa.

Sammuttamalla lämmityksen Polestar ei lämmitä ajon aikana myöskään akkua, millä on huomattava vaikutus ajon aikaiseen kulutukseen. Esimerkiksi 5 km työmatkoillani ajon aikainen kulutus on ollut jopa 50% pienempi, jos olen esilämmittänyt ohjaamon ja ajanut töihin lämmitin pois päältä. Pitkillä matkoilla ero olisi pienempi, mutta näkyisi varmasti silti kulutuksessa.

Ohjaamo kuitenkin jäähtyy nopeasti, joten jos kisassa haluaisi pitää lämmityksen pois päältä, pitäisi joko pukeutua pilkkihaalareihin tai omata poikkeuksellisen hyvä kylmänsietokyky. Minulla ei ole kumpaakaan, joten kisasuoritukseni olikin vain tavanomaista energian säästelyä eli pidin lämmityksen päällä, mutta minimissä (+17 c). Toisaalta se vastaa parhaiten myös normaalia talvista pihistelevää sähköautoilua, koska ellei sähkö ole oikeasti lopussa, niin kuka hullu ajaisi kymmeniä kilometrejä pakastimella?

Vertailua on kuitenkin siistiä tehdä, joten haastoin Volvo/Polestar-Facebook-ryhmästä jäseniä mukaan kisaan. Sieltä löytyi myös parivaljakko, joka lupasi, että voi lähteä ajamaan ilman lämmitystä.

Kilpailupäivä

Minä olen pienessä päässäni ajatellut, ettei pääkaupunkiseudulla ole koskaan kunnollista talvea, mutta kisapäivä valkeni erittäin lumisena. Yöllä oli tullut lunta oikein kunnolla ja sitä puski koko ajan lisää. Ilman lämpötila oli kisan aikana 0 ... -2 C°.

Jaksojen ajoajat oli pidetty kelistä huolimatta samoina kuin kesällä. Tämä tulisi olemaan haaste, sillä autolla ei pystyisi välttämättä ajamaan riittävän nopeasti lumisilla teillä ja moottoritiellä olisi talvinopeusrajoitukset.

Lähdimme kartturini Askon kanssa reitille viimeisenä, koska oli ollut epävarmaa, pystyisinkö flunssan takia osallistumaan kisaan ollenkaan. Lumipyryn takia tämä olikin erinomainen lähtöpaikka, sillä tiet olisi todennäköisesti ehditty aurata paremmin kuin ekoilla kisaajilla. Autot lähtevät reitille kahden minuutin välein, ja me lähdimme matkaan 46 minuuttia ensimmäisen jälkeen.

On hanget korkeat nietokset ja Polle valmiina kisaan.

Lähtö - AT 1 - 64,91 km / 80 min / 48,7 km/h

Ekalla jaksolla oli viime kesänä runsaasti ylimääräistä aikaa, koska emme joutuneet pysähtymään jakson 23 liikennevalosta kovinkaan moniin. Tällä kertaa juutuimme heti alkumatkasta pienen traktorin perään eivätkä liikennevalotkaan olleet yhtä suosiolliset, mikä aiheutti hieman aikataulupaineita. Ehdimme AT:lle kuitenkin nätisti aikataulussa ilman suurempaa kaahaamista; riitti kun ajoi rajoitusten mukaan. (Kesällä piti hidastella huolella.)

Jakson kulutus oli 18,9 kWh/100 km, mikä oli 42% enemmän kuin kesällä ajettu 13,3 kWh/100 km.

Kilpailun valokuvaaja ikuisti meidät ensimmäisellä jaksolla. (Kuva ja aloituskuva: Kari Kaistinen)

AT 1 - AT 2 / 66,27 km / 69 min / 57,6 km/h

Toisella jaksolla ajettiin kesällä osan matkaa mutkaista ja kuoppaista osittain soralla olevaa tietä. Nyt kuopat ja koko tienoo oli lumen peitossa ja tien erotti maastosta lähinnä aurauskeppien ansiosta. Lunta pyrytti koko ajan lisää ja näytti siltä, että edellisestä aurauksesta oli ehtinyt kulua jo muutama tovi.

Suunnistusta aurauskeppien perusteella.

Mutkatiellä tuli ajettua lähinnä 50-60 km/h, vaikka paikoitellen olisi saanut ajaa 80 km/h:kin. Mutta en todellakaan uskaltanut! Minulla ei ollut minkäänlaista tuntumaa siihen, miten Polestar käyttäytyy lumella, sillä ensimmäiset kunnon lumiset liukkaat olivat tulleet Jyväskylään vain pari päivää ennen kisaa. Kilpailun tiet olivat kapeaita, joten ei oikein uskaltanut kokeilla auton rajoja, ettei päädy nuolemaan kinoksia. Ajaminen meni se takia vähän tökkiväksi, kun tuli vuoronperää painettua kaasua, päästettyä siitä irti ja välillä vähän jarruteltuakin kun en uskaltanut ajaa joihin kaarteisiin kovempaa.

Mutkatien jälkeen päästiin isommalle tielle ja jossain kohtaa tuli aurakin vastaan. Kyllä muuttui fiilis, kun tien pinta oli juuri höylätty ja pääsi ajamaan optimaalisilla ajolinjoilla!

Riihimäen ABC:lla sijainneelle AT:lle ehdimme juuri aikataulussa, vaikka AT-auto olikin aluksi vähän hukassa auratraktorin takana. Pientä hässäkkää meinasi myös aiheuttaa se, että samalta autolta lähdettiin myös seuraavalle jaksolle ja saapuessamme auton vieressä oli joku juuri lähdössä. Olin jo lähettämässä Askoa juoksemaan AT:lle, mutta toinen kilpailija ehti lähteä juuri pois alta.

Jakson kulutus oli 20,7 kWh/100 km, kun kesällä jakso meni oli 14,7 kWh/100 km:lla. Kulutus oli 40% kesää suurempi.

Auto oli aikamoisessa lumikuorrutuksessa tauolle saapuessa. Ja lunta piisaa myös maassa, kuten kuvasta näkyy.

AT 2 - AT 3 / 60,55 km / 50 min / 72,7 km/h

Jakson alkupuolella juutuimme jonkin hitaammin ajavan auton perään pidemmäksi aikaa, koska ohitusmahdollisuutta ei auennut. Kesällä auton olisi voinut ohittaa nopeammin, mutta lumisella tiellä kaistanvaihto täytyy tehdä hyvin varovasti ja vaati siten pidempää näkyvyyttä eteenpäin. 

Juutuimme pienen punaisen auton taakse pidemmäksi aikaa.

Talvikisan ennakkomiitissä joku järjestäjistä sanoi, että 80 km/h nopeus riittää 30 km pituisella moottoritiejaksolla, jotta maaliin ehtii ajallaan. En niellyt väitettä, koska kesäkisassa myöhästyimme minuutin, vaikka ajoin ajoin motarilla 80-90 km/h. (Silloisessa kaatosateessa ei uskaltanut kovempaa.)

Nyt pyrin ajamaan motarilla 100 km/h, jotta saisimme hitaan auton takana menetetyn ajan kiinni ja pysyisimme aikataulussa. Vähän kyllä välillä kuumotti, kun lunta pyrytti urakalla ja kertyi tielle etenkin ajokaistojen väliin. Ajoinkin pitkään pelkkää vasenta kaistaa, jotta ei tarvitsisi ylittää turhaan kaistojen välistä lumivallia, koska siinä olisi suurin riski menettää auton hallinta.

Jossain välissä tieliikennekeskus puuttui peliin ja pudotti moottoritien nopeusrajoituksen 80 km/h:iin. Siinä vaiheessa tiesin, että emme ehtisi maaliin ajoissa. Emme olleet saaneet vielä edes jakson tavoitekeskinopeutta kiinni (korkeimmillaan 71,5 km/h) puhumattakaan siitä, että sen päälle pitäisi kerätä vähän ekstraa, että jakson lopussa on varaa ajaa pari kilsaa 50 km/h.

"Paikoin liukasta".

Moottoritien nopeusrajoitus putosi 80 km/h:iin.

Myöhemmin alettiin varoittaa jo huonosta ajokelistä, vaikka videolla tie näyttää jopa paremmalta kuin ekassa "Paikoin liukasta" kohdassa. Huono ajokeli alkaa joka tapauksessa käydä tutuksi tällä moottoritiellä, sillä kesäkisassa tässä ajettiinkaatosateessa..

Myöhästyimme maalista lopulta kolme minuuttia. Sitten äkkiä autosta virrat pois, ettei kulutus kasva enää odotellessa, että ruuhkaisen maalin asemamiehistö ehtii tsekata kulutusmittarin. Pelkkä pysäköinti ei nimittäin lopeta Polestarin ajotilaa eikä kulutuksen mittausta, vaan vasta autosta poistuminen (tai erillinen sammutus asetusvalikon kautta).

Jakson kulutus oli 20,1 kWh/100 km, mikä oli yllättäen vain 13% enemmän kuin kesällä kaatosateessa ajettu 17,8 kWh/100 km.

Polestarin koko kisan kulutus oli 19,9 kWh/100 km. Se oli 31% enemmän kuin kesäkisan kulutus 15,2 kWh/100 km.

Maalissa tarkastetaan auton kulutuslukemat. (Kuva: Kari Kaistinen)

Lopputulokset

Kilpailun lopputulokset olivat lukuisten sakkojen rikastamat, sillä vain yksi kilpailija selvisi kisasta puhtain paperein! Kaikilla muilla oli sakkoja ylinopeuksista ja/tai myöhästymisistä, mikä on varmaankin jonkinlainen ennätys. Peräti 13/24 autokunnalla sakkoja oli vähintään 10%.

Meillekin napsahti sakkoa peräti 16 prosenttia! Kolmen minuutin myöhästymisestä tuli 6% (2% / min) mutta mistä ihmeestä olimme saaneet 10%? 

Se selvisi, kun Jaakko, ex-kartturini ja yksi kisan järjestäjistä, tuli hämmentyneenä kysymään minulta, että “Jenni, oletko sinä ajanut ylinopeutta?!” Hän ei ollut uskoa, että minä voisin ajaa ylinopeutta 10% sakon edestä.

Mutta niin siinä oli vahingossa käynyt. Kakkosjaksolla oli ollut tutka 40 km/h alueen alussa ja olin ajanut siihen loivassa alamäessä 56 km/h luullen, että nopeusrajoitus oli 50 km/h. Noh, ylinopeutta silloinkin olisi ollut, mutta vain 3% edestä. Muistan nähneeni jaksolla lumen peitossa olevan liikennemerkin, mutta en tajunnut reagoida siihen vaikka Asko olikin maininnut, millä kilometrilukemalla seuraava nopeusrajoitus tulisi. Nopeusrajoitukset näkee yleensä niin kaukaa, että kartturin ohjeilla ei ole niiden osalta niin paljon merkitystä.

Tuohon tutkaan jäi peräti kymmenen autoa 24:stä, joten aika ikävä paikka oli kyseessä. Jopa konkarikuski-Markku, joka ei tyyliin koskaan aja ylinopeutta, oli ajanut siinä vahingossa liian kovaa. (Jaakko ihmetteli, että onko tutkassa/paikassa ollut vika kun sekä minä että Markku saatiin sakkoja, mutta ei ollut.)

Kilpailun sääntöjen mukaan voittajaksi kruunattiin se auto, jonka mittariston näyttämä kulutus oli mahdollisten sakkojen jälkeen pienin verrattuna valmistajan ilmoittamaan  WLTP-kulutukseen. (Tulosten laskentatavasta voi olla montaa mieltä, sillä WLTP-kulutus sisältää myös lataushäviöt eikä kerro välttämättä auton todellista kulutusta. Kirjoitin asiasta enemmän kesäkisan blogipostauksessani.)

Kilpailun voitti Maxus Euniq 5:llä ajanut tiimi, joka oli vieläpä ekaa kertaa ajamassa sähköautolla! Heidän kulutuksensa oli 18,87 kWh/100 km (18,5 kWh/100 km + 2% sakkoa), mikä on 83,5% eUniqin WLTP-kulutuksesta 22,6 kWh/100 km. Tämä hämmentää minua suuresti, sillä viime kesän kisassa oli yksi Maxus Euniq 5, jonka kulutus oli ennen sakkoja 20,1 kWh/100 km. Että miten eri tavalla nämä tiimit ovat ajaneet. Ajoiko voittaja jääkaapilla?

EV Challenge Winter Edition 2022 kilpailun tulokset.

Polestarien tulokset

Minun Polestarini kulutus 19,9 kWh/100 km, mikä on vain 1,5% enemmän kuin Polestarin WLTP 19,6 kWh/100 km. Tähän voi olla talvikelissä todella tyytyväinen, koska auton ilmastointikin oli ns. normaali, eli lämmitys päällä vaikkakin vain +17 C pyynnillä ja eco-asetuksella. Mutta siis sellainen, millä voi oikeasti ajaa pitkää matkaa jäätymättä.

Kilpailun virallisissa tuloksissa 19,9 kWh/100 km kulutukseeni lisättiin 16% sakkoa. Se nosti vertailukulutuksen 23,08 kWh/100 km:iin, mikä on 117,78% WLTP-kulutuksesta. Tulos oikeutti kilpailun 13. sijaan.

Polestarien pienimmän kulutuksen saavutti odotetusti tiimi, joka piti lämmityksen pois päältä koko matkan ajan (ja selvisi silti ilman pilkkihaalareita!) Heidän autonsa kulutus oli 19,3 kWh/100 km. Kilpailun tuloksissa he sijoittuivat 6. sijalle; 5% sakolla kisatulos oli 103,39%.

Toiseksi pienin Polestarien kulutus oli 19,7 kWh/100 km. Tiimi piti viimeisen jakson lämmityksen pois päältä, mutta se ei pelkästään selitä eroa, vaan olivat yksinkertaisesti minua parempia ajamaan lumisilla mutkateillä, sillä heillä oli jo tauolla hieman pienempi kulutus kuin minulla. Tiimi sai kuitenkin 18% sakkoja, minkä seurauksena he sijoittuivat kilpailun tuloksissa 15. sijalle tuloksella 119,61%.

Polestarien jumbosijalle jäi Moottorin käyttötestiauto 21,6 kWh/100 km kulutuksella. En löytänyt Moottorin tiimiä enää kisan jälkeen, joten en päässyt harmillisesti kyselemään heidän taktiikastaan. Moottorin artikkelin kilpailusta voitte lukea täältä. Ainakin he pitivät ilmastointia kovemmalla kuin muut. Sakkoja he nappasivat 22%, mikä pudotti heidät 19. sijalle tuloksella 134,45%.

Kaikki Polestarit olivat nelivetoisia ja varustettu 19” kitkarenkailla, joten tuloksia voi oikeasti vertailla keskenään.

Pidän itse sakoilla korotettuja virallisia tuloksia toissijaisina, sillä minusta oli mielenkiintoisempaa nähdä, mitä autot oikeasti kuluttivat talvikelissä. Lämmityksellä on vaikutusta, mutta selvästi vähemmän kuin olisin luullut. 

Ilman lämmitystä ajaneen tiimin 19,3 kWh/100 km tulos ei ole kuitenkaan kuin 0,4 kWh/100 km (2%) vähemmän kuin toiseksi ajaneella osan matkaa lämmityksen pois pitäneellä tiimillä ja 0,6 kWh/100 km (3%) vähemmän kuin minulla, joka ajoin lämmitys minimissä koko matkan.

Oma kulutukseni 19,9 kWh/100 km oli 31% enemmän kuin kesäkisassa, jossa tulokseni oli 15,2 kWh/100 km. En osaa päätellä tästä yhtään mitään, muuta kuin että talvikisa oli selvästi raskaampi ja olosuhteiltaan. Mutta mitkä kaikki asiat kulutukseen vaikuttivat? Pelkkä lämmitys ei selitä, kuten paras Polestar-tiimi todisti. Ainakin hyvin luminen keli, joka lisäsi vierinvastusta. Olisi mielenkiintoista ajaa sama kisa hyvässä talvikelissä!

Yhteenveto

EV Challenge oli jälleen hyvin järjestetty. Tuloslaskennan aikana pidetty paneelikeskustelu oli viihdyttävä ja muita Polestareja vastaan oli kiva kisata ja tavata niiden kuskit.  Kilpailullisessa mielessä kisasta jäi vähän ristiriitainen maku suuhun.

Ei ole hyvä, että tuloksiin vaikutti niin suuri määrä virhepisteitä. Se vie pohjaa varsinaiselta taloudelliselta ajamiselta, jonka kuitenkin pitäisi olla menestymisen ykkösmittatikku.

Aikataulua olisi pitänyt keventää kurjassa säässä, jotta myöhästymisiä ei olisi tullut niin paljon. Kelin vaikutus oli kuitenkin arvattavissa, ja ajajakokouksessakin kehotettiin ennemmin pysymään tiellä kuin aikataulussa. Nyt kisassa pidettiin samat ajoajat kuin kesäkelissä.

Tutka, johon jäi lähes puolet autoista (10 kpl) ja monet vielä reilulla ylinopeudella, oli myös vähän tylsä juttu. Tuskin siitä oli tarkoitus tehdä näin pahaa sakkorysää, mutta lumen peittämä nopeusrajoitusmerkki ja tutka heti sen perään teki tepposet monelle. Saatiin siinä toki kiinni kaikki, jotka ei ajaneet tiekirjan mukaan, mutta tylsällä tavalla.

Sitten vielä tulosten mittaustapa. WLTP-kulutusta vastaan kilpaileminen on välineurheilua, sillä kun valitsee auton, jossa on suuri WLTP-kulutus kWh/100 km verrattuna todelliseen mittarin näyttämään kulutukseen, menestyy kisassa. WLTP-kulutus sisältää siis myös lataushäviön vs. WLTP toimintamatka. Esimerkiksi Nissan Leafissa WLTP-kulutus on huomattavasti suurempi kuin todellinen kulutus.

Noh, toki taloudellisuusajo on aina ollut jossain määrin välineurheilua. Mutta silti tämä on jotenkin mälsää ja monimutkaista ja tulokset tuntuvat epäloogisilta. Pitäisi vaan saada ratkaistua se, että miten kaikki autot saisi ladattua kisan jälkeen, niin voitaisiin kisata suoraan siitä, kuka ajaa vähimmällä. Tai että kaikista autoista tiedettäisiin käytettävissä oleva akkukapasiteetti, jolloin voitaisiin vertailukulutus voitaisiin laskea WLTP-toimintamatkasta suhteessa akun kokoon.

Summa summarum. EV Challengessa minua motivoi ennen kaikkea kisata muita samanlaisia autoja vastaan ja viralliset tulokset ovat minulle oikeastaan aika yhdentekeviä. Jos vain Polestareja tulee seuraaviinkin kisoihinkin niin varmaan olen taas mukana. Jos taas itselläni olisi kisan ainut Polestar, niin se olisi sitten lähinnä kisaamista itseä vastaan ja testaamista, miten vähällä saan oman autoni kulkemaan. Se riittää motivaatioksi jonkin aikaa, muttei loputtomasti.

Taloudellisuusajon Ecorun Cupiin en ole osallistunut enää kolmeen vuoteen, koska laina-autojen, kartturien ja majoitusten metsästys alkoi turhauttaa. Kymmenen tai jopa vähemmän osallistujan kisoissa ei oikein muutenkaan ole mieltä. Jossain luokassa voi olla yksi auto ja se kruunataan luokkansa voittajaksi. Onneksi EV Challengessa on osallistujia riittänyt viime kesää lukuunottamatta. Toivotaan tapahtumalle pitkää ikää ja kehittyvää tuloslaskentaa! (Ja lisää osallistujia Ecorun Cupiin!)

Osoite kopioitu

Keskustelu

Noki
07.02.2023 10.12

Miten Pollen teippaus kesti reissun tuonne ja takaisin, eli onko pysynyt reunat kiinni tai onko tullut uusia kivien tekemiä reikiä teippiin?

Jenni
07.02.2023 10.25

Kiitos kysymästä, teippaus on kestänyt hyvin. Teippiin ei ole tullut uusia kiveniskemiä eikä ole alkanut irrota mistään kohtaa. :) Lumiharjan kanssa olen kyllä aika varovainen, toki olin sitä jo edellisten autojenkin kanssa. Konepellin Polestar-logon koitan muistaa ohittaa harjatessa, koska sen teippi todennäköisesti lähtee irtoamaan ensimmäisenä.

Maxus team
03.01.2024 21.39

Hyvin kirjoitettu artikkeli!
Ottaen kantaa tuohon tulokseen, joka saatiin ajettua, tuli seuraavilla ”kikoilla”.
Lämmitystä käytettiin, mutta minimillä. Liikennevaloissa kävi satumainen tuuri alkumatkassa. Oma ajaminen ihan bensa autolla on nykyisten polttoaineiden hintojen vuoksi muuttunut luokkaa säästäväiseksi. Sitten muita asioita, joita tehtiin. Nostin reilusti Maxuksen rengaspaineita vetopidonkin uhrauksella. Optimoin kaikki alamäet, hain joka paikassa edellämenevän auton tai kuorma-auton takaa tuulen vastusta pienemmäksi. Ihan perus asia, vaikkakin ei turvallisin tapa talvella mutkissa koetin ”liuttaa” autoa, koska kitka kasvaa kaarteissa vedon ollessa päällä. Suoraan kulkiessaan auto kuin auto kuluttaa vähemmän. Iso asia oli kun moottoritien osuuden ajoimme kahdan rekan välissä. Tuulipussin sisällä noin 90km/h, tämän lisäksi kokemus autosuunnistuksessa ja oppimme keskinopeuksista toi meille etua kartturini tehtyä seikkakohtaisen väliaika taulukon, jonka avulla meille ei tullut haastavasta olosuhteista huolimatta kiire missään kohtaa. Tämän takia myös tuo tutkarysä valuteltiin siihen alamäkeen energiaa ladaten. Pakko myöntää, että säästeltiin. Mutta lämmitin oli 17 astetta ja puhallus ikkunalle. ( ei istuin lämmitystä )
Oli mukava kokemus, ja kuten kirjoitit.. yllätyttiin myös, että voitettiin kisa.
Mutta kuten sanottu keskityttiin valuttamiseen, ajolinjojen optimointiin, paljon painetta renkaissa, vierintä vastus pieneksi ja tuulensuojassa ajamiseen. Erinomaisesti optimoidulla tiekirjalla.
Maalimyöhä saatiin, viimeisen liikenne valon takia. Emme päässeet vihreillä läpi siihen se 2% sakko sitten eskaloitui.
Timo L
( suunnittelin hetken ostavani BMW I3:sen ja keventäväni sen sisustaltaan ja kaikilta pelti osilta ja alkavani sillä etsimään sitä pienintä kulutusta :D ) järki voitti, oli kivaa ajaa ja kelistä varmasti oli meille hyötyä.
TL

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (2) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (15) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (28) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (56) Talvi (40) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (38) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb