Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin

Käytiin työporukalla Helsingissä, mutta poikkeuksellisesti en ollutkaan kuski. En edes tarjoutunut, sillä paluu oli tiedossa puolen yön jälkeen. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän, etten olisi pysynyt hereillä koko matkaa. Sen sijaan istun nyt paluumatkalla työkaverin auton takapenkillä ja blogaan.

Alun perin en ajatellut, että tästä reissusta syntyisi mitään blogattavaa, vaan istuisin vaan kyydissä (ja tylsistyisin koska unohdin matkalukemiset kotiin). Twiittasin kuitenkin matkan varrelta sen verran paljon, että Aki kysyi, että kai blogaan reissusta. No miksipä ei! Samalla paluumatkakin kuluu rattoisammin.

Hartolan kieppeillä ajoimme alamäkeen 80 km/h, kun näimme, että vastaan oli tulossa puoliksi pientareella ajava hidas traktori. Samalla traktoria lähti ohittamaan auto, joten työkaverini joutui jarruttamaan vauhdin johonkin 50 km/h, jotta ohittaja ehtii palata omalle kaistalleen. Mutta tilanne ei ollut vielä ohi: ohittajan perässä ylämäkeen traktoria lähti ohittamaan rekka ja sen jälkeen vielä toinenkin!

Lopputuloksena meitä oli sitten rinnakkain kolme: puoliksi pientareella traktori, keskellä kaistoja rekka ja melkein pientareella me. En käsitä, millä isomman oikeudella rekat lähtivät ohittamaan, kun vastaan oli tulossa auto. Ehkä ne ajattelivat, että kyllä tuosta mahtuu, kun traktori antoi tilaa. Jälkimmäinen ei varmaan edes nähnyt meitä ekan rekan takaa, koska meidätkin se yllätti, että ekan takaa tuli vielä toinen. Onneksi pientareella oli sen verran tilaa, että oli varaa väistää, mutta kyllä tilanne silti hieman kuumottava oli.

Moottoritiellä Lahden ja Helsingin välillä saavutimme auton, jonka takapuskuri lepatti jotenkin kummallisesti. Ohittaessa autoa näimme sen tarkemmin: muovinen takapuskuri oli irronnut sivulta kiinnikkeistään ja heilui 120 km/h vauhdissa melko villisti. Mahtoikohan kuski ollut huomannut sitä? Tai ehkä vain luotti siihen, että se pysyy mukana, koska sen varmaan näki sivupeilistä? Toivottavasti pysyi, sillä ei olisi kiva jos 120 km/h vauhdissa vastaan tulisi irtonainen puskuri...

Tämä asia nyt ei ole mitään uutta, mutta kulkupelinämme ollut Mazda3 ei ole äänieristyksellä pilattu. Minusta melu on puuduttavaa ja myös auton omistava työkaverini manaili sitä, että Mazdan äänieristys ja suomalaiset tiet eivät sovi yhteen. Nelostien vasta päällystetyillä osilla olikin sitten kuin taivaassa olisi ollut, kun auto muuttui niin hiljaiseksi.

Meitä oli reissussa täysi autollinen porukka, joten oli luontevaa, että minä pienimpänä istuin keskipaikalle. Se oli aika pömpeä tapaus, mutta kyllä siinä matkusti, mitä nyt paluumatkalla meinasi vähän kankku puutua. Voi tosin johtua eilisestä pepputreenistäkin… Mazdan keskipaikalla reisitukea ei ollut kuin nimeksi, mutta mieluummin minä siinä istun kuin 5-sarjan Bemarissa, jonka takapenkillä olin kesällä muutaman kilometrin matkan. Siinä jalkani eivät ylettäneet lattialle ja istuin oli lisäksi liian pitkä reisilleni, joten asento ei ollut kovin miellyttävä.

Määränpäämme Helsingissä oli Eteläranta, jonne suunnistimme Unioninkatua katua pitkin. Tuomiokirkon kohdilla oli jonkin verran ruuhkaa ja jouduimme hidastelemaan. Juuri kun kaverini oli saanut taas autoon taas enemmän vauhtia, Yliopistonkadulta kolmion takaa meinasi tulla päälle Mini. Onneksi kaveri ehti reagoida ja Minikin pysähtyi tultuaan osittain kaistallemme, joten ei päästy oikomaan peltiä. Kuskilla oli kännykkä korvalla, liekö vaikuttanut keskittymiseen? Ei meidän edellä kuitenkaan niin paljon tilaa ollut, että siihen noin vain kolmion takaa olisi ehtinyt kurvata.

Viimeinen raportoitava tilanne tapahtui, kun olimme jo jalkautuneet ja odottelimme Etelärannan liikennevaloissa tien ylitysvuoroa. Kun autojono pysähtyi seuraavien liikennevalojen vuoksi, jonon viimeinen auto pysähtyi kohdallamme puoliksi suojatielle. Ei tässä mitään tavatonta, mutta heti pysähdyttyään auton kuski syventyi kirjoittamaan tekstaria (tms.) ja vilkuili silloin tällöin eteensä. Kun autojono sitten lähti liikkeelle, kuski oli edelleen nenä kiinni puhelimessa ja huomasi jonon lähteneen liikkeelle vasta, kun eteen oli tullut usean auton mittainen rako. Hups... Ei tässä mitään vaaratilannetta syntynyt, mutta jospa kirjoitettaisiin ne viestit periaatteesta muulloin kuin liikenteessä.

Öiseltä paluumatkalta ei ole muuta raportoitavaa, kuin että Neste Tuuliruusun vessat eivät vakuuttaneet paitsi sijainnillaan kupumaisen rakennuksen katonrajassa. Naisten vessassa oli kolme koppia, joista ekan ovesta puuttui lukko, toisessa ei ollut palaakaan paperia ja vasta kolmannessa passasi käydä huojentumassa. Käsipyyhepaperi oli myös loppu, mutta kuivain löytyi.

Suosin ABC-asemia pysähdyspaikkoina, koska niissä on hyvät ja siistit vessat. Tuolla Nesteellä oli kyllä siisteyden tarkastuslista eli yritystä oli, mutta kaikki oli vain päässyt loppumaan klo 19 eli 3,5 h aiemmin tehdyn tarkastuksen jälkeen. Aina ei voi voittaa.

Yhteenveto 

Paluumatka meni sujuvasti blogia kirjoittaessa, mitä nyt työkaverin läppärin näppäimistö ei ihan ollut mieleeni. Sellainen sopiva raukeus oli päällä heti lähdöstä klo 22 alkaen, joten hyvä etten ollut kuski. Reissupostaus ei vaadi samanlaista skarppiutta kuin ajaminen.