Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä

Ajatukseni huhtikuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna: Oih, kylläpä sääennuste näyttää mukavan lämmintä keliä vappuviikonlopulle! Vaihdanpa autoon kesärenkaat, koska +10 asteessa ei viitsi enää ajaa Helsinkiin ja takaisin kitkarenkailla.

Ajatukseni huhtikuun viimeisenä viikonloppuna: Eeh, ei pitänyt ihan sääennuste paikkaansa! Räntää on maassa jo pari senttiä ja lisää tulee taivaan täydeltä ja pitäisi lähteä ajamaan Helsingistä kotiin Jyväskylään. Että pitikin vaihtaa talvirenkaat pois!

Renkaidenvaihdon ajankohta meni tänä keväänä tosissaan ihan pieleen ja jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin ajamaan kesärenkailla talvikelissä. Suorastaan kahdesti, sillä lunta oli maassa myös keskiviikkoaamuna, mutta onneksi silloin ajettavana oli sentään vain 7 km töihin. Enpä tiennyt, että se on vasta alkusoittoa takatalvelle…

Takatalvi saapuu

Yhdistin #pinghelsinki-reissuun taloudellisen ajon harjoitukset ajamalla Jaakon kanssa lauantaina parin vuoden takaisen kilpailureitin. Jaakko on lupautunut kaikkiin tämän kauden ecorun-kisoihin kartturikseni, mistä olen todellaonnellinen!

Ennen lähtöä Jaakko kyseli, että miten pitkän lenkin haluan ajaa, sillä sääennuste näyttää iltapäiväksi ja illaksi vähän huonoa keliä. Totesin, että ei anneta sen häiritä, vaan ajetaan koko 240 km lenkki kun kerrankin on mahdollisuus harjoitella.

Puolivälin jälkeen taivaalta alkoi tulla räntää, mutta en antanut sen häiritä. Ajettuamme 2/3 reitistä oli kuitenkin pakko alkaa huomioida muuttunut keli, sillä räntä alkoi jäädä maahan ja mutkissa alkoi olla vaara, että auto lähtee luistelemaan. Seuraavalla tauolla autoa oli jo puhdistettava lumesta, sillä etututka ja rekisterikilpi olivat muurautuneet umpeen ja pyhkijät tampanneet tuulilasin reunaan tiiviin kerroksen lunta. Onneksi lumiharja oli vielä mukana!

AT:lla oli pakko siivota tuulilasi, etututka ja valot lumesta.

Saapuessamme maaliin kävi selväksi, että kotimatka Helsingistä Jyväskylään tulisi olemaan pitkä ja jännittävä. Viimeisestä risteyksestä liikkeelle lähtiessä renkaista ei tahtonut löytyä pitoa, sillä lumi oli peittänyt maan. Ei ollutkaan kyse mistään pikkusateesta. Ja lisää tuli taivaan täydeltä.

Päätin silti ajaa Jyväskylään, koska ei huvittanut käydä etsimään yöpaikkaa. Ajattelin, että varovaisesti ajaen selviäisin kotiin, mutta vähän kyllä jännitti. Vaarana oli myös se, että vaikka itse ajaisi tosi varovaisesti, niin muut eivät välttämättä niin tee ja sillä voi olla ikäviä seurauksia.

Tämä näkymä ecorun-reitiltä oli vasta alkusoittoa...

Rauhallisesti moottoritiellä

Moottoritietä Lahteen ajaessa mietin, että onneksi liikenteessä oli muitakin, sillä liikenne piti ajourat sulina. Nopeusrajoitus olisi sallinut ajaa 120 km/h, mutta kuin yhteisellä päätöksellä autojen matkavauhti asettui 80 km/h:iin. Tämä teki etenemisestä kohtuu turvallista, koska ei tarvinnut juuri ohitella tai olla ohitettavana.

Muutamia ohittajiakin moottoritiellä toki oli, mutta onneksi vain muutama. Ikävimpiä olivat ohittajat, jotka palasivat oikealle kaistalle liian ajoissa. Märällä kelillä hätäilijät lähinnä ärsyttävät sotkemalla tuulilasin, mutta nyt kaistanvaihto heitti loskaa päälle niin, että ennen tuulilasin pyyhkimistä siitä ei nähnyt ollenkaan läpi! Kaikki eivät myöskään ajaneet vasemman kaistan urissa, minkä seurauksena koko ohituksen ajan loskaa oikein suihkusi viereiselle kaistalle ja siinä ajavien päälle...

Suurin itseluottamus (ja toivottavasti talvirenkaat) oli eräällä Audi Q7 kuskilla, joka ohitti 83 km/h ajavan jonon peräkärryä vetäen. Ei sillä että peräkärryä muutenkaan saisi vetää noin kovaa, mutta tuossa säässä se vasta vajaata touhua olikin!

Moottoritiellä kaistaa vaihtaneen auton jäljistä näkee hyvin, miten paljon lunta maahan oli kertynyt.

Yhden auton päädyin itsekin ohittamaan. Ajettuani pitkään turvalliselta tuntunutta 80 km/h saavutin jonkun, joka ajoi vain 60 km/h. Ajelin jonkun kilometrin auton perässä miettien, uskaltaisinko lähteä ohittamaan. Suurin vaara oli mielestäni kaistalta toiselle siirtyminen, sillä siinä joutuu ylittämään loskavallin. Lopulta vaihdoin kaistaa hyvin varovaisella ohjausliikkeellä, ohitin auton ja palasin pitkän matkan päästä loivasti takaisin omalle kaistalleni.

Enempää ohituksia en tehnyt, vaan pysyttelin mieluummin turvallisemmilta tuntuvissa ajourissa. Niissäkin pysyminen vaati ajaman kieli keskellä suuta ja jos niistä ajautui vähänkään sivuun, kauhea lentävän loskan kohina alkoi heti kuulua auton pohjasta. Näin tapahtuessa päästin yleensä kaasun ylös, jotta auto ei vain lähde lapasesta. Eco-ajotilaa käyttäen vaihteisto kytkeytyy välittömästi vapaalle, kun kaasusta irrottaa. Mietin, että se on varmaan turvallinen valinta, sillä käsketäänhän sitä painamaan kytkin pohjaan silloinkin, kun auto joutuu vesiliirtoon. 

Olin ajatellut pitä tauon Vierumäen Matkakeitaassa, mutta räntäsade muutti suunnitelmia. Auto oli kevään rapakeleistä niin törkeä likainen, että ei tulisi kuuloonkaan, että tauon jälkeen kävisin harjailemaan siitä lumia pois. Niinpä kurvasinkin tauolle Lahden Kauppakeskus Karismaan, jossa auton sai tauon ajaksi mukavasti parkkihallin suojaan. Auton puskuri oli kerännyt päälleen monen sentin loskakuorrutuksen, joka oli niin tiivis, että se ei inahtanutkaan, kun tökin sitä vähän lumiharjalla rekisterikilven kohdalta...

Kiva lumikuorrutus Leonin puskurissa. Ei ihme, että etututka ei oikein pelittänyt...

Lisää lunta = vähemmän vauhtia

Tauon aikana räntää oli tullut yhä vain lisää ja bongasin matkalta kelin ensimmäisen uhrin: etelään päin ajanut farmariauto oli moottoritien suuntien väliseltä viherkaistaleelta poikittain, mutta onneksi ei näyttänyt käyneen kuinkaan. Samalla kohdalla tien reunassa oli pysähdyksissä rekka ja sen edessä henkilöauto. Mietinkin, että olisiko pysähtynyt rekka tullut yllätyksenä ulos ajaneelle autoilijalle, joka väistäessään toiselle kaistalle olis samoilla vauhdeilla ajautunut ojan puolelle. Muita ulosajoja en matkalta onneksi bongannut.

Heinolan jälkeen siirryin moottoritieltä normaalille maantielle, jolla matkanteko hidastui entisestään. Turvalliselta tuntui ajaa enintään 60-70 km/h. Liikennettä oli selvästi motaria vähemmän, eivätkä ajourat olleet enää yhtä sulat. Onneksi ei sentään ollut pakkasta!

Ohittajia maantiellä ei onneksi ollut kuin muutama, ohituskaistojenkin kohdalla henkilöautojen kuskit olivat fiksuja eikä monikaan lähtenyt riskeeraamaan että joutuisi loskaliirtoon kaistaa vaihtaessa.

Joutsan tienoilla ohi sen sijaan paahtoi Onnibus. Olen ollut saman linjan kyydissä muutaman kerran ja se oli arviolta noin vartin myöhässä aikataulusta. Oli muuten ajanut aika reippaasti keliin nähden!

Vastaantulijan valot näkyivät jo selkeästi, mutta bussi painoi samoilla vauhdeilla ohi sekä takanani ajaneesta autosta että minusta. Toki annoin vauhdin hiljetä, että se pääsee mahdollisimman nopeasti ohi ja takaisin omalle kaistalle. Bussi heitti kyllä selaisen loskamäärän tuulilasille, että sokaistuin täysin ja hyppäsin vaistomaisesti jarrulle. Vasta kotona tajusin, että oli ehkä tosi vaarallista jarruttaa kovasti loskassa, mutta se vain selkäytimestä. Onneksi autossa on ABSit ja ajonvakautus ja takanatulija riittävän kaukana.

Vähän ennen Hartolaa bongasin niin jouluiset kuuset, että piti pysähtyä ottamaan juhlapyhämeemikuva. :D

Taistelu väsymystä vastaan

Joutsan kohdilla alkoi myös vähitellen väsy painaa, sillä olinhan ajanut päivän aikana ensin yli neljä tuntia ecorunharjoitusta ja siinä vaiheessa hissutellut kotia kohti liki kolme ja puoli tuntia (+45 min tauko). Oli siis aika pitää eväs- ja jumppatauko. Voi olla Teboilin työntekijöillä ihmeteltävää, kun satunnainen autoilija tekee askelkyykkyhyppyjä ja muita liikketiä tankkauskatoksessa. Mutta kun ulkopuolella satoi!

Pitkään jumppatuokio ei jaksanut piristää, vaan Toivakan moottoriliikennetiellä sai taas alkaa pinnistellä tarkkaavaisuutta. Se on huono juttu hyvälläkin kelillä, mutta huonolla vielä pahempi, kun pitäisi pysyä tarkkaan omissa ajourissa. Vaajakosken ABC:llä olikin ehdottomasti seuraavan jaloittelutauon aika, vaikka kotiin ei ollut matkaa enää kuin 15 km.

Tauko Vaajakosken ABC:lla. Auto on entistä paksummassa kuorrutuksessa ja yhä vaan pyryttää.

Oma koti kullan kallis

Lopulta viisi ja puoli tuntia lähdön jälkeen olin kotona ja sain laittaa viestiä huolestuneelle perheelle ja kavereille, että hengissä ollaan.

Tulipahan koettua taas jotain uutta autoilun saralla, mutta varsinaisesti en voi suositella. Olin silti positiivisesti yllättynyt, että selvisin reissusta näin hyvin! Auto ei lähtenyt missään vaiheessa liukastelemaan enkä huomannut ajonvakautuksenkaan kaitseneen kulkemistani. Matkaa oli 272 km, varsinaiseen ajamiseen aikaa meni noin 4,5 h ja keskinopeus oli 60 km/h.

Olipahan reissu! Vertailun vuoksi menomatkaan meni vain 2 h 53 min...

Matka sai miettimään, että mitä siitä seuraisi, jos uusi tieliikennelaki poistaisi talvirengaspakon ja näin ollen autoilijat saisi itse päättää, millä renkaila ajavat talvella? Että tällaisessa kelissä jotkut ihan ehdoin tahdoin ajaisi kesärenkailla, koska "Kyllä siinä pärjää, kun ajaa vaan vähän hitaammin. Ei se lumi kuitenkaan pysy pidempään maassa!" En luota siihen, että kaikki autoiijat olisivat riittävän vastuullisia, vaan sitten seuraisi omien kykyjen ulosmittaamista, huonolle tuurilla oman tai jonkun muun hengen kustannuksella.

Mitä ajatuksia tämä reissu herätti teissä? Oletteko joutuneet kesärenkailla vastaaviin olosuhteisiin? Entä millaiset fiilikset teillä on mahdollisesta talvirengaspakon poistumisesta?