Ovatko vetyautot vastaus kaikkiin autoilevan maailman rukouksiin?

Kuva: Adobe Stock

Sähköautot ovat vyöryneet markkinoille kovaa vauhtia viime vuosina, mutta viime aikoina uusien sähköautojen myynti on alkanut myös yskähtelemään (ympäri Eurooppaa). Tähän on oikeastaan monia syitä. Yksi niistä on ihan puhtaasti autonvalmistajien oma hintapolitiikka. Sähköautojen hinnat olivat nimittäin pitkään kauttaaltaan hyvin korkealla, mikä teki niistä varsin selvästi ylemmän keskiluokan autoja. Sitten, autonvalmistajat alkoivat yllättäen pudottamaan hintoja (melko reilustikin joidenkin merkkien ja mallien kohdalla), mikä puolestaan johti siihen, että kuluttajat säikähtivät. Koska, kuka haluaisi hakea autoliikkeestä upouuden sähköauton, vain huomatakseen sen hinnan tippuneen kymppitonnilla seuraavana päivänä? Niinpä. Toisaalta, tämä on johtanut myös siihen, että käytettyjen sähköautojen myynti elää ja voi varsin hyvin tällä hetkellä, ainakin Suomessa (ja käytettyjen autojen ostaminenhan on muutoinkin aina vastuullisempaa kuin uusien, etenkin jos kyse on vähäpäästöisistä tai paikallisesti päästöttömistä autoista, kuten juuri sähköautoista).

Vastuullisuuteen liittyen, viime aikoina on puhuttu jonkin verran sähköautojen todellisista ympäristövaikutuksista, liittyen lähinnä siis niiden valmistamiseen. Sillä, vaikka sähköautot sinällään kulkiessaan täysin päästöttömiä vehkeitä ovatkin, sähköauton valmistaminen aiheuttaa monikymmenkertaisesti enemmän päästöjä kuin perinteisen polttomoottoriauton valmistaminen. Toki, koko elinkaarensa aikana polttomoottorinen auto saattaa olla tai monesti onkin päästöiltään suurempi, riippuen toki myös kyseisen yksilön käyttöasteesta.  Sitten on vielä se valmistukseen liittyvä eettinenkin puoli, mikä liittyy pitkälti sähköakuissa käytettyihin raaka-aineisiin ja niiden kaivamiseen (esimerkiksi Afrikassa).

Jos sähköautojen järkevyyttä mietitään ihan arjen käytännön tasolla, meitä monia mietityttävät sähköautojen pitkät latausajat (ainakin jos vertaa siihen, että autoon tankkaisi vain lisää polttoainetta tankkiin). Kaikilla meistä ei ole välttämättä tahtotilaa tai mahdollisuutta pysähtyä puoleksi tunniksi tai pidemmäksikin aikaa ”tankkaamaan”. Latausinfrakaan ei ole ollut vielä aivan sellaisella tasolla, mitä se voisi jo olla, etenkään pohjoisemmassa, siellä niin sanotun Helsinki-kuplan ulkopuolella (vaikkakin kehitystä parempaan tapahtuu jatkuvasti, onneksi). Mutta, koska sähköautobuumi ei ole täysin räjähtänyt vielä käsiin, niin ainakin toistaiseksi latauspaikkoja on huoltoasemilla tai kauppakeskuksissa ollut monesti vielä vapaina. Paitsi ehkä niissä tietyissä ruuhkahuippuhetkissä, kun kaikki Kehä kolmosen sisäpuolelta ryntäävät yhtä aikaa mökeille tai Lappiin laskettelemaan. Ja, tietysti kun muistetaan vielä nämä suomalaiset olosuhteet, eli muun muassa varsin kireät talvipakkaset, niin sähköautojen rangekin putoaa usein aika vauhdikkaasti (mikä tuottaa taas niitä ylimääräisiä hikikarpaloita otsalle).

Kun ensimmäiset Teslat aikanaan saapuivat markkinoille, osa meistä ajatteli sähköautojen olevan vastaus kaikkiin autoilevan ihmisen rukouksiin. Ja, ymmärrän tämän tunteen, sillä kun itsekin istahdin Tesla Model S:n kyytiin ensimmäisen kerran vuonna 2016, se tuntui jokseenkin futuristiselta kokemukselta. Pelkkä valtava keskinäyttö, josta säädeltiin kaikkea, sai silloisen itseni ällistymään (mutta, silloin olinkin enemmän mieltynyt kaikenlaisiin teknologisiin vempaimiin). Uutuudenviehätys on sittemmin karissut omalla kohdallani monien sähköautojen osalta ja nykyään esimerkiksi kaiken autoon liittyvän hoitaminen keskinäytön kautta fyysisiin painikkeisiin verrattuna tuntuu pikemminkin vain rasitteelta. Ja, totta kai se täysi äänettömyys ja valtava vääntö (mikä painaa selän vahvasti penkkiin kiinni), tuntuivat Teslassa silloiseen aikaan melko science-fictionilta. Olihan se aika uskomatonta, että autolla, joka oli kuitenkin valmistettu tavallisia pullaisia silmällä pitäen, pääsi kiihtyvyydessä parhaimpien urheiluautojen lukemiin. Tässä kohtaa tosin pieni muistutus Tesla-kuskeille: kova kiihtyvyys yksistään ei tee autosta vielä urheiluautoa.

Nyt on kuitenkin alkanut näyttämään siltä, että sähköautot saattavat siltikin olla enemmänkin vain välivaihe pitkässä juoksussa, ihmisten yrittäessä siirtyä pois fossiilisia polttoaineita hyödyntävistä vehkeistä. Eikä tämä tarkoita etteikö sähköautoja tulisi jäädäkseen, sen verran paljon moni autonvalmistaja on niihinkin jo panostanut. Mutta, se lopullinen ratkaisu fossiilisia polttoaineita käyttävien autojen tuomiin haittoihin saattaakin olla kokonaan toisenlainen. Ja tätä esimerkiksi Toyota on yrittänyt meille viestiä jo jonkin aikaa. Joku minulle ihmetteli jokin aika sitten ääneen, että miten ihmeessä Toyotan kokoinen autonvalmistaja voi olla niin pahasti jäljessä mitä tulee sähköautoihin. No, vastaus piilee yksinkertaisesti siinä, että he eivät vaikuta tosissaan uskovan sähköautoihin. He uskovat vedyn voimaan.

Vetyauto on eräänlainen autoilevan maailman valkoinen valas. Se on tavallaan vähän niin kuin se yksi kaveri, joka on aina tunnin myöhässä, vaikka sanoo olevansa vain viiden minuutin päässä paikalta. Tai siltä se ainakin tuntuu. Koska, onhan vetyautoista puhuttu jo pidemmän aikaa ja joitain vetyautomalleja on ollut kansainvälisillä markkinoillakin jo useamman vuoden, mutta siltikin tuntuu, että kehitys on ikään kuin pysähtynyt niiden osalta. Tai siis, siltä se tuntuu ulospäin, todellisuudessahan kehitystä on varmasti tapahtunut kulisseissa koko ajan, mutta täysin valmiin ja oikeasti kilpailukykyisen paketin tuominen markkinoille vain ottaa niin julmetusti aikaa.

Paperillahan vetyauto kuulostaa pitkälti täydelliseltä ratkaisulta. Sen sijaan, että polttaisi iki-ihanaa dinosaurusmehua, jättäen jälkeensä vain savuisen pakokaasupilven, voi käyttää universumin runsainta elementtiä ja jättää jälkeensä ekologisen vesihöyrypilven. Kuulostaa utopistisen helpolta, vastuulliselta ja liian hyvältä ollakseen totta (mitä se vielä onkin, siitä hetken päästä lisää).

Kuvittelepa vaikka auto, jota on toki aika-ajoin tankattava, kuten sitä tavallista bensasyöppöäsikin, mutta fossiilisten polttoaineiden sijaan voit tankata siihen elementtiä, jota saadaan esimerkiksi vedestä. Ja, toisin kuin esimerkiksi sähköautoissa, joissa on kaikenlaisia mineraaleja ahmivia osia (kuten niitä isoja sähköakkuja, joiden kapasiteetti vaihtelee normaalisti 50 kWh – 100 kWh välillä), vetyautoihin riittää esimerkiksi pieni 1,2 kWh -korkeajänniteakku. Ei tarvitse siis kaivaa puolta Afrikkaa vetyauton valmistamiseksi, näin kärjistetysti. Se jos mikä kuulostaa eettiseltä ja vastuulliselta, eikö vain?

Miten se sitten käytännössä toimii, vetyauto siis? No, vetyauto kulkee ottamalla vetyä paineistetusta säiliöstään ja syöttämällä sitä polttokennoon, jossa se kohtaa ilman sisältämän hapen. Polttokenno jakaa vedyn protoneiksi ja elektroneiksi. Elektronit kulkevat ulkoisen virtapiirin kautta, mikä luo sähkövirran. Polttokennon tuottama sähkövirta kulkee sitten sähkömoottoriin, joka pyörittää auton pyöriä ja antaa ajoneuvolle sen tarvitseman liike-energian. Kun protonit ja elektronit kohtaavat hapen polttokennossa, ne muodostavat vettä, joka poistuu auton pakoputkesta ulos siis vesihöyrynä. Tämä onkin vetyauton ainoa pakokaasu, joten siitä ei synny hiilidioksidi- tai muita ilmansaastepäästöjä. Kuten näette, teorian tasolla vetyauto on puhdas, tehokas ja kaikin puolin loistava ratkaisu. Käytännössä sitten taas… no, siinä on vielä omat pienet ongelmansa.

Tekniikka vetyautoissa on erittäin monimutkaista, kallista ja ehkä vähän pelottavaakin. Vety on nimittäin maailmankaikkeuden pienin ja ovelin atomi, mikä tarkoittaa, että sen säilyttäminen turvallisesti aiheuttaa paljon harmaita hiuksia. Tai ainakin siinä on paljon erinäisiä riskitekijöitä, vaikka Toyota ehkä muuta väittääkin. Vetysäiliöt paineistetaan pitämään atomit sisällä, minkä tiedostaminen ei varsinaisesti rauhoita, etenkin kun ajelee vaikka moottoriteillä.

Mitä tulee tuohon tekniikan monimutkaisuuteen, tiedetään, että vetyautojen valmistaminen maksaa paljon. Siis todella paljon, verrattaessa ihan sähköautojenkin valmistuskuluihin. Tämä näkyy luonnollisesti myös autojen myyntihinnassa. Esimerkiksi Hyundai Nexo -vetyauton hinta Suomessa on 79 990 euroa. Tuollainen hinta saa jo kovimmankin ympäristösoturin vaikeroimaan ekologisissa bambupöksyissään. Sillä hinnalla saa jo aika pirun hyvän bensiini-, diesel- tai hybridiauton. Ja, saa sillä hinnalla nykypäivänä jo erittäin pätevän sähköautonkin (esimerkiksi täyssähköisen Porsche Macanin alkaen -hinta on 79 990 euroa). Onneksi, positiivisia signaaleja tähänkin liittyen on ilmassa. Honda on nimittäin kertonut, että se on saanut polttokennojärjestelmän valmistuskuluista karsittua jopa kaksi kolmasosaa uuden CR-V e:FCEV -mallin kohdalla (edeltävään Clarity -sukupolven järjestelmään verrattuna). Se on aika paljon se, sanoisin.

Yksi suuri hyötytekijä verrattaessa vetyautoja akkukäyttöisiin sähköautoihin on range. Vetyautot voivat nimittäin kulkea melkoisen matkan ennen kuin niitä tarvitsee tankata – ei siis enää hikeä ja kyyneleitä aiheuttavia, kovaa vauhtia putoavia akun kapasiteettiprosentteja. Toinen hieno asia vetyautoihin liittyen on se, että ne tankkaa täyteen nopeasti, vain noin 3 – 5 minuutissa. Mutta, sitten seuraava kysymys: missä ihmeessä tankkaat vetyauton, tällä hetkellä siis? Äkkiseltään ajateltuna tuntuu siltä, että yksisarvisenkin löytäminen olisi helpompaa kuin vetyaseman löytäminen. Tarkemmin tarkasteltuna näyttää puolestaan siltä, että esimerkiksi Keski-Euroopasta löytyy jo jonkin verran toimivia vetyasemia. Jos katsoin oikein, niin Saksassa taitaa tällä hetkellä olla 26 toimivaa asemaa. Muissa Pohjoismaissakin on vetyasemia (Ruotsissa jopa 5 kpl), mutta Suomessa tilanne ei ole aivan yhtä hyvällä mallilla. Täällä ei ole nimittäin vielä tällä hetkellä yhtään asemaa, tosin Jyväskylään on sellainen avautumassa lähiaikoina (raskaan kaluston ajoneuvoille sekin, kylläkin).

Kuva: Adobe Stock

Toyota ja Hyundai ovat ne, jotka ovat olleet eräänlaisia pioneereja vetyautojen saralla, etenkin siis Toyota. Toyota Mirai on ollut olemassa jo jonkin aikaa, ja Nexo puolestaan on Hyundain keino (tai yritys) tehdä vedystä trendikästä. Molemmat vaikuttavat sinällään olevan ihan päteviä autoja, mutta niihinkin tai vetyautoihin yleisesti liittyy se sama ongelma mikä sähköautoihinkin (ainakin tällaisten dinosaurusmehua hyödyntäviä autoja fanittavien näkökulmasta). Ne eivät ärjy tai kehrää, vaan ovat niin hiljaisia, että niillä voisi ajella ympäriinsä vaikka kirjastossa. Joku pitää tätä mahtavana asiana, itse en ehkä niinkään. Ihmisellä on viisi aistia ja kuulo on yksi niistä. Sen takia elokuvissakin panostetaan nykyään niin paljon esimerkiksi musiikkeihin ja äänisuunnitteluun, ne ovat nimittäin omiaan luomaan vallitsevaa tunnelmaa. Autoihin äänet tuovat sielukkuutta. Harva asia kuulostaa niin tyydyttävältä, kuin esimerkiksi ison bensakoneen käynnistäminen. Siinä on jotakin alkukantaista ja villiä, se tuo esiin sisäisen eläimen meissä ihmisissä (tai ainakin autoihmisissä).  

Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, olen joka tapauksessa innoissani vetyautoista ja mielenkiinnolla odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan niiden osalta. Toivottavasti jo lähitulevaisuus, sillä olisi hienoa nähdä vetyautojen rynnistävän isomminkin markkinoille ennen 2030-luvun alkua. Vetyautot saattavat hyvinkin ”pelastaa maailman” vielä jonakin päivänä, mutta juuri tällä hetkellä se on vähän sama kuin löisi vetoa kolmijalkaisen ravihevosen puolesta.