Sähköauto Mini Cooper SE -koeajoraportti

Kirjoittelin helmikuussa 2020 kylmätyypit Mini Cooper SE:stä ja nyt pääsin koeajamaankin kyseistä autoa, joten kirjoitan tähän koeajorporttini. Koeajopäivänä oli viileä noin +3..+5°C kevätkeli, joka tarjoili ajoittaisia vesi-, räntä- ja sadekuuroja sekä myös auringonpaistetta.

Tyylikkäällä tavalla moderni ja retro

Ensimmäisenä 3,845 metrin mittaista Miniä jo lähestyessä kiinnittää huomiota auton jo ikonisuutta lähentelevä olemus, joka vääjäämättä tuo mieleen sopivasti modernisoidulla tavalla vanhat alkuperäiset minit. Uuden minin olemuksessa on aimo annos myös sporttisuutta, joka tulee mittasuhteista, kulmissa olevista renkaista ja pienistä värikkäistä yksityiskohdista. Akseliväliä autossa on 2,495 metriä.

Iconista Mini-muotoa edustavat esimerkiksi koko korin hot-hatch -olemus, pyöreät ajovalot ja keulan muotoilu sekä nykyautoihin nähden pystyssä oleva kaareva tuulilasi. Tähän autoon kaksiovisuus sopii täydellisesti.

Tyylikkäitä yksityiskohtia löytyy ympäri vaunua ja esimerkiksi takavalojen kuviointi noudattaa Iso-Britannian lipun kuviontia.

Kuljettajan paikalla asiat kohdillaan

Kuljettaja ja kartturi saavat hyvät tilat ja istuimet tukevat hienosti tiukemmissakin mutkissa. Koeajoautossa oli käsinsädeltävät istuimet, joissa oli mm istuinosan pituussäätö ja ristiseläntuen säätö. Autossa istutaan melko matalalla moniin muihin autoihin verrattuna ja ratin saa säädettyä hienosti kohdalleen. Ratti säätyy riittävästi ja keskikyynärjoasta saa hyvän lisätyen kädelle. Turvavyötä jouduin hieman kurottelemaan takaviistosta kaksiovisuudesta johtuen.

Olen 176 cm pituinen ja en olisi mitenkään kohtuudella mahtunut enää itselleni säätämäni kuljettajan istuimen taakse istumaan, eli pidän tätä sähköautoa oikeastan 2+2 paikkaisena. Myös tavaratila on pieni, mutta esimerkiksi oman taloutemme toisena autona tämä olisi juuri riittävä. Kaksi aikuista istuu mukavasti etuistuimilla ja kaksi koiraa matkustaa takapenkit kaatamalla laajennetussa tavaratilassa. Kattotaakkaa tai vetomassaa Miniin ei ole tyyppihyväksytty.

Ajaminen on nautintoa

Ajoonlähtövalmisteluissa oli pieni hetki mietittävää myös kokeneella sähköautoilijalla. Odotusteni mukaisesti autossa oli keyless-toiminnallisuudet, eli avain saa olla koko ajan kuljettajan taskussa, mutta missäs tämän starttinappi onkaan? Se löytyi hetken nappulaviidakkoa tarkasteltuani keskikonsolin keskeltä ja oli merkittynä keltaisella värillä erottumaan muista vivuista. Jarru pohjassa siis siitä auton käynnistäminen.

Ajotietokoneiden opettelu vei hetken ennen liikkeelle pääsyä, jotta sain nollattua kulutus ja osamatkamittarit seurantaani varten. Samalla totesin, että taidan olla jo sitä iPhone-sukupolvea, joka haluaa käyttää kosketusnäyttöjä. Koen nimittäin nämä useamman näytön ja hurjan nappulaviidakon autot vaikeaselkoisiksi verrattuna Teslan intuitiivisesti käytettävään käyttöliittymään ilman nappuloita. Tämän Mini Cooper SE:n retro-henkisyyteen olisi kyllä sopinut hienosti sekin, että keskellä kojelautaa olevaan isoon pyöreään näyttöön ja HUD:iin olisi keskitetty kaikki näytöt ja tietokoneiden hallinta.  

D:n eli ajovaihteen kytkeminen edellytti Minissä omasta Leafistani poiketen jarrupolkimen painamisen lisäksi myös vaihdevalitsimen kyljessä olevan napin painamista samaan aikaan, kun vaihdevalitsinta käytti taka-asennossa. Auto onneksi neuvoi minua tuon varmistusnapin painamiseen kun yritin ensin saada vaihdetta päälle ilman moisen napin kosketusta.

Neljä ajomoodia ja ajokokemuksia

Mini Cooper SE tarjoaa kuljettajalleen neljä ajomoodia: Sport, Mid, Green ja Green+. Lähdin liikkeelle kokeilumielessä ensin Green+ -valinnalla, joka rajoittaa jo tuntuvasti moottoritehoa ja ilmastointia tai lämmitystä. Ajoin ensimmäisen siirtymän maahantuojan tiloista Vantaalta Helsingin keskustaan ja sain 18 kilometrin kaupunkiajossa kulutukseksi 12,5 kWh/100km. Ilmastointi toimii myös Green+ toiminnalla, joten ikkunat pysyvät auki, mutta lämpöä ei voinut pyytää lisää, joten tuollaisella nollaa lähentelevällä kelillä siinä tulisi kyllä pian kylmä. Kuitenkin käyttökelpoinen ajotila jos on pakko hypermailata laturille päästäkseen, nimittäin tuolla kulutuksella Minillä ajaisi 231 kilometriä kaupunkiajoa.

Kaupungista lähdin ajamaan kohti Porvoon moottoritietä selvittääkseni Minin kykyjä myös matka-ajossa. Ennen moottoritiellä pääsyäni testailin myös Green, Mid ja Sport ajotilat. Green-tilassa auto tuntui edelleen hiukan vaisusti vauhtipolkimen painalluksiin vastaavalta, mutta nyt sentään sain pyytää lisää lämmintä hyttiin. Sport tarjoaa jo sitten Minimäistä ajohauskuutta, kun 135 kW ja 270 Nm alkavat eturenkaiden pidon puitteissa kiihdyttää auton 1365 kilon ja kuljettajan noin 90 kilon massaa liikennevalolähdöissä.

Mini Cooper SE on mielestäni erittäin makea kaupunkiliikenteen mutkissa ja risteyksissä kurvaillessa. Auton alhainen painopiste, onnistunut jousitus ja sähäkästi reagoiva sähkötekniikka siis tekevät yhdessä hienon ajokokemuksen.

Moottoritien avauduttua valitsin ajotilaksi Mid ja kokeilin välilä Green -vaihtoehtoa myös. En sinänsä huomannut merkittävää eroa näiden käytän välillä vakionopeussäätimellä ajellessani. Yllätyin, ettei autossa ollutkaan adaptiivisuutta vakionopeussäätimessä eikä kaistallapitoavustinta, enkä löytänyt näitä tarjolle myöskään lisävarustelistalta.

Minin nopeusmittarin virhe näytti olevan noin 4% alla olevalla 205/45R17 88W Good Year Eagle renkailla, jotka oli ajan hengen mukaisesti asennettu Corona-merkkisille alumiinivanteille. Käytin matka-ajon testissäni navigaattorilla tarkistettuja suurimpia sallittuja nopeuksia.

Porvoon suuntaan ja takaisin ajaessani sain tehtyä myös kesäisten moottoritienopeuksien kulutustestin 71 kilometrin edestakaisella matkalla ja yllätyin mielestäni maltilliseksi jääneestä 20,4 kWh/100 km kulutuslukemasta. Keskinopeus tällä testiosuudella totutui 107,5 km/h johtuen kahdesta tietyömaasta ja kääntöpisteen hitaammista risteyksistä, mutta muutoin ajoin koko matkan 120 km/h. Mini kulkisi tuolla kulutuslukemalla kesäistä 120 km/h nopeutta moottoritiellä 141 kilometrin matkan ennen seuraavaa pikalatausta. Se on suunnilleen samaa luokkaa tai jopa vähän enemmän kuin omalla Leaf 40 kWh-sähköautollani toteutuisi vastaavassa kelissä ja nopeudella ajaessa. Hyvin näyttäisi siis Mini onnistuneen taloudellisuusnäkökulmasta sähköautossaan.

Ajoin samana päivänä moottoritienopeuksia Minin lisäksi omalla Leafillani ja DS3 E-Tensellä. Korvakuulolla Mini asettuu melutasoltaan DS3:sta kovaäänisemmäksi, hyvin lähelle Leaf 40 kWh:ta. Mittasin myös samalla tienkohdalla Minin ja DS:sen melut. Minin melu oli sillä kohtaa 72 dB, kun DS3 oli 65 dB. Mittaukseni Apple Watchillani on tietenkin erittäin suuntaa antavalla tasolla, mutta mittaus tukee täysin korvakuulemani havaintoa. Minissä rengasmelut tulevat tuntuvasti kuljettajan korviin moottoritienopeuksissa. Muita meluja sähköautossa ei sitten oikeastaan olekaan.

Minin kiihtyvyys ei tunnu niin voimakkaalta kuin luvattu 7,3 sekuntia 0-100 km/h arvo antaisi olettaa, joten tein moottoritiellä kiihdytystestin, jossa auto pääsi sataseen täysin eleettömän vaivatta kylmällä likaisella ja osittain kostealla asfaltillakin noin seitsemässä sekunnissa. Luvattu suorituskyky siis epäilemättä pitää hyvin paikkaansa.

Akku ja lataaminen

Minissä ilmoitetaan olevan 32,6 kWh:n akku ja siitä on todellisuudessa käytettävissä 28,9 kWh. Sillä on helppo uskoa käytännön arkiajossa toteutuvan 150 - 200 kilometrin toimintamatka.

Hitaampi AC-lataaminen tapahtuu Type2-liittimen kautta auton sisäisellä 11 kW:n tehoisella kolmivaihevirtaa hyödyntävällä laturilla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kotonakin 3x16A latausvirtaa hyödyntävällä latauslaitteella Mini latautuu esimerkiksi 100 kilometrin päiväajojen jälkeen noin 1,5 tunnissa täyteen. 

Matka-ajossa DC-pikalataus on se olennainen ja Minissä on ainoastaan 50 kW:n lataustehoon kykenevä CCS-standardin liitintä käyttävä pikalataus. Usein uusissa sähköautoissa on jo 100 kW:n pikalataustehoon yltäviä tekniikoita. Minin pieni akku ja maltillinen kulutus tekevät silti lataustauoista kohtuullisen pituisia tälläkin latausteholla, mutta niitä on sitten vain varauduttava pitämään melko tiuhaan jos haluaa ajaa pidempää matkaa.

Erinomainen sähköauto kaupunkilaispariskunnalle

Ja miksei myös kaupunkien ulkopuolelle, mutta Minin ominaisuudet loistavat parhaiten kaupunkiajossa ja taajamissa pyöriessä. Auto on hyvä ajaa myös maantiellä, mutta pieni akku rajaa matkailukäyttöä merkittävästi. 

Voisin hyvinkin nähdä Minin pääkaupunkiseudulla ainoana autona pariskunnalla, jolla mökki- tai mummolamatkatkin jäävät esimerkiksi Salo, Hämeenlinna, Lahti, Kouvola ja Kotka säteen päähän. Tai Tampereelta noin 150 kilometrin säde yltää jo lukuisiin mökkipaikkakuntiin saakka.

Hinnat Minillä alkavat 38 507 euroasta Essential-versiolla ja parhaiten varusteltu Maximise on hinnoiteltu 43 330 euron tasolle. Näistä hinnoista saa 2000 euron hankintatuen.

Itse joudun valitettavasti skippaamaan Minin kahdesta syystä tässä vaiheessa. Ensimmäinen on kynnyskysymys, koska tarvitsen ehdottomasti kattotaakan polkupyörien kuljetukseen. Toinen on nykyiseen ajotarpeeseeni nähden liian pieni akku, mutta minä ajankin paljon pitkiä matkoja työkseni. Ehkä sitten kuitenkin taloutemme kakkosautoksi Mini Cooper SE? Todellakin voisi olla, mutta sitten siinä kävisin niin, että jälleen kakkosautosta saattaisi tulla arkiajojen ykkösauto.

Toivottavasti nähdään paljon autoja pian ensirekisteröintitilastoissa, nimittäin jo aiemmin toimitusaikoja kysellessäni sain maahantuojalta vastauksen, että autoista olisi tulossa ensimmäiset asiakatoimitukset huhtikuussa ja alkuvuonna myytiin touko-kesäkuulle rekisteröintiin todennäköisesti ehtiviä autoja.