27.12.2021

Sähköautolla Lappiin joulun 2021 viettoon "sähköttömälle mökille" ja takaisin etelään

Osoite kopioitu

Monta kertaa loppuun kulutettu vitsi sanoo, ettei sähköautolla tee mitään, koska ei sillä pääse Lappiin kovalla pakkasella kusematta, peräkärry perässä ja vaikka mitä muuta. En ole koskaan aiemmin viettänyt joulua pohjoisessa, mutta vuonna 2021 siihen tarjoutui mahdollisuus ja varasin mökin Rukalta, joka ei taida tarkalleen ottaen olla vielä edes Lapissa, mutta kävimme myös Riisitunturilla, joka käsittääkseni on jo Lapin puolella. Joten pääsimme siis talven pakkasilla Lapiin ja sieltä pois sähköautolla. Ei matka sujunut pysähdyksittä, eikä perässä ollut kärryä eikä edes katolla suksiboksia.

Kirjoitan tähän blogikirjoitukseen tiiviisti tämän matkan kokemukset.

Huomio: kirjoittaja, eli minä Sähköautoileva motoristi, olen työssä myös ABC-latauksen parissa. Olen kirjoittanut tämän blogikirjoituksen yksityishenkilönä henkilökohtaiselta lomamatkaltamme. 

Menomatka mökillä yöpyen 22.-23.12.2021

Rukalle menomatka oli oikein miellyttävä senkin johdosta, että olimme päättäneet lähteä jo 22.12 ja yöpyä Viitasaaren mökillä.

Matka yksinkertaisuudessaan:

Lähtö tapahtui iltapäivällä kotoa Tampereelta noin 98% varauksessa olevalla akulla ja keli oli talvinen -10..13°C. Päivän 291 kilometrin ajomatkan keskikulutus toteutui 24,8 kWh/100 km, joten koko matkalla kului 72 kWh sähköä ja olisimme siis päässeet perille asti ilman välilatausta.

Halusin kuitenkin pysähtyä Palokan Prismalle vessatauolle sekä ostamaan purtavaa. Ruuan odottamisen takia tauko venähti 44 minuutin kestoiseksi ja sinä aikana  autoon ehti kertyä 32,5 kWh sähköä 25 senttiä/kWh hinnalla, eli yhteensä 8,13 eurolla. Eipähän ainakaan toimintamatkakammo yllättänyt loppumatkalla.

Latauksen keskiteho toteutui vain 44,84 kW:n tasolla, koska akku oli saapuessa vielä niin täysi.

Perillä Viitasaaren mökillä oltiin kello 20.00 ja keskinopeus toteutui muun liikenteen sanelemana 76 km/h tasolla. Auto laitettiin saamaan Wallelaturit latauslaitteesta puolitettua lataustehoa, eli 3x8A, koska akku ehtisi hyvin täyttyä aamun lähtöön mennessä.

Matkailijat pääsivät seurustelemaan sukulaisten kanssa ja saunan jälkeen nukkumaan, kunnes aamulla vähän seitsemän jälkeen startattiin noin 98% varaustasolla olevalla akulla liikkeelle. Toisen matkapäivän aikana tarvittiin lisää sähköä reitilläkin ja päätin ajaa Oulun kautta.

Ensimmäinen latauspysähdys oli Oulun Kaakkurissa McDonaldsilla olevalla Rechargen latauspaikalla.

Laitoin auton ensin suurteholaturiin, joka pystyisi peräti 225 kW:n lataustehoon 54 senttiä/minuutti hinnalla.  McDonaldsin aamupalaa odottaessani huomasin WeConnect ID -sovelluksesta, ettei auto lataa kuin noin 57 kW:n teholla, joten siirsin sen vieressä olevaan 75 kW:n tehoiseen laturiin. Pienempitehoisessa laturissa autoon saadun kWh:n hinta toteutuisi hieman maltillisempana 25 senttiä/minuutti hinnoittelun johdosta.  

Latasin Kaakkurissa siis ensin 18 minuuttia ja 15,98 kWh hintaan 10,26 euroa ja sitten vielä 23 minuuttia lisää 20,78 kWh hintaan 6,00 euroa, eli yhteensä 16,26 eurolla 36,74 kWh.

Suurteholaturissa keskiteho toteutui 53 kW:n tasolla ja teholaturissa 54 kW:n tasolla.

Näiden minuuttihinnoiteltujen suurteholaturien hinnanmuodostuksen kanssa kannattaa monien sähköautojen kuljettajien olla tarkkana etenkin talvella. Ensimmäinen latausessio tuotti latauksen hinnaksi peräti 64 senttiä/kWh ja toisella sessiolla 29 senttiä/kWh. Hintaero voi siis olla iso ja virhe ei tälläkään kertaa ollut latausoperaattorin, laturitekniikan tai edes auton, vaan kyseessä oli ihan oma moka. Olisi minun pitänyt jo tällä kokemuksella tietää valmiiksi, ettei 24% varaustasolla olevaan ID:n kylmään akkuun pidä yrittää ladata minuuttihinnoiteltua suurteholatausta. Siirrettyäni autoni hitaampaan lataukseen, tulikin kohta suurteholaturille taksi-Tesla ja hän varmasti oli hyvin tyytyväinen, etten ollut varaamassa hitaalla latauksellani paikkaa.

Oulun Kaakkurin lataukset yhteensä 41 minuuttia.

Oulun 41 minuuttia kestäneen koirien ulkoiluttamisen sekä aamupalan nauttimisen jälkeen matka jatkui kohti Kuusamoa. Päätin ottaa pienen lataustauon myös Pudasjärvelle auenneessa latauspaikassa.

Toinen latauspysähdys tehtiin Pudasjärven ABC:n ABC-latauksessa. 

Puolen päivän aikaan ajoittuneen 23 minuutin kahvitauon aikana autoon ehti latautua 17,90 kWh 25 senttiä/kWh hinnoittelulla, eli 4,47 eurolla.

Latauksen keskiteho oli 47 kW. Laturin maksimi on 50 kW.

Pudasjärveltä matka jatkui kohti Kuusamoa, jossa oli pidempi tauko. Tauon aikana tehtiin jouluruokien ostokset, syötiin lounas ja jälleen ulkoilutettiin koiria. Kesken ostosten keräilyn Apple Watchini kertoikin, että auton akku on jo 100% täynnä. Halusinkin akun mahdollisimman täyteen, koska kohteessamme Rukalla oli vuokraisäntä kieltänyt auton lataamisen. Kävin siirtämässä auton pois latauspaikalta ja palasin jatkamaan ostoksia.

Kolmas latauspysähdys tehtiin Kuusamon Prisman ABC-latauksella

tunti ja kaksi minuutia kestäneen latauksen aikana akkuun ehti kertyä 58,49 kWh ja hintaa kertyi 14,62 euroa, eli jälleen 25 senttiä / kWh.

Latauksen keskiteho toteutui 57 kW:n tasolle, joka oli yllättävän korkea ottaen huomioon, että akku latautui 100% tasolle asti. 

Yhteenveto menomatkasta:

Perillä mökillä olimme juuri oikeaan aikaan, eli kello 16.00, kun mökin sai ottaa vastaan. Mökillä en tosiaan saanut autoa latautumaan. Harmillinen oma virhe tämäkin, enkä enää jatkossa vuokraa mökkiä varmistamatta etukäteen latauksen onnistumisen. Menomatkan osalta mökillä lataamisen mahdottomuus kuitenkaan ei aiheuttanut tällä kertaa edes lisäpysähdyksiä, koska etukäteen olimme päättäneet pysähtyä Prismalle ostoksille.

Menomatkan pituus oli yhteensä 769 kilometriä. Julkisiin latauksiin kului rahaa yhteensä 43,48 euroa ja mökillä lataaminen siihen päälle noin seitsemän euroa, eli menomatkan sähkö maksoi noin 50 euroa. Tämä tarkoittaa noin 6,50 euroa/100 km liikenne-energiakulua.

Menomatkalla emme missään vaiheessa kohdanneet latauspaikkaruuhkaa, vaikka jälkimmäinen päivä, eli 23.12 oli ennakoidusti joulun 2021 suurin menoliikennepäivä myös sähköautoilijoille. Kaikki latauspaikat toimivat kuten kuuluukin.

Sähköautolla matkailu oli kaikin puolin erityisen miellyttävää kauniissa ja lumisissa maisemissa. Menomatkan tauot kestivät yhteensä 2 tuntia ja 50 minuuttia (+ yöpyminen mökillä). Voin todeta, ettemme millään muullakaan liikenne-energialla käyvällä autolla olisi yhtään nopeammin matkasta suoriutuneet. Missään kohtaa emme odottaneet auton latautumista, vaan se oli aina nopeammin valmis kuin matkailijat. Olisimme myös yöpyneet Viitasaaren mökillä joka tapauksessa.

Sähköautoilua Rukalla, kun vuokratulla mökillä ei saa ladata

Mökkiryhmän parkkipaikalla oli autoille lohkolämmittien käyttöä varten tolpat, mutta niihin oli katsottu aiheelliseksi teipata tarrat, jotka kieltävät sähkö- ja hybridiautojen lataamisen. Olin onneksi varmistanut tilanteen ennen Kuusamoa ja tästä johtuen annoin auton latautua Prismalla täyteen asti.

Mökille saapuessa akussa oli hieman alle 90% varaustaso ja auto sai jäädä parkkiruutuunsa odottelemaan -17..-20°C kelissä.

Jouluaattona aamupäivän aikana päätimme lähteä käymään Riisitunturilla, koska luvassa oli jopa poutaantuvaa keliä.  Riisitunturi ei taaskaan pettänänyt kauniita maisemia toivovia matkailijoita. Valkoista puhdasta lunta oli joka paikassa. Tietenkin maassa, mutta myös puut niin vahvassa tykkylumessa, ettei sanoin osaa kuvailla.

Matkaa tälle käynnille kertyi yhteensä noin 80 kilometriä ja lähdöt molemmista päistä tietenkin kylmällä autolla sekä akulla. Sähkönkulutus oli korkea selkeästi yli 30 kWh/100km, mutta valitettavasti en muistanut dokumentoida sitä.  Silti takaisin mökille saavuttuamme autossa oli vielä niin paljon akkua, etten katsonut aiheelliseksi ajaa mihinkään lataamaan.

Jouluaaton illalla päätin, että valloitamme koirien kanssa lenkkeillen myös Rukatunturin. Ajoimme muutaman kilometrin pituisen siirtymän Rukankeskukselle ja laitoin auton Virran peruslataukseen hieman reiluksi kahdeksi tunniksi, eli siksi aikaa, kun ulkoilimme.  Autoon ehti kertyä 24,6 kWh sähköä 4,92 euron hinnalla ja akku oli niin täynnä, että siinä riittäisi energiaa myös hetken mielijohteista tuleville autoiluille tarvittaessa.

Joulupäivänä kävimme laskettelemassa Rukan rinteissä, joten ajoin jälleen muutaman kilometrin päähän ja laitoin auton saamaan latausta Rukankeskuksen parkkihallissa Virran latausta. Tässä kohteessa oli ensin hieman latauksen aloittamiseen liittyvää ihmettelyä, koska hallissa on kahdessa eri paikassa Virran latauslaitteita ja ne ovat jotenkin oudosti ristissä sen suhteen, miten ne sijaitsevat fyysisesti paikanpäällä vs miten ne näkyvät mobiilisovelluksessa. Sain kuitenkin auton latautumaan ja kolmen tunnin laskettelun aikana akkuun ehti kertyä 35,4 kWh lisää ja akku oli noin 95% täynnä.

Yhteenveto majoittumisesta "sähköttömälle" mökille:

Suosittelen kaikkia latausautoilijoita kysymään ennalta mahdollisuudesta ladata majoituskohteessa ja itse ainakin jatkossa käytän jatkossa kohteen valinnassa kynnyskysymyksenä latauksen onnistumista. Kyllä näinkin pärjää, mutta sujuva sähköautoilu perustuu luontaisen pysäköinnin aikaiseen latautumiseen. Rukalla on vielä toistaiseksi vähän julkista latausta tarjolla. Tällä kertaa sain itse molemmilla haluamillanni kerroilla auton latautumaan, mutta en suosittele sähköautoilijalle Rukaa kohteeksi pelkällä julkisella lataamisella. 

Paluumatka tapaninpäivänä Rukalta Tampereelle

Tapaninpäivänä mökin luovutus oli kello 12.00 ja paluumatka koitti. Akussa oli edellisen illan latauksen jäljiltä noin 95% varaustaso. Päätin ajaa Vaalan kautta, koska nautin pienistä teistä. Vaalan ABC:lle oli mökiltä matkaa 255 kilometriä pientä mäkistä ja mutkaista tietä. Päätin ottaa Kuusamon Prismalla jo ensimmäisen teholataustauon, varmistaakseni pääsyn Vaalaan asti.

Ensimmäinen lataus Prisma Kuusamo ABC-lataus

30 minuutin koirien ulkoilutuksen aikana autoon ehti kertyä 12,4 kWh sähköä 3,10 euron hinnalla.

Latauksen keskiteho oli vaatimattomat 24,8 kW, mutta oikeastaan yllättävän korkea, koska aloitus oli yli 80% tasolla ja akku oli taatusti kovin kylmä.

Vaalaan ajoin teiden 8980 ja 800 -reittejä noudattaen. Tämä oli maisemallisesti erittäin antoista reittivalinta, eikä muuta liikennettä ollut käytännössä laisinkaan. Kulutusta tällainen mäkinen ja mutkainen tie nostaa tuntuvasti etenkin kun pakkanen oli reipas lämpömitarin näyttäessä -17..-20°C -lukemia ja tie oli lumipolanteinen. Mitään energian riittämiseen liittyvää ongelmaa ei kuitenkaan ollut, koska olin ottanut Kuusamon Prismalta akkuun sähköä. Sen sijaan kuljettajalla ja koirilla tuli tauon tarve jo ennen Vaalaa. Todistettavasti sähköautolla ei siis pääse kusematta pois Lapista.

Toinen lataus ABC Vaalan ABC-lataus

Vaalaan saapuessa akku oli jo hieman alle 10% varaustasolla, joten akku otti mukavasti sähköä vastaan.

Pääsin myös näkemään dynaamisen kuormanjaon käytännössä, kun toinen ID.4 tuli toiseen CCS-kaapeliin. Kännykän selaimesta näin, että lataustehoni tipahti noin 5 kW noin 50 kW tasolle. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään haittaa meille, koska auton latauskäyrän oli jo lakusssa voimakkaasti ja pian auto olikin uudelleen rajoittava tekijä. Lounaan ja jälkiruokakahvien sekä koirien ulkoilutuksen, eli tunti viisi minuuttia kestäneet tauon aikana autoon ehti kertyä 69,32 kWh sähköä 17,33 euron hinnalla, eli jälleen 25 senttiä/kWh.

Latauksen keskiteho oli 64 kW, joka on jälleen melko hyvin ottaen huomioon hetkeksi jakautuneen laturitehon ja korkealle prosentille vedetty lataus.

Vaalan jälkeen matka jatkui 800-tietä Leskelän kohdalta E75-tielle ja siitä kohti etelää. Valtatielle saavuttuamme päädyimmekin liikennejonon keskellä ajamaan. Katselin siinä jonossa ajellessa, että Kärsämäen Juustoportin ainoa CCS oli käytössä ja jatkoimme matkaamme. Tarvitsin latauksen siis Pyhäjärvellä tai Pihtiputaalla, koska akku ei olisi riittänyt Jyväskylään asti, enkä halunnut poiketa reitiltä Äänekosken latureille.

Pyhäjärven Vaskikellon laturi oli käytössä. ABC:n pihassa saapuessani kaikki Teslan SuperCharger-paikat olivat käytössä ja Rechargen 50 kW -laturilla oli yksi Model3:nen lataamassa vasta noin 30% tasolla. Vieressä oleva Rechargen 24 kW DC-laturi oli vapaana, joten laitoin auton siihen, koska koirien pitiä päästä käymään lenkillä ja itsekin tarvitsimme vessa ja teetaukoa.

 

Kolmas lataus ABC Pyhäjärvi Recharge

Ensin latasin 24 kW:n tehoisesta DC-laturista ns luontaisen taukomme, eli 36 minuutin aikana 14,3 kWh hintaan 5,55 euroa. 

Kun olimme lähdössä, vapautuikin juuri Model 3:slta tehokkaampi laturi, joten päätin nyt ottaa hetken vielä lisää sähköä, jotta pääsemme Palokkaan asti ilman mitään jännityksiä. Latasimme vielä 17 minuutin aikana 4,50 eurolla 10,85 kWh. 

Tässä oli koko Rukan matkan ainoa hetki, kun matkailijat odottivat auton latautumista tuon 17 minuutin ajan.

Latauksien keskitehot olivat ensin 24 kW ja sitten 38 kW. Ensin rajoitti laturi ja sitten auton akun täyttöaste.

Pyhäjärveltä Palokkaan siirtymä pyryssä ja liukkaalla tiellä sujui ilman mitään ihmeellistä ohjelmaa. Olimme Palokassa noin kello 21.00 ja ostimme Prismalta iltapalaa ja söimme sen ja auto oli jälleen valmis ilman odottelua.

Neljäs lataus Prisma Palokka ABC-lataus

34 minuutin tauon aikana autoon ehti kertyä 42,37 kWh sähköä 10,59 euron hinnalla.

Latauksen keskiteho oli mukavat 75 kW, koska akku oli nyt melko tyhjä saapuessa ja varmasti edellisistä latauksista sekä ajosta lämmin.

Loppumatka Tampereelle kotiin sujui liikenteen osalta jo merkittävästi hiljentyneellä E63-tiellä aivan normaalisti ajaen.

Yhteenveto paluumatkasta:

Paluumatkalle kertyi pituutta 736 kilometriä ja keskikulutus toteutui 26,5 kWh/100 km tasolle keskinopeuden ollessa muun liikenteen mahdollistamana 78 km/h. Koko matka ajettiin aivan normaalia ajoa missään kohtaa mitenkään säästelemättä. Huomasin myös, että tämä Vaalan reitti oli aavistuksen lyhyempi kuin Oulun kautta ajaen, mutta pienen tien takia taatusti tuntuvasti hitaampi.

Latauksiin kului rahaa julkisilla latauspaikoilla yhteensä 41,07 euroa. Lisäksi kotona tapahtuvalle loppulatauksella muodostui hinnaksi noin 9,00 euroa, joten koko paluumatkan liikenne-energiakulu oli 50,07 euroa, eli 6,80 euroa / 100km. Ei kovinkaan paha keliin, auton kokoon sekä matkustamisen mukavuuteen nähden. Taukomme paluumatkalla kestivät yhteensä 3 tuntia ja kaksi minuuttia. Ylimääräistä odottelua auton takia tuli tällä paluumatkalla noin 17 minuuttia, kaikki muut taukoilu oli matkustajien takia ja pidettiinpä pari stoppia ilman lataustakin.

Yhteenveto joulun 2021 Lapin matkasta sähköautolla

Lappiin pääsee siis sähköautolla talvella ja peräti joulun pahimmassa ruuhkassa ajaen. Auton takia odotteluun kului aikaa häviävän vähän. Jollekin toiselle nämäkin pysähdykset saattavat olla liikaa. Onneksi me olemme perillä jo liikkeelle lähtiessä, koska on varsin miellytävää matkustaa hyvässä seurassa mukavalla autolla. 

Sähköautolla pystyy ja uskaltaa myös heittäytyä pohjoisemmassakin oudommille ja pienemmille teillekin, kuten teimme paluumatkalla. 

En usko, että vielä vuonna 2022 myöskään latauspaikkaruuhkat kohtuuttomia ongelmia kenellekään aiheuttavat. Latausverkosto -Nyt! -FB-ryhmässä tekemäni kyselyn perusteella tiesin, että suurin riski latausruuhkille on 23.12 ja ilman kyselyäkin oli tapaninpäivän ruuhkat arvattavissa. Suurempia hetkittäisiä latausruuhkia ja jopa jonoutumista oli tietääkseni lähinnä Heinolan tienoolla ja Pyhäjärven kohdilla. Sähköautojen määrä jatkaa nopeaa kasvuaan, mutta niin jatkaa myös latauspaikkojen lisääntyminen. Silti kannustan vahvasti kaikkia varmistamaan, että myös majapaikassa saa ladattua autoaan.

Tiedostan, että kaikille sähköauto ei sovi vieläkään. Esimerkiksi näitä Lapin matkoja toteutetaan paljon pakettiautopohjaisilla pienoisbusseilla ja isoa kärryä vetäen. Näihinkin jo kyllä löytyy sähköautoista ratkaisut, mutta monelle saattaa vielä ongelmaksi tulla silloin lataustaukojen venyttämä matka. Pakkanen ei tehnyt mitään haasteita matkaan, vaan ID.4 oli aina ja nopeasti mukavan lämmin. ID-sarjan autoissa on edelleen valitettavan runsaasti infotainmentin haasteita ja yhden kerran meillä ei koko ajotietokone lähtenyt käyntiin lainkaan lyhyen siirtymän aikana. Olemme jo todenneet autollamme olevan herkät tunteet ja lohduttauduimme, että seuraavalla käynnistyksellä se toimii taas ongelmitta. Niin myös tapahtui.  

Itse en lähtisi Lappiin enää millään muulla kuin sähköautolla. Haluan kuitenkin jo muutamia perusasioita silloin sähköautossa olevan. Akku on oltava riittävän iso ja toimintamatka talvellakin sopiva. Esimerkiksi Kona 64, ja Skodan/VW:n isompi akkuiset (77 kWh) ovat toimintamatkan osalta jo mukavia Teslojen lisäksi. Toinen seikka on talvinen teho- ja suurteholatautumisen nopeus, jossa lähes kaikilla sähköautoilla oma ID mukaan lukien on vielä tuntuvasti parantamisen mahdollisuutta, mutta tälläkään reissulla meillä ei latausnopeus muodostunut pullonkaulaksi matkan etenemiselle. Kolmanneksi haluan autossani olevan kolmivaihe AC-laturin, jotta AC-lataus kohteissa on miellyttävän nopeaa. Neljäneksi auton pitää tietenkin olla mukavan lämmin kaikissa keleissä, kuten ainakin ID.4 nyt näyttää olevan.

 

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Tinke
28.12.2021 07.45

Onpas kivasti kirjotettuja juttuja sinulla.
Näistä saan itellekkin paljon oppia.
Nyt ajelen ladattavalla autolla ja huhtikuulla tulee alle uusi sähköauto.
Samalla akkuteholla kuin sinulla.

Taycanilla
01.01.2022 18.41

Kiitos hyvästä jutusta Talviajosta sähköautolla. Itsellä nyt toinen talvi Taycan 4S:llä jossa 77kWh akku. Hieman samoja kokemuksia lapin matkalta, joka itselläni oli kuitenkin keskikesällä. Luonnollisesti harvaan asutulle alueelle latauspaikkoja on aika harvakseltaan joten hieman vaatii vielä suunnittelua sähköautoilu Oulusta ylöspäin. Olimme takaisinpäin tullessa yötä Ranualla, jossa ei ollut mahdollisuutta ladata vuokramökissä tai käytännössä missään, mutta toki pääsimme ilman ongelmia Kajaaniin kun oli ladattu Rovaniemellä.

Oma kolmivaihe-latauskaapeli on välttämätön Pohjois-Suomessa ja uskon ihmisten varsinkin maaseudulla olevan hyvinkin auttavaisia jos "sähkö pääsee loppumaan". Kaikkien kauppojen ja hotellien yhteydessä on roska-astioita joista löytyy vastaava punainen pistoke. Kysymällä saa siitä hyvin tn ottaa virtaa. Näin teimme Joulupukin maassa Rovaniemellä kun pahoittelivat etteivät vielä ole saaneet latauspistokkeita hankittua.

Ainakin Taycanin kanssa olen huomannut kulutuksen olennaisesti laskevan kun ajetaan +300km päivässä. Lienee liittyvän akun ja voimalinjan sekä sisätilojen optimaaliseen lämpötilaan. Ajoimme yhdessä päivässä 740km ja keskikulutus 17,6kWh/100km johon ei esim millään kelillä pääse jos matkaa on alle 200km. Talvella kulutus on n 22kWh/100km pienellä pakkasella, mutta matkan pitää olla yli 100km. En ole ajanut talvella pitkiä yli 300km siivuja, mutta Suomen talvinopeuksilla jos pakkasta on alle 10 kulutuksen saa pysymään silloin n 22-24kWh/100km.
Kaupungissa ilman esilämmitystä menee helposti lyhyessä ajossa pakkasessa yli 25kWh/100km joka ei ole millään tavalla ongelma.

Sähköautoileva motoristi
01.01.2022 19.16

Moi,
Taycan on hieno auto. Kiitos kokemuksesi jakamisesta.

Dinolla mennään.
08.01.2022 01.23

Ihan karmeaa säätöä tuo sähköautolla ajaminen. Reittisuunnitelman täytyy todella pitää, taikka jää tienpäälle.
Omalla diesel autolla menee sama matka melkein tankillisella ja kustannuserotus on oman mielenrauhan takia aika pieni. 8.5e/100km
Sen maksan mielelläni.
Kakkosautoksi kaupunkiin sähköauto olisi ihan ok. On kyllä harkinnassa. Vielä ei pidemmille matkoille.

Dinolla mennään
08.01.2022 01.43

Siis kulutuksen hintaero on 2.5e/100km yllä mainitsin kulutuksen.
Ja ruka ei ole lapissa. Ylläs ja levi ovat. Sinne täytyy dinollakin suunnitella koska tankkaa auton.

Sähköautoileva motoristi
08.01.2022 12.15

Moi Dinolla mennään, huomaan kommenteistasi, että et taida täysin ymmärtää sähköautolla ajamista. Ei reittiä tartte suunnitella tai noudattaa. Nytkin paluumatkan reittipäätös tuli jo liikkeelle lähdettyä. Eikä sellaisia reittejä edes olisi ollut, että ei olisi päässyt latausten puolesta menemään. 8,5 e/100 km kuluttavaan autoon verrattuna liikenne-energia on sähköautolla ajossani noin 5,50 - 6,00 euroa/100 km halvempaa. Yksittäisillä pidemmän matkan latausten hinnoilla kun ei ole kokonaisuuteen mitään merkitystä. Se on muuten mun ajoilla niin 275 euroa kuukaudessa säästöä liikenne-energiakulussa. Mutta, sinäkin saat ilman muuta minun puolesta ajaa edelleen just sillä autolla, millä haluat.

Sähköautoileva motoristi
08.01.2022 12.16

Jatkoa, en muuten ole väittänytkään Rukaa Lapiksi. Kävimme kyllä silti tuollakin reissulla Lapissa.

Dinolla mennään
11.01.2022 20.30

Huomasin kyllä sen, että mielestäsi Ruka ei ole lapissa. Oli hiukan tarkennettava kun mennään oikeasti lappiin, niin millä tahansa autolla sinne ajaminen on mietittävä.
Suunnitelmallisuuden puolesta ajattelin lähinnä sitä, että reitti täytyy miettiä missä voi energiaa ottaa matkalla tarvittaessa. kuten mainitsin, itse olisin tankannut auton kerran. Ja jos olisin tehnyt muutaman ylimääräisen lenkin, niin dinolla on selkeästi riskittömämpää poiketa reitiltä. Sähköautot on hyvä välivaihe vetyautoihin. Mutta vielä 300 kilometriä lisää talvirangeen, niin voisin dinon vaihtaa.
Koska ajan työni puolesta kymmeniä tuhansia kilometrejä vuodessa, säästö olisi varmasti merkittävää, mutta en oikein viitsi istua huoltoasemalla odottaen rangen lisääntymistä.

Sähköautoileva motoristi
11.01.2022 21.20

Moi Dinolla mennään

Itsekään en halua uskoa yhden liikenne-energian tulevaisuuteen, mutta sähköautoa on tämän hetken tiedon valossa lähes mahdoton nähdä välivaiheeksi vetyyn. Vetytalous varmuudella kehittyy, mutta miten ja mihin käyttään, sen näyttää vain aika.

Eikä edelleen Lapissa sähköautolla ajelussa ole mitään ihmeellistä. Siellä on ihan hyvin kyllä sähköä.

Tosi mies
17.01.2022 14.55

Älä jankkaa Dino paskaa. Kirjoituksistasi paistaa läpi kateus sähköautoilla ajavia kohtaan. Huoltoasemilla ei kukaan istu latausta odottamassa. Ihannoimasi vetyauto ei tule yleistymään koskaan. Teoriassa hyvä, mutta käytännössä ei toimi. Jatka toki unelmointiasi, äläkä vahingossakaan ota faktoista selvää.

Dinolla mennään
21.01.2022 20.05

Tosi mies. Niin joo, ne istuu mäkkärissä, taikka autossa odottaen rangea.

En ole kateellinen, voisin perheeseen kakkosautoksi hommata sähkärin, mutta en usko, että vaimo lämpenee ajatukselle.
Vetyauto on seuraava askel kehityksessä. Helposti lisättävää energiaa, joka on yhtä puhdasta kuin sähkökin. Voihan olla, että tässä kävi kuten beta -videonauhoille. Oli teknisesti parempi, kuin VHS formaatti. Hävisi markkinoilta, koska ei saanut tukea oikeasta suunnasta.

Marko
26.01.2022 15.19

Vety intoilivat huomio!

https://tyyliniekka.fi/daimlerin-omistama-mercedes-benz-lopettaa-vetymallinsa-valmistuksen-taloudellisista-syista/

Tuolta sivulta löytyy mielenkiintoinen kuva EV vs Vety

Marko
26.01.2022 15.20

https://tyyliniekka.fi/daimlerin-omistama-mercedes-benz-lopettaa-vetymallinsa-valmistuksen-taloudellisista-syista/

Tuleva Leafisti?
27.01.2022 07.40

Eikö mökin lämpötolpasta saanut edes esilämmittää autoa? Käsitätkö latauskiellot aina niin ettei edes peruslämmitystä voi tolpasta tehdä, vaikka se on lyhytaikaista ja kuormaa ei synny ns. normaalia enempää?

Tuleva Leafisti?
27.01.2022 08.22

Eikö mökin lämpötolpasta saanut edes esilämmittää autoa? Käsitätkö latauskiellot aina niin ettei edes peruslämmitystä voi tolpasta tehdä, vaikka se on lyhytaikaista ja kuormaa ei synny ns. normaalia enempää?

Sähköautoileva motoristi
27.01.2022 22.32

Moi,
tuolla oli kyllä erittäin selkeä kieltotarra siinä tolpassa. Ei jäänyt epäselväksi, ettei siihen pidä sähköauton kaapelia laittaa.

TeeKoo
27.03.2022 16.33

Olen miettinyt sähköauton hankintaa, ID.4 olisi aivan mielenkintoinen tapaus monella tapaa. Mutta paljon täytyisi omaa matkustustapaa muuttaa, jos aikoisin näiden matkakertomuksen mukaisesti liikkua. Tapana tahtoo olla, että mennään kerralla perille saakka. Mitä moitittavaa ruotsalaiset löysi ID.4 suhteen?

Jarsse Paatero
05.04.2022 22.59

” et taida täysin ymmärtää sähköautolla ajamista. ”

Minäkään en kyllä täysin ymmärrä. Kun on tottunut päästöisen auton pikalataukseen 2min, ja että latauspaikkoja on mielinmäärin, niin en ole vielä valmis hankaloittamaan elämääni sähköauton kanssa.

Onhan se varmaan hienoa saada suunnitella matkojansa, mutta tarvitsee varmasti kyllä valehdella hieman itsellensä jos väittää sähköautoilusta aina nauttivansa? Eikö joskus olisi mukava lasketella vaan menemään siihen asti kun haluaa, ja sitten ladata 700km rangea parissa minuutissa?

Sähköautoileva motoristi
06.04.2022 07.28

Moi
en osaa sanoa mihin viittaat tekstissäsi, mutta kun olen ajanut lähemmäs kaksi miljoonaa kilometriä autoilla, niin en ylipäätään autoilusta sano nauttivani, mutta sähköautolla se on huomattavasti miellyttävämpää kuin vanhanaikaisilla polttomoottoriaan käryyttäen päristävillä autoilla.

En myöskään näe mitään lisäarvoa sillä, että saisin 70 - 100 euroa tuhlata parissa minuutissa saadakseni vaikka 700 km rangea, nimittäin sillä rahalla sähköautoni kulkee 1600 - 2000 km jopa julkisella suurteholaturilla ladattuna.

Jarsse Paatero
05.06.2022 19.42

Hei, pahoittelut että vastaus on kestänyt :)

Viittaan siihen, että ainakin minä olen tottunut liian hyvään enkä ole vielä valmis heikentämään elämänlaatuani sillä että joutuisin autistisella tarkkuudella suunnittelemaan tulevia päiviä/ajoja ja pohtimaan miten saan autoa ladattua ettei matkanteko loppuisi.

Jos sähköautoja kohtaan on ennakkoasenteita niin kivasti tuo "polttomoottoriaan käryyttäen päristävillä" paljastaa sinun asenteet muita kuin sähköautoja kohtaan :)

Tuollaisella käryyttävällä autolla tuli pellolla ajettua alaikäisenä joskus 90-luvun taitteessa. Sen jälkeen ei ole paljon käryä näkynyt. Esim nykyinen -18 disukka-audi ei mielestä käryytä eikä pärise, valitsee suunnan eteen tai taakse, painaa kaasua ja matka taittuu n 900 km tarvittaessa. HUOM varmasti sähköinen voimalinja on miellyttävämpi ajaa ja varmasti on tasaisempaa kyytiä, mutta olisihan se paluu menneisyyteen jos autolla käytännössä pääsee n.300 km huonoimmillaan (talvella, ja jos noudattaa valmistajien suosittelemaa 80% varausastetta niin mahtaako noin pitkälle edes päästä?)

Elämäntilanteet ovat erilaisia, siksi on hienoa että on eri vaihtoehtoja liikkumiseen. Esim minun lapseni asuu reilun sadan kilometrin päässä, ja saattaa olla tilanne että autolla tulee päivällä tarve mennä toiseen suuntaan liki 100km (eikä välttämättä ole latausmahdollisuutta) ja sitten illalla hakea lapsonen kyläilemään. Ja joskus tälläinen tarve saattaa yllättää äkillisesti, en haluaisi tuossa tilanteessa latailla yhtään, ja onneksi ei ole pakko.

Eli summa summarum; hyvä että olet tyytyväinen sähköautoiluun, se on varmasti tulevaisuutta! Onneksi kaikkien ei ole pakko niitä käyttää ja valinnan vapaus säilyy! Minä olen erinomaisen tyytyväinen käryyttämiseen, mikä toki hieman vähenee kun tuleva plugin-hydridi joskus valmistuu ja pääsee päristämättä edes pienen matkan.

Sähköautoileva motoristi
06.06.2022 06.50

Moi
sitkeässä on sinulla harhakuvat. Ei nykyisellä latausverkostolla ja esim 77 kWh akulla tarvitse mitään ”autistisen tarkkuutta” mihin oudosti viittaat.

Aamulla akku täynnä. Lähdet ajamaan. Jos latausta tarttet, pysähdyt ja jatkat matkaa.

Jarsse Paatero
07.06.2022 14.53

No onhan siinä vähän eroa tuossa lataamisessa että onko se puolen tunnin pysähdys vai kaksi minuuttia :)

Ja tuohon 77 kWh akkuun, esim Audi Q4 näyttää sillä pääsevän optimiolosuhteissa 480km, mikä varmaan on aika utopististä Suomen olosuhteissa.

Ja onko muilla autonvalmistajilla kuin Volkkarilla suositusta että akun varaus pitäisi olla 20-80% välillä? Tuommoinen 1/5 puuttuminen (sinänsä vaatimattomasta) rangesta on minun mielestä aika suuri puute? Toki jos on tiedossa että pitää pitkälle päästä niin voi ladata täyteen!

Ja jos kyseessä on liisari, niin silloinhan akun eliniällä ei ole mitään merkitystä, aina voi latailla täyteen.

No joka tapauksessa, ihmiset ajavat sillä kalustolla mitkä heidän tarpeisiin sopivat, itse en viitsinyt vielä sähköautoiluun lähteä ja näen hyvin epärealistisena että ikinä sähköautoa ostaisin, liisarina sellainen kyllä menisi.

Hyvää kesää ja käryttömiä kilometrejä :)

Sähköautoileva motoristi
07.06.2022 17.35

Moi,
hienoa että olet näin kiinnostunut sähköautoista. Rohkeasti vain koeajolle.

Kaikkia autoja saa käyttää ja ladata vaikka 0-100%, ei ole tuossakaan mitään ongelmaa. Eri asia on esim suositus 100% varauksella pitkään pysäköinnnissä.

On tosiaan totta, että etenkin talvella ne minuutit tankilla letkua pidellen ovat tuskaisen pitkiä vs parin sekunnin latauksen aloitus.

Jarsse Paatero
05.07.2022 18.11

Todellakin olen kiinnostunut sähköautoilusta! Kuten aiemmin sanoin, auton vaihto tuli ajankohtaiseksi ja selvittelin mielestäni riittävästi eri mahdollisuuksia, päätyen plugin-hybridiin juuri noiden aiemmin mainitsemieni sähköauton haasteiden takia.

Mieluummin otan parin minuutin pikalataus-vesisateen niskaani kuin ylimääräiset kahvitauot :)

Käryyttäminen maksaa omalla kohdalla noin 100e/kk lisää verrattuna sähköautoon, maksan sen mielelläni tuosta sateisesta pikalatauksesta.

Jos haluan aloittaa lataamisen nopeammin kahvitauon ajaksi, plugin mahdollistaa sen myös.

Lopuksi hieman kyllä kyseenalaistaisin tuota 0-100% varauksen käyttöä, ainakin minulle tuli vaikutelma että suositus olisi 10-80% välillä pysyä akkujen iän maksimoimiseksi. Jos tuo käsitys on väärä, hyvä niin! Ja itse tosiaan leasing-autolla huristelen niin kunhan 4 vuotta eteenpäin pääsee niin ei ole minulle ongelma.

Toivotaan että seuraavan neljän vuoden aikana sähköautoilu on mennyt samanlaisia jättiharppauksia eteenpäin kuin mitä edellisen 4 vuoden aikana!

Hyvää kesää ja maistuvia kilsoja!

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 200000km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) ajotietokone (1) Akku (28) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (2) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) akuston vaihto (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (2) Audi (6) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) Blåisvatnet (1) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) BYD (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (2) Cybertruck (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) e-3008 (1) e-5008 (1) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (28) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) e-tron (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV3 (2) EV6 (1) EV9 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Explorer (1) Fazua (2) Ford (2) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (3) hiihtoloma (1) historia (2) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (32) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (2) kesärenkaat (2) KGM (1) Kia (8) kitkarengas (1) koeajoraportti (42) Kokkolan Autohuolto (1) Kona (8) korjaus (1) korkeajänniteakusto (1) kululaskelma (2) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (3) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) Lyngen (1) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (2) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (43) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (4) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (12) Pikalataus (6) Polestar (2) Polestar 2 (2) polestar 3 (1) polestar 4 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) Q6 (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (84) Renault (9) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Scenic (2) Seal (1) Skoda (3) Smart (1) softabugi (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (248) sähköauto 50 000 euroa (1) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (38) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (2) Sähköautolla Virossa (1) sähköautomatkailu (60) sähköauton kulutus (3) Sähköauton lataaminen (34) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Tavascan (1) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (7) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (9) Torres EVX (1) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) tuulilasi (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (2) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Yykeänvuono (1) Zoe (10)
nwdb